Olen kiinnostunut näistä kolmesta koirarodusta.Nyt olisikin tarkoitus ensi vuoden puolella hankkia joku näistä roduista.Koira tulisi ihan vain seurakoiraksi, mutta kuitenkin aktiiviseen kotiin jossa koiran kanssa lenkkeilyt ovat harrastuksemme.Kotimme lähellä on myös koirapuisto eli mahdollisuudet vapaana juoksemiseen löytyy täältä ja myöskin mökiltämme, jossa maastoa riittää silmän kantamattomiin.
Joten tietäväiset koiraihmiset minulla olisi kysyttävää:
1)Onko suositeltavaa ottaa whippet/greyhound/afgaani vain seuraksi,mutta kuitenkin aktiiviseen kotiin?
2)Kestävätkö talvipakkasia vai tarvitsevatko suojapuvut?
3)Sairaudet?
4)Hinta noin suurin piirtein?
KIITOS etukäteen!
WHIPPETISTÄ/GREYHOUNDISTA/AFGAANINVINTTIKOIRASTA
9
1978
Vastaukset
- Sham
Meillä on 6v. Whippet uros ja täytyy sanoa, että yksilöstä ja rodusta ei ole pahaa sanottavaa ollenkaan. Whippet on vaivaton rauhallinen seurakoira ja rakastaa ihmisten seuraa ( lapsia). Pienen kokonsa ja rauhallisuutensa vuoksi soveltuu hyvin kaupunki-asuntoon (pienestä koosta johtuen voi helposti napata vaikka syliin, jos käyttää julkista liikennettä). Ei mm. hauku käytännössä ollenkaan (joskus kun oikein innostuu leikkimään sisällä, niin saattaa yksittäinen haukahdus päästä). Meillä Vipukka on puhtaasti seurakoira (ei ratailuja ja näyttelyitä), ulkoilut tapahtuu koirapuistoissa ja myös mökillä yms. paikoissa. Whippetin kanssa on ihanteellista lenkkeillä, koska se rakastaa ulkoilua ja juoksemista. Whippeteillä on suhteellisen vähän mitään rotu-ominaisia sairauksia tms., mutta kun ovat kovia juoksemaan ja menemään, niin pieniä kolhuja tulee kuitenkin suhteellisen helposti. Lisäksi whippetit ovat aika herkkiä "runoilija"-tyyppejä, joten niille karjuminen tai suuttuminen saattaa altistaa niitä vatsavaivoille.
1. Oma mielipiteeni on, että tottakai voi.
2. Lyhytkarvaisilla vinttikoirilla on äärimmäisen pieni rasva%, joten kylmänsieto on minimaalista. Joten kun pakkasta pukkaa, niin takkia vaan niille päälle.
3. Hyvin vähän sairauksia. Meidän pojalla ollut ainoastaan pientä vatsasairautta (johtuen tod. näk. lievästä stressistä/ero-ikävästä.
4.EI tietoa (saimme omamme ilmaiseksi) - helmi
Whippet istuu sylissäni, kun kirjoitan tätä juttua. Todella seurallisesta rodusta on siis kyse.
Uskaltaisin väittää, että whippet on melkein täydellinen koira (esim. koko ei ole liian suuri, luonne on todella hyvä, eikä ole mikään mahdottomuus saada whippetistä hyvin tottelevaa koiraa).
Ainoat miinukset tulevat eroahdistuksesta ja voimakkaasta metsästysvietistä. Meidän tytön kohdalla rakkaus oravia kohtaan on kasvanut jo vähän liian suureksi, niin ja muutamat huonekalut ovat saaneet uutta ilmettä osakseen:).
1. Whippet
2. Ei kestä pakkasia
3. Tyttömme on nämä kaksi vuotta pysynyt ihan terveenä, joten kokemuksia sairauksista ei ole.
4. Meidän whippet maksoi 3500 mk - vini
Greyhoundia on kahta linjaa; juoksijoita ja näyttelylinjalaisia. Varsinkin vähän vanhempi ex-juoksija on mitä mukavin koira kotioloissa. Ovat hiljaisia ja kilttejä. Mieti aikuisen koira ottoa yhtenä vaihtoehtona.
1.Kyllä voi
2.Tarvitsevat takit kylmyyttä vastaan
3.Ei erityisiä sairauksia
4. Hinta vaihtelee, juoksijat ehkä hieman halvempia, arviosta n. 750e ja huippusukuinen näyttelykoira n.900e ehkä jopa tuhat euroa. - angel....
afgaaneja suosittlen eniten seurakoiriksi.. missään tapauksessa en suosittele greyhoundeja seurakoiriksi.... mulla on whippet ja se käy näyttelyissä juoksuradalla.... tietenkin kaikkia rotuja voi ottaa seurakoiriksi mutta liikuntaa ne tarvitsevat paljon, varsinkin jos ovat vain seurakoiria...
