Kuka siinä valenimeämisessä sai eniten pisteitä ? Tuli vaan mieleen, että vappu hehkuttaa, että illan talk showssa tapahtuu jotain, mitä ei ennen ole suomen BB:ssa tapahtunut. Lasketaas yks plus yks...tarkoittaa sitä, että muissa maissa on nimetty myös yksi henkilö, joka on sitten muuttanut toiseen maahan BB taloon ja sieltä taas tulee joku asukas Suomen BB taloon.
Kaikki on mahdollista, mutta jotenkin tuo on tullut aika vahvasti mieleen ja tuntuu, että oikeassakin vois olla. Missä muussa maassa on BB nyt käynnissä ?
Kaikki on mahdollista, mutta jotenkin tuo on tullut aika vahvasti mieleen ja tuntuu, että oikeassakin vois olla. Missä muussa maassa on BB nyt käynnissä ?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja eikös joku jossain vaiheessa lipsauttanut, että miksi meillä piti olla voimassa olevat passit mukana? Pohtivat silloin, josko olisi ulkomaanmatka tulossa.
Eniten ääniä taisi saada Marko.
Viime vuonnahan ne sai palkinnoks sen ulkomaanmatkan, kun häädettiin talosta. Mut ei sinne tarvinnut heti lähteä ja passin ehtis hankkia ennen sitä. Joten taitaa joku lähtee toiseen BB taloon tänä iltana.
Englannin BB on käynnissä. Olisko joku lähdössä pienelle ulkomaan komennukselle.
http://www.channel4.com/bigbrother/