Erosin melko pitkästä suhteesta kesällä (4 vuotta) ja olen ollut melko alamaissa viimeiset pari kuukautta.
Pahinta siinä oli, että tyttöystävä lahti toisen mukaan. En viitsi enempää kertoa, enkä välitäkään enää...Onneksi ei avioon saakka menty.
Olen 28v ja ihan ok työpaikassa-
Työni kuitenkin olen pystynyt hoitamaan, mutta uutta suhdetta en vielä ole pystynyt aloittamaan. Onneksi on pari kaveria, keiden kanssa tavataan usein; muuten tämä elo olisi kyllä painajaista. En viitsi kertoa tarkemmin, koska vaikka eilinen oli ihan positiivinen kokemus, en halua tulla paljastetuksi tästä näin.
Eilen pe-iltapäivällä iski aivan mieletön panetus lounaan jälkeen. Pitkästä aikaa oli tuo fiilis, itseasiassa ensimmäisen kerran eron jälkeen. Onhan noista thai-hierontapakoista ollut paljonkin juttuja, viimeksi viime viikolla poliisi taisi ratsata Tampereen paikkoja kun etsivät laittomia työntekijöitä tai huoria.
No, lähdin töistä kahden jälkeen, onneksi on tuo liukuva työaika. Matkasin Kallioon parille oluelle ja kiima vaan paheni. Juttelin yhdessä baarissa parin tuntemattoman (mies ja nainen) kanssa ehkä tunnin verran. Sitten päätin, että kokeilen ensimmäistä kertaa thai-hierojaa. Eihän siinä mitään, ajattelin että voihan sinne mennä pelkästään hierottavaksi. Tokihan tiedän, että kaikki lisäpalvelut maksavat mutta ei ollut aavistustakaan paljonko.
Ei tarvinnut kauas kävellä kun jo yksi thai-paikka osui silmiin. Vähän häpeillen (en tosin tiedä vieläkään miksi) katsoin ympärilleni ja marssin sisään.
Aivan ihana nuori arviolta n. 25v nainen tuli vastaan ja kysyi haluuko hierontaa? Tunti maksaa 30€. Vastasin otetaan se.
Hän osoitti kopin ja käski ottaa kaikki vaatteet pois. Lupaavaa... Hetken päästä hän tuli koppiin t-paita ja lyhyehkö hame päällä. Oli ollut farkut jalassa kun tulin sisään.
Hän käski mennä vatsalleen patjan päälle ja laittoi pyyhkeen takapuoleni peitoksi ja istui hajareisin päälle ja alkoi hieromaan selkääni. Melko taitamatonta hierontaa mutta aloin kiihottumaan (kai se on tarkoituskin) kun hän ikäänkuin ratsasti peppuni päällä samaan aikaan.
Kullini koveni vaistomaisesti. Sitten ehkä 10min jälkeen hän siirtyi jalkoihin ja vasta sitten alkoi juttelemaan englanniksi. Oli juuri tullut suomeen kesän jälkeen (tiedä häntä oliko totta vai ei). Tienesti on kuulemma Suomessa päivässä lähes sama kuin koko kuukaudessa kotimaassaan!
Hän levitti jalkojani siinä mahalleen makuussa ja kiusoitteli kaluani aina välillä. Se alkoi tuntumaan jo kivuaalta siinä asennossa. Jatkoi juttelua ja hieroi reisiäni. Sitten piti kääntyä selälleen. Kullini seisoi jo aivan ääriasennossa ja hän kysyi heti (oli ehkä mennyt puoli tuntia koko ajasta) haluatko muuta? No tottakai olin aivan himona ja kysyin mitä se tarkoittaisi rahana. 150€ rakastelu!!!!
Sanoin että sorry, ei ole tuollaista määrää mukana. Hän jatkoi jalkojen hierontaa ja minulla seikokki jatkui. Yllätys olikin molemminpuolinen, kun hän hieroi nivusista aivan tajuttoman nautinnollisesti, alkoi minulta tulla. Sain orgasmin ja spermat ryöppysivät vatsalleni. Nytkähdellen sitä tuli melkoinen määrä ja sain vain sanotuksi, että "wow, this never happened to me before in my life!". Olin melkoisen hämilläni tapahtuneesta.
Tyttö suuttui aivan hillittömästi. Hän sanoi, että pitää maksaa ainakin 50 Euroa, koska hän teki niin hyvää työtä!
Onneksi en ollut ottanut kuin pari kaljaa ja olin täysin suhteellisuuden tajuissani. Totesin järkevästi, että olen maksanut tunnin hieronnan ja vielä on n. 20min jäljellä. Hän pyyhki spermat talouspaperilla ja vihaisen oloisesti jatkoi käsivarsieni kanssa puhumatta mitään.
Kysyin, että mikä hätänä. Ei vastannut mitään.
Lepyttelin ja jatkoin keskustelua muista arkisista aiheista ja pikkuhiljaa hän tulikin mukaan keskusteluun. Kävi ilmi, että hänen palkkansa perustuu täysin asiakkaan maksamaan extraan ja hän saa vain 5€ pelkästä hieronnasta (no, en tiedä onko totta, mutta saattaahan se olla).
Kyselin mitä palveluita hänellä sitten on muita kuin tuo 150€. Sanoi, että 50€ käsillä runkkaaminen ja 100€ suihin. Pudistelin päätäni, en ole ennen käynyt enkä tiennyt näistä hinnoista. Mulla oli 20€ lompakossa ja sillä hän sitten kädellä (aika hyvin tosin) runkkasi toisen orgasmin.
Kun lähdin pois paikasta, hän tuli vielä halaamaan suukko poskelle. No, tietysti toivotti tulemaan tänään uudelleen.
Ihan hyvä kokemus, vaikka 50€ menikin. Ehkä tässä voisi jo alkaa pikkuhiljaa tansseissa käymään ja tapaamaan sinkkunaisia ihan tosimielessä...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.