Kesäillan huumaa rantasaunassa

-nylkynen-

Olemme mökillä viikonlopun vietossa. Riku, Noora, Sanna ja minä. Tällä samalla porukalla olemme kokeneet kaikenlaista yhdessä, niin seksin kuin kaiken muunkin merkeissä. Tämän päivän olemme viettäneet mökkikylässä vierailleessa tivolissa. Pyörimme laitteissa, joissa keski-ikä oli meitä noin kaksikymmentä vuotta nuorempaa, mutta se ei menoamme haitannut lainkaan. Lapsi on terve kun se leikkii. On joku viisas joskus sanonut. Takaisin tänne mökkirantaan päästyämme, Lämmitettiin sauna ja muijat laittoivat ruoan.

Istumme pitkään ruokapöydässä ja nautimme paitsi ruoasta, myös hyvästä seurasta. Puheenaiheet poukkoilevat sienestyksestä fantasioihin ja kesäloman vietosta... fantasioihin. Pöydän ääressä käy siis hyvin selväksi, että miesten yhteinen fantasia on päästä yhdessä saman naisen kanssa rakastelemaan. Noora katseli Sannaa naureskellen, sillä juuri edellisenä iltana he olivat puhuneet aiheesta keskenään. Nooraa ajatus ei juuri kiehtonut, mutta Sannaa sitäkin enemmän. He ovat kyllä Nooran kanssa antaneet kimppakyytiä molemmille miehelle ja harrastaneet myös parinvaihtoa vuosien varrella.

Syömästä päästyämme kävelemme letkassa saunaa kohti elefantti-marssia laulellen. Jo vaateittamme riisuessa katseet viipyilevät toistemme vartaloilla ja sähköä on ilmassa, vaikkei sitä tästä saunasta löydykään. Lauteet eivät ole kovinkaan tilavat neljälle aikuiselle, eikä kosketuksilta hämärässä saunassa oikein voi välttyä. Vaikka sauna onkin pyhä paikka, missä seksiä ei kuulemma saisi ajatella, huomaan sen olevan vakaasti ainakin meidän mielissämme. Aluksi tahattomat kosketukset, muuttuvat hiljalleen tarkoituksellisiksi. Kiihkon väreilyä lisää osaltaan se, ettei voi olla aivan varma kenen käsi koskettaa reittä tai kenen liikkuu hitaasti kylkeä hyväillen. Kihelmöinti kasvaa vatsanpohjassani ja huomaan olevani aivan uudenlaisen kiihkon vallassa... jälleen. Näihin helmiin aikanani tutustuttuani, olen löytänyt itsestäni kauan kateissa olleen seikkailunhaluni ja edellisessä parisuhteessa tukahdutetun uskalluksen toteuttaa itseäni.

Sanna havahtui ajatuksistaan siihen, kun Noora suutelee Häntä ja sanoo sitten lähtevänsä hieman lepäilemään. Noora iskee silmää merkiksi siitä, että tietää mihin tilanne johtaa. Hämärässäkin voin nähdä Sannan ja Nooran silmissä tuikkivan himon ja odotuksen. On kai minun vuoroni tehdä aloite. Annan kuumien huulieni sulautua yhteen Miken kanssa ja Rikun käden ohjaan reidelleni. Kipinät iskevät sisälläni ja näiden kahden saunatontun käsissä tunnen sulavani. Kädet vaeltelevat vartalollani ja Rikun käden etsiytyessä Sannan häpykummulle, Sanna päätti siirtyä alemmalle lauteelle, jolla on leveämpi tasanne.

Riku laskeutuu Sannan jalkoväliin ja hänen kielensä hipaistessa Sannan herkkänä sykkivää nupukkaa, Miken samalla näykkiessä Sannan kaulaa ja rintoja, Sanna luuli hengityksensä pysähtyvän. Riku liu'uttaa kieltään pitkin Sannan kosteaa simpukkaa ja levittää reisiä, näin saaden lisää työskentelytilaa. Jokaisella osaavalla lipaisullaan hän saa Sannan kostumaan yhä lisää. Sanna tahtoo että, Mike asettuu, niin, että saa hänen heränneen aarteensa suuhunsa. Samaan aikaan kun Sanna leikkii Miken kalun päällä, nuolee Riku tulvivaa Sannan syvyyksistä sellaisella innolla, että Sanna pelkää pian jo tulevansa.

