vauvauinti

aloitamme vauvauinnin viikon päästä lauantaina. kertokaa vinkkejä esim. miten toimia helposti pesutiloissa ja pukeutumisen aikana. ja muutenkin, mitä olisi hyvä ottaa etukäteen huomioon. jännittää..
31652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin onneksi olkoon hyvästä valinnasta. Vauvauinti on todella mukava ja hyödyllinen harrastus, josta kyllä nauttii koko perhe. Meillä kaksi lasta joiden molempien kanssa ollaan uitu ihan pienestä asti, ja harrastuksena ollut tosi tärkeä juttu koko perheelle. Tyttö on nyt viisi vuotias, ja osaa jo uida pieniä matkoja ilman mitää apuvälineitä. Uima räpylöiden kanssa pulikoi yksinään niin ettei meinaa perässä pysyä. Eipä ole tarvinnut vaivata päätään millään uimakouluilla tai muilla, vaan ihan itsekseen on oppinut. Lisäksi kesäisin esim. mökillä paljon turvallisemman tuntuista olla, kun tietää että osaa uida.

Eipä sitä paljon kannata jännittää, vaan iloisesti vaan mukaan. Siellä on yleensä hyvä henki porukan kesken, ja on aina mukava tavata muita samanikäisten vanhempia.

Sen verran kuitenkin sanoisin, että olkaa kärsivällisiä alussa. Uiminen on vauvalle aluksi outoa ja jotkut lapset eivät aluksi oikein tykkää koko hommasta. Meilläkin ensimmäinen lapsi itki melkoisesti ensimmäisillä kerroilla, ja oltiin jo lopettamassa koko hommaa, mutta sitten alkoi yhtäkkiä pitämään. Sitten itku tulikin aina kun piti lähteä pois.

Äänestä

mekin ollaan käyty vauvauinnissa kummankin tytön kanssa. Vanhempi aloitti koulun nyt syksyllä ja osaa jo uida, pienempi vajaa 3v. menee käsipohjaa. Varmaankin vauvauinnista siis hyötyä on ollut.
Ota pesutiloihin mukaan vauvan auton turvakaukalo johon voit laittaa vauvan kun itse peseydyt. Laita siihen alle vaikka se äitiyspaketissa mukana tullut frotee-muovialunen niin että jos pissit menevät alle ei kastu kaukallo. itsellä oli aina yksi ylim. pyyhekin mukana varmuuden vuoksi. Sama kun pukeudut, voit laittaa vauvan kaukaloon varttumaan omaa vuoroaan. Monesti meillä ainakin uinnin jälkeen oli jano ja nälkä, onneksi ruoka kulki äidin mukana.:) Meillä täällä kylpylässä ainakin oli pukuhuoneessa pari hoitopöytää, jossa sai pukea. Tosin ne oli aina varattuina. Monesti laitoin penkille oman pyyhkeen pehmukkeeksi ja puin vauvan siinä.
Vauvauinti on tosi mukava perheen yhteinen harrastus. Ensimmäisillä kerroilla oltiin vaan noin 15 min. altaassa ja tutustuttiin veteen ja meteliin. Muistaakseni kolmannella kerralla sukellettiin. Kivoja hetkiä teille vauvauinnin parissa!!!:)

Äänestä
  • Meillä uimahallissa voi vauvan välillä vaihtaa äidiltä isälle tai päinvastoin pukuhuoneen välillä olevan huoneen kautta. Meillä tehdään siis näin jos ollaan kolmestaan uimassa: isä käy sauna&suihku&pesut jonka aikana äiti riisuu lapsen ja pukee uikkareihin. Antaa lapsen&kuivan pyyhkeen isälle. Lapsella on nykysin jarrusukat jalassa mulloin paitsi altaassa ja pesulla, koska osaa itse kävellä = ei niin suurta liukastumisen vaaraa. Äiti pääsee nyt pesulle&saunaan ja tavataan toisemme altaalla. Uinnin jälkeen äiti&lapsi peseytyvät ja käyvät saunassa. Imetin 1v1kk asti ja hallilla nimen omaan saunassa. Lisäksi meillä oli vesiplo mukana molemmille (pukuhuoneella). Loppusuihkun jälkeen lapselle kevyt vaatetus ja vienti isälle vesipullon kera. Isä pukee loput jottei tule megahiki lapselle. Äiti tällä välin saa rauhassa rasvailla ja pukeutua. Lapsi oli vuoratussa turvakaukalossa ennen kuin oppi liikkumaan. Meilläkin oli aina lapselle 2 isoa pyyhettä. Tapasin saunan jälkeen kietoa kuivaan pyyhkeeseen märän sijaan ettei palele.
    Minulla on muovipussissa kaikki tarpeellinen mukana suihkuhuoneella: oma ja lapsen pyyhe (toinen altaalla mukana) sekä pesuaineet ja peffletit. Helpompi minusta kun kamat on pussissa eikä kainalossa ja lokeiroissa. Märkiä uikkareita varten lisäksi pikkupussi.

    Jokainen löytää oman sujuvan tavan toimia. Ollaan vuorotyön vuoksi oltu usein tytön kans kaksistaankin uimassa ja onnistuu hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkkejä kirjoitti:

aloitamme vauvauinnin viikon päästä lauantaina. kertokaa vinkkejä esim. miten toimia helposti pesutiloissa ja pukeutumisen aikana. ja muutenkin, mitä olisi hyvä ottaa etukäteen huomioon. jännittää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu