Vihdoin uskallaudun myös itse kertomaan ääneen että vauvakuume alkaa olemaan aivan mahdoton. Monet asiat mietityttävät mutta silti tämän hetkinen elämäntilanne olisi hyvä pienen käärön hankkimiseen.
Mieheni kanssa asiasta on keskusteltu, mutta lähinnä puoli vakavasti. Nyt kuitenkin eilen illalla sain mieheltäni aika suoraan sanottuna että semmoinen pieni ihminen olisi aivan ihana saada meidänkin perheeseen :) Olen nyt aivan häkellyksissä koska mietin että onko totta että voisimme todellakin yrittää vauvaa.
Jotenkin vaan "pelkään" sanoa ääneen tätä miehelleni että kyllä, nyt olisin valmis vauvan hankkimiseen koska välillä mieheni ei ole ollut itse valmis sihen.
Tietysti asia jotenkin myös pelottaa, koska onhan ensimmäisen vauvan hankkimisesta kyse. Olen haaveillut ja lueskellut näitä palstoja jne. Jotenkin vaan halusin tämän kertoa ääneen ja olisi mukava kuulla jos olisi saman ikäisiä (22) haaveilemassa tai yrittämässä ensimäistä lasta. :)
Mieheni kanssa asiasta on keskusteltu, mutta lähinnä puoli vakavasti. Nyt kuitenkin eilen illalla sain mieheltäni aika suoraan sanottuna että semmoinen pieni ihminen olisi aivan ihana saada meidänkin perheeseen :) Olen nyt aivan häkellyksissä koska mietin että onko totta että voisimme todellakin yrittää vauvaa.
Jotenkin vaan "pelkään" sanoa ääneen tätä miehelleni että kyllä, nyt olisin valmis vauvan hankkimiseen koska välillä mieheni ei ole ollut itse valmis sihen.
Tietysti asia jotenkin myös pelottaa, koska onhan ensimmäisen vauvan hankkimisesta kyse. Olen haaveillut ja lueskellut näitä palstoja jne. Jotenkin vaan halusin tämän kertoa ääneen ja olisi mukava kuulla jos olisi saman ikäisiä (22) haaveilemassa tai yrittämässä ensimäistä lasta. :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ja näin vahoja tuttuja. Kaikki naiset jotka olivat tehneet lapsen nuorna, kuten sinä aiot, olivat joko yksinhuoltajia tai helvetin pettyneitä elämäänsä ja ukkoonsa. Eli mieti! Sulla on aikaa ja se kuume menee ohi.
Mutta olisin minä sen totuuden ilman baarireissuakin tiennyt.
Hei!!
Rohkeasti vain lapsentekoon. Itse täytin 22 kuukauden vauvan syntymän jälkeen. Naimisiin menimme ristiäisissä. Tottakai miehen kanssa tulee riitoja ja joskus tuntuu että kyllä olin hullu, mutta enimmäkseen olen edelleen vauvakuumeen riivaama( meillä tuntuu olevan sukuvika, että laitokselta päästessä iskee vauvakuume). Tietysti on niitä päiviä jolloin menen itkien siskon tai kaverin luokse (vauva mukana) ja huudan etten jaksa ja kun mies on täys kusipää, mutta olen kuullut että jotain on vialla jos menee 2 päivää ilman riitoja.
Vauva ei ole estänyt minua elämästä lähes samoin kuin ennen vauvaa. Käyn edelleen kavereiden kanssa baarissa, tosin harvemmin. Tietysti myöhään nukkuminen on sula mahdottomuus, kun poika herää viimeistään klo 8. Unettomat yöt kyllä jaksaa kun nukkuu vauvan kanssa päiväunet, vaikka aamulla huonosti nukutun yön jälkeen tuntuukin mahdottomalta.
Olen todella onnellinen kun sain pienokaisen, tosin joinakin päivinä jopa itken, kun vauvakuumeeni pahenee, tai näen odottavan äidin. Minä olen sitä mieltä että vauvakuumeeseen on vain yksi hoito: VAUVA. Itse kituutin vauvakuumeen kanssa 18 vuotiaasta asti. On tosi että on aikoja jolloin se "laimenee", mutta tulee 2kertaa kovempana takaisin. Eli rohkeasti vain härkää sarvista ja sano miehellesi että haluat tosissaan vauvan. Kiertoilmaisu jota minä käytin kun en tiennyt haluaako miehenä vauvan oli: "Kuukautiset alkoi, masentaa, tuntuu että menetin taas jotain.
