Meillä on 2 kissaa ja ne käyttävät samaa
hiekkalaatikkoa. Hiekkalaatikko tyhjennetään
tällä hetkellä 2 päivän välein. Kertokaapa
ihmiset hyviä vinkkejä kuinka pääsee helpoimmalla
kahden kissan kanssa ko. puuhassa. Olisiko fiksua
laittaa esim. sanomalehti vessan pohjalle hiekan
alle? Onko hiekan laadulla merkitystä vessan
puhtaana pysymiseen? Käytämme tällä hetkellä
varsin edullista kissan hiekkaa joka on aika
karkeata.
Vinkkejä kissanvessan puhdistukseen
18
5358
Vastaukset
- Rölli
Meillä on myös kaksi kissaneitiä (8 ja 10 v).
Toimimme siten, että meillä on iso - laakea
muovilaatikko. Siihen mahtuu noin 10 - 15 kg
kissanhiekkaa. Päivittäin poistamme jätökset
laatikosta (tiivistyneet pissamöntit sekä
kikkareet). Lisäämme tarvittaessa (n. kerran
viikossa) hiekkaa. Ostamme yleensä n. 20 kg
säkissä hiekan ja säilytämme pussia parvekkeella.
Noin pari kertaa vuodessa annamme hiekan vähentyä
ja sen jälkeen tyhjennämme (ulkona) laatikon -
pesen kloriitilla ja laitamme uuden aloitushiekan.
Käytämme siis paakuuntuvaa kissanhiekkaa ja sitä
on runsaasti, mutta reunavara huomioiden.
Laatikko on tällainen varastolaatikko, muttei
kuitenkaan perinteinen syvä vaan laakea. Etolasta
varmaan löytyy. - AnNa
Yleensä kaikissa kissanhiekkapusseissa luvataan
ettei hiekka leviä kissan tassujen mukana, mutta
todistettavasti se ei ole totta. Hiekka kuin
hiekka leviää meidän kissan mukana pesuhuoneessa
ja sitä saa joka ikinen päivä harjata kihvelillä
takas laatikkoon tai roskikseen. En kyllä
itsekään tiedä miten sen sais pysymään laatikon
reunojen sisäpuolella...Kertokaa joku joka on
löytäny hyvän keinon!?- Nana
Itse olen miettinyt samaa ongelmaa. Kissani kun
ruopii hiekkaa laatikosta oikein urakalla
lattialle. Sellainen "vessatalo"- tyyppinen
ratkaisu varmaan helpottaisi tilannetta (tosin
tulisi sieltäkin hiekkaa jaloissa ulos). Mutta
olen havainnut, että kun kisuni käy vessassa, se
ei koskaan astu hiekalle, vaan kykkii laatikon
reunalla! Jos WC olisi katettu, kissan olisi
pakko astua hiekkaan, ja siitä se ei varmaan
olisi mielissään. Siispä alistun kohtalooni ja
siivoan joka päivä hiekat lattialta takaisin
laatikkoon tai roskiin. - miis
Meillä on kaksi kissaa (1v ja 2v). Kävin noin
vuosi sitten eläinkaupassa ja löysin todella
hienon keksinnön: kissanvessan.
Se on suljettu "koppa", jossa on pieni aukko.
Hiekan vaihto on helppoa. Pitää vain
kääntää "koppa" ympäri ja kakat ja pisut menevät
pieneen rasiaan, jonka voi ottaa helposti ja
heittää sen sisällön ulos.
Kaikista hienoin keksinto on se, että miten
hiekka pysyy vessassa. Vessan aukon edessä on
karkea matto, johon hiekka jää. Meidän kissat
ovat älynneet sen. Vessassa asioinnin jälkeen
kissani "kynsivät" mattoa.
Mene siis lähimpään eläinkauppaan ja kysy
kissanvessaa. Sen hinta on n.250 mk ja se on
ehdottomasti hintansa arvoinen!
- Purr
Elukoista ja lapsista on aina paljon riesaa,
mutta onneksi myös iloa.
