Löytyihän se utopistinen ratkaisu lopultakin.
Pääasia kuitenkin, ettei tule kotimainen kadehdittava, eritoten kainuulainen.
Pääasia kuitenkin, ettei tule kotimainen kadehdittava, eritoten kainuulainen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kainuun Sanomat 1.9.2008
Marjaana Väisänen:
Saukkovaaran laskettelukeskus siirtyy todennäköisesti venäläisomistukseen. Perustettava yhtiö Saukko Holidays Oy on tarjonnut Saukkovaaran rakennuksista ja laitteista 100 000 euroa.
Kunnanjohtaja Juhani Kauppi esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyisi esitetyn tarjouksen.
Yhtiön takana ovat Viktor Uljanov Kostamuksesta, Konstantin Jeglin Petroskoista ja Aleksei Odnodushni Moskovasta.
Ostajan esittämän kehittämissuunnitelman mukaan keskuksesta tulisi monipuolisia liikunta-, majoitus- ja ravitsemuspalveluja tuottava vapaa-ajankeskus.
Suunnitelman mukaan ostaja sijoittaa kehittämistoimintaan vuosien 2008–2009 aikana yhteensä 615 000 euroa.
Kunnanjohtajan esityksen mukaan kauppasopimukseen tulisi sisältää sopimuksen purkuehto, jossa määritellään edellytykset kauppasopimuksen purkamiseen, jos sopijapuolet eivät täytä sovitussa ajassa kauppasopimuksessa sovittuja velvoitteita.
Kunnan tavoitteena on ollut löytää Saukkovaaralle yrittäjä, joka sitoutuu toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen.
Ristijärven kunnanhallitus käsittelee asiaa tänään kokouksessaan. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kunnanvaltuusto.
täällä Suomussalmella kun venakoille myivät rajavartioston niin eipä oo viiteen vuoteen toimintaa näkynyt,kauppa on rauennut kun määrä aikaan menessä ei yritystä ole saatu pystyyn,epäilen venakkojen harrastavan rahanpesua ko.yritysten oston myötä
samoin? Venäläiset näkyvät hierovan siitäkin kauppoja, lehtiuutisten mukaan..
nmittäin että tosiaan jos olet kainuulainen Kainuussa yrittämässä ON TODELLA KATEELLISIA, niitä riittää !!!!!!! mutta vähän tuo haiskahtaa...
nyt tekee Ristijärveläiset sen viimeisen virheen.
että Saukkokin venäläisille. miksei ne koko ristijärveä samatien myy.
hävettää tulla kainuuseen lomille, entisille kotitantereille kun pöljät tuhoaa kaiken.
taidan siirtyä lomailemaan ulkomaille tästälähtien.
ennen kannoin roposeni kotiseutu-uskollisena kainuuseen, vaan taitaa loppua sehi homma.
Voitko täsmentää mitä kumman kadehtimista on hänessä joka alkaisi SAUKKOVAARAN yrittäjäksi?
Kerro yksikin järjellinen perustelu.
Se että nyt ollaan hurmaannuttu VENÄLÄISIIN, on harkinnnan täydellistä pettämistä.Annetaan sotsin myydä maansa naapureille.
Ristijärven valtuuston puheenjohtajalle terveisenä vain että lopeta tuo meno heti alkuunsa, älkää unta nähkö että siinä rinteessä riemut latvaan nousisi :D
Siinä makaa murheelisena jatkossakin saukkovaara, niinkuin on maannut vuosikymmenet.
Vaihtakaa tuotantosuuntaa ja alkakaa alusta koko saukon kehittäminen (ette tee siihen yhtään mitään) olette siihen upottaneet jo niin valtavasti kuntalaisten rahoja että se käy varoittavaksi muistomerkiksi jopa saunankiuastehdasta paremmin.
Ristijärven johto panna jo 20 vuotta sitten.
Viime päivinä julkisuuteen tulleet suunnitelmat kyllä lyövät sittenkin kaikki aiemmat hulluudet kirkkaasti. Lieneekö päättäjiä käytetty Hallan Saagan häkäisissä löylyissä?
No, lototaanhan sitä silti, vaikka todennäköisyys voittoihin on yleensä tiedossa...
P.S.
Siitä kadehtimisesta:
- kyllä kait tähän asti kunta on tehnyt sellaiset sopimukset aiempien yrittäjien kanssa, ettei toimintaedellytyksiä ole ollut?
- on koko ajan pelätty, että jos joku pirulainen saisi vapaat kädet ja menestyisi, mitä sitten?
