Palstalla vierailee välillä henkilöitä, jotka esittävät vähemmän yleviä nimityksiä lapsista ja heidän tietonsa osin pieleen menneestä koulumaailmasta on yhtä alkeellista kuin käsityksensä lasten ongelmien syistäkin.
Päivän HS:n mielipiteissä nimimerkki "solmussa" kirjoittaa:
"ALALUOKKALAISILLE APUA MASENNUKSEEN
Olen iloinen, että HS julkaisi ansiokkaan kirjoituksen nimimerkiltä Yhteiskuntakelpoinen (28.8.). Se liittyi nuoren ihmisen kamppailuun psykiatrisessa hoitoviidakossa. Haluaisin kertoa lyhyuesti oman tarinani.
Olin jo lapsena masentunut vuosia. Tilanteeseeni vaikutti mm. koulukiusaaminen ja herkkä luonteeni. Tunsin itseni yksinäiseksi, vaikka muutamia ystäviä oli ja perheeni oli kannustava. Minusta pidettiin huolta.
Siirryin yläasteelle ja peittelin masennustani ja ahdistustani. Ajattelin, että nolointa, mitä voisi tapahtua, olisi se, että perheeni ja opettajat saisivat tietää, kuinka huonosti asiani olivat. Siihen aikaan (80-luvulla) ei puhuttu mt-ongelmista kuten nykyisin. Kaikki tiesivät, jos oppilas kävi kuraattorilla. Koulukiusaamisesta ei juuri puhuttu. Ja jos puhuttiin, sen olemassaolo kiellettiin.
Lukiosta selvisin tsemppaamalla. Kärsin silloin mm. unettomuudesta, sydämentykytyksistä ja ahdistuksesta. Halusin selvitä, sillä pelkäsin, mikä katastrofi siitä syntyisi, jos romahtaisin. Salaa haaveilin kuolevani.
Lukion jälkeen annoin itseni vähitellen romahtaa. Kävin satunnaisesti töissä ja yritin opiskellakin. Kävin silloin n. vuoden nuorisopsykiatrian poliklinikalla, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Valehtelin voivani paremmin ja vähättelin ongelmiani. Silloinen psykologi ei uskaltanut panna minua selkeä seinää vasten.
Sairastuin vaikeaan neurologiseen sairauteen 90-luvun lopulla. Sen jälkeen romahdin henkisesti ja päädyin psykiatriseen sairaalaan. Sittemmin hoitojaksoja on ollut useita. Nyt käyn psykoterapiassa tiiviisti. Vointini vaihtelee.
Toivosiin, että kouluissa kannustettaisiin jo alaluokilla hakemaan rohkeasti apua, jos kokee esim. olevansa masentunut tai yksinäinen. Opettaja voisi olla se ensimmäinen taho, johon ottaa yhteyttä. Luottamuksen pitäisi olla sataprosenttista. Jos yksikin lapsi saataisiin pelastettua, hyvä niin. Tähän tarvitaan rahaa. Auttakaa, päättäjät!"
Päivän HS:n mielipiteissä nimimerkki "solmussa" kirjoittaa:
"ALALUOKKALAISILLE APUA MASENNUKSEEN
Olen iloinen, että HS julkaisi ansiokkaan kirjoituksen nimimerkiltä Yhteiskuntakelpoinen (28.8.). Se liittyi nuoren ihmisen kamppailuun psykiatrisessa hoitoviidakossa. Haluaisin kertoa lyhyuesti oman tarinani.
Olin jo lapsena masentunut vuosia. Tilanteeseeni vaikutti mm. koulukiusaaminen ja herkkä luonteeni. Tunsin itseni yksinäiseksi, vaikka muutamia ystäviä oli ja perheeni oli kannustava. Minusta pidettiin huolta.
Siirryin yläasteelle ja peittelin masennustani ja ahdistustani. Ajattelin, että nolointa, mitä voisi tapahtua, olisi se, että perheeni ja opettajat saisivat tietää, kuinka huonosti asiani olivat. Siihen aikaan (80-luvulla) ei puhuttu mt-ongelmista kuten nykyisin. Kaikki tiesivät, jos oppilas kävi kuraattorilla. Koulukiusaamisesta ei juuri puhuttu. Ja jos puhuttiin, sen olemassaolo kiellettiin.
Lukiosta selvisin tsemppaamalla. Kärsin silloin mm. unettomuudesta, sydämentykytyksistä ja ahdistuksesta. Halusin selvitä, sillä pelkäsin, mikä katastrofi siitä syntyisi, jos romahtaisin. Salaa haaveilin kuolevani.
Lukion jälkeen annoin itseni vähitellen romahtaa. Kävin satunnaisesti töissä ja yritin opiskellakin. Kävin silloin n. vuoden nuorisopsykiatrian poliklinikalla, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Valehtelin voivani paremmin ja vähättelin ongelmiani. Silloinen psykologi ei uskaltanut panna minua selkeä seinää vasten.
Sairastuin vaikeaan neurologiseen sairauteen 90-luvun lopulla. Sen jälkeen romahdin henkisesti ja päädyin psykiatriseen sairaalaan. Sittemmin hoitojaksoja on ollut useita. Nyt käyn psykoterapiassa tiiviisti. Vointini vaihtelee.
Toivosiin, että kouluissa kannustettaisiin jo alaluokilla hakemaan rohkeasti apua, jos kokee esim. olevansa masentunut tai yksinäinen. Opettaja voisi olla se ensimmäinen taho, johon ottaa yhteyttä. Luottamuksen pitäisi olla sataprosenttista. Jos yksikin lapsi saataisiin pelastettua, hyvä niin. Tähän tarvitaan rahaa. Auttakaa, päättäjät!"
Vastaukset 9
Vanhimmat
opettajillakin olisi halua auttaa lapsia heidän mt-ongelmissaan, niin aikaa heillä ei ole välttämättä edes niiden huomaamiseen. Ja vaikka opettajat ne huomaisivat, ei ole antaa riittävästi aikoja olemattomiin supistetussa kouluterveyshuollossa. Ja entäs jatko sitten? Jos koululääkäri kirjoittaa lähetteen perheneuvolaan tai psykiatrianklinikalle, niin varsinkin nuorten kyseessä ollen, sieltä saa poistua takaisin kotiin pelkkä pilleriresepti kainalossaan.
Näin onnettomalla tolalla mt-hoito meillä on. Eikä syy palvelujen surkeaan tilaan, eikä edes lasten huonovointisuuteen koulussakaan ole aina vanhemmissa. Lapsi voi oireilla pahaa oloaan monella tavalla, joku häiriköimällä, joku muuten.
Vanhemmat eivät ole vähentäneet virkoja liki olemattomiin, kyllä sen ovat tehneet poliittiset päättäjät hiljaa hivuttamalla vuosien mittaan niin opetuksen kuin terveyshuollonkin puolella. Ja varsinkin pienet alakoululaiset tarvitsisivat turvallista lapsen yksilönä huomioivaa aikuista lähelleen paljon enemmän koulupäivän aikana kuin opettajilla on aikaa yhtä oppilasta huomioida.
Ja omana ryhmänään tulevat kaikilla luokka-asteilla ne oppilaat, joiden häiriköinti johtuu oikean erityisopetuksen puutteesta. Jos lakien noudattamisen vaatiminen ja lapsen inhimillinen huomiointi on jonkun häirikön mielestä "oman kullanmurun turhaa puolustamista", joka oikeuttaa lasten nimittelyyn, niin tuollaisella kirjoittajalla on vaikea asennevamma itsellään.
asiasta myös.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=747311
______________________
Kouluterveydenhoito on täysin retuperällä eivätkä nämä viimeaikaisetkaan tapahtumatkaan ole kenenkään poliitikon taikka päättäjienkään silmiä edes hiukkaakaan aukaisseet.
Jokelankin jälkeen puhistiin ja kohistiin jonkin aikaa ja nyt kukaan ei enää kouluja koskevia asioita päättävistäkään tahoista ole ottanut mitään asioita esille. Mikähän sen Jokelan jälkeen perustetun työryhmänkin tilanne lienee, kovin on hiljaista ollut silläkin rintamalla.
On todella outoa miten tässä maassa toimitaan edelleen ja laman varjolla.
Ensin kakki esimerkiksi lapsia ja nuoria koskevat lakimääräiset palvelut supistetaan ja pienennetään, lopetataan, suurennetaan ryhmäkoot aivan käsittämättömiksi.
Opettajat (mutta myös päivähoitohenkilöstö) on ratkeemaisillaan työn alla.
Otetaan vielä siihen päälle suuren joukon epäpäteviä opettajia, (päivähoitajia) jne erikoinen työpanos.
Ja kun kaikki muu henkilökunta (aikuiset) on esimerkiksi kouluilta potkittu pois
niin jäljellä on täydellinen opetusmaailman kaaos. Eivätkä koskaan aiemmin koulujen kootkaan ole olleet näin valtavia oppilasmassoiltaan.
Kun sitten vielä huomioidaan mitä muita palveluita (terveydenhuolto, aikuisten mt-palvelut, päihdehuolto jne)
on alasajettu, supistettu ja jopa lainvastaisesti lopetettu kunnissa ja kaupungeissakin.
