tämä ainainen riita tällä palstalla!
On ihan kuin kotiansa sorkkisi jollain myrkyllisellä kepillä ja saastuttaisi oman kenhonsakin näillä ainaisilla kahinoilla.
Kerran jo sanoinkin että en etsi enää riitaa ja toivoin että kaikki toisetkin yhtyisivät siihen ajatukseen. Silloin sitä jopa toivottiinkin, mutta yllättäen taas jo seuraavana päivänä kaikki alkoi alusta.
On tullut toteen näytettyä, että tällä palstalla kaikki ei ole kohdallaan. En ole enää itsekään varma, kuka täällä kirjoittajia kiusaa, mutta eikö se olisi kaikkien mielestä parhain vaihtoehto, että tämä henkilö/henkilöt saataisiin poistettua täältä??? Eikö keskustelupalstan tarkoitus sentään ole keskustelu, ei sen lopettaminen heti avaukseen tekemällä asiaton ilmoitus???
On ihan kuin kotiansa sorkkisi jollain myrkyllisellä kepillä ja saastuttaisi oman kenhonsakin näillä ainaisilla kahinoilla.
Kerran jo sanoinkin että en etsi enää riitaa ja toivoin että kaikki toisetkin yhtyisivät siihen ajatukseen. Silloin sitä jopa toivottiinkin, mutta yllättäen taas jo seuraavana päivänä kaikki alkoi alusta.
On tullut toteen näytettyä, että tällä palstalla kaikki ei ole kohdallaan. En ole enää itsekään varma, kuka täällä kirjoittajia kiusaa, mutta eikö se olisi kaikkien mielestä parhain vaihtoehto, että tämä henkilö/henkilöt saataisiin poistettua täältä??? Eikö keskustelupalstan tarkoitus sentään ole keskustelu, ei sen lopettaminen heti avaukseen tekemällä asiaton ilmoitus???
Vastaukset 43
Vanhimmat
joka pitäisi poistaa palstalta. taas haet vain riitaa
olen, olen.
tosiaankin olisi parantamista.
Täytyy sanoa että alku tässäkin ketjussa todistaa sen vääjäämättä.
Minä en ole koskaan nähnyt sinun kirjoituksissasi mitään asiatonta, tämä on rehellinen mielipide, ilman mitään lipomista, joku sen kuitenkin näkee niin.
Toki mielipiteesi ovat joskus kärjekkäitä ja kriittisiäkin, mutta, niinhän se aina on kun oikeasti keskustellaan, ja niin ne ovat kaikilla kirjoittajilla jos peiliin katsoo, emme voi olla kaikkien kanssa kaikista asioista samaa mieltä.
Ennenkaikkea, vain kirjoitetulla mielipiteellä/kommentilla pitäisi olla merkitystä, ei kirjoittajalla.
että edes joku näkee asian siinä valossa, miten itsekin sen koen.
näköjään jo aamusta taas aloitettu ;-))))
olen tässä miettinyt että kun muutamat täällä käyttävät itsestään muotoa "me". onko persoonalla jakomielitauti vai mihinkä se viittaa?
itsestäsi "me" muotoa, viittaako se skitsofreniaasi myöskin?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000037517538
itsestäni muotoa "me". tässä viestissä on koirista ja minusta käytetty me.
Tyhmempikin tajuaa, että koirat on siinä mukana.
Hukkaan meni taas hh.
mul ainski on koirulit mukan täs koneel ja yhes me fundeerataa näit juttusii tääl, sen tähren mää puhun ainki monikos.
itsestään muotoa "me"?voisitko antaa esimerkkejä?
niin löydät kyllä. en ala kopioimaan mutta sattui nyt vaan silmään. tyyliin...
kun me kirjoitamme...
meidän viestit...
kirjoittajat tarkoittavat itsensä lisäksi muitakin?kaikkihan eivät ole minäkeskeisiä.
meidän mielestä se kuitenkin vähän erikoista.
läpikäyneestä skitsostakin se saattaa vaikuttaa oudolta.ihmiset puhuvat monessa yhteydessä "me" muodossa ei "minä" muodossa koska tarkoittavat muitakin kuin itseään.voi oööa että et ehkä ymmärrä vieraskielisenä asiaa.
ollaan ihan suomenkielisiä.
meidän mielestämme !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ja tiedoistaan epävarmat ihmiset tarvitsevat kuvitteellisen tukijoukon.
Nyt on aivan pakko irroitella: me emme tarvitse kuvitteellista tukijoukkoa :)
ollaan ihan samaa mieltä.
palstalla että ymmärrät toisinaan väärin asioita joita tänne on kirjoitettu koska et hallitse suomenkieltä.voisitko päättää kummin päin asianlaita on,ymmärrätkö eri tavalla esimerkiksi parillisina ja parittomina päivinä,vaikuttaako kuunkierto tai hormonitasapainosi jotenkin asiaan?
on tätä kirjoittamista aika pitkään harjoiteltu.
on vieläkin paljon sellaisia juttuja mitä en ymmärrä. esim. "aasin silta". suomessa syntyy paljon sanontoja joita ei maassa asuva välttämättä ymmärrä.
täsmälleen samaa mieltä kanssanne.