- IPe
".. missään tapauksessa en suosittele greyhoundeja seurakoiriksi...."
Täh? Hyvinhän nuo ovat pärjänneet niin seura- kuin kisakoirana.
"tietenkin kaikkia rotuja voi ottaa seurakoiriksi mutta liikuntaa ne tarvitsevat paljon, varsinkin jos ovat vain seurakoiria"
Toinen täh? Kaikki tarvitsevat liikuntaa aivan yhtälailla. Kisakoiran liikunta on vaan enemmän ohjattua.
- Brunette
Wipukat on erittäin seurallisia koiria kuten afgaanitkin. greyhoundit taas soveltuu parhaiten harrastus koiriksi joten ei kannata ottaa greyta vaan seurakoiraksi... Mulla on 12 viikkonen wipukan pentu ja on tosi seurallinen... kyllä aion sitä jouksuissa ja näyttelyissä käyttää kun on aika mutta kannattaa ottaa whippet mieluiten seurakoiraksi, ja kannattaa kysyä kasvattajalta pentueen rauhallisinta koiraa......
1. whippettiä suosittelen
2. Kovilla pakkasilla jopa haalarit mutta haaleemmilla ilmoilla vain takki/suojapuku
3. Wipukoilla on erittäin vähän sairauksia.
4. Meidän koira maksoi 500e (huomioi pentueen lupaavin juoksu&näyttely koira) - Kolmen greyn omistaja
Nimittäin tuolla angel ja brunette puhuvat vähän omiaan greystä! Grey sopii sinulle vallan mainiosti seurakoiraksi, kirjoitathan, että lenkkeilet ja liikut. Ei grey tarvitse mitään kymmenien kilometrien lenkkejä, ja se sopii seurakoiraksi. KAIKKI koirat tarvitsevat liikuntaa, kisakoirilla on sitten erikseen harjoitukset ja kilpailut, ne EIVÄT kuulu mitenkään jokaisen greyn arkeen.
Näillä kahdella kirjoittajilla ei taida olla greystä mitään kokemusta. Ota vaikka kasvattajiin yhteyttä ja kysy, niin uskot minua. - Xara
Mulla on ollut/on parhaillaan kaikkien noiden koirarotujen edustajia. Whippetejä on ollut kaksi, afgaaneja kolme ja nyt kaksi greytä. Sanoisin, että näistä kolmesta rodusta whippet tai grey olisi sopivin seurakoiraksi. Afgaanit ovat aivan ihania, mutta niiden turkin hoito on aikaa vievää puuhaa, joten se tulee ottaa huomioon, mikäli harkitsee afgaania. Wipukat olivat pentuna varsinaisia yleisleikkureita, kaikki maistui kynttilöistä nojatuoleihin. Toisaalta wipukat ovat aikuisiällä reippaita lenkkikavereita ja rauhallisia sisällä. Greypoikani ovat olleet helppoja pentuina. Mitään eivät ole järsineet rikki, ja hiljaisia ja jopa tottelevaisiakin ovat.
Afgaani ei tarvitse takkia talvella, mutta whippetille sellainen tulee hankkia. Greyhoundini eivät pidä takkia silloin kun juoksevat irti, mutta kovalla pakkasella kiinnikytkettynä kylläkin.
Ajankohtaista tietoa mulla on vain greyn pentujen hinnoista. Vaihtelee noin 700-800 kieppeillä useista asioista riippuen. - sanna
Mulla ei näistä ole kokemusta kuin afgaanista. Mutta mun mielestä se ainakin sopii ihan hyvin "vain " seurakoiraksi, sitä virkaa oma 2-vuotias affeni minulla edustaa. Kannattaa kyllä mainita kasvattajalle jos ei halua viedä näyttelyihin (moni kasvattaja kuitenkin haluaisi nähdä pentunsa kehässä), ettei tule myöhemmin hankaluuksia.Ja tosiaan turkin hoitoa siinä piisaa, vaikka olisikin "vain " seurakoira. Afgaani on oikeastaan tervekoira;vain silmät pitää rotumääritelmän mukaisesti tutkituttaa 2- ja 4- vuotiaana. Ja omasta afgaanistani maksoin 4500mk. Pystyn kyllä suosittelemaan afgaania =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161638
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361376Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 1201126
- 521115
- 571061
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892