Sinuna hankkisin toisenkin hiekkalaatikon, mikäli
kotiisi sellainen mahtuu. Voin kuvitella, kuinka
inhottavaa on puhdistaa kahden kissan yhteistä
laatikkoa vain joka toinen päivä: sen täytyy olla
täynnä jätöksiä! Kissatkaan eivät sellaisesta
menosta tykkää.
Hankkisin siis toisenkin laatikon, ja poistaisin
molemmista paakut ja kakat joka päivä. Kun
jätöksiä on vähän, työ käy nopeasti. Ja kun siitä
tekee jokapäiväisen rutiinin, joka toistuu vaikka
ihan samaan aikaan joka ikinen päivä, niin työtä
ei edes huomaa. Sen voi sitoa johonkin muuhun
jokapäiväiseen rutiiniin, kuten vaikka
aamukahviin. Ennen kahvia kissanhiekkalaatikot
puhtaiksi, niin voi aloittaa hyvällä
omallatunnolla puhtaan päivän ja palkita itsensä
kuumalla kahvilla.
Kissanhiekkamerkkejä kannattaa kokeilla
erilaisia. Halvin pussi ei välttämättä ole
edullisin käytössä. Hyvä, paakkuuntuva hiekka on
vähän kalliimpaa, mutta sitä kuluu vastaavasti
vähemmän. Sitä tarvitsee lisätä vain sen verran,
kuin on otettu pois, ja pussi kestää taatusti
kauemmin kuin nykyiset käyttämäsi hiekat, jos
tyhjennät koko laatikon joka toinen päivä.
Mutta niin se vain on, että vaivaa täytyy
lemmikkien hyvinvoinnin eteen nähdä. Onneksi
palkinto on suuri :) - hilman ja dasan emäntä
onko teillä jättikokoinen pissalaatikko?
kuulostaa tosi pitkältä tuo tyhjennysväli.
minulla on kaksi kissaa, ja pääsääntöisesti
siivoan niiden vessatalon sekä aamulla että
illalla ja tarpeen vaatiessa siinä välilläkin. ne
eivät tykkää mennä taloonsa, jos on sotkuista. en
tykkäisi minäkään.- cattus
aamulla riittä
eli kerranpäivässä
paitti jos alkaa lemppaan kauheesti - hilman ja dasan emäntä
cattus kirjoitti:
aamulla riittä
eli kerranpäivässä
paitti jos alkaa lemppaan kauheestijos minä tyhjäisin kissojeni kakkataloa vain
kerran päivässä, yäk, se tosiaan haisisi. eivätkä
minun kissani haluaisi edes mennä sinne. joskus
aamulla, kun en ole aamutoimissani vielä ehtinyt
niin pitkälle, että talo olisi siisti, jompi
kumpi voi käydä kääntymässä kakkatalon ovella.
minua saatetaan vielä vilkaista että mitä, eikö
ole siivottu? ei ihminenkään haluaisi asioida
toisten kakkojen, tai edes omiensa joukossa.
- Antero
Olen käyttänyt kissallani paakkuuntuvaa Amora-
merkkistä hiekkaa (20 kg säkki á 99 mk), josta
vain paakut poistetaan päivittäin harvalla
sihtilapiolla. Kokonaan en hiekkaa vaihda.
Kantokoppa mallinen hiekkalaatikko läpinäkyvällä
kulkuluukulla pitää kohtuullisesti hiekan
sisällään vaikka kissa kaivaisi suurenpaakin
monttua. Laatikon aktiivihiilisuodatin poistaa
myös hajut tehokkaasti.
Ennen valmishiekkojen tuloa käytin laatikossa
sahanpurua, jonka peitin nuutaman sentin
hiekkakerroksella. Halpaa se oli, mutta
epäsiistiä ja haisevaa. Satsi piti uusia useita
kertoja viikossa. Laiskuus on hyvä lahja, kun
sitä vain osaa oikein käyttää. - cattus
Käytäppä paakkuuntuvaa
hiekkaa ja laita riittävästi poista kökköt ja
kakat - Miiru
Meillä laatikko siivotaan 4-5 kertaa päivässä.