Sanna antaa Miken miehuuden liukua sentti sentiltä syvään suuhunsa, Sannan huulien puristuessa tiukasti Kullin varren ympäri. Kädellään Sanna hieroo kiveksiä ja antaa kalun liukua edestakaisin suun lämmössä.
Riku lipoo himosta sykkivänä olevaa Sanna jalkoväliä, kuin kissa kermaa, hengittäen kuumaa ilmaa vasten herkempää ja työntäen välillä sormiaan Sannan sisään.
Sanna Alkaa imeä todella voimakkaasti kullia ja työntää varovasti yhden sormensa vasten Miken peppuaukkoa. Mike tuntuu menevän sekaisin nautinnosta ja aloittaa suun nussimisen sellaisella vauhdilla, että pelkona on satuttaa häntä hampailla. Samanaikaisesti kun Sannan lantio syttyy tuleen ja laukeaa vavahdellen, Rikun suuta vasten, Miken lemmennesteet maistuvat Sannan suussa. Sannan Reidet tärisevät Rikun olkapäillä ja hän tuntee olevani onnensa kukkuloilla.

Pian kuitenkin Sanna saa esimakua siitä, että siltä kukkulalta on mahdollisuus nousta vielä paljon korkeammalle, kun Riku nousee maistattamaan makuja Sannan huulilta ja painuu samalla pitkällä hitaalla työnnöllä, yhä orgasminjäljiltä sykkivään Sannan posliiniin. Sanna Voihkii nautinnosta tuon elimen täyttäessä sentti sentiltä Sannan sisuksiin. Riku antaa sen olla hetken paikallaan, kunnes aloittaa rytmikkäät työnnöt, sisään ja ulos. Sanna Painautuu jokaisella työnnöllä yhä rajummin Rikua vasten ja tuntee kuinka himon aallot lyövät sisällä.

Mike ottaa pääni syliinsä ja syöttää Sannalle sormiaan. Hän Nuolee ja näykkii niitä samalla kun Rikun liikkeet voimistuvat entisestään. Nuo vahvat, hyvää tekevät työnnöt saavat pian Sannan laukeamaan tiukasti supistelevien lemmenlihastensa puristukseen. Mies jalkovälissään Sanna vapisee nautinnosta ja hänen lihaksensa loistavat hikisinä saunan hämärässä. Hetken hengitystä tasattuaan Sanna kysyy saisiko lähteä uimaan. Myönnymme, ja niin me kaikki olemme kohta järvessä.

Iltahämärissä viettivät Noora ja Sanna vielä omat sessionsa makuuhuoneessa, jota muut eivät voineet olla kuulematta. Ja näin päättyi tämä rietastelu.

3

26357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei sytytä

      Kirjoittaja aloittaa: "Olemme mökillä viikonlopun vietossa. Riku, Noora, Sanna ja minä."

      Minä-kirjoittaja alkaa touhuta Miken ja Rikun kanssa: "On kai minun vuoroni tehdä aloite. Annan kuumien huulieni sulautua yhteen Miken kanssa ja Rikun käden ohjaan reidelleni."

      Mistä Mike ilmestyi mukaan?

      Mutta Riku siirsikin kätensä kertojan reideltä Sannalle ellei minä ja Sanna ole sama henkilö: "Kädet vaeltelevat vartalollani ja Rikun käden etsiytyessä Sannan häpykummulle, Sanna päätti siirtyä alemmalle lauteelle".

      Eihän tässä enää tiedä kuka on kenenkin kanssa!

      • Ei sytytä

        Tarkoitin kopiolla, yrittikö lähettäjä muokata tarinaa omakseen onnistumatta.


    • Purriärri

      "Kiihkon väreilyä lisää osaltaan se, ettei voi olla aivan varma kenen käsi koskettaa reittä tai kenen liikkuu hitaasti kylkeä hyväillen."

      Mutta sitten kun on molo anuksessa, niin varmasti tietää, että se ei ollut kumpikaan naisista. Kaveri sanoo vain, että oho, se oli vahinko, ja annat sille anteeksi. Oli niin hyvä ilta muuten.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      166
      4095
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      113
      3551
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      248
      2997
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      7
      1729
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      164
      1365
    6. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      76
      1255
    7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1141
    8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      63
      951
    9. Jos saisit yhden

      Asian muuttaa kaivatussasi
      Ikävä
      88
      820
    10. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      64
      798
    Aihe