Nämä pitäis saada uusintoina.
Bat Masterson ja Peyton Place
hallin janne..
3154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä noita viattomia ja ihania sarjoja. Kauniit ja Rohkeatkin ovat ihan siedettäviä katsottavia. Oletteko muuten katsoneet Big Brotheria? Seurasin viime vuonna ja jostain syystä jäin koukkuun vielä tälläkin iällä.
Nyt olen katsonut nämä kaksi jaksoa ja voi hirveetä, millaista kielenkäyttöä ja sekseilyä julkisesti kameran edessä. Häpeän noitten nuorien puolesta. Onhan siellä muutama fiksukin, joka ei ainakaan vielä ole moiseen pelleilyyn osallistunut.
Lopetan katselun, jos tällaisena jatkuu, ei taida olla minun ikäisille suunnattukaan.
ja siellähän onkin jo keskustelua Big Brotherista. Onneksi on muitakin tämän ikäisiä, jotka ovat katsoneet, en tunnekaan itseäni aivan pöljäksi.
sitä ensimmäistä jaksoa ja juuri se kielen käyttö taisi minutkin vieroittaa heti kertakatsomalta.
En sano ettenkö sitä sietäisi, en ole mikään niuho, mutta se vaan kuulostaa niin tympeältä, yök.