Laatikossa asioi yksi kissa. Laatikko on melko
iso, katolla, heiluriovella ja
aktiivihiilisuodattimella varustettu. Jos
laatikko jää puhdistamatta tavallista pidemmäksi
aikaa, haisee kissa parka karmealle tullessaan
laatikosta ja levittää hajua koko huusholliin.
Kissamme myös ilmoittaa jos laatikossa on kakka,
että olis parasta siivota...
En ymmärrä miksi laatikkoon pitäisi tunkea
sanomalehteä. Luulisi sen vaikeuttavan siivousta
ja kun se imee pissat, haju on varmasti
karmaiseva.
Hiekan laadulla on suuri merkitys siisteydelle.
Edullisuuskin kannattaa tarkistaa. Ostan Bio
Carinoa eläinkaupasta, 20 kg:n säkki n. 100 mk.
Edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Yleensä
hiekkaa ei kannata ostaa marketeista tms.
ruokakaupoista. Viimeksi ostin jotain
markethiekkaa 3 kg 30 mk, kun en ehtinyt
eläinkauppaan.
Hanki hyvä tukeva lapio, jolla kikkareet ja muut
lähtee tuskattomasti.
Luulisin, että et voi päästä yhtään helpommalla
siivouksessa kuin nyt.- Miiru
Ymmärsinkö oikein, että siivoat laatikon kahden
päivän välein vai tarkoitatko, että vaihdat
hiekat kokonaan näin usein?
- Miukumauku
on kaksi kissaa ja kaksi hiekkistä. Ihanteellisin
ratkaisu on yleensä se, että hiekkiksiä on yhtä
monta kuin on kissaa. Meillä puhdistetaan kerran
päivässä, yleensä nukkumaan mennessä. Jos on
aikaa, niin joskus aamuisinkin puhdistetaan.
Mutta tuo kerran päivässä on meillä kyl riittäny.
Toinen kissa on meillä kyllä vähä tarkempi,
toisinaan se naukuu ja ravaa kahden hiekkiksen
väliä, kun kumpikaan ei ole sen mielestä
tarpeeksi puhdas, mut kyl se sitten on sinne
menny kuitenkin.
Me käytetään Everclean -hiekkaa. Kallista noin
päällisin puolin, mutta parempaa ja riittoisampaa
kuin moni muu. Paakkuuntuu hyvin ja pysyy siis
siistinä. Ei tarvitse vaihtaa kokonaan oikeen
missään vaiheessa. Ajoittain (kerran kuussa ehkä?)
kaadamme toisesta hiekkiksestä kaikki hiekat
toiseen ja pesemme tyhjentyneen hiekkiksen oikeen
kunnolla ja vaihdamme siihen uudet hiekat.
Aluksi käytettiin markettihiekkoja, mut ku kerran
kokeiltiin Evercleania niin ei enää muuta oo
kelpuutettukaan. Sitä ei vaan aluksi tajunnu kuin
iso ero voi olla kissanhiekoissakin.
