Olen yli 19-vuotias opiskelijatyttö. En ole seurustellut kuin kerran, ja minusta tuntuu ettei kukaan ole koskaan kiinnostunut minusta. Olen ihan kaunis ja mukava. En ole kova bilettäjä, mutta olen kyllä innokas lähtemään esim. baariin silloin tällöin kavereiden kanssa.
En tajua miksi minulla ei ole poikaystävää. Eikö pojat uskalla lähestyä hyvin pärjäävää nättiä tyttöä, vai pitäisikö minun olla aloitteentekijä? Vai eikö ns. kilteistä tytöistä pidetä?
En tajua miksi minulla ei ole poikaystävää. Eikö pojat uskalla lähestyä hyvin pärjäävää nättiä tyttöä, vai pitäisikö minun olla aloitteentekijä? Vai eikö ns. kilteistä tytöistä pidetä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
kiltit tytöt on niin arvattavissa ja tylsiä, kaipaan seikkailua ja yllätyksiä
Mul ainakin on ongelmana se etten oikee uskalla lähestyy astetta nätimpää tyttöö :) Oon tälläki hetkel ihastunu yhteen mutten tekstiviestii pidemmälle oo päässy pariin kuukauteen. Silmäpelii on kyl.
Aikanaan kävelee kaveri vastaan.
Räkänokkia riittää baareissa,mut ne on hetken tulevia ja kohta meneviä.
Siis oon poika 15 ½ ja no oon kai liian nuori vastaamaa tohon, mut must ainaski kaikki kiltit tytöt on mukavimpii ku en itekkää sillaij oikein juo, tai polta ja ei mull plajoo oo kavereit tai ohan niit riittävästi ja kaikki eri kaveripiireist tms. nii kiltit tytöt on sillaij viehättävii ku ne usein on myös tosi nätteij ja mukavii. Mut sellasii poikiiki valittaa täll palstal jotka ei juo oikein eikä käy baaris ja kyselee et eiks tytöt uskalla lähesty sellast poikaa mut niit tosin on harvemmassa ku niit tyttöij.
Jos tosiaan et tykkäät paljoo bilettää niin älä ihmeessä baareista ainakaan etsi niitä miehiä, 99% baarissa vapaa-aikaansa viettävistä miehistä on täysiä urpoja. Etsimällä etsiminen on tyhmää ja sitä yleensä baareissa tehdään. Kyllä se joskus napsahtaa kohalleen vaikka et aina tarkoituksella sitä etsisikään.
Ja jos tosiaan tunnet itsesi "kiltiksi" tytöksi niin suosittelen että aloitat jonku harrastuksen esim. bodypump niissä käy myös miehiä ja naisia tai sitten koitat vaan sieltä koulusta löytää jonkun kaverin. Itselläni on vähän sama vika että en ole sellainen räväkkä tai rohkea mies mitä naiset taas tuntuu ihannoivan vaan enemmänkin rauhallinen joten olen turhaan jättänyt baareissa juoksemisen sillä prosentuaalinen mahdollisuus että sieltä löydät toista rauhallista ihmistä on aika pieni.
Yleistän tässä nyt mutta ihan vaan omien kokemuksien perusteella tässä kerron kun muutamat kerrat baareissa käynyt.
sua vielä lykästää. Oot kuitenki suht normaalin oloinen ja kilteille tytöille löytyy hyvin monia ottajia.
mä en tunne sua mutta mä tiedän tän saman tunteen < olisi ihanaa joskus löytää joku ja rakastaa tätä
Sama juttu mulla, olen myös kiltti tyttö ja saman ikäinen. Välillä kyllä korotan ääntä ja olen iloinen, nauravainen.. mitähän vielä. Toinen suhde loppui tuossa vähän aikaa sitten.. ainakin se on katkolla, saattaa tulla come back, ei voi tietää :)
Mut älä sure tyttö hyvä, kyllä säkin vielä jonkun löydät!! Kaikille on joku tässä maailmassa, älä lannistu!!
Mutta ehdoton EI ettäkö yksin jäisit tässä maailmassa ;P
Muista että kiltti ja ujo ei ole sama asia, ei oikein tullu tossa viestissä esille että oletko sellanen hiljanen syrjään vetäytyvä vai miten oot kiltti???
Pidän itseäni kilttinä poikana, mutten ole seurustellut kertaakaan.. ja olen siis 18.
Kyllä se joku sitten osuu kohdalle.
Minä pidän kilteistä tytöistä. Uskoisin itse olevani myös kiltti. En ole seurustellut kertaakaan. Olen poika.
juuri samanlainen, rauhallinen, kiltti ihminen. Vaikeushan siinä kumppanin löytämisessä on se lähestyminen, aloitteen tekeminen, sillä rauhalliset ihmiset ovat useinkin myös ujoja, eivätkä keksi niin helposti juttua yms. tuosta noin vaan. Rauhalliseen ihmiseen tutustuminen vie enemmän aikaa, mutta se kannattaa.
Moip! Olen opiskelijatyttö kanssasi samaa ikäluokkaa ja kuulun myös tuohon ujoon, harkitsevaan ja kilttiin ihmislajiin, jolle tuntuu joskus (~aina) mahdottomalta löytää seuraa vastakkaisesta sukupuolesta. Kiltteyden määritelmää voidaan minun tapauksessani tarkentaa vaikka seuraavasti:
- Yleisluonteeni on hiljaisen hymyileväinen, maltillinen, järkevä ja ystävällinen
- Pidän ihmisistä ja yhdessäolosta, mutta en tykkää korostaa itseäni muille; tutussa joukossa saatan sijoittua naurun ja keskustelun keskiöön, vieraassa porukassa taas hiukan sivuun eli harvakseen kommentoivaksi tarkkailijaksi
- En juurikaan käy baareissa tai bileissä, ja juon vain hillitysti esim. illanistujaisten ja hyvän ruuan yhteydessä
- En voi moittia itseäni varsinaisesti araksi (kykenen kyllä tarvittaessa avaamaan jonkinlaisen hyvänpäivän keskustelun puolitutun tai ventovieraankin kanssa), mutta minuun tutustuminen vaatii myös toiselta osapuolelta hieman vaivaa
- En useinkaan käyttäydy hullun spontaanisti tai tee mitään (omasta mielestäni) arveluttavan radikaalia, vaan suuntaan vilkkaan mielikuvitukseni pienempiin päähänpistoihin ja ideoihin
- En missään tapauksessa ole nössö tai johdateltavissa oleva luukasa, vaan minulla on omat mielipiteeni ja arvoni, joista pidän kiinni
Tämän kiltin tytön seurustelukokemukset taas tiivistyvät hyvin lukuun 0. Kyse taitaa olla siitä, että viihtyisin parhaiten itseni kanssa samantyyppisten poikien seurassa. Heitä kuitenkin on suhteellisen vaikea huomata ja kohdata. Missäpä heitä tapaisin, kun he(kään) eivät viihdy rymyjuhlissa ja esimerkiksi juovat mieluummin kotonaan kahvia laatuisaa elokuvaa katsellen tai viettäen kortti-iltaa valittujen ystävien kera kuin vetävät viikonloppukännit baarissa? Enhän minä nyt osaa näiden mukavien poikien kotiinkaan aivan oma-aloitteisesti tunkea. :) Kouluun ja harrastuksiin sitten vain...
Vaipuessani itsesäälin syövereihin piristän mieltäni muistelemalla lukuisia sukulaisiani, jotka ovat vakituisessa parisuhteessa. Jopas helpottaa kummasti! Näyttäähän tuo ilahduttavasti siltä, että kaikenlaiset ihmiset voivat löytää ja lopulta löytävät vierelleen oman rakkaansa. Meiltä kilteiltä suhteen rakenteluun menee vain paljon aikaa. Minulla tavallisenkin ystävyyden syventyminen todella läheiseksi kestää ja kestää, mutta onnistuu toki. Kun nyt rakkaudesta tai vähintäänkin romanttisesta kiintymyksestä on kyse, hitauteni taatusti vielä korostuu.
Ja sitten vielä yksi mukava juttu, jonka olen huomannut. Ujous heikkenee ja tulee esiin aina vain harvemmissa tilanteissa ikävuosien kertyessä. Tällä hetkellä olen paaaaaljon rohkeampi kuin vaikkapa kolme vuotta sitten. Luulisin sen johtuvan siitä, etten enää tuomitse tai arvostele itseäni enkä painosta parin löytämiseen tyyliin "nytonpakkonytonpakkokoskahuomistaeitule". Eivät kiltit tytöt varmaankaan jää yksin. Heillä on vain malttia ja tahtoa odotella muita kauemmin. Pikasuhteet ja yhden illan jutut eivät ainakaan minua edes kiinnosta.
PS. Kyllä oikeasti joskus ahdistaa. Silloin tunnen itseni hirveän yksinäiseksi enkä jaksa uskoa kenenkään ikinä rakastuvan minuun.
kuin suora kuvaus minusta ja olen vielä kaiken huipuksi itsekin 19. Juuri noin minun kittelyteni tahi ujouteni määrittyy, myös minulta löytyy kaikesta huolimatta omat arvot ja osaan joskus lyöttäytyä vieraan kanssa keskusteluun asioista noin vain, mutta silti mulla kestää se todellinen kaveruuden syventyminen aikaa. Myös oma seurustelulukuni on pyöreä 0.
Koen usein tuota samaa tunnetta kuin sinä, eli ahdistusta ja pelkoa jääväni ikuisesti yksin. Myöskään mulle yhden illan suhteet eivät ole, mutta se ero vain että itse menin typeränä kokeilemaan 1,5 vuotta sitten ja edelleen vaivaava traumahan siitä mun kaltaiselle ihmiselle vain tuli...
