Hankin hiljan Panasonicin otsikossa mainitun kameran ja vähäisen käytön perusteella vaikuttaa asialliselta peliltä. Yksi asia kuitenkin kummaksuttaa.
Kameran kuvaustaparullassa on kohta Custom, mikä siis tarkoittaa käyttäjän omia asetuksia. Mistä johtuu, että kaikki säädöt mitä tuossa tilassa teen, häviävät heti kun vaihdan kuvaustaparullasta jonkin toisen tilan tai suljen kameran? Asetukset palaavat aivan alkutekijöihinsä.
Ottaa pidemmän päälle pattiin, kun onhan se nyt aika olennainen asia, että voin säätää asetukset valmiiksi eikä niitä tarvitse joka kerta erikseen säätää.
Hölmöyksissäni ostin kameran Verkkokauppa.comista, joten mukana ei tullut yhtäkään kunnon manuaalia, jossa olisi käytetty ymmärtämääni kieltä: ei ollut suomen- saati englanninkielistä opusta. Suomenkielinen on kaupan itsensä virittämä todella pintapuolinen katsaus, josta ei ole tässäkään asiassa yhtikäs mitään apua.
Panasonic FZ50 -kysymys
4
326
Vastaukset
tuo johtuu siitä kun tallennus unohtui tai jäi tekemättä.Se tehdään painamalla menu/set nappulaa.
- Dingelidongeli
Näin minäkin asian ensin tulkitsin, että tallennus unohtui, mutta olen joka mahdollisessa kohdassa koettanut sitä Set-napin painamista, eikä tulos ole kummoinen.
Kun Custom-tilassa olen tehnyt tarvittavat muutokset asetuksiin, palaan "C-tilaan", josta voin valita niiden omien C1-, C2- ja C3-valintojen kesken minkä otan käyttöön. Oletuksena eli tummennettuna on se, johon muutokset juuri tein, ja kaiken järjen mukaan nyt, kun painan Set-nappia, saan asetukset tallennettua ja pääsen hyödyntämään niitä kuvaustilassa: ei toimi.
Taitaa siis vehje olla risa. - Dingelidongeli
Dingelidongeli kirjoitti:
Näin minäkin asian ensin tulkitsin, että tallennus unohtui, mutta olen joka mahdollisessa kohdassa koettanut sitä Set-napin painamista, eikä tulos ole kummoinen.
Kun Custom-tilassa olen tehnyt tarvittavat muutokset asetuksiin, palaan "C-tilaan", josta voin valita niiden omien C1-, C2- ja C3-valintojen kesken minkä otan käyttöön. Oletuksena eli tummennettuna on se, johon muutokset juuri tein, ja kaiken järjen mukaan nyt, kun painan Set-nappia, saan asetukset tallennettua ja pääsen hyödyntämään niitä kuvaustilassa: ei toimi.
Taitaa siis vehje olla risa.Onneksi ei laitteessa vikaa ollutkaan, vaan keksin syyn tallentamattomuuteen. Liittyi kyllä Set-napin painamiseen, mutta enhän ollut aiemmin tajunnut, että siellä valikoiden syövereissä on sellainenkin kohta kuin Cust.Set.Mem: tuolta kun painelee Settiä oikeassa kohtaa, niin tallennus menee läpi.
Tätä se teettää kun kunnon manuaali puuttui, siinä nämä asiat olisi varmasti käyty kunnolla läpi. Kiitti kuitenkin Hexille vastauksesta!
- Kairafotari
Kamera on ollut minulla sen markkinoille tulosta alkaen. Asetukset olen säätänyt normaalisti valintakiekon erikohdista jotka tulevat esille taustanäytön ruudulla, ne pysyvät tallessa kunnes muuttaa niitä. Kuvausolosuhteet ovat tietenkin aina erillaisia joten ilman säätöä ei homma oikein toimi. Automaatti ja Custom kohdat sellaisinaan ovat jääneet syrjään. Manuaalissa on 100 A4 sivua joten asiaa on melkoisesti. Ostin kamerani TopShotista ja mukaan tuli hyvä. suomenkielinen opas. Kannattaisikohan sieltä yrittää ostaa manuaalia? Vaimon Cannoniin sain sen maahantuojalta manuaalin tiukan tinkaamisen jälkeen.
Ostoksesi on monipuolinen ja O.K. Omani on ollut jatkuvasti kovassa käytössä ja on toiminut hyvin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad601128- 42871
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 72542