Elämän sakareita

vähentää pelkoa, mutta jos pelko estää tutustumisen, on vaikea päästä ulos kierteestä.

Mielestäni erilaisuus on kiinnostava ja elämää rikastuttava asia.

Miten ihminen onnistuu erottamaan toisistaan aiheellisen pelon ja turhat ennakkoluulot?

aivan yllättynyt kuinka hyvin tai ennakkoluulottomasti ja kivasti ihmiset suhtautuvat tänään esim. kehitysvammaisiin.

Vain harvoin kohtaamme tuijotusta tuolla kylillä liikkuessamme, ehkä vanhemmat ihmiset ovat varautuneimpia - ihme kyllä. Ehkä se vammainen ihminen oli silloin aikoinaan niin suuri häpeä, ja piiloteltu asia etteivät iäkkäät ole vieläkään "hyväksyneet" heitä tasavertaisiksi ihmisiksi..

Ja venäläiset tuijottavat myös, heillähän ei ole vammaisia - muka....

Joskus ojenamme käden vanhukselle.
Temme tietämättämme teon johon
sielu ei yllä.Jota emme ole sydämellä
ajatelleet. Olemme vain hetken
koskettaneet ihmisyyttä.

Joskus kävelemme rakkaame
kummulle.Asetamme kukat ja
muistamme.kun hän oli.Kaikki hänesä
tuntui.Silloinkin kaiken epäolennaisen
ohi vierailemme ihmisyydessämme.

Ja näemme vanhan miehen valkoisen
keppinsä kanssa kadun risteyksessä.
Kysymme tarvitseeko hän apua.Ohitamme
mielemme epäluulot ja olemme lähellä
häntä,joka tukeamme kaipaa.

Autamme vanhan miehen kadun yli.
Hän on sokea,eikä näe meitä.Mutta tuntee
lähellään toisen ihmisen.Ja että joku välittää.
Ja se on suurempi asia vanhan miehen
maailmassa kuin sanakaruus.

Sillä sankarit kuolevat,mutta
hyvät teot elävät ikuisesti.

Tuota erilaisuutta miettiessäni, tällä vähäisellä
elämän kokemuksella. Tulin siihen tulokseen,
että useat ihmiset pelkäävät, etteivät
tarvitsisi kohdata ainakaan lähipiirissään sitä
erilaisuutta( syntymästään tai myöhemmin
sairastuneet ja vammautuneet), muusta viis sitten
välittävät kun ei koske heitä.

Vähän olenkin ihmetellyt miten vielä meistäkin
iäkkäämpi ikäpolvi suhtautuu, varsinkin oman
ikäisiin nyttemmin sairastuneisiin ja sairauden
vuoksi vammautuneisiin henkilöihin ja varsinkin tuttaviinsa.

Olen tässä monesti huomannut, miten he hylkäävät
vanhan ystävän ja toverin hänen sairautensa tähden.
Muutaman keskustelun pohjalta olen huomannut
heidän pelkonsa just sitä erilaisuutta kohtaan,
jonka ystävänkin sairaus on tuonut tullessaan.
Ollaan valmis hylkäämään vanha ystävä ennemmin
kuin opeteltaisiin totuttelemaan ja hyväksymään
hänen erilaisuutensa.

etteivät kaikki kuitenkaan ole yhtä hyviä. Monet mähertävät elämänsä joko itselleen tai yhteiskunnalle sopimattomien asioiden parissa eivätkä koskaan löydä sitä missä voisivat olla omimmillaan.

Varkaita, rosvoja, huijareita ja muita lusmuja en suvaitse vaikka kuinka suvaitseva kaikkia kohtaan pitäisi olla. Yhteiskunnalla on sääntönsä, mitä lyhyemmät, sen parempi, mutta kuitenkin ne on heikkojen suojaksi laitettu ja siten niitä pitää noudattaa.