Kerrankin on aikaa pyöriä täällä ja lueskeltuani kirjoituksia, jäin miettimään yhtä asiaa. Kovin paljon on rahaan liittyviä aiheita, arjen rankkuuteen sekä eronneiden vanhempien keskinäisiin riitoihin.Ja monen näköisiin muihin ongelmiin. Voivatko tämän päivän yh:t todellakin näin huonosti? Ja miten huonosti voivat heidän lapsensa?
Olen 4 vuotta elänyt leskenä, lapset nyt 8v ja 10v kaksoset. Käyn töissä, hoidan kodin ja lapset, aikaa, terveyttä ja energiaa on riittänyt ja toki meillä kaikilla on omat vastuualueemme kotona, ketä tyhjentää asianpesukoneen, vie koiran lenkille, isommat leikkaavat jo nurmikkoa jne.eli toki arjen pyörittäminen on helpottunut sitä mukaa kun lapset ovat kasvaneet.
Matkustelemme, harrastamme yhdessä ja erikseen, vietämme samanlaista arkea kuin tavalliset ydinperheetkin, ainoastaan sillä erotuksella, että meidän perheessä on vain yksi aikuinen ja tulee pitkään edelleenkin näin olemaan, sillä vielä 4 vuoden jälkeenkin suru on niin suuri, etten voisi kuvitellakaan itseäni jonkun muun elämänkumppaniksi.
Pahasti loukkaa ne kirjoitukset, joissa yh:t mielletään vähempi arvoisiksi kuin ei yht:t. meitä on joka lähtöön, moni voi olla yh siksi, että on halunnut lapsilleen turvallisemman elinympäristön kuin se silloisessa ydinperheessä olisi voinut olla, ehkäpä siksi, että mies on jättänyt, ehkäpä siksi, että mies on kuollut kuten meillä...ei yh aina ole itsekäs ja vapaaehtoinen valinta.
Meillä tietenkin arkea helpottaa lasten ikä (ei enää niin pieniä), hyvä taloudellinen tilanne ja avuliaat lähisukulaiset ja ystävät, mutta meillä vastapainoksi iltaisin itsetään isän ikävää ja kysellään että miksi miksi miksi. Mutta eipä se elo ydinperheissäkään täydellistä ole, niissä on omat murheensa esim. perheväkivalta, puolison alkoholismi, vanhempien riidat jne.
Eli kertokaa muut yh:t että onko tosiaan elämä näin ankeaa kuin tätä palstaa lukiessa tulee mieleen ja te, jotka solvaatte yh:ta, kertokaa miksi teette niin?
Olen 4 vuotta elänyt leskenä, lapset nyt 8v ja 10v kaksoset. Käyn töissä, hoidan kodin ja lapset, aikaa, terveyttä ja energiaa on riittänyt ja toki meillä kaikilla on omat vastuualueemme kotona, ketä tyhjentää asianpesukoneen, vie koiran lenkille, isommat leikkaavat jo nurmikkoa jne.eli toki arjen pyörittäminen on helpottunut sitä mukaa kun lapset ovat kasvaneet.
Matkustelemme, harrastamme yhdessä ja erikseen, vietämme samanlaista arkea kuin tavalliset ydinperheetkin, ainoastaan sillä erotuksella, että meidän perheessä on vain yksi aikuinen ja tulee pitkään edelleenkin näin olemaan, sillä vielä 4 vuoden jälkeenkin suru on niin suuri, etten voisi kuvitellakaan itseäni jonkun muun elämänkumppaniksi.
Pahasti loukkaa ne kirjoitukset, joissa yh:t mielletään vähempi arvoisiksi kuin ei yht:t. meitä on joka lähtöön, moni voi olla yh siksi, että on halunnut lapsilleen turvallisemman elinympäristön kuin se silloisessa ydinperheessä olisi voinut olla, ehkäpä siksi, että mies on jättänyt, ehkäpä siksi, että mies on kuollut kuten meillä...ei yh aina ole itsekäs ja vapaaehtoinen valinta.
Meillä tietenkin arkea helpottaa lasten ikä (ei enää niin pieniä), hyvä taloudellinen tilanne ja avuliaat lähisukulaiset ja ystävät, mutta meillä vastapainoksi iltaisin itsetään isän ikävää ja kysellään että miksi miksi miksi. Mutta eipä se elo ydinperheissäkään täydellistä ole, niissä on omat murheensa esim. perheväkivalta, puolison alkoholismi, vanhempien riidat jne.