- annetaanko nyt vasta, ja nimenomaan venäläisille, sellaiset mahdollisuudet kuin puolankalaiset antoivat Terentjeffille ?
- Saukkovaaralla on takuuvarmasti toimintaedellytykset, jos se raskitaan myydä kokonaan irti kunnan holhouksesta.
Kannattavan yritystoiminnan edellytys on se että kaikki kulut mitkä saukkovaaran toiminnasta tulee pitää yrityksen varoista pystyä maksamaan. Ei se niin mene että kulut maksaa kunta ja tulokset saa yrittäjä taskuunsa. Tuota et kirjoittanutkaan vaan toit esiin yrityksen toiminta elellytysten torppaamisen kunnan taholta.
Eikös se "Teren" touhu mennyt niin että hänen yritys otti vain sen kannattavimman osan rinne bisneksestä eli hissit kapuloineen muu oli vuokralla ja kunta hurmattiin rakentamaan uimahallikin ihan metsään.
Noita saukkovaaran toimintaedellytyksiä rohkenen epäillä jos nuo mainitsemani yrittäjän vastuisiin kuuluvat asiat on kunnossa.
Voihan siitä Ristijärven kunnalle tehdä kilpailevan tarjouksen venäläisten tarjouksen rinnalle jos se kannattava on.
Epäilen että venakoilla on ihan muut ajatukset takana kuin se mitä valtuutetut luulevat :D
näissä Teren Paljakka bisneksissä toimi silloinen kunnanjohtaja Veteläinen, joka tosiaan hurmasi puheillaan päättäjät sekä osan kuntalaisia ja sama hurmos on jatkunut vuosia…
Muista hurmoshenkilöistä mainittakoot alemman poliisitutkinnon suorittanut jeesustelija. Hän "ostatti" puolankalaisilla verovelvollisilla perheensä joka ikinen tilikausi tappiota tuottaneen Tuplavalo Oy:n. Tähänkään toimeen ei viranhaltijoilla/muilla päättäjillä ollut mitään asetta.
Mihin kuntalaiset/kunta on sen jälkeen tarvinnut tappiollista Tuplavalo Oy:ä?
Valitkaa vaan puolangalle päättäjiksi tyhjäpäisiä hurmoshenkilöitä, jotka uskovat totena, että palestiinalaisen puusepän poika olisi kävellyt avojaloin vetten päällä.
Joulupukki ehdokkaaksi puolangan kepuille.
Tarkoitatko sitä kunniatonta, joka kerjäsi kunniaansa, mutta sai syyttäjältä pakit. Samoin kävi hänen muorilleen, joka ryöstöviljelee vanhuksia. Kumpikin on paskonut oman pesän, jäljelle jää vain eroilmoitus puolueesta.
Syyttäjä päätikin, että valtuutetturoistojen toimia tuleekin paljastaa.
Tuleeko tämä "suurmies" vielä ehdokkaaksi (kesk) Puolangalla?
http://yle.fi/mot/mb070507/kasikirjoitus.htm
että vielä mies ruikuttelloo. Ainu hyvä, että, jos tuon peräsuolen tekstin lukkoo ajatuksen alta - jos jaksaa - havahtoo, että siineijoo tapahtunu mittää muuta, kun pikkuyritys on vaihtanut omistajaa minimaalisin raha-arvoin ja että ostaja - kunta - on jopa saanut muutaman kaljakorin verran voittoa. Enkä oo asianosanen, van vituttaa tuo lapsellinen ruikutus.
Kerroit juuri niin kuin tosiasiat oli.
Kunnalle myytiin vain valmis lepäämässä ollut, toimimaton, rekisteröity yritys, liki sillä hinnalla minkä se rekisteröinti kuitenkin olisi maksanut . Oli valmis yritys heti käyttöön!!!!
Taas eksyttiin aiheesta oikein kunnolla, Paljakassa pitäisi saada samanlainen vipinä kuin esim. Pyhätunturilla on.... herätkää hyvät Puolankalaiset surkuttelun siasta alkakaa miettiä miten oikeasti saisitte bisnekset pyörimään, ja sen mukana itsellenne töitä!
paikallaan pyöriminen ei oikein kehitä mitään, korkeintaan olio kasvaa!
Jopa insinöörejä joella ei kuulu yritykset onnistuneen,voan kaekki menneet konkursiin.Eänestäkköä niitä valtuustoon niin assiet korjaantuu.Heh,heh!
alottaa vaikka ruskaretkillä…
http://www.pyha.fi/talvi/
ja siitä sitte hotelliin lusthin pitthoon…