Asennekasvatus

Tälläkin palstalla tasaisin väliajoin joku,
yleensä suht nuori ihminen, kirjoittaa
annettavista kissanpennuista tai karanneesta
kissastaan saaden yleensä tulikivenkatkuisia
vastineita.

Olen sitä mieltä, että näitä nuoria ei kannata
ihan hirveästi suomia, vaikka jutut välillä
nostattavatkin niskakarvat pystyyn... Asenteet on
kotoa opittu, eli jos vanhemmilta on välittynyt
asenne, että kissan täytyy saada elää vapaana
luonnossa ja leikkaaminen on luonnotonta, niin
mitä muuta lapsi voi uskoakaan? Totta kai näitä
uskomuksia saa ja pitääkin oikaista, mutta
parempi tulos saadaan ASIALLISELLA VALISTUKSELLA
kuin kiihkoilemisella.

Totta on sekin, että näistä lapsista ja nuorista
kasvaa aikuisia, jotka puolestaan välittävät
asenteitaan edelleen. Mutta uskon ja toivon, että
asiallista tietoa jakamalla, riittävästi
perusteita ja faktoja esittämällä, käännetään
monta (toivottavasti myös aikuista) päätä...
5362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jees, olet ihan oikeassa! Itse olen kovin
kärähdysherkkä, milloin on kyseessä eläin, vaikka
minunkin pitäisi tietää, että kiukkuinen arvostelu
herättää vain vastustusta...voi voi!

Äänestä

Olet ihan oikeassa. Turhapa on hermojaan
käräyttääkkään, siitä ei ole hyötyä. Toisinaan
vaan tekisi mieli antaa kunnon tukkapölly....

Kyllä lemmikin hankkimiseen pitäisi
olla "ajokortti" ja jos otetaan lapselle eläin,
aikuisen pitäisi jonkinlainen tutkinto suorittaa
lapsensa kanssa siitä miten lemmikkiä hoidetaan
ja pidetään.

Surukseni olen huomannut, että yleensä nämä
täysin mustavalkoisesti ajattelevat
(Tiedäthän: "Minä olen oikeassa ja sinä olet
tyhmä") ihmiset suuttuvat asiallisuudesta ja
joskus tulee käytettyä niiden omaa kieltä. He kun
tarjoavat haulikkoa tms. ratkaisuna kaikkeen,
niin olen tainnut joskus ehdottaa että kääntäisi
sen piipun omaan pollaansa... Heidän
argumentointinsa rajoittuu lausahduksiin: "Olet
idiootti", "Minä tiedän tämän", "On tehty
tutkimus (tietämättä itsekään kuka on tutkinut,
missä, milloin ja miten)", "Kaverillakin oli
näin" jne.

Harvemmin täällä pystyy keneenkään vaikuttamaan.
Tärkeintä on vaahdota asiasta ympäristölleen,
heistä joku aina ottaa oppia sanoistani. Tutut
ihmiset kuuntelevat helpommin ja suostuvat
ajattelemaan asiaa toisestakin näkökulmasta.

Äänestä
  • Oikeassa olet sinäkin!

    Yksi raivostuttava, lähestulkoon kaikkeen
    oikeuttava (!) argumentti on "mutta sehän on vain
    eläin". Miten niin VAIN ELÄIN? Ja tätä saa kuulla
    jopa suhteellisen selväpäisinä pitämiensä
    ihmisten suusta...

    Taidat olla oikeassa siinä, että täällä tuskin
    pystyy monenkaan mielipiteisiin vaikuttamaan.
    Tärkeintähän kuitenkin on, että asioista
    puhutaan!

    Äänestä

  • Kissojen puolesta kirjoitti:

    Oikeassa olet sinäkin!

    Yksi raivostuttava, lähestulkoon kaikkeen
    oikeuttava (!) argumentti on "mutta sehän on vain
    eläin". Miten niin VAIN ELÄIN? Ja tätä saa kuulla
    jopa suhteellisen selväpäisinä pitämiensä
    ihmisten suusta...