Eli kertokaa muut yh:t että onko tosiaan elämä näin ankeaa kuin tätä palstaa lukiessa tulee mieleen ja te, jotka solvaatte yh:ta, kertokaa miksi teette niin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä nyt on tälläistä harmitonta ajanvietettä ja paljon pitää osata jättää, ihan omaan arvoonsa. Sinä elät sinun elämää ja tiedät miten asiat on siellä siviilin puolella. Solvaajat saattavat kyllä nähdä asiat ihan samalla lailla kuin sinä, mutta saavat hupinsa siitä, että kritiikki allergisillä yh- ihmisillä on valtava tarve puolustella.
Se mistä ponnistetaan tässä arjessa, alustat ovat hyvin erinlaisia, toiset putovat tyhjän päälle ja joutuvat lähtemään ihan nollasta. Toisille jää jotain sentään käteen, edes se koti, jota hoitaa.
Hyvin varmasti tiedät sen, että ei ole yhtä tai edes kahta totuutta ja varsinkin se oma elämä on, niin pieni mittari.
Elämä voi olla ankeaa, ruuan, hygienia ja levon puute, on totta monissa suomalaisissa perheissä. Eikö sinustakin ole selvää, että tälläisessä perheessä se arki on uuvuttavaa.
Sinä näet itse arvosi, jos sinua loukkaa kirjoitukset, niin et vielä tunne arvoasi.
Hei! Ehkä ero on siinä että eronneet tuntevat vihaa puolisoaan kohtaan, ja ollaan niiiin yksinhuoltajia että... Leskeksi jäätyään on ensin se suru suurin. Joillekin tulee myös viha jälkeensäjättäneelle, mutta niistä ei puhuta täällä. Tämä on katkerien ihmisten paikka puhua kun kaikki ei mennyt niinkuin piti. Tietysti se on leskellekin samanlainen tunne. Lämpimiä terveisiä sinun perheelle.
Eihän se yh:n elämä aina yhtä arkea ja vaikeutta ole. Loppujen lopuksi niitä päiviä on vähän mutta välillä arki todella uuvuttaa. Viikot on minuuttiaikataulua terapioiden ym. takia ja kun yksin huolehdit kaikesta niin välillä on veto totaalisesti poissa. Lapset vielä sen verran pieniä ettei keskenään voi jättää kuin lyhyen kauppareissun ajaksi. Lisäksi kaksi erityislasta jotka tarvitsevat huomattavasti enemmän kuin ns. terveet lapset. Tukiverkko ei juuri ole; ystävät kiireisiä omassa elämässään, vanhempani jo niin iäkkäitä että asuvat vanhainkodissa, sisaruksia minulla ei ole. Lasten isä tapaa lapsia silloin tällöin, saattaa mennä kuukausia ettei lapsiaan näe. Onneksi minulla on ihanat naapurit joille voi soittaa ja lapsenvahtia löytyy tarvittaessa. Pakko on välillä vähän irrottautua tästä kaikesta edes muutamaksi tunniksi.
Mutta vastapainoksi kyllä me lasten kanssa kivaakin pidetään. Tehdään reissuja, käydään elokuvissa, ulkona syömässä. Tehdään porukalla pihatöitä, käydään marjassa ja sienessä. Saunailtana ostetaan herkkuja ja saunan jälkeen herkutellaan. Joskus vietetään elokuvailtaa kotona; hyvä elokuva, sipsejä ja limpparia. Eli vietämme ihan tasapainoista ja hyvää elämää.
Itse oon miettiny tuota samaa:) Oli tosiaan meilläkin noissa huoltajuusjutuissa sillon ongelmia.
Isä retkahti huumeisiin ja olisi siltikin halunnut lapset itselleen ja taistelin kynsin ja hampain lapsista koska siitä ei ollut mitään näyttöä että isä käyttää huumeita.
Haki yhteishuoltajuutta ja näin mutta lopulta päädyttiin siihen että minä sain yksinhuoltajuuden ja isällä ei nykyään ole mitään tapaamisia lapsien kanssa ja löytänyt uuden naisen itellee ja naisella samanlainen "harrastus".. käyttää huumeita ja oma lapsi otettu sossun huostaan.
Sellaiseen ympäristöön en antaisi lapsieni mennä.
Nykyään kun on saatu kaikki selvitettyä huoljuutta myöten ja elaritkin niin meillä on lapsien kanssa oikeen hyvä olla eikä minunkaan tarvitse miettiä sitä että missä lapseni oikeen ovat.
En "yksin" olisi halunnut lapsiani asvattaa mutta oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei ollut ja näin on minusta parempi.
Loppujen lopuksi kun ajattelin tuota lastenvalvojalla ravaamista kuinka isä ekana olisi halunnut "oikeuksia" lapsiaan kohtaa vaikkei olisi siinä kunnossa pystynyt lapsista pitämään huolta ja lopulta luovutti siinä eikä lapset enää sitten kiinnostaneet kun löysi naisen itelleen niin parempi näin ja olen lapsien kans todella onnellinen:)