Vanhempani erosivat kun olin 7 vuotias. He eivät puhuneet toisilleen sanaakaan,jäätävä hiljaisuus,me lapset olimme niitä "viestinviejiä" jne. isä haukkui meille lapsille äitiämme kokoajan,
Omaksuin sellaisen ajattelun että "minä heidän välit tuhosin,olin vaikea lapsi" mitä en todellakaan ollut,ennemminkin miellyttäjä.
Tämä sama kuvio jatkui 08 kevääseen,kun aloin ulkoisesti näyttämään pahaa oloani ulos. Viiltelin,olin itsetuhoinen,mietin itsemurhaa,jouduin suljetulle nuorten osastolle.
Eikö vanhempien pitäisi olla esimerkkejä?
Eikö aikuisten pitäisi olla aikuisia? En koskaan ole vaatinut että heidän pitäisi olla parhaat ystävät,edes siedettävissä väleissä että voivat vaihtaa sanat lapsistaan ja sopia asiat.
Voin sanoa aivan suoraa että olen katkera, en siitä että he erosivat ja isällä on uusi perhe ja lapsia,vaan siitä että he rikkoivat yhden lapsensa.
Kun ero tuli,jäimme aivan varjoon,olin vihainen isälle miten hän saattoi,nytten olen vihainen molemmille. Isä ei halunnut tulla mihinkään juhliin missä on äitini,voin sanoa että kärsin siitä. Monesti huusin mielessäni että miksi juuri minun perheeni?
Koskaan isä ei soita minulle tai veljelleni kun olemme äidillä.Koskaan hän ei edes yrittänyt puhua äidistämme meille nätisti.
En ole isän uudelle puolisolle vihainen,en heidän lapsilleen. Olen isälleni ja äidilleni!
He olivat itsekkäitä,sanon suoraan.
Vanhempia pitäisi kunnioittaa,minä en kunnioita.En enään. Minua he eivät saa takaisin millään lahjonnalla,he tekivät aikoinaan valintansa ja eläkööt sen mukaisesti.
Ihan lapsen vuoksi suosittelen käyttäytymistä.
Omaksuin sellaisen ajattelun että "minä heidän välit tuhosin,olin vaikea lapsi" mitä en todellakaan ollut,ennemminkin miellyttäjä.
Tämä sama kuvio jatkui 08 kevääseen,kun aloin ulkoisesti näyttämään pahaa oloani ulos. Viiltelin,olin itsetuhoinen,mietin itsemurhaa,jouduin suljetulle nuorten osastolle.
Eikö vanhempien pitäisi olla esimerkkejä?
Eikö aikuisten pitäisi olla aikuisia? En koskaan ole vaatinut että heidän pitäisi olla parhaat ystävät,edes siedettävissä väleissä että voivat vaihtaa sanat lapsistaan ja sopia asiat.
Voin sanoa aivan suoraa että olen katkera, en siitä että he erosivat ja isällä on uusi perhe ja lapsia,vaan siitä että he rikkoivat yhden lapsensa.
Kun ero tuli,jäimme aivan varjoon,olin vihainen isälle miten hän saattoi,nytten olen vihainen molemmille. Isä ei halunnut tulla mihinkään juhliin missä on äitini,voin sanoa että kärsin siitä. Monesti huusin mielessäni että miksi juuri minun perheeni?
Koskaan isä ei soita minulle tai veljelleni kun olemme äidillä.Koskaan hän ei edes yrittänyt puhua äidistämme meille nätisti.
En ole isän uudelle puolisolle vihainen,en heidän lapsilleen. Olen isälleni ja äidilleni!
He olivat itsekkäitä,sanon suoraan.
Vanhempia pitäisi kunnioittaa,minä en kunnioita.En enään. Minua he eivät saa takaisin millään lahjonnalla,he tekivät aikoinaan valintansa ja eläkööt sen mukaisesti.
Ihan lapsen vuoksi suosittelen käyttäytymistä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
aina se, joka kärsii eniten.
Kunpa puheenvuorosi herättelisi täällä käyviä vanhempia.
Kohteliaisuus, huomaavaisuus, korrektius, hyvät käytöstavat. Ne puuttuvat monelta nuorelta ja vanhemmalta. Ei kaikista vanhemmista ole esimerkiksi, mutta aito välittäminen auttaa jo pitkälle.
Toivon ilon pisaroita elämääsi!
Mutta voit ottaa opiksesi mitenkä juuri ei kannata toimia. Koko elämähähän on oppimista, kasvamista ja voit välttää omassa elämässi ne virheet mitä olet lähiympäristössäsi nähnyt sillä moni tyhmä toistaa juuri niitä samoja virheitä.
Saat olla vihainen ja sen jälkeen anna anteeksi heidän tyhmyytensä, tulet heitä viisaammaksi. Hyvähän se on että erosivasivat noin huonosta suhteesta mutta usein ne samat ongelmat toistuu uudessakin suhteessa siis sellaisilla ihmisillä jotka eivät kehity koskaan.
Vanhempiesi sijaan ajattele nyt omaa elämääsi mitenkä voit itse kehittää itseäsi toistamatta heidän virheitään. Päästä itsesi pois sellaisesta syyllisyydestä että olisit "vaikea" tai muuta sellaista koska vaikutat erittäin älykkäältä. Älä tuhoa itseäsi muiden virheiden takia!