Täällä kaksi vuotta kituuteltu vauvakuumeessa. Kirjoituksesi piristi, sillä tuntuu että kaikilla on jotain nuoria äitejä vastaan.. Vielä vuosi kituutellaan kunnes opiskelut ovat edes jollain mallilla. Pelottaa vain helvetisti, että tuleeko sitä vauvaa..
voi toi kuulosti kivalta ja ihana kun tuli näinkin nopeeta vastausta :)
Melkein voisin jo tänään ottaa tarkemmin puheeksi. Jotenkin tosi ihanaa oli kuulla eilen mieheltä että hänkin olisi myös valmis :)
Tiedän että monet tutut oisivat vastaankin asiaa ja ehkä se mietityttää että kun olen haaveillut että menisimme naimisiin parin vuoden päästä niin "sotkeeko" lapsi kuviot. Tunnen olevani valmis ja olen sanonut ystävillenikin että kyllä vasrmastin se olo jossain vaiheessa tulee kun itse tietää mitä haluaa. Ja nyt tuntuisi että se aika on :D
monet asiat pelottaa, mutta... varmastikkin saa tukea perheeltä ja ystäviltä rohkasemaan. Ja tämä ihana vastauskin rohkaisi tosi paljon :)
En ole sinun ikäinen vaan hiukan vanhempi, 27-v. Itse en sinun iässäsi haaveillut vauvoista tai siis haaveilin, että sitten joskus, se olisi silloin ollut oikeastaan aika kauhea ajatus siis, että olisi tullut raskaaksi.Vinkkinä siis vain vinkkinä antaisin sinulle, että malta vielä. Menkää vaikka ensin naimisiin ja sitten yritätte pikkuista. Ei lapsi varmastikaan "sotke" hääkuvioita, mutta kyllä se niihin vaikuttaa aika paljon. Itselläni ystäviä, joilla ollut suunnitelmissa mennä ensin naimisiin ja sitten vauvahaaveita. Nyt heillä on lapsia useampikin jo, ja häät edelleen haaveena. Enää ei ole aikaa järjestellä ja rahakin on yksi ongelma. Itse menin mieheni kanssa vuosi sitten naimisiin ja nyt sitten melkoinen vauvakuume:). Häistä sen verran, että oli aivan ihanaa järjestellä niitä ja itsellä meni sitten automaattisesti niin, että häiden jälkeen siirtyi tänne vauvasivuille:). Mutta nämä ovat vain vinkkejä ja kokemuksia joita sinulle kerron. Olet varmasti ikäiseksesi kypsä jne. Mutta voin kokemuksella sanoa, että kun ajattelen itseäni esim. 22-vuotiaana, niin on sitä aikailailla niistä ajoista aikuistunut ja saanut lisää järkeä päähän. Ja loppupelissä olen erittäin tyytyväinen, että olen mieheni kanssa ollut monta vuotta kahdestaan ja olemme saaneet nauttia toistemme seurasta. Tehdä matkoja ja mennä kahdestaan milloin minnekin. Nyt sitten kaipaa jo sitä pientä ihmistä elämäänsä ja molemmilla on varma tunne siitä, että nyt on oikea aika yrittää:)! Mutta ei muuta kuin mieti, mitä elämältä haluat juuri nyt ja ennenkaikkea sitä, että mitä yhdessä haluatte:)! Mukavaa syksyn jatkoa!
hotellisiivoojan tarina?
Poika kai se on jos vasta 22v :)
Ilmeisesti kova tarve testata toimiiko kuti:)
Mikä kiire tässä on ??
kiitos kirjotuksestasi, asiallista ja kovin totta :)
Kiirettä en halua enkä aijokkaan pitää. Mieheni on minua 5 vuotta vanhempi ja olemme olleet 3 vuotta kihloissa. Siskon häitä juuri järjestellessä haaveet omista häistä vain kasvoivat ja tosiaan parin vuoden päästä olisi tarkoitus meidänkin astella kirkkoon.
