Ongelmana näyttäisi olevan se, että suurimmaksi osaksi parhaat kyvyt kuoritaan päältä pois yliopistoihin, jolloin AMK:ihin jää keskinkertainen aines. Toki poikkeuksiakin on ja valintakokeiden erilaisuus vaikuttaa positiivisesti. AMK:lle olisi hyväksi, että kouluja kehittämässä olisi suurempiakin kykyjä. Nyt vaikuttaa vain siltä, että se on "korvstopping"-meininkiä, ts. ihmisille tungetaan tutkinnon sisältämät tiedot päähän, jonka jälkeen henkilö menee töihin. Ehkäpä se on tehokasta, mutta ko. idealla oppiminen jää pintapuoliseksi ja ikäänkuin odottamaan jotain täydentymistä (esim. työelämässä tai yliopistossa). Myös se, että koulut ovat pääosin yksityisiä, suorastaan tukee ko. asetelmaa -> satsataan laadun sijaan määrään ja "läpivirtaukseen" sen sijaan, että opiskelijoista tulisi todellisia asiantuntijoita/ammattilaisia.
Ongelmana AMK:ssa
yksi mielipide vain
51006
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
AMK:ssa oli paljon yliopistolta tulleita jotka eivät siellä jaksaneet olla. Olivat menneet sen yliopistonimen perässä ja todenneet ennemmin tai myöhemmin olevansa paikassa missä eivät halua olla. Tosin toiseen suuntaankin ole menijöitä, lähinnä niitä jotka eivät päässeet sisään mutta yrittivät uudelleen.
vaan vasta työelämässä! Huom.
AMK on tarkoitettu suurille massoille. Ei se ole kehittämisen heikkoutta, vaan aivan tarkoituksella näin on. Suomi tarvitsee näitä ahkeria ja kuuliaisia valmiin tiedon soveltajia. Jos jollakulla on halua ja resursseja myös tieteellisen tiedon kehittämiseen tai korkeaan taiteelliseen tutkimukseen, niin sitä varten on korkeakoulut ja yliopistot. Mutta amk-tutkinnon suorittaneita todella tarvitaan työelämässä. Kaikki eivät voi olla uusien asioiden kehittäjiä.
Eri asia tietysti on, jos joissakin pikkuamkeissa ei pystytä vastaamaan työelämän tarpeisiin. Silloin opettajien pitäisi mennä välillä työelämäjaksolle päivittämään tietojaan. Ongelmahan on, että jos opettaa liian kauan ja on pois työelämästä, niin ei pian enää tiedä mitä siellä koulu ulkopuolella oikeasti tapahtuu.
AMK:ssa (sosionomi) on ylihelppoa, epäpäteviä opettajia, helvetin sekavaa kaikki tuntien järjestäminen ym. käytännön järjestelyt, ja informaatio ei kulje opettajien välillä yhtään. Puolet tunneista menee mitäs kaikkea te jo osaatte lässyttämiseen. Myönnän, että kirjoitan tätä pahalla tuulella, ja toisinaan opiskelu maistuu,tuntuu tärkeältä, ja oppii uutta, mutta oma kokemukseni on, että amk vaikuttaa epäpätevältä. Lukiossa opetus, opetussuunnitelma, päämäärät, kurssit ja kokeet olivat selkeämpiä, samoin se, mikä on itsenäistä ja mikä ei. Aika huolestuttavaa on,jos koen vanhan lukioni paremmaksi kouluksi kuin nykyisen korkeakouluni. Opettajat päättävät itse saako omilta kursseilta olla miten paljon poissa, kurssin tärkeydestä riippumatta. Kieltämättä oon vähä pettynyt tähän, ja mietin koulun vaihtoa.
Niin ja vielä sinulle "totuus amk:sta"
"Jos jollakulla on halua ja resursseja myös tieteellisen tiedon kehittämiseen tai korkeaan taiteelliseen tutkimukseen, niin sitä varten on korkeakoulut ja yliopistot."
Tuotanoin, tajuatko että amk on korkeakoulu? Amk ei ole ammattikoulu, vaan ammattikorkeakoulu. Siinä on vissi ero.