Hei.
Minulla on nelikuinen poika. Hän ei itke paljoakaan ja on kiltti muutenkin, mutta muutamat asiat hieman huolettavat.
1.Poika saattaa puklata isonkin puklun, vaikka syötöstä on kulunut jo tunteja.
2.Poika hikkaa ja aivastelee päivittäin usein, nykyään kuitenkin vähemmän kuin aikaisemmin.
3.Olen huomannut, että hyvin usein vauvani kurkkuun/suuhun nousee puklua(?) jota se sitten irvistellen nielee takaisin muttei välttämättä oksenna ulos asti.
Nämä kai toisaalta ovat ihan normaalijuttuja, vai? Vauva herää edelleen öisin 2-3 kertaa, toisinaan vaikka kuinka monta kertaa ähisemään levottomana. Kakat tulee nykyisin n.10 päivän välein. Kiinteät on aloitettu kolmekuisena (iso poika). Hän ei kuitenkaan itkeskele paljoa, joten kaikki on varmaan kunnossa? Painokin oli noussut 2kk-3kk ikävälissä 1,5kg.

Vastaukset 1
Vanhimmat
samanlaista vaivaa 9kk tytöllämme. Itse olen miettinyt samaa onko se normaalia tai miten sen saisi loppumaan. Loppu kuusta menemme neuvolaan,aijon kysyä sieltä jos osaisivat vastata. Muutaman kk:n ikäisenä puklaili paljon, mutta jossain vaiheessa se loppui ja nyt on alkanut taas. Olen kiinnittänyt huomiota antamiini ateria määriin, mutta tyttö syö puolet vähemmän kuin ikätoverinsa ja paino nousee silti hyvin. Ensin kävi mielessä jospa syötän liikaa. Hän on isokokoinen tyttö, painoa 8kk neuvolassa 10kg ettei sen puolesta tarvisi huolestunut olla mutta luulisi että se on lapsellekin epämiellyttävää. Jos vaan jostain saat tietoa tai ratkaisun niin laita ihmeessä viestiä.