En ole mikään bilettäjä yms. mutta toki vietän aikaa paljon myös ystävien kanssa. Monella ystävällänikin on jo lapsia. Mutta siitä syystä en kyllä ole itse lasta ajatellut.
Tämä asia on lähinnä vielä mietinnän alla, mitään päätöstä en aijo tehä hätiköidysti. Lähinnä vain halusin kuulla myös muiden ajatuksia.
Kuitenkin olemme ajatelleet keskustella mieheni kanssa asiasta ja miettiä yhdessä näitä asioita :)
Onneks mikään ei estä aina haaveilemasta ;)
hän on tosiaan minua 5 vuotta vanhempi, joten ei ihan mielestäni poika enään :)
"... mutta olen kuullut että jotain on vialla jos menee 2 päivää ilman riitoja."
Olihan tuo vitsi? Olihan? Elämä olisi kyllä aika p*skaa jos joka toinen päivä pitäisi olla miehen kanssa riitelemässä. Aika onnettomalle kuulostaa tuo teidän perhe-elämä. :(
Olen saman ikäinen kanssasi ja mieheni on 23. Olemme vähän alle kuukausi sitten yrittäneet lasta. Kuume on aivan valtava
Meillä on kans semmonen elämän tilanne, että lapsi on tervetullut elämäämme. Mielestäni lapset pitää tehdä nuorena, että niitten kanssa jaksaa olla. Olemme kohta viisi vuotta olleet yhdessä ja kihloissa ollaan. Mun mielestä naimisiin ei ole mitään järkeä mennä, ennen, kun on lapsia. Ei se elämä siitä kummene.
Onnea teille lapsen tekoon ja toivottavasti tärppää..
samalla tavalla, täällä palstalla.
Olin sillon 21-vuotias, ja opinnot olisivat vuoden päästä olleet kandivaiheessa, eli "jotenkuten mallillaan".
Kuitenkin mietin silloin, että mitä tahdon tehdä ennen lasta. Halusin vaihtoon ulkomaille, ja mennä naimisiin.
Oli todella hyvä päätös odottaa! Kuume ehti mennä kunnolla ohi, ja ennen häitä tuntui että Luojan kiitos kuuntelin sitä pientä varoitusääntä päässäni, koska todellakin oli ihana mennä naimisiin ja häämatkalle ilman lapsia, ja viettää muutenkin elämää kaksin.
Nyt olemme olleet reilun vuoden naimisissa ja opinnot ovat graduvaiheessa, edessä vielä matkoja ystävien kanssa ja valmistuminen, ja sitten voisi olla vauvan aika.
Tahdon saada lapsen niin, että ei mietitytä enää mitkään isot asiat, esim valmistuminen, häät, tai sellaiset kokemukset (lähinnä vaihto tai matkat ystävien kanssa kaukomaille) eli että vauva on oikeasti tervetullut.
Mieti vielä onko sinulla jotain, jota välttämättä haluaisit kokea ennen kun teillä on lapsia.
Aikaa on vielä vallan mainiosti! :)
Täälläkin on 22-vuotias pari yrittämässä ensimmäistä lastaan. Meillä päätös lähti myös puolivakavasta keskustelusta, kunnes sit jätettiin pillerit pois käytöstä.
Me ollaan molemmat oltu ihan täysillä mukana tässä alusta asti, mitä nyt on välillä mietityttäny, että osataankohan me olla sit sen pikkuisen kanssa.
Kuitenkin tunteet vaan voimistuu ja voimistuu koko ajan, kun yirtystä on takana jo 10 kk ja tuloksena vain yksi tuulimunaraskaus.
Rohkeasti vaan miehelle kertomaan tunteista!!
Itselläni ikää 24. Tämän hetkisen kihlattuni kanssa ollaan oltu reilu 2 vuotta yhdessä. Lasta ollaan yritetty vuoden päivät. Se miten tarinani liittyy aiheeseesi on, että aikaisemmassa, 7 vuotta kestäneessä suhteessa olimme miehen (tai pojan) kanssa aikalailla samassa tilanteessa kuin te nyt. Vuoden päivät ennen eroa, siis kun olin 21 vuotias puhuimme jo lapsista ja siitä, milloin niiden aika olisi. Itse podin jo silloin vauvakuumetta ja sain jo mieheltäkin samansuuntaisia vihjeitä.
Nyt jälkikäteen ajatellen olen onnellinen siitä, että maltoimme odottaa. Toki tilanne on nyt se, että erosimme myöhemmin ymmärrettyämme kumpikin, että haluamme eri asioita. Suoranaisesti erolla ei ja lapsilla ei ollut mitään tekemistä, pidemminkin sillä, että halusimme elämältä ylipäätään eri asioita. Me molemmat halusimme kyllä lapsia, mutta kaikki muu tuntuikin menevän ristiin. Siihen tarvittiin seitsemän vuotta huomataksemme ja ymmärtääksemme tilanne.
Se, miksi halusin kertoa tämän on se, että suosittelen lämpimästi tutkailemaan parisuhdetta ja tulevaisuutta monelta kannalta ennen kuin annatte kuumeelle vallan. Jos olette onnellisia ja tulevaisuutenne näyttää lupaavalta, ei mielestäni ole mitään syytä odotella kauan, jos mieli tekee lasta. Missään tapauksessa EN TARKOITA, että teidän suhteenne päättyisi näin!!! Vaan sitä, että ennen suuria ratkaisuja on syytä tutkiskella itseään ja toista, yhdessä ja erikseen :)
Onnea yritykseen, jos siihen päädytte!
nykyisen miehesi kanssa 2 vuotta, josta jo vuoden yrittäneet lasta? Ja sinun ohjeesi alkuperäiselle on, että kannatta tutkia sitä toista ihmistä ja itseään ihan rauhassa?
Itse olet pitkässä suhteessa, eroat, otat heti uuden, alatte vuoden päästä yrittämään lasta ja kihloissakin olette?
Hmm, puhut hieman ristiriitaisesti.
T. Ikäisesi vaimo, joka miehensä kanssa 7 vuotta ja ei lapsia vielä.
Jäin oikeestaan itsekin miettimään tilannettani ja mietiskellyt olen tottakai aiemminkin. Minulla ja nykyisellä miehelläni on jotenkin selittämättömästi ollut seurustelun alusta asti selvää, että perustamme yhdessä perheen. Johtuu varmaan siitä, että ollaan oltu vuosia kavereita ja tunnettu toisemme melko hyvin jo ennen seurustelua.
Tarkoitin lähinnä tuolla parisuhteen tutkiskelulla sitä, että pitkässä suhteessa käy usein niin, että lähtökohdat hämärtyvät ja toisesta tulee itsestäänselvyys. Tällöin sitä miettii ja muistuttelee itselleen, mitä elämältään haluaa. Uskon, että olet itsekin noin pitkässä suhteessa törmännyt moiseen. Olemme varmasti myöhemmin nykyisen miehenikin kanssa tilanteessa, jossa aika on tuonut paljon mukanaan ja päämäärät ym. nykyiseen verrattuna muuttuneet. Silloin joutuu punnitsemaan mennyttä ja tulevaa ja mitä siltä kumpikin haluaa. Edellisen kanssa huomattiin hakeutuvamme eri suuntiin, en tiedä miten käy uuden kanssa. Nyt tunne on ainakin se, että samaansuuntaan mennään ja vauhdilla. Sekös se tärkeintä, kun ei tulevaisuudesta voi tietää. Tarkoittamani asia pätee siis moneen muuhunkin elämän asiaan, kuin päätökseen lapsen hankinnasta. Oikeastaan aina isojen päätöksen edessä olen ainakin itse joutunut punnitsemaan valintojani.
Toivottavasti nyt ymmärsit paremmin pointtini. Hassua sinällään, että olet ensimmäinen ihminen, tosin tuikituntematonkin, joka sanallakaan viittaa siihen, että etenemme asioissa liian nopeasti. Meidät tuntevat pitävät ainakin puheidensa perusteella asioiden kulkua väistämättömänä ja itsestäänselvyytenä. Kihloihin menon ja lapsen hankinnan lisäksi lisään lisään listaan vielä yhteisen, oman asunnon oston :)