    Taidat olla oikeassa siinä, että täällä tuskin
    pystyy monenkaan mielipiteisiin vaikuttamaan.
    Tärkeintähän kuitenkin on, että asioista
    puhutaan!

    ja asennekasvatuksen pitäisi lähteä ensin
    aikuisista (normaalisti järkeväistä) ihmisistä ja
    sitä kautta se siirtyisi nk. "automaattisesti"
    lapsiin.

    Mutta ikävä kyllä noita asennevammaisia kun on
    paljon juuri aikuisissa. Tuo "eihän se ole kuin
    kissa (eläin)" lause on tuttu ja pätee niin kauan
    kun kissoja saa "joka navetan nurkalta" ja
    ilmaiseksi. Viimeeksi tänään suutuin, kuullessani
    lauseen "no se on niin kallista, ainakin pari
    satasta siihen menee" (tarkoitti eläinklinikka
    käyntiä, kun koiralla oli silmätulehdus), tämä
    tapahtui apteeksissa josta kys. henkilö oli
    kyselemässä olisko jotain reseptivapaita
    lääkkeitä koiran silmään. Apteekin henkilökunnan
    neuvojen mukaan hän sitten totesi, "että on kait
    se sitten käytettävä lääkärillä", tiedä häntä
    kuinka lopulta kävi. Ja toinen ihan muutama
    viikko sitten kuultu "minä teen konkurssin jos
    syötän klinikan erikoisruokia", tämä taas
    tapahtui eläinkaupassa ja koski allergista
    kissaa. Klinikoiden ja eläinkauppojen ruokien
    hinnoissa ei ole paljon eroja ja 2 kilon säkki
    kestää yhdellä kissalla suht. kauan, toinen juttu
    tässä on myös se, että oikealla ruokinnalla
    eläinlääkärikulut pienenevät minimiin, mutta kun
    ei haluta satsata eläimeen tyyliin SE ON VAIN
    KISSA TAI KOIRA TAI ELÄIN YLIPÄÄTÄÄN josko se
    paranisi ilman rahan menetystä ja tätä ei minun
    ajatusmaailmani ymmärrä.

    Äänestä

Voi, olen erittäin onnellien, että täällä tosiaan
löytyy näin sosialista porukkaa!!!! :)
Olen täsmälleen samaamieltä kanssasi
nimim."kissojen puolesta"! Tulee vain turhaan
pahaa mieltä ja kahnausta, kun liian hyökkäävästi
suhtautuu johonkuhun. Ja vastapuolen reaktio on
yleensä juuri päinvastainen kun on tarkoittanut.
Sekin yksi kirjoittaja, joka kyseli mökkikissansa
katoamista oli varmaan aika nuori, ja minua
todella harmitti ne raivostuneet vastaukset jota
hän sai! Olisihan sen voinut asiallisemminkin
sanoa! :)
Ja niinkuin Joanna sanoi, ei täällä paljon voi
toisten asenteita ja käytöstä muuttaa!! Se on
aivan totta!! :)
Ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissojen puolesta kirjoitti:

Tälläkin palstalla tasaisin väliajoin joku,
yleensä suht nuori ihminen, kirjoittaa
annettavista kissanpennuista tai karanneesta
kissastaan saaden yleensä tulikivenkatkuisia
vastineita.

Olen sitä mieltä, että näitä nuoria ei kannata
ihan hirveästi suomia, vaikka jutut välillä
nostattavatkin niskakarvat pystyyn... Asenteet on
kotoa opittu, eli jos vanhemmilta on välittynyt
asenne, että kissan täytyy saada elää vapaana
luonnossa ja leikkaaminen on luonnotonta, niin
mitä muuta lapsi voi uskoakaan? Totta kai näitä
uskomuksia saa ja pitääkin oikaista, mutta
parempi tulos saadaan ASIALLISELLA VALISTUKSELLA
kuin kiihkoilemisella.

Totta on sekin, että näistä lapsista ja nuorista
kasvaa aikuisia, jotka puolestaan välittävät
asenteitaan edelleen. Mutta uskon ja toivon, että
asiallista tietoa jakamalla, riittävästi
perusteita ja faktoja esittämällä, käännetään
monta (toivottavasti myös aikuista) päätä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu