Olen tässä pähkäillyt seuraavanlaista asiaa. Pidän naisista ja olen ihastunutkin useampaan. Olen siis tuntenut näin selkeästi ja tiedostaen noin viisitoistavuotiaasta asti. Mutta selventäkseni asiaa; olen kyllä lapsesta asti ollut se tyttö joka ei kulje hameessa vaan juoksee metsässä linkkarilla ympärilleen räiskien ja majoja rakennellen.
Varhaisteininä ja ala-asteella joko ihastuin tai olin ihastuvinani poikiin ja heidänkin kanssa tuli sähläiltyä jonkin verran. Sitten se lakkasi kuin seinään. Ja nyt olen alkanut miettimään että johtuuko se siitä että olen lopettanut vastaavanlaisen toiminnan koska se ei enää innosta minua... Vai onko tämä joku suojamekanismi koska olen vanhetessani ymmärtänyt että en ole kilpailukykyinen muitten tyttöjen kanssa. Ja siksi olen alitajuntaisesti "hylännyt" pojat koska en voisi heitä kuitenkaan saada. Eli säästäkseni itseni pettymyksiltä....
Ja nyt reilusti kaksikymppisenä olen alkanut miettiä että mikä sain minut nuorempana käyttätymään nin kuin käyttäydyin. Onko sillä merkitystä nykyisiin tuntemuksiini? Ja mitä tapahtuisi jos olosuhteet muuttuisivat? Voiko ihminen uskotella itseleen kymmenen vuoden ajan olevansa jotain muuta kuin oikeasti on? Eli tässä tapauksessa olevansa lesbo? Vai olenko bi, jonka itsetunto ja mielenkiinto poikiin on häilyvää mutta ei täysin kadonnutta sorttia?
Tämä voi kuullostaa turhalta ja täysin typerältä pohdiskelulta, mutta minua tämä on vaivannut jo pidemmän aikaa. Minulla ei ole väliä mitä minä olen, mutta haluaisin vihdoin olla varma siitä mitä olen. Tiedän että leimaa ei ole pakko lyödä, mutta tässä tapauksessa haluaisni olla varma että tunteeni, ajatukseni ja käytökseni ei ole itsepetosta ja minäni suojelemista.
Varhaisteininä ja ala-asteella joko ihastuin tai olin ihastuvinani poikiin ja heidänkin kanssa tuli sähläiltyä jonkin verran. Sitten se lakkasi kuin seinään. Ja nyt olen alkanut miettimään että johtuuko se siitä että olen lopettanut vastaavanlaisen toiminnan koska se ei enää innosta minua... Vai onko tämä joku suojamekanismi koska olen vanhetessani ymmärtänyt että en ole kilpailukykyinen muitten tyttöjen kanssa. Ja siksi olen alitajuntaisesti "hylännyt" pojat koska en voisi heitä kuitenkaan saada. Eli säästäkseni itseni pettymyksiltä....
Ja nyt reilusti kaksikymppisenä olen alkanut miettiä että mikä sain minut nuorempana käyttätymään nin kuin käyttäydyin. Onko sillä merkitystä nykyisiin tuntemuksiini? Ja mitä tapahtuisi jos olosuhteet muuttuisivat? Voiko ihminen uskotella itseleen kymmenen vuoden ajan olevansa jotain muuta kuin oikeasti on? Eli tässä tapauksessa olevansa lesbo? Vai olenko bi, jonka itsetunto ja mielenkiinto poikiin on häilyvää mutta ei täysin kadonnutta sorttia?
Tämä voi kuullostaa turhalta ja täysin typerältä pohdiskelulta, mutta minua tämä on vaivannut jo pidemmän aikaa. Minulla ei ole väliä mitä minä olen, mutta haluaisin vihdoin olla varma siitä mitä olen. Tiedän että leimaa ei ole pakko lyödä, mutta tässä tapauksessa haluaisni olla varma että tunteeni, ajatukseni ja käytökseni ei ole itsepetosta ja minäni suojelemista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Petos on se, jos kiellät itsessäsi mitään tunteita, kohdistuivat ne sitten poikiin tai tyttöihin.
"Minulla ei ole väliä mitä minä olen, mutta haluaisin vihdoin olla varma siitä mitä olen."
Ristiriitaista minun mielestäni?
Etkö voi antaa ihastumisten tulla sen mukaan miten sattuma kuljettaa, poissulkematta mitään tai ketään?
Miksi pitäisi päättää, että saat vain ja ainoastaan ihastua jompaankumpaan sukupuoleen?
Olet suhteellisen nuori vielä, anna itsellesi aikaa, kulje avoimin mielin ja sydämin :)