Olen tosin vastakkaista sukupuolta, mutta täytyy sanoa että 99 % kertomastasi käy yksiin minun(kin) elämäni kanssa. Itsekin pidän ihmisistä ja niin päin pois, mutta itseäni kiinnostavan, suht raittiin seuran löytäminen on vaikeaa. Yhden yön jutut ovat myös minulle vieraita jopa ajatuksellisesti ja olen muutenkin hidas tutustumaan ja ystävystymään ihmisten kanssa. Joskus todellakin miettii, tuleeko sitä koskaan löytämään ketään vierelleen.
Meitä näköjään on... Samanlaisia ujohkoja kullanmuruja, joiden kiinnostaviin ja jännittäviin ominaisuuksiin on hankala ensisilmäyksellä ulottua. Pahinta lienee juuri tulevaisuuden pelkääminen. Entä jos olenkin yksin aina? Entä jos minusta sukeutuu vanhapiikamummo lisävarusteina tusina pitkäkarvaista kissaa? Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on niin sisäsyntyinen tarve, että tietää jäävänsä jostain paitsi, vaikkei olisi sitä koskaan kokenutkaan.
Totta kai rationaalisesti voi yrittää lohduttaa itseään (onnistuakin osittain). Pelkonsa tietää järjettömäksi ja turhaan energiaa vieväksi. Voin miettiä kaikkia läheisiäni ja olla heistä onnellinen. Painajaisuniin käpertymiseen ei ole syytä. Enkä toki pyörittele mielessäni yksinäisyysajatuksia 24/7. :) Silti järkeily ei poista sitä vaimeaa henkistä jomotusta - kunpa, kunpa, kunpa...
Ja sinulle sympatiani traumaattisesta kokemuksestasi. Voin vain kuvitella, miten häijyt jäljet sen on täytynyt jättää. Mutta eihän meitä masenneta, eihän? Joku odottaa jossain juuri nyt, varmaan toinen ja kolmaskin. Jonain päivänä hän kävelee vastaan, ennen kuin sitä edes tajuaa.
On kummallista eksyä jättimäisessä internetissä tällaiseen keskusteluun puolivahingossa. En tiedä, ovatko vaikuttimeni oikeat, mutta tuntuu helpottavalta tajuta (taas) möyhentävänsä samaa ongelmaa monien muiden kanssa - ei yksin vaikka yksinäisenä. Sinä(kin). Minä(kin). KIN. Kysymys ole sukupuolesta, sillä yksinäisiä poikia on luultavasti yhtä paljon kuin tyttöjäkin. Ja kaikki me ihmettelemme, josko milloinkaan...
Kiinnostavan, raittiin (edes melko raittiin) seuran löytäminen on tosiaan naurettavan hankalaa. Reippaasti ulospäin suuntautuneita juhlissa juoksentelijoita ei tarvitse pahemmin etsiä, koska he pitävät luonnostaan tarpeeksi suurta melua itsestään. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä en sitten tapaa ketään Villissä Nuoruudessa, koska nuoruuteni ei ole erityisen villi, riippuu tietysti vertailukohteista.
Ei ole kuitenkaan mahdollista, että kaikki ujot, samanhenkiset ihmiset onnistuvat välttämään toisensa aina ja ikuisesti. Tähänhän sitä on pakko uskoa, jos johonkin. :) Mutta siinä samalla - ottaa päähän toisinaan. Hah. Kohta joku varmasti kommentoi, ettei seuranlöytämisongelmamme ole mikään ihme, jos olemme näin synkkämielistä porukkaa.
No missäpä päin asut? Olen 17v ja tykkään kyllä kilteistä tytöistä .
sulla ainakin on varmuus siitä, että tuut kelpaamaan. Entäs tällänen 20-vuotias, joka ei ole saanut seurustella kenenkään kanssa kertaakaan? Kokoajan vaivaa epävarmuus tuleeko kukaan koskaan huolimaankaan.
Mua vaivasi tuo sama epävarmuus kuin sua melkein 22v saakka.
Mutta se ihme tapahtui; joku kiinnostui minusta.
Nyt on vuosi oltu yhdessä ja mä vieläkin ihmettelen sitä, että miten mun kohdalle on sattunut tuollainen nainen kuin mulla nyt on.
Kyllä niitä ihmeitä tapahtuu, siihen on luotettava.
Mä luotin siihen, että jossain on nainen joka voi minusta kiinnostua ja näin kävi.
Voimia ja jaksamista toivottaa ensimmäisessä suhteessaan oleva kohta 23v karvanaama. :)
Tahtoisin kyllä löytää nimenomaan kiltin tytön, mutta pelkkään toiveeseenhan se sitten jääkin. Kaikki edellytykset löytää itselleen kumppani tuntuvat nimittäin olevan jossain ihan muualla kuin minulla..
No hei, ehkä viestini piristää sinua hieman.
Minä itse olen kiltteydeden lisäksi myös hyvin ujo (vastakkaisen sukupuolen seurassa) ja kärsin vakavasta masennuksesta. Olen siis joka miehen unelmanainen. ;)
Että on meitäkin, joilla on nämä asiat vielä huonommin. Olen itse 21 vuotias, enkä ole koskaan edes suudellut ketään - seurustelemisesta nyt puhumattakaan. Nopeammin sinä tulet sen oikean miehen löytämään, kuin minä. :D