Pitääkö vieläkin ihmetellä, perustaa työryhmää työryhmän perään, että mikä täällä on vikana.
Kun kaikki se normaali lain määräämä ja yhteiskunnan tarjoama palvelu
on viranomaisten taholta kuin "sioille heitettyä" ja väkisin väännettya "pakkopullaa".
Ja vielä niiden viranomaisten ja päättäjien taholta, keitä on kuntiin ja kaupunkeihin näitä lakimääräisiä palveluita hoitamaan valittu ja määrätty.
Ja sitten suhtaudutaan; ettei asia kuulu minulle, en ole vastuussa, ei ole rahaa,
ei ole resursseja, ei ole sitä eikä ole tätä jne.
Survival -yhteiskunta.
Jossa heikot sortuu elon tielle ja heidät myös jätetään siihen. Ja kohta sortuu tällä menolla jo vahvemmatkin.
Näinkö näitä asioita on tarkoituksena hoitaa. Ei päätä eikä häntää.
Survival-yhteiskuntaa. Mielestäni koko yhteiskunta on mennyt perseelleen, kun mielenterveyden ongelmista on alettu paasata joka tuutista. Kukaan ei enää viitsi edes yrittää mitään, kun vedotaan mielenterveyden ongelmiin. Jos psykiatriaa ei ajeta kokonaan alas, on yhteiskunta tuhon oma.
että mt-palvelut eivät ole likimainkaan riittäviä, ei lapsille, nuorille, eikä aikuisille. Ei sen takia, että niihin jotenkin väärin vedottaisiin! Jos joku niin tekee, niin ei hän muutenkaan viitsi elämässään tehdä mitään, käyttää vain jotain keppihevosenaan.
Ei lakisääteisten palvelujen vaatimista saa estää tuollaisilla pieleen menneillä asenteilla!
Vai onko vika edellisessä kirjoittajassa, jos kuvittelet esim. jonkun masennusta laiskuudeksi? Voisit miettiä sitäkin vaihtoehtoa ja jättää toisten diagnosoinnin niille, joilla on siihen pätevyys.
oikein monet jokelat, keravat ja myyrmannit kohdallesi, niin saat maistaa kunnon mt-survivalia oikein omassa elämässäsi.
Joko selviät hengissä tai ehkä vammaudut loppuiäksesi kun joku kaheli, joka kuuluisi mielisairaalaan, ampuu, räjäyttää tai puukottaa sulle kunnon survivalit. Tätähän me toivomme jokaiselle kaltaisellesi, eikös juu?
Jos joka viides lapsi on mielenterveydeltään horjuva, niin eikö tämä jo ala mennä uskonasioiden puolelle? Kun näitä masennus diagnooseja nyt tehdään joka vaivaan, niin ei tarvitse senparemmin tutkia. Säästyy lääkäriltä aika. Ja nykyäänhän näitä diagnooseja voivat tehdä kuka vaan.
Nykyaikan psykologit ovat niitä pappeja uskonnon nimi on masennus. Kuinkanhan monen lääkärin tekemän masennusdiagnoosin takana on fyysinen sairaus?
Minullekin tuo diagnoosi lykättiin joskus vuosia sitten ja sitten heivattiin, kun olinkin fyysisesti hengenvaarallisesti sairas, josta kyllä onneksi paranin oikealla ensiavulla. Oli vähällä mennä henki tuon masennuksen takia, ei oman vaan lääkärin käden kautta.
mutta oikea masennus on kyllä vaikka verikokeillakin todennettavissa. Tiesitkö sitä?
Ja tuo survival-ajattelu on sitä, että mielenongelmia pidetään pelkästään heikkoutena ja suurimmaksi osaksi pelkästään kuvitteluna, joita ei siis pidä, eikä tarvitsekaan hoitaa mitenkään.
Minä kyllä ihmettelen, mihin tämä maailma joutuu, jos kaikki sairastuneet kävelevät tulevaisuudessa ilman hoitoa jääneenä terveiden ihmisten joukossa. Metro-surma oli minulle jo liikaa, kyllä noin sairaat ihmiset pitäisi olla lukkojen takana niin kauan, että paranevat harhoistaan, ennen kuin lasketaan toisten joukkoon liikkumaan.
hyvä ihminen! Sehän on mielensairaus. En kiistä millään tapaa, etteivätkö jotkut ihmiset tätä tautia sairastaisi. Mutta mielestäni tämän diagnoosin tekeminen kuuluu alan erikoislääkärille.
Kun nyt jo opettajienkin pitäsi leikkiä psykiatria ja hakea oppilaistaan masentuneita, mennään mielestäni liian pitkälle. Ei opettajan koulutukseen kuulu sairausdiagnoosien tekeminen. Hän voi vain todeta, että jotain on pielessä jonkun lapsen kohdalla ja lähettää lapsi ammattilaisen tutkittavaksi.
