Onko mielestänne oikea rangaistus talon sääntöjä rikkovalle nuorelle laittaa eristyshuoneeseen vuorokaudeksi pikkuhoususillaan?
Koulukodin
rangaistuksesta
9413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
voi tietää, kun ei tiedä, mikä on rike eikä syytä vaatteettomuuteen. Nuorilla on tapana kääntää asia omaksi edukseen, kenties vaatteet eivät miellyttäneet. Tai jospa haluttiin vaikka ehkäistä ulosmeno, ei olisi ehkä tarennut vain kalsareissaan.
syystä lastensuojelulaitoksista
(tai koulukodeista)
puhuttaessa ei voi välttyä ajatukselta natsisaksan aikaisista laitoksista...
Moniko teistä kotona kohtelisi lasta kuvatulla tavalla?
Tai mitä lastensuojeluviranomainen sanoisi tai tekisi perheelle missä lapsia, nuoria kohdeltaisiin kyseisellä tavalla?
Tai mitä maailmalla sanottaisiin,
jos sinne pääsisi esimerkiksi uutiskuvien kautta tietoa ja kuvia lapsista ja nuorista
lasten suojelu laitoksissa
vuorokaudeksi suljettuna ja eristettynä, pikkuhoususillaan?
Onko vankilassakaan rikoksista tuomituilla vangeilla samanlaisia rangaistuksia
ja yhtä nöyryyttäviä tapoja?
Kyseessähän oli siis
lastensuojeluviranomaisen huostaanottama lapsi, nuori,
joka on siis lasten suojelun laitoksessa, koulukodissa?
ikkunasta ei kukaan lähde ulkoilemaan, ei kalsareissa, eikä muutenkaan.
Mitähän tuokin nyt tuossa yhteydessä tarkoittanee, että "nuorilla on tapana kääntää asia omaksi edukseen"? Mitähän eristyksissä olossa on käännettävissä kenenkään eduksi? Mahdoton ymmärtää joskus eräiden järjenjuoksua.
ainakin niissä, joissa olen käynyt. Putkaan voidaan pistää uuden lastensuojelulain Rajoitukset luvun Eristäminen pykälän mukaan korkeintaan vuorokaudenksi yhteenmittaan erinäisin syin.
Ei edes aikuista voi pitää putkassa niillä syillä 24 h yhteenmittaan. Pikku lapsikin voi olla niin vaarallinen ympäristölleen, että putkaa tulee.
Laissa tulisi olla vähintäänkin ikäraja, ennenkuin tuota putkaa voidaan käyttää.
Tuo on tosin aika sadistista, että lapselta viedään vaatteet. Tuota laki ei salli.
mutta ei perheissä? Eivätköhän nämä ole samanlaisia nämä sijoitettavat? Ei tuota putkaa saisi sallia kenellekkään alle 18-vuotiaalle laitoksessakaan. Jos lapsi tarvitsee putkaa, hänet olisi sinne toimitettava poliisien toimesta, niin ei tulisi tuotakaan rangaistusta lapsille laitoksissa niin usein käytettyä.
Joutuvatko sijaisperheet kutsumaan sijoitettujen lasten takia poliisia, että nämä laitettaisiin putkaan?
Miksi laitosten henkilökunta ei pysty pitämään lasta kurissa, mutta sijaisperheet pystyvät?
Laki kaipaisi tässä asiassa todellakin muutosta.
ikäraja 12 vuotta.
Mutta kaikenlaisia putkia niitä on pienemmillekin, laitokset luottavat siihen, että tarkastajia ei näy eikä kuulu, kun ei ole kuulunut ennenkään. Ja pienemmillehän sitä sanotaankin kauniisti rauhoittumishuoneeksi.
"Rajoituksia voidaan uuden lastensuojelulain 61 §:n 1 momentin mukaan soveltaa sijaishuollossa oleviin lapsiin. Lain 49 §:n 1 momentin mukaan lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Sanotun määritelmän mukaan lapsi, joka on sijoitettu kodin ulkopuolelle lain 83 §:ssä tarkoitetun, hallinto-oikeuden antaman väliaikaismääräyksen nojalla, ei ole sijaishuollossa. Siitä syystä tällaiseen lapseen ei voida kohdistaa lain 11 luvussa säädettyjä rajoituksia sijaishuollossa."
Tämä lain kohta mietityttää sillä huostaanottoa ei ole vahvistettu hallinto-oikeudessa,vaan nuori on hallinto-oikeuden väliaikaismääräyksellä sijoitettuna kunnes asia käsitellään hallinto-oikeudessa.
Tämän mukaan väliaikaismääräyksellä sijoitettuun ei saisi edes käyttää rajoituksia.
paikasta, ehdottomasti!
Selkeä lainrikkomus kyseessä ja jos joku paikka rikkoo lakia yhdessä asiassa, se ihan varmasti rikkoo paljossa muussakin.
Lääninhallituksesta on sanottu, että heidän resurssinsa eivät riitä valvontaan ja rikollisesti toimivat paikat luottavat siihen. Mutta on läänistä sanottu sekin, että kun riittävän monta kantelua ja valitusta yhdestä ja samasta paikasta tulee, se kyllä johtaa paikan sulkemiseen. Eli älä jätä valitusta tekemättä!
täyttää kidutuksen merkitkin, eristys ja nöyryytys.
Vaadi rikostutkintaa, siis älä tyydy hallinto-oikeuteen.