Noi kulkee laumana ja sen huomaa ton heidän laumanjohtajansa viesteistä, eli voi kyl päätellä että siellä käy linjat ja sähkärit kuumina. *Hei mennään nyt kaikki palstalle rekattuina jookos!* *Hei vastaa sä tohon viestiin rekkaamattomana niin mä sit komppaan sua!* *Hei kerrotaan että tänään ei oo käyty palstalla ollenkaan koko päivänä! Eiksjuu! Hahaa kun me ollaan ovelii!*
sairasta tuo sun ajatuksenjuoksusi, *jos sinä teet ystävinesi tuota, niin ei me kaikki olla yhtä sekoja.
täyttä puppua
Buahahaaaaa
niimpä tietenkin, mitäs muutakaan, sinun ajatusmaailmassasi :(..... ;))))))
Taruakin Ihmeellisempää,,,
tosiaankin. Vaan joko on kaikki säilötty???
juu...juu...on se ihan totta.....uskonhan minä...
niin täydelleen sairasta tuon "jonkun" luulottelut ja soosaamiset. Sehän menee jo itekin pasmoissaan täysin sekaisin.
:-D
mietihän nyt ensin ja kirjoita vasta sitten!!!
Kuinka oikeasti et itse tajua omaa typeryyttäs ja edelleenkin muovista näkee aina läpi!!!
pistettä ja viivaa...siinä ne sun taitos valehtelun lisäks onkin!!!
sitähän se on...ikuista luulemista, no, kai se on parantumatonta laatua...*sytymälahjana saatua...
että kuka sen aloitti, mutta en kysy sitä kuitenkaan.
"Joku" alkoi vääristelemään kirjoituksia ja niitä vääristymiä levitteli eteenpäin ympäriinsä ja siinä se...tiedä sitte miten paljon on leikannut ja liittänyt ja mitä on tehnyt kuinkakin rehellisesti...eikä se edes kiinnosta, sillä kyseinen näytti sen todellisen minänsä tarpeeksi selvästi! Tuollaista selkäänpuukottamista en tosiaankaan hyväksy...samasta veitsenterästä olen saanut minäkin.
Muistatko hatami miten hauskaa täällä pulinoissa oli silloin alussa?
Monasti sai nauraa vedet silmissä kaikenmaailman hömpötyksille...vaan miksikä tämä onkaan muuttunut...ei voi ymmärtää, eikä ikinä voisi kuvitella tätä samaksi ensinkään.
Minä kun puhun asioista suoraan, niin kysyn sultakin nyt, että mikä hitto suhun on mennyt???
Vaan hienoahan se olis, jos kaikki typerät riidat jäis tykkänään pois ja kaikilla olis tosissaan hauskaa täällä ilman, että kenenkään mieli pahottuisi. Vaan se taitaa olla turha toivo...kiitos vain "jollekin" siitä.
että onko ihan niin että palstan ilmapiiri johtuu yhdestä ja ainoasta henkilöstä?
jokainenhan voisi omalta osaltaan yrittää vaikuttaa siihen ,vai?
kovaa tekstiä tulee ihan joka suunnalta joskus.
totta on myös se että jotkut lyöttäytyy yhteen ja silloin ei ole mitään väliä mitä kukakin kirjoittaa. ainoastaan sillä on väliä KUKA kirjoittaa.
jos jokainen aloittasi olemalla ihan rehellinen itselleen ja tutkiskella omia motiiveja niin päästäisiin pitkälle.
tehnyt niin kuin kirjoitat?muistaakseni sinä teit varsin raukkamaisen tempun juuri tuolle jolle tuossa vastaat.
useinkin tehneeni kaikkea mahdollista pahaa; niin tällä palstalla kuin oikeassa elämässänikin.
Olen myöskin pyytänyt usein niitä tekoja anteeksi.
Mutta teissä muissa en ole koskaan nähnyt merkkiäkään siitä, että olisitte pahoillanne, saatika myöntäisitte, että edes OSA virheistä oli teidän.
Muistan hyvin ajat, jolloin minäkin nauroin ääneen näitä juttuja täällä.
Mutta sitten sain yhden todella koskettavan s.postin, jossa eräs ihminen kertoi tunnoistaan ja kärsimyksistään, kun hän oli tänne palstalle vahingossa eksynyt.
Ei siitä sen enempää, mutta aloin ajatella asioita toisesta näkökulmasta ja huomasin olleeni tosiaankin typerä, ja te kaikki muut siinä mukana.
Se oli päätepysäkki.
Mutta mitään asioita en sentään ole vääristellyt. Olen vain kertonut mielipiteeni oman näkemykseni mukaan.
Jos en pidä esim. jostain asiasta, kerron sen suoraan, niin kuin sinäkin teet, ja jos taas pidän jostakin, sanon senkin omalla tavallani.
Ei siitä käsittääkseni ole kenelläkään syytä suuttua tai alkaa kantamaan kaunaa.
kun kerran sanoin sinulle, että sinulla on toisen silmän paikalla paltosta repäistu nappi.
törkeä ihminen.
Ystävällisyyteen verhottuna kirjoitit jälleen ruman loukkauksen.
Asialla ei ole mitään merkitystä silloin. kun huomaa toisen kirjoittavan kiivastuksissaan.
Olenhan minäkin sinua täällä haukkunut, mutta ei niistä kannata välittää. En ole sinua koskaan tavannut, joten en voi sinua näön tai fysiikan perusteella muutenkaan, millään tavalla kommentoida.
Tässä olet hyvin sovinnollinen mutta uudemmassa keskustelussa kerrot haluavasi ampua ihmisen jolla on n.s. väärä mielipide.
En minä ketään uhannut ampua, kerroin vain oman mielipiteeni hänen mielipiteensä perään.
Vai eikö minulla saa sellaista olla ollenkaan???
kolmas ketju, joka jauhaa samaa sontaa saunan taakse viennistä.
Tuo on ensinnäkin ikivanha sanonta, eikä mikään uhkaus ketään kohtaan.
Mutta aikansa kuluksi tietysti asiaa voi väännellä suuntaan ja toiseen, että siitä vaan.
Sievää sunnuntaita.