Koiranäyttelyiden

Olenko ymmärtänyt väärin kennelliiton alkuperäisen tarkoituksen koiranäyttelyiden suhteen?

Eikö näyttelyiden pitäisi edistää koiranjalostusta?
71523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

enää nykyisin tuo visio toteutua...

Ensinnäkin, varsinkin suurissa roduissa tuomarit suosivat nykyään vain näyttäviä, liian massavia koiria. Koiran kuin koiran pitäisi omata jo yksivuotiaana neljävuotiaan raamit! Sillä menolla koirat ovat yhä suurempia yhä nuorempina ja sitten ihmetellään kun on pari vuotiaana jo luusto ja nivelet sökönä.

Omassa rodussani (pienehkö lyhytkarvainen terrieri) koirat saavat massaa vasta parin vuoden iässä. Silti monen nuoren, alle vuotiaan koiran arvostelussa lukee että liian kevyt, pitäisi saada massaa, liian pentumainen ym. ym.! Samaten rodun koko on kasvanut, vaikka tästä ollaan jopa jalostusohjelmassa huolissaan. Mutta silti suuria suositaan.

Karvaisissa roduissa taas suositaan turkkia rakenteen kustannuksella. Esimerkiksi villakoirissa voittaa yleensä se joka on parhaiten trimmattu, eikä suinkaan rakenteeltaan paras. Olenpa nähnyt tuomareita jotka eivät juurikaan kokeile villistä turkin sisältä, ettei vaan mene kampaus sekaisin!

Ja hyvin monet tuomarit suosivat koiria jotka käyttäytyvät kehässä kuin robotit, hienosti ja eleettömästi. Olen nähnyt tapauksia joissa rakenteeltaan korkeintaan tyydyttävän tasoiset koirat ovat saaneet sertejä vain koska käyttäytyvät ja kulkevat paremmin kuin ne jotka oikeasti ovat sertin arvoisia.

Entäs sitten rodut jotka on täysin pilattu ulkomuotojalostuksella, esim. englanninbuldoggi... Kuka tätä sairasta ulkomuotoa suosii? No se tuomari tietysti! Jos kaikille liian lyttynokkaisille annettaisiin hylätty, niin eiköhän alkaisi kuonot pitenemään! Mielestäni englanninbuldoggi on hyvä esimerkki näyttelyjen pilaamasta rodusta. Koira parassa ei ole mitään jäljellä entisaikojen rakenteesta, pelkkä koiran irvikuva...

Olen kiertänyt näyttelyissä pian 20 vuotta, enimmäkseen katsojana, eri rotuja seuraten. Olen selkeästi huomannut kuinka touhu on mennut yhä enemmän missikisatyyppiseksi, jossa unohdetaan koirien alkuperäinen ulkomuoto ja alkuperäinen käyttötarkoitus.

Äänestä
  • Oma molossini on erittäin keskeneräinen näyttelyihin vietäväksi. Muutamissa ollaan käyty ja nyt ootellaan että mitä koirasta tulee.
    Arvosanat oli just samaa luokkaa kuin mitä tuossa jo mainitsit.
    Mut saihan koira jo vähän tuntumaa näyttelyihin.

    Hauskin/ärsyttävin kommentti on pentuluokassa ja nuorissa että on niin pentumainen, ei massaa tarpeeksi ym, kyllä minua nuo kommentit hymyillytti, mut toisii ei! =)

    Jos nyt mietitään että vuoden ikäsestä koirasta tuomari sanoo että on pentumainen nii voi pärse, harvoin ne ihan aikuisiakaan vielä tuolloin on.

    Meillähän ei ole kiirettä koiran kaa, antaa rauhassa kehittyy, ihan omaan tahtiin. Tärkeintä on että se on terve ja kasvaa terveellä tavalla.

    Äänestä

ne näyttelyt nimenomaan ovat edistäneet.

Kovasti onkin jaloiksi jalostettu monet nykykoirat, täysin ihmisen keinotekoisesti muotoilemat. Luonnossa ei ole oikein mitään mikä niitä muistuttaisi.

Äänestä
  • Mutta, jos pienen rodun kasvattaja julkisesti ilmoittaa, että näyttelytulokset eivät vaikuta hänen jalostuspäätöksiinsä.

    Eikös kuitenkin pitäisi ajatella rodun parasta, eikä sitä mitä "mä haluun ".

    Ainakin omassa rodussani ovat koirat aivan vieläkin aivan samannäköisiä, mitä ovat olleet 1400-luvulla.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mutta, jos pienen rodun kasvattaja julkisesti ilmoittaa, että näyttelytulokset eivät vaikuta hänen jalostuspäätöksiinsä.

    Eikös kuitenkin pitäisi ajatella rodun parasta, eikä sitä mitä "mä haluun ".

    Ainakin omassa rodussani ovat koirat aivan vieläkin aivan samannäköisiä, mitä ovat olleet 1400-luvulla.

    ajatella rodun parasta ja ennen kaikkea KOIRAN parasta, mutta se valtava määrä pyhiä mantroja eli uusia rotumääritelmiä mitä Euroopassa tuli 1900-luvun aikana, ei ehkä olekaan edistänyt koirien hyvinvointia. Jalostusta kyllä, ja äärimmäisyyksiin hiottua "rotupuhtautta".

    Minusta, jos koiran parasta ajateltaisiin, koirarotujen pitäisi olla niin laajoja että ei TARVITSISI pitää niin kamalaa meteliä perinnöllisistä sairauksista. Silloin ei tosin myöskään voitaisi pitää näyttelyitä, joissa mitataan tietyn koirarodun häntäkarvojen pituutta. Niitä olisi saman rodun sisällä vaikka minkäpituisia. :)

    Äänestä

  • huomanneet mitkä koirarodut ovat tänä päivänä niitä sairaimpia tai lisääntymiskyvyttömiä ilman ihmisen apua? Ne, jotka vähiten muistuttavat rodun alkuperäistä tyyppiä kooltaan ja/tai rakenteeltaan!

    Mielestäni ne koirarodut tulisi kieltää tai palata alkuperäiseen tyyppiin, jotka eivät pysty lisääntymään normaalisti! Normaalin lisääntymiskyvyn puutos on luonnon hätähuuto meille ihmisille! Ei tulisi ikinä "jalostaa" eläintä joka ei pysty suorittamaan suurinta osaa astutuksista ja synnytyksistä itse. En tarkoita tässä nyt jokaisessa rodussa silloin tällöin tehtäviä hätäsektioita vaan järjestelmällistä keinohedelmöitystä ja jatkuvia keisarinleikkauksia. Jota esim. englanninbuldogeille jatkuvasti tehdään.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mutta, jos pienen rodun kasvattaja julkisesti ilmoittaa, että näyttelytulokset eivät vaikuta hänen jalostuspäätöksiinsä.

    Eikös kuitenkin pitäisi ajatella rodun parasta, eikä sitä mitä "mä haluun ".

    Ainakin omassa rodussani ovat koirat aivan vieläkin aivan samannäköisiä, mitä ovat olleet 1400-luvulla.

    Oisko sulla jotain todisteita siitä että ne oli samannäköisiä 1400-luvulla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 58 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tarkoitus? kirjoitti:

Olenko ymmärtänyt väärin kennelliiton alkuperäisen tarkoituksen koiranäyttelyiden suhteen?

Eikö näyttelyiden pitäisi edistää koiranjalostusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu