Istuskelin tuttavapariskunnan kanssa olusella.
Puhelimme niitä näitä.
Elinten testamenttaus nousi esiin. Meillä ei sellaista kellään ollut. Naapurin isännällä, Masalla, heräsi kait rahanhimo.
Hän lausahti, että aikoo testamentata alakalunsa!
Hänen jo varttuneeseen ikään ehtinyt tyttöystävänsä riemastui: "Etpä taida paljoakaan tienata!"
Puhelimme niitä näitä.
Elinten testamenttaus nousi esiin. Meillä ei sellaista kellään ollut. Naapurin isännällä, Masalla, heräsi kait rahanhimo.
Hän lausahti, että aikoo testamentata alakalunsa!
Hänen jo varttuneeseen ikään ehtinyt tyttöystävänsä riemastui: "Etpä taida paljoakaan tienata!"
Vastaukset 10
Vanhimmat
että olusissa maistelevat miehet ehdottavat ensimmäisenä sukukalleuksiaan testamentattaviksi.;)
Huomasitko, miehet tietty.
Tulisiko naisilla ensimmäisenä moiset kalleudet mieleen.
Vakavammin ajateltuina, sydän, maksa ovat kuitenkin toisesta päästä tärkeämpiä niitä akuutisti tarvitseville.
Minä en osaisi kuitenkaan ajatella, että minua leikeltäisiin, kun minusta aika jättää.
"Minä en osaisi kuitenkaan ajatella, että minua leikeltäisiin, kun minusta aika jättää. "
-Mutta tosi asia on, että ihmiselle tehdään kuolinsyyn ja -ajankohdan selvittämiseksi ruumiinavaus, jos henkilö kuolee muualla kuin sairaalassa. Silloin ihminen jokatapauksessa katsellaan sisäpuolelta aika perusteellisesti (tapauksesta riippuen)
Elintestamentissa taasen luovutetut elimet tietääkseni otetaan ns. aivokuolleelta henkilöltä jolloin ne vielä ovat toimintakykyiset.
Eikähän elinluovutustestamentista mitään rahallista korvausta saa.
että mainitsemallasi tavalla menetellään, kun kuolinsyy on jäänyt epäselväksi. Olen muuten ollut mukana ko. toimenpiteessä, mutta ei tuo näkökohta mitenkään vaikuta siihen, että omalla kohdallani haluaisin luovuttaa sydämen, maksan tai muun elimen. En haluaisi, että vanhempanikaan niin tekisivät. Eivät ole lupautuneetkaan luovuttamaan.
Olen varmaan omilta ajatuksiltani "omituinen", mutta näkökanta on tämäkin.
Armokuolema on toinen, mitä en kannata, vaikka sen puolesta puhujiakin on todella paljon. Itse kannatan tämän päivän saattohoitoa, joka on aika hyvin hoidettu maassamme.
Mahdollisesti tulee aika, jolloin se on sallittua Suomessa, vielähän se ei ole.
Ymmärrän myös sen ajatuksen, jos nuori sairastuu vakavasti. Ainoa pelastuminen on tuo elimensiirto, ei varmaan ole ketään vanhempaa, joka ei haluaisi lapsensa parasta.
Todellinen tilanne on aina se aito ja omakohtainen.
Elinpäiviään ei voi kukaan tietää, joten oma kannanottoni on, että saisin elää pitkälti yli 80 vuotiaaksi. Silloin olisin niin loppuunkäytetty elinteni osalta, että ne eivät tulisi edes keskusteluntasolle kenenkään tosi tarvitsevan kohdalla.
luin jostain lehdestä, että eniten elintestamentin tehneen ruumista käytetään autojen testamiseen kolaritilanteissa kun tutkitaan mitä autojen valmistuksessa pitäisi ottaa huomioon.
Kolarissa vammautumista tutkittaessa oikea ruumis on hyvä, ja tekonuket ovat vain korvikkeita.
jouduimme mieheni kanssa todella kipeään mietintään: tyttäremme oli loukkaantunut vakavasti ja meidät oli lähetetty kotiin sairaalasta odottamaan tulevaa. Kaikki asiat olivat uusia, ei edes päähän pälkähtänyt että sairaala ehdottaa mahdollista tyttären elinten luovutusta. Sairaalasta saadun soittotiedustelun jälkeen meille annettiin vielä aikaa päättää asiasta. Tyttäremme elintoimintoja ylläpiti kone, muuten kaikki oli ohi. Saavuimme yhdessä hyvästelemään hänet, allekirjoitimme paperit ja uskon yhä tehneeni oikean ratkaisun.
Sairaanhoitoalalla työskentelevä sisareni kertoi myöhemmin tyttäreni sydämen matkanneen pikalähetyksenä Norjaan siellä tarvitsevalle. Tämä on jokin yhteispohjoismainen hanke, johon Suomi kuuluu.
Tyttäreni elämä päättyi 15- vuotiaana, mutta niin pahalta kuin se aluksi tuntuikin, aloin nähdä asiassa hyvän puolen: joku sai uuden mahdollisuuden. Tyttäremme mielipide tässä asiassa oli meidän mielipiteemme.
Salatut elämät-sarja tarjosi taannoin samantapaista tapahtumasarjaa. Vanhat muistot pulpahtivat pintaan. Se hyvästelykin: kone piti toimintoja yllä, hän hengitti, rintakehä nousi ja laski, mutta kädet ja kasvot olivat viileät.
Täytyi luopua ja luovuttaa.
testamentti anatomian laitokselle.
Sinne menee vain ruumiini, ei sieluni.
on minulkii käslaukussa pien kortti mis on nimeni.Siin on vaa se ko ikkää tullee enenpi,niin joha kaik osat on puhki kuluneet,että onko niil ennää mittää virkaa tieteelle.
oon nyt kumminkin pitäny sen jotta minust saap ottaa mikä vaa kelpaa.
yhessä kirjassa ko ol kuolemast kerrottu vertaukseklsesti,et kuollessaa ihminen heittää ko päälystakkinsa nurkkaa ja sielu sit mennee muihi fääreihin.
noin mie oon asian ain pitänykkii vaik en oo osannu noin hyvvää vertausta. jos päällys takkiaa ei ennää tarvii,sillohan hyvin voip antaa vaik vuoren tai taskut jonkuu käyttöö joka niitä tarvii .
aattelen että asun tässä takissa elämäin ajan,yritän pittää sen siistinä ja huolehtii et se kestäs mahollisimman kauan, mutta sitte ko on aika siit luopuu se ei merkkaa ennää mittää minulle. jos se lämmittää ja antaa elämää jollekkii, annan sen mielelläin.
tänä sunnuntai aamuna mie oon vastaillu tämmösii syvällissii asioihin kute tähän ja toivomuksