Olen menossa 13 v pojan kanssa Rhodokselle lokakuun lopussa syyslomalle. Haluttais tehdä Falirakista käsin päivän reissu Symin saarelle, omin päin. Onko mahdollista? Kokemuksia?
Symille?
Rimaru
4607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Symin laivat lähtee kaupungista ja omatoimisesti on helppoa mennä. Me ostettiin lippu pari päivää aiemmin Mandrakissa olevalta lipunmyyjältä. Sitten ei muuta kuin lähtöaamuna suoraan laivaan.
Kiva pieni saari, jossa talot ovat kuin sadusta. Olimme kesäkuussa ja silloin oli yli 40 astetta, joten ei jaksanut kävellä ympäriinsä. Lokakuussa varmasti saatte enemmän irti saaresta, kun ei ole liian kuuma. Omin päin kannattaa mennä, on paljon edullisempi retki. Laiva pysähtyy myös pienellä saarella, jossa on luostari. Parin tunnin laivamatkalla on mukava ketsella maisemia. Falirakiin kun olette menossa suosittelen ruokapaikaksi Iliosta. Ainakin oppaat osaavat neuvoa paikan. Kohtuuhintaista ja erittäin hyvää ruokaa. Epsilonin ostarilla on hyviä kauppoja, jos ei aina jaksa mennä Falirakin keskustaan. Rodokselle pääsee helposti bussilla. Ja tietysti waterparkkiin, siellä kuluu koko päivä.
matkan, kun omin päin olisi päässyt hyvin ja olisi ollut jopa noita pysähdyksiä.
Matkatoimistot vetelevät viimeisiä henkosiaan, elleivät skarppaa tosi hyvin selostuksissaan. Niiden retkethän ovat aivan ylihinnoiteltuja.
Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä, että Rhodokselle tehdään matkoja heinä-elokuussa, koska siellä on tuhakduttavan kuumaa, aivan liian kuumaa, ei ole suomalaisen ihmisen paikka.
Mikä sinne sitten vetää suomalaisia. Halpa hintataso, siis matkojen perushinnoissa vai. Onko se tosiaan ainoa syy.
tuskin kannattaa.
Kylä on kyllä erilainen, rannalla kenkäkauppoja ym. Rantakin, mutta tuskin menette uimaan.
2 t sinne, 2 t takaisin ja 1 t merimatkaa kirkkopysähdykseen, jossa ei muuta.
Laivamatka on aika tylsä, maisemat loppujen lopuksi melko karut ja samanlaiset. Mutta joku laivamatka kannattaa tietysti tehdä. Ehkei kuitenkaan Symi, ja jos, niin omin päin, niin rahaa säästyy.