Syys tuuli puhaltaa
se meitä heiluttaa
ja mieltä kirkastaa
uutta runoa kirjoittaan.
Ystävät runojen
aiheita punojen
tänne runo laita
syksyn selkää taita.
Nurkka runoja tilaa
kaiken niihin hilaa.
Monta ilon hetkeä
tunnelma on letkeä.
Uudestaan ja uudestaan
runojamme puuhastaan.
Päivät mukavasti kulkee
vain yö silmät sulkee.
Luetaan ja runoillaan
löytäin yhä runon maan.
se meitä heiluttaa
ja mieltä kirkastaa
uutta runoa kirjoittaan.
Ystävät runojen
aiheita punojen
tänne runo laita
syksyn selkää taita.
Nurkka runoja tilaa
kaiken niihin hilaa.
Monta ilon hetkeä
tunnelma on letkeä.
Uudestaan ja uudestaan
runojamme puuhastaan.
Päivät mukavasti kulkee
vain yö silmät sulkee.
Luetaan ja runoillaan
löytäin yhä runon maan.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vielä kukkii kukkaset,
puut viherttää.
Ilma kuulas,
syksyä ennustaa.
Kohta väreissä loistaa
lehtipuut,
kukat viimeiset kukkii,
on syyskuu.
Tuuli tuimana tuivertaa,
linnut kauaksi katoaa.
Ruskasta kumminkin iloita voi,
vaikka laulu
ei lintujen enää soi.
Luonto käy lepoon
ansaittuun,
taas uudelleen heräten
- uuteen kevääseen.
Niin vierivät vuodet,
kesästä syksyyn,
ruskasta talveen, pakkaseen.
Kunnes uusi kevät
taas alun antaa.
Näin vuodesta toiseen -
jatkamme matkaa.
Ensimmäinen syyskuuta
aatokset saa ilman muuta
koulun alkuun joskus muinoin
pienet kulki tietään silloin
pitkä , pitkä metsätie
viimein koulun luokse vie
ikävät ei muistot lainkaan
miten paljon mukaan sainkaan
luonto aina seuraa mua
ja usein muistan poika sua
joka kanssain kuljit matkaa
vaan ei pitkään voitu jatkaa
toisiin kyliin tiesi vie
enää tavattukaan ei
kuulaat syksyt muistan vain
pitkän elon polullain.
Ulkona puuhaa ja työtä riittää
puolukat mättäällä raakoja aivan
ruohikko pitäisi vielä niittää
istuisko alas vai alkaisko vaivan.
Vielä on aikaa pakkasöihin
tuostako piittais orvokkipenkki
aurinko kutsuu puutarhatöihin
tarmoa antaa myös kävelylenkki.
Kohta on aika ruskan tulla
kuulaat on illat ja viileät yöt
vajassa klapit valmiina mulla
edessä vielä sadonkorjuutyöt.
Kuka mennyttä kesää kaipaisi nyt
kylmät ja sateiset muistot jäi vaan
elokuu jo on sivua kääntynyt
ruskan värikylläisen kohta vieraaksi saan.
Mandi 1.9.2008 kello 23.25
Siellä menneissä päivissä rukoilin puolestasi
itkin itkusi,
nauroin naurusi,
halusin turvata kasvusi.
Näissä päivissä rukoilen puolestasi
itkemme yhdessä, nauramme yhdessä
kasvumme jatkuu
nyt sinä kysyt minulta: onko kaikki hyvin
ja tiedän...
olet saavuttanut aikuisuutesi
kypsynyt rakastamaan.
Vuorostasi itket minunkin itkuni.
Tunteitani en turhaan tuhlannut.
Nyt ei aukea runosuoni,
mistähän keksittäis juoni.
Siitäkö että,
akkunan alla on vettä.
Verkot vedessä,saalista noutamaan,
airot veteen ja armas soutamaan.
Rannalla ruikuttaa kalamiehen koirat,
sekä selkälokkiperhe,olosuhteet oivat.
Hyvästit kohta ne minulle heittää,
ennenkuin lumi maan peittäää.
