Mitä homous on?

Meillä jokaisella on omat käsitteemme homoudesta. Ovatko homot yhteiskunnan häpeäpilkkuja, epäonnistuneita ihmisinä? Minun ja varmasti monen muunkin vastaus on ei. Kiihkoilijat, ne ennakkoluuloiset jotka sanovat homoutta sairaaksi, pitävät homoja tois'arvoisina, he itse myöntävät silloin ajatusmaailmansa köyhyyden. Me elämme muuttuvassa ajassa; ihmiset muuttuvat. Nainen miehen, nainen naisen ja mies miehen rinnalla; jokainen on juuri sitä, mitä oikeasti on.

Olen miettinyt pitkään, mikä minä oikeastaan olen. Olenko minä homoseksuaali, voisiko se olla ohimenevää kuin kuume? Mutta yhä vahvemmin tunnen että juuri se on osa minua; tärkeä osa minuuttani.
Miksi minä rupeaisin itseäni muuttamaan, kun voin olla kaunis ihminen juuri tällaisena.
Se on jokin oletus, että kun perheeseen syntyy lapsi; hänestä tulee hetero, hänellä tulee olemaan vaimo ja lapsia. Miksi pitäisi olla oletuksia? Eikö ole paljon hienompaa, kun me emme kaikki ole samanlaisia?
Minusta tärkeintä on olla juuri oma itsensä.
Ehkei meidän tule pelätä muiden mielipiteitä, eivät ne meitä riko. Ja jos rikkovat, ehkä niistä palasista löytyy se paras ja kaunein minäsi.
5509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos on syntynyt homoseksuaaliksi, elämä on helpompaa, mitä aikaisemmin voi hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Se on ilmeisesti aika vaikeaa monelle ympäristön paineen takia, mutta millaista vaihtoehtoisesti on elämä, jossa ei saa olla oma itsensä! En ymmärrä, miksi pitäisi arvottaa ihmisiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella, ja tiukkuutta ja ymmärtämättömyyttä on ollut liikaa. Voi kysyä, että jos joku on homoseksuaali, niin onko sitä paheksuvalta silloin jotain pois? Paheksunnassa on paljon pelkoa mukana.

Äänestä
  • Juuri ympäristön luomien paineiden takia on joskus hyvin vaikeaa... Pelottaa sanoa, miten asiat todella on. Minä itsen hyväksyn sen, että olen homoseksuaali, mutta silti en uskalla siitä monillekaan kertoa. Ja yleensä se pelottavin osa on vanhemmat, oma perhe.
    Mukava, että vastasit. :)

    Äänestä

  • Wilchet kirjoitti:

    Juuri ympäristön luomien paineiden takia on joskus hyvin vaikeaa... Pelottaa sanoa, miten asiat todella on. Minä itsen hyväksyn sen, että olen homoseksuaali, mutta silti en uskalla siitä monillekaan kertoa. Ja yleensä se pelottavin osa on vanhemmat, oma perhe.
    Mukava, että vastasit. :)

    Mutta saattaa olla, että vanhemmillesi asia ei kuitenkaan sitten tulisi todellisena yllätyksenä, koska tuntevat sinut parhaiten ja ovat voineet vaistota asian. Asia tosin voi olla heillä torjuttuna tietona alitajunnassa. Silloin moni haluaa olla näkemättä tosiasiaa. Itse luultavasti vastaavassa tilanteessa olisin vaistonnut asian, koska suhteeni lapsiin (minulla tosin on vain tyttäriä) on aina ollut läheinen.
    En kuitenkaan uskalla rinta rottingilla kehottaa sinua kertomaan perheellesi, koska en tunne heitä enkä siis voi tietää heidän reagointiaan asian esilleottoon. Sinua asian kertominen toki helpottaisi, kun saisit olla oma itsesi teeskentelemättä muuta... Perhettään ei kuitenkaan kukaan haluaisi menettää. Ymmärrän oikein hyvin, että asia on vaikea.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    ensinnäkin, onko mikään pakko olla itse aktiivinen ensimmäisenä kertomaan kenellekkään, edes lähi-omaisille seksuaalisesta suuntautumisesta. Jos asiaa sinulta kysytään, ketä asia sitten kiinnostaa, niin sanoo silloin asian suoraan. Näin olen itse menetellyt, kertonut sen rehellisesti suoraan. Vanhemmat,yleensä, tuntevat lapsensa ja vaistoavat suuntauksen ja hyväksyvät sen (toivottavasti) omalta kohdaltani asiasta ei edes ole tarvinnut keskustella, samoin muitten sisarrusten kanssa. Kävin itseni kanssa kuusitoistavuotiaana "henkisen taistelun" ja voitin pelkoni homoudestani ja ymmärsin etten mahda mitään sille tosi-asialle, että olen syntynyt homoksi ja siitä lähtien olen ollut sinut itseni ja ympäristön kanssa. Olen oikeastaan ylpeä homoudestani, en olekkaan tavallinen "taavi tallaaja" joita herraparatkoon riittää rajoittuneitten mielipiteittensä kanssa kiusallisen paljon.

    Äänestä

  • normigay kirjoitti:

    Kiitos sinullekin oikein kauniista ja rohkaisevista sanoista!
    Itsevarman kuoreni alla piilee herkkä poika, joka tykkää toisista pojista, niin. Ja voinko minä todella enempää itsestäni muille antaa, kuin sen omimman itseni. :)
    Itse olen kuvataidealan ihminen ja tuleva kuvanveistäjä, joten todellakin elämäni ei ole aivan taavitallaajan elämää. Ja olen siitä onnellinen. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Wilchet kirjoitti:

Meillä jokaisella on omat käsitteemme homoudesta. Ovatko homot yhteiskunnan häpeäpilkkuja, epäonnistuneita ihmisinä? Minun ja varmasti monen muunkin vastaus on ei. Kiihkoilijat, ne ennakkoluuloiset jotka sanovat homoutta sairaaksi, pitävät homoja tois'arvoisina, he itse myöntävät silloin ajatusmaailmansa köyhyyden. Me elämme muuttuvassa ajassa; ihmiset muuttuvat. Nainen miehen, nainen naisen ja mies miehen rinnalla; jokainen on juuri sitä, mitä oikeasti on.

Olen miettinyt pitkään, mikä minä oikeastaan olen. Olenko minä homoseksuaali, voisiko se olla ohimenevää kuin kuume? Mutta yhä vahvemmin tunnen että juuri se on osa minua; tärkeä osa minuuttani.
Miksi minä rupeaisin itseäni muuttamaan, kun voin olla kaunis ihminen juuri tällaisena.
Se on jokin oletus, että kun perheeseen syntyy lapsi; hänestä tulee hetero, hänellä tulee olemaan vaimo ja lapsia. Miksi pitäisi olla oletuksia? Eikö ole paljon hienompaa, kun me emme kaikki ole samanlaisia?
Minusta tärkeintä on olla juuri oma itsensä.
Ehkei meidän tule pelätä muiden mielipiteitä, eivät ne meitä riko. Ja jos rikkovat, ehkä niistä palasista löytyy se paras ja kaunein minäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu