Hei!
Mitä mieltä olette, en nyt varsinaisesti kaipaa neuvoja ym mutta mielipidettä ja kannustusta.
Raskauteni on aivan alussa. Mutta mutta..Olen innoissani kyllä..Olen kuitenkin erossa nyt poikaystävästäni. Enkä tiedä miten aion sen kertoa. Ero ei ole lopullinen vaan pieni hengähdystauko meille molemmille.
Lopetin pillerit heti eron jälkeen, mutta ollaan kuitenkin harrastettu seksiä erosta huolimatta. Poikaystävällä on kuitenkin sellainen tapa, että hän laittaa kortsun vasta aivan lopussa. Ja olen nyt raskaana. En haluaisin kertoa hänelle ollenkaan. Mutta en haluaisi kuitenkaan kantaa tätä asiaa yksin. Jos raskaus menee hyvin, olen erittäin onnellinen, abortti ei ole edes vaihtoehto.
En tiedä miten eksäni suhtautuisi asiaan. Kuulemma ikävöi kovasti jne...Mutta silti jokin estää minua kertomasta.Hän haluaa varmasti lapsia, mutta ei tässä tilanteessa mikä meillä nyt on.
Pelottaa hirveästi ajatella miten pärjäisin yksin vauvan kanssa. Opiskelen ekaa vuotta yliopistossa ja joutuisin jättämään opinnot kesken. Ahdistaa ajatus miten selviän kaikesta jos joudun kaiken tekemään yksin.Miten kertoa omille porukoille ym? Tunnen itseni täysin epäonnituneeksi..en tiedä miksi. Miten voin jatkaa enää opiskelujani kun lapsi on isompi?Joudunko luopumaan kaikista haaveistani? Voinko enää opiskella?
Tiedän, että vaikutan itsekkäältä, mutta en voi sille mitään, että kaikkia ajatuksia nousee mieleen.
Olen toki iloinenkin asiasta, mutta voin kuvitella mitä on olla äiti. Siskoni lapsi sairastui vakavasti vauvana ja vauva vietti aikaa sairaalassa lähes koko ajan. Nyt hän on jo terve. Minun on otettava kaikki asiat huomioon ja sairaudet ym. tulee väkisinkin mieleen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
laittaa sen kortsun kiveksiensä päälle aktin jälkeen lauettuaan;) Vaan toimiko muuten pitkään tuo kortsun aasettamisen laukaisuhetkeen ajoittaminen? Tosilla toimii ilmeisesti kauankin.
Kerroitko poikaystävällesi pillereiden lopettamisesta, vai hankkiuduitko "tahallasi" raskaaksi? En ymmärrä miksi ylipäätään lopetit pillerit jos kyse on vain pienestä tauosta (ellei kyseessä ole terveydelliset syyt) ettekä kuitenkaan tarkoituksella yrittäneet lasta. Tuosta sinun viestistäsi vain tulee sellainen kuva, että olet yrittänyt tehdä kaikkesi (lopettaa pillerit ja antaa miehen panna paljaalla) että tulisit raskaaksi ja saisit "sidottua" miehen itsellesi. Voisiko syyllisyys olla syy miksi et voi kertoa raskaudesta?
Osasta haaveita joudut varmasti luopumaan. Opiskelun jatkaminen riippuu aivan sinusta ja motivaatiostasi, mutta voit uskoa että lapsen kanssa opiskelu ja toimeen tuleminen täysipäiväisenä opiskelijana on paljon vaikeampaa kuin ilman lasta.
Kirjoitat että ero ei ole lopullinen, mutta kuitenkin puhut ekäsästäsi. Aika lopulliselta tuo kuulostaa. Huonossa suhteessa lapsi usein korostaa suhteen vikoja, eikä sen varaan kannata luottaa että teistä tulisi onnellinen pikku perhe.
Kannustusta minulta ei valitettavasti tule. Olet itse hankkinut itsesi tuohon tilanteeseen, joten omaa syytäsi tuo on. Toki ilman miestä ei raskaaksi tule, mutta kukaan nainen joka lasta ei halua ei anna painaa paljaalla. Ja loppupeleissä raskaus on kuitenkin naisen "päänvaiva", hän sen jatkumisesta tai abortista päättää ja lapsen synnyttää.
Tilanne tuntuu mutkaiselta, mutta nyt koitat ryhdistäytyä ja kerrot asiasta lapsen isälle. Yhdessä olette vastuussa asiasta. Jos häneltä et tukea saa ja haluat pitää lapsen niin kerrot vanhemmillesi/hyvälle ystävällesi, yksin on paha olla. Usko vaan se helpottaa, kun asiasta puhuu. Lapsihan on HIENO asia, olen sitä mieltä, vaikken uskovainen olekaan, että elämämme on kirjoitettu etukäteen suureen kirjaan ja tämä lapsi on sinulle tarkoitettu nyt tulevaksi. Kaikki järjestyy, opiskelupaikka yliopistolla säilyy ja voithan jatkaa opiskelujasi lapsen vähän vartuttua viemällä lapsen hoitoon. Kaikkein paras anti on lapsi itse. Ajattele ekaa hymyä juuri sinulle ja muita ihania asioita mitä voit pienokaisesi kanssa tehdä! Yhteiskunta auttaa menoissa, monenlaisia tukia on ja pienemmälläkin sitä ihmeesti pärjää! Onnea sinulle elämääsi! =)
et synnytät lapsen ja annat sen pois. Suomessa on paljon pareja jotka ovat käyneet erilaisissa hoidoissa saadakseen lapsen ja hoidot ovat kalliit. Nämä parit ottavat varmaan ilolla vastaan sinun lapsen ja hoitavat hyvin. Koska et näytä olevan valmis äidiksi. Se olis parempi sekä lapselle ja myös sinulle.