Haikeinmielin jään odottamaan seuraavaa kesää,
kunnes ne saapuu rakentamaan uutta pesää
Haikeus väreilee runoissa,
näissä syksyn tunnelmissa.
Liian aikaisin syksyn tuulet
puhaltavat ja ropinan kuulet.
Taivas jullottaa harmaana,
puut nököttää alakuloisina.
Mistä iloa repäisisi,
mistä riemua löytäisi?
Polkupyörä odottaa,
matkaan siis ja polkemaan.
Jospas mieli reipastuu
kun uloslähtö onnistuu.
Hei, matkaan lähden nyt,
sää ei koskaan estänyt.
Antaa pyörän viedä vain,
panen tässä parastain.
Hauskat ajat
on meneillään
mulla.
Toivon et
noin ois
myöskin
sulla.
Ratsusta apua
ei tahdo
olla,
runoni rustaan
vaikkei asiaa
mulla.
Voi voi tyttö kulta
kovin sai sun purjees tuulta.
Lamaa kaikki täällä pelkää
tuloss' keskel talven selkää.
Hauskan pito synti lienee.
Joka kuuseen kurkottaa
sepäs katajahan kapsahtaa.
Sanoo vanha viisaus kansan
sillä vältät pahan ansan.
Nöyrä pitää olla vain
onnes peittää koita ain.
Lamat tulee lamat menee
elo se on vainen kevee
rahat riittää
jos ei mitää
ostaa haluu
taikakaluu
taikka
anna valuu
kurkustansa alas.
Mitäs näitä
suremaan
kellään ei oo
parempaa.
Pörssit ei mua
heilauta
eikä huoli
tuollainen.
Jos vain terveyttä
riittää
vaikka vähän
kituisinkin
näin se kulkee
päivä päähän
toinen alkaa
tietämättäin
mitä tulee
vaiko mitään.
Hyvää toivon
kaikille mä yötä.
Ajopuuna
elämän me ollaan
vastavirtaan
kannata ei
voimat.
Siksi nauttia
kai voimme
vapaudesta
kuin osaisimme.
Nöyrä kyllä olen
vainen
onneain on
toisenlainen
elämä tää
kuolevainen.
Riimi tää ei
kaksinen oo
antakaa se
anteeks
mull on
sama pää
kesät talvet.
:)
syksyn tulleen tietää
jos tuskin ulkona olla sietää
nytkin tuuli vonkuu
ja koira kopissaan ronkuu
otin kossu paukun
syksyn kunniaksi naukun
nyt jo päähän rämpii tuo
menen sänkyyn eukon luo
Eukko ei varmaan kossusta tykkää,
pois vierestään sinut lykkää.
Kovin lähelle ei ainakaan päästä,
kauemmaks`tahtoo sinut tönäistä.
Selvinpäin on parempi olla,
vaimokin huolii suosiolla.
Aamu sumuverhon heitti
sillä maiseman peitti.
Kosteaa ja koleaa
aivan,aivan surkeaa.
On aurinko lomalla
pitkällä, pitkällä omalla.
Uitettuna lehtipuut
seurassaan kaikki muut.
Kukat värjöttää nuutuneina
paikallensa puutuneina.
Rasselina ruohotupsut
syksyn vihreät hupsut.
Syyskuun väriloistoa
sumusade tekee poistoa.
Värit pakkanen maalaa
sade vaaleaksi haalaa.
Kuivua ilma saisi
maiseman avartaisi.
Sateeksi sumu muuttuu,
moni siitä varmaan suuttuu.
Metsään tekis mieli mennä,
aatoksin nyt sinne lennän.
Luokse kanttarelli ryppään,
kuvittelen - nyt mä hyppään.
Lampaankääpä tuolla loistaa,
senkin tahdon koriin poistaa.
Mustatorvisieniäkö on nuo,
menenpä nyt niiden luo.
Koriin poimin nekin sienet,
laitan niistä oivan liemen.
Haapasientä taitaa olla tuolla,
karvalaukkujakin melkein suolla.
Toiseen koriin ne nyt taitan,
kiehumaan ne sitten laitan.
Jopa oli hyvä sieniretki,
kohta mulla hyvä makuhetki.
Voita pannuun, sipulia ja sienet,
loraus kermaa,
maku tämä vienee kielet.
Ohi meni tämä aatos,
korit tyhjänä,
mielen täyttää paatos.
Aurinko se vielä meille loistaa,
sieniretken oikeasti voi toistaa.
Kummallinen juttu:
minulla on uusi tuttu.
Nyt on käynyt näin,
että päivittäin
ikkunalaudalla
istuu harakka.
Se silmiin mua tuijottaa,
ja kun vaihdan ikkunaa,
se tulee senkin taa
ja taas se tuijottaa.
Harakka ystäväksi sinut katsoi,
antaisiko namupalan tuo.
Ikkunaa taas vaihtoi
hurmaavan katseen luo.
Se siinä keikistelee
kun kylmä siiven kylkeä
sateen kanssa pyyhkeilee.
Ystävä ei ylpeä
kai harakka aattelee.
Sinussa lie luonnon voimaa,
hyväntuulisuutta roimaa.
Taivas harmaa.
Puut alakuloisina seisovat,
ei lehtikään liikahda.
Luonto alistuu,
luopumisen aika on tullut.
Kohta lehdet putoavat,
kukat kuolevat.
Tieto siitä lohduttaa,
että elämä sykkii,
Lunnon luopuminen, kuolema,
luo uutta elämää,
ravitsee tulevaa,
siitä ihminenkin voimaa saa.
Horrokseen painumme,
kunnes kevääseen heräämme.
Kohtaamme ystävät luonnossa,
kukat ja puut tervehtivät,
uudella loistollaan.
Mikä ilo onkaan ihmisen
kohdata,pitkän talven jälkeen
keväinen luonto
ja ystävät.
Kiertokulkua on elämä.
Terveiset täältä palmujen alta
en sanomatta olla malta
lämmin täällä on kovin olla
loikoilen ja nautin hietikolla.
Merivesi kummasti piristää
se siintää, ettei millään nää
toista rantaa laisinkaan
voisko olla sen kauniimpaa.
Aurinko porottaa täydellä teholla
Iho on kuin kahvin pavuilla
Ihana muodon muutos on
kyllä kesä on verraton.
Terveiset teille kaikille sinne
runonurkan kirjoittajille
täältä palmupuiden maasta
lämpimästä ja ihanasta.
Monica siellä lekottelee,
auringossa uinailee.
Lämpö tuo meillekin kelpaisi,
kyllä kansa sen vastaanottaisi.
Tuule nyt tuuli leppeämmin,
tuo meille syksy lämmin.
Aja mustat pilvet pois,
meillä mukavampaa ois.
Puhalla meille poutapilvet,
syksyn päivät aurinkoiset.
Mahdollista metsäretket,
reippaillessa haihtuu huolet.
Jos onni suosii kulkijaa,
voi sieltä löytää puolukkaa.
Sieniäkin olla saattaa.
Saalis iloa näin tuotaa.
He istuvat hiljaa
ihan liki toisiaan
puhumatta sanaakaan.
Sormet lomaan sormien
kuin unohtuen
sivelemään hiljaa käsiselkää
toinen toisensa.
Pitkään kestää hiljaisuus
vain syvä huokaus
kuin sopineet he siitä ois
ja toinen toistaan tukien
he verkalleen
siitä nousevat ja pois
tuo kuvan kaunis tunnelma
noin katoaa,
vaan huomaathan
on kaunista,
kun kaksi vanhusta
noin toisiansa rakastaa.
Maailmaan tulla tupsahti
pien ihmis lapsi.
Mummu ja pappa hupsahti
nous ilosta harmaahapsi.
Aika kovin liitää
vauhtia kun on menossa.
Kouluun jo kiitää
selkäreppu kenossa.
Nyt jo rippilapsi
huomanneet ei vanhemmat.
Kummasti ne vuodet rapsi
on ihmeissään molemmat.
Nuori, parinsa löysi
näytille kotiin tuopi.
Heillä rakkauden köysi
vanhemmat katseen pitkän luopi.
Hääkellot kun soi
yhteisen elämän toi.