Kuten jossain jo mainitsin, tämä masennusDIAGNOOSIN teko on retuperällä. Nyt hoidetaan masennusta ehkä ihmisillä, joilla ei tätä sairautta yksinkertaisesti ole. Väsymystä ja muita masennuksen oireita aiheuttavat monet fyysisetkin sairaudet, nämä tulisi ensin poissulkea.
Sitten on näitä neurologisia sairauksia, joita sotketaan usein masennukseen. Ja normaalia suruakaan lähiomaisen menetyksen jälkeen ei saa enää elää ilman pillereitä ja masennusdiagnooseja.
Masennus leviää nykyään sinne minne se ei kuulu - ihan niinkuin huostaanototkin.
Eivätkä masentuneet ihmiset yleensä ole mitään tappajia sen enempää kuin muutkaan ihmiset. Masentuneet tappavat korkeintaan oman itsensä.
Masentuneen ihmisen taudinkuvaan eivät kuulu harhat. Harhoja näkevät ihmiset ovat psykoottisesti sairaita. Psykoottinen ihminen on menettänyt todellisuudentajunsa sairautensa takia. Näitäkin psykoottisia pystytään hyvin hoitamaan lääkkein ja terapioin. Masentunut ihminen on täysin järjissään ja todellisuudentajuinen. Googlaa masentuneen ihmisen oireet ja valista itseäsi.
Mieleltään sairaat ihmiset teljettiin muutama vuosikymmen sitten laitoksiin. Nykyään he todella kulkevat muiden ihmisten joukossa, eikä rikollisuus ole lisääntynyt yhtään. Eivät ihmiset osaa tehdä diagnooseja lähellään liikkuvista ihmisistä, ovatko he mielisairaita vai ei, koska useimmiten tämä ei näy.
sanotaan olevan psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus? Fyysiset sairaudet ja erilaiset epätasapainotilat fysiikan puolella voivat aiheuttaa psyyken sairauksia. Onhan niin yleisen psykoottistasoisen häiriön kuin skitsofrenian syntymekanismeista selvitetty jo aikaa sitten eri aineiden puutetta aivoissa. Ja vastaavasti hoitona käytetään puuttuvia aineita.
Otetaanpa niin arkinen esimerkki kuin naisen kuukautiset. Kuinka moni nainen kärsii mielialan vaihteluista kuukautiskiertoon liittyen? Johtuu pelkästään sisäeritysrauhasten tuottamien hormoonimäärien vaihtelusta. Kyseinen vaihtelu on huipussaan raskauden aikana ja sehän on aika herkkää aikaa mielialassakin. Vauvan syntymän jälkeen hormonituotanto pitäisi palautua normaalille tasolle, mutta aina ei käykään niin ja silloin on kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Näin yksinkertaista se on.
Myös pitkään jatkunut tai lyhyempikin aikainen riittävän voimakas stressi aiheuttaa vaihteluja hormonituotannossa, samoin mm. unen puute. Kaikki tällainen ihmisen fysiikan puolelta tuleva vaikuttaa mielialaan. Eivät mielen sairaudet ole vain "korvien välissä", olematonta haihattelua, kyllä ne ovat ihan todistettavia tosiasioita.
Sen takiahan murrosikä on monessa mielessä rankkaa aikaa, koska suvun jatkamiseen tarkoitettujen hormonien tuotanto käynnistyy ja alku voi olla hankalaa, ennen kuin saavutetaan tasapaino niiden tuotannossa. Ja tietysti siihen ikään liittyy rankkaa vanhemmista itsenäistymistä, isoja päätöksiä omasta tulevaisuudesta ym, joten ei kateeksi käy murkkuikäisiä kun näitä juttuja ajattelee.
Ulkomaiset psykiatrit ja suurin osa suomalaisiakin ovat sitä mieltä, että psykoosiin voi sairastua vasta murrosiässä. Meillä taas ne psykiatrit, jotka tehtailevat hoidollisia huostaanottoja, ovat sitä mieltä, että jopa vauvoilla voi olla psykoottisia oireita, mikä taas minun mielestäni osoittaa, että kallonkutistajilla on hulluus huipussaan.
Sait siis väärän masennus-diagnoosin.
Miten se todettiin? Ihanko vain siten, että lääkäri katsoi sinua ja päätti sinun olevan masentunut? Vai oliko kyse esim. sisätautilääkäristä, joka ei keksinyt syitä vaivoillesi ja siksi hänen mielestään oli kyse "korvien välistä"?