Meillä on hiekkikset semmosia katollisia. Tosin
sekään ei aina riitä. TOinen kisuli on semmoinen
turbokaivuri, että kun se oikeaan kulmaan sattuu,
niin hiekkamyrsky käy oviaukosta eteisen
lattialle. Toisinaan lentää vanha kakkapökäleki
sit mukana lattialle joka taas pitää sitte
peittää... Harmittaa ettei hankittu alun perin
semmoista ovellista versiota. Mutta aivan
varmasti katoton hiekkis aiheuttas meillä vaan
sen, että hiekkaa ei tämän kisulin jäljiltä olis
hiekkiksessä juuri lainkaan... :)
Eläinkaupois myydään semmosia pusseja hiekkiksiin
hiekan alle. Ne voi joillain toimia. Meillä ei,
kun tämä turbokaivuri repi ne aina rikki, niin
syvää hiekkistä ei ole keksittykään etteikö tämä
kisu pohjalle asti pääsis. Ainoa keino on vaan
laittaa mahdollisimman paljon sitä hiekkaa
laatikkoon, että pysyis laatikko mahdollsimman
siistinä. Uskoisin että suurimmalla osalla
kissoista tämä toimii vallan mainiosti. En usko
etät sanomalehti tepsii. Se vaan repeytyy
palasiksi hiekan sekaan ja laatikko vaikuttaa
entistäki epäsiistimmältä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi siis: hommaa toinen
hiekkis, vaihda laadukkaampaan hiekkamerkkiin ja
laita hiekkaa laatikkoon tarpeeksi paljon, niin
huomaat varmasti eron.- Hanzu
Alkuun käytin kissoilleni BioCarinoa ja muita
perinteisiä kissanhiekkoja, mutta sitten sain
tuttavaltani kokeiltavaksi EverCleanin
mikrohiekkaa ja sen jälkeen en ole tavallisiin
vilkaissutkaan ;)!
Mikrohiekasta muodostuu todella tiivis paakku,
joka on helppo poistaa, ja tällöin hiekkaa myös
kuluu vähemmän. Se sitoo mielestäni myös hajun
paremmin kuin tavallinen hiekka. Lisäksi kotiin
kuljetus ei ole niin työlästä, kun ei tarvitse
raahata raskaita 20 kg säkkejä!
Ongelmana meilläkin on hiekan kulkeutuminen.
Joskus meinaa mennä hermot, kun kämppää saisi
olla imuroimassa monta kertaa päivässä, että se
pysyisi jotenkin säädyllisessä kunnossa ;)
Meillä on katollinen kissavessa, johon olen itse
askarrellut oven (heh heh), mutta toinen kissa
saa silti kuopsutettua hiekkaa jostain raosta
lattialle. Siitä se sitten kulkeutuu joka
puolelle. Vessan edessä on kuramaton pätkä, mutta
eipä tuosta paljon hyötyä ole ollut :(
- mismis
meillon yks misu ja yks hiekkis.
Otan kikkareet pois joka päivä ja pesen laatikon
kerran viikossa. Hiekan vaihdon jälkeen laitan
sanomalehden 2-3 päiväksi laatikon pohjalle ja
vedän sen sitten pois. Helpottaa sitä että pissa
ei mene pohjaan asti.
Oonko jotenki turhan tarkka hiekan koko
vaihdosta, mites te ketkä pesette kerran
kuukaudessa tai harvemmin, haiseeko loota? Käytän
eläinkaupan hiekkaa minkä oon todennu hyväksi
Cassiuksen kokeilun jälkeen. - Nintsu
Niin, oletko kokeillut sellaista kissan"hiekkaa"
kuin kissanhelmet? Aivan mahtava keksintö! Alkuun
täytyy varmaan käyttää yhdessä vanhan hiekkamerkin
kanssa, jotta kissa tottuu niihin, mutta kun
tottuu, niin riemulla ei ole rajaa. Yhdelle
kissalle yksi helmipussi riittää kuukaudeksi.
Vessasta täytyy siivota ainoastaan kakat. Helmet
sitoo pissan sisälleen, joten hajua eikä likaa
muodostu vessaan. Helmet maksavat noin 70
mk/pussi. Kannattaa ainakin kokeilla! - 2 kattia
eli puurakeita,imee hyvin kosteuden ja hajun
ainakin 2 päiväksi on kevyttä ja kohtuullista. Ei
tartu laatikkoon vaan voi kipata roskiin ja
huutaista laatikon. Katettu laatikko paras ettei
purut lentele ympäriinsä.. - Anonyymi
Kiinnostaisi tietää, miten toimitte sen kissan vessasta poimitun kakan ja pissa paakkujen kanssa?
Viettekö heti ulos?
Tai miten?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000555906924h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?112277Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1791416Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja191119- 71920
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41847Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72784Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57782En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37692Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75622