Lapsien kasvaessa,
elämän jatkuessa,
elämän iltaan kulkien
onnen sydämeen sulkien.
Katson lasta lapsenlapsen
näen pienen kultahapsen
siinä äidin rintaa vasten
kuten kuuluu pienten lasten.
Puhuu meille jokeltaen
kulkee luokse kontaten
kunnes aikaan alkelten
luokse rientää juosten.
Nyt jo esikoululainen
tulee luokse kysellen
piirtää kuvat kukkien
mummille ne ojentaen.
Katson kasvuansa miettien
näin kulkee elo kaikkien
vanhemmalle, aika vanhuuden
nuoremmille aika lapsuuden.
Valtaa toivo nyt sydämen
kautta kaikkien vuosien
kunpa tämäkin lapsonen
eläis suojassa enkelten.
Vienyt on polkuni monille teille
on noussut ja viettänyt
oon vuosia viettänyt
on aikoja vierinyt
lie itsekin joskus kierinyt
vaan iloksi elämä meille
annettu
ei liikaa valmiiksi kannettu
ja ainakin lahjaksi saatu on
siis nostanpa riemun kattohon
tätä ei runoksi tunnusta monikaan
vaan Kirveli pistikin vain omiaan
ja päälle nauraa hyrähteli
ja vähän polkkaakin hypähteli.
Nyt riitti puheet syksystä,
metsistä ja sienistä.
Sateista ja pilvistä
ynnä muista synkistä.
Ootellut oon ystävääni
hilpeämielistä köpykkääni,
hänt ei nyt oo näkynyt
olen kovin kaivannut.
Muistelen mä vanhoja
kun ei ole nyt
niin lupsakkaita
antoisia aikoja.
Runoja osaa hän taikoa
kertomuksia mainioita
ihania noita
janoan mä kuulla
hyvän tuttavani suulla.
Nauru kelpais minulle
ja varmastikin monelle.
Tule pian takaisin
ystäväni ihanin.
On luku mulle mieluista
en niin osaa kirjoitusta
kieliä en taida lain
runoja vain summittain.
Joku kysyi tuolla
rakkauden merkitystä
sitä mietin kauan
tunsin tuolloin vaikutusta.
Se tuntui sydän alaan
on kuin ajatuksin halaan
omaisiain tietysti
mutta myöskin kaikkia
elämäni rakkaita
ystäviä arvokkaita.
Näillä palstan saiteilla
voin kirjoitella ja
paeta pois arjesta.
Saan monta ajatusta ma
ja kokea elon kulkua.
Kiitos sulle ystäväin
mailina mä viestin sain.
Ei se kaikki kivaa ollut
en vain tiedä,
miten tullut
ongelmat nuo tännekkään.
Taidan tässä jatkaa näin
asiat ain menee väärinpäin
omia aikojaan ne vain.
Kiitos vielä ystäväin!
Hilaisuus valtaa mieleni
kadotin kai ajatukseni
runosi luin hiljaa miettien
tunsin kaipuun taas hiipineen.
Nää ajat muistan ain
kun kipinän syömmeen sain
se ihanasti lämmitti niin
se vei minut mietteisiin.
Kaipaan sua ystävänä
hyvänä sydän käpysenä
joka innoitti mua eteenpäin
nyt mä miettimään jäin.
Elämän varrella joskus käy näin
eteenpäin matkaa ei näy
se tunne kaipuun tuo
ajatuksin hiljaa toisen luo.
Muistelen sinua ystäväin
sun pidän mielessäin
muistoksi kauniiksi suljen
aarteena pidän, kun kuljen.
Tietä löydä jollet
ota esiin runopollet
tie tee aivan uusi
ei siitä paljon vaivaa
kun tasoittaa ja raivaa
hiekan siihen lanaa
hiekan laatuisan, ei lento
vaan jalan alla pitävän.
Viereen käytävän
kivetyksen näyttävän
vielä väliin kiviin
tilaa kukka riviin
penkin vielä tuohon
vastapäätä toisen
viereen kedon ruohon.
Estettä ei puomia
tie kaikille on avoin
tämän runon tavoin.
Miehä koitan tässä vääntää
runon oikee kotosen.
Pyhäilta antaa aikaa
miettii tätä elon taikaa
rustaamaa näi runosen.
Uppeluksis onpi ketju
Moonikan se aloitettu.
Emmie tiijä mitä tehhää
huppeluksis ei oo kettää
muute vaa ei kaali
sano mittää, eikä vaari.
Täst ei mittää juttuu
aikaa saa, ku ei oo tuttuu.
Hyvät illat toivottaa
tahtoo Fanni ja
olojaasa voivottaa.
Näi hirveet runnoo
ei oo enne nähnt kukkaa.
Ei oo riimii eikä murret
asiaa ei nimekskää
ku vaa pittää kirjottaa.
Paremp nyt on lopettaa
lyhyee tää höpötys.
Kone heittää kuuman kieppii
se ei anna miu yhtää miettii.
murreruno järkevä
eikä kovin kärkevä
kärkeäkö suksen, skimpan
vai kärkevyyttä kielen
tarkoitusta enempi en mieti
terä onko auki, vaiko ottava
sanoja on paljon muistin onkaloissa
käytetty ei enää siksi ovat poissa
Joskus sentään vieläkin
ihanasti uneksin
uni hyvän mielen toi
tottakin se olla voi
olin sinut unohtanut
en aikoihin ees muistanut
vaan kuinka ollakaan
pääsit uneeni tulemaan
nyt sua pitkin päivää muistan
murhemielen päältäin puistan
toit hyvän mielen aikain takaa
halusin tään ilon jakaa
ystäville runojen
uusia taas punoen
harmaan päivän piristeeksi
runokielen viritteeksi.
Hämähäkin seitti
silmäni peitti
pyyhin sen pois
kuin vain roska ois.
Seittiin osui valo
kuin kaunein palo
aamuauringon kulta
kuin hehkuvaa tulta.
Seitti muuttui koruksi
ja elämys loruksi
tulin sen kertomaan
tähän kelpo porukkaan.
Keksinpä teille uudenlaisen runon. Taitaa olla nykyrunon malliin, mutta tuttu teille kaikille varmaan. Piristänee aamunkin harmaan:
Punonurkkaillaan vaan
ruskaa odotellessa
1.9. syksyn alku
kasvua elämään
eron kyynel, hyksyn haikeus.
Hauskat ajat, no, no
hellurei!
Tykkääköhän eukko?
sumua - sienessä
harakkako ystäväksi
luopuminen, uusi elämä. -Tervehdys!
Kateeksi käy.
Kaksi vanhusta, elämän polulla
sukupolvet tieltä tielle
ystävää odotellessa
pakoa arjesta
ystävälle tie
murrerunoonkin vie
unessa seitti
unihiekkaa vieras mies heitti.
Ranttukengät jalassa on Fannin
oikein hiihtomonot vanhan mallin.
Miten tuleekin tuo aika pulan
mieleen noista murteen sulan
lurituksista ja höpinöistä.
Kaikkea ei osanne
runoillenkaan sanailla.
Arvaamiseks menee moni
ajatuksen juoni.
Täällä ollaan odottain
päivää uutta innostuin
hyvästejä ei jättää
pidä kun ei ole meno
mihkään.
Uutisia hyviä
odottaa voi syviä
ystäviltä netissä
taikka vaikka meilissä,
kännyllä tai pelillä
millä sattuu hyvällä.
Mutteihän se Fannikaan
aina pidä monojaan
joskushan hän jalastaan ne riisuu
tanssikengät esiin kaivaa
polkka kun soi, tanssi alkaa.
Lupaa Fanni oottaa vainen
hänpä onkin uskollinen
ujo tyttö sekä kiltti
noudattanut ohjeita on nainen
muori varsin oivanlainen.
Ei tuo sääntö,
paikkaansa pitäne
että suunniteltu matka
aina alkaa sade säässä.
Matka ennen eilistä aiottu,
poutapäiviä nyt on luvattu.
Koko ilmoisna kesänä
ei säässä niin hyvässä
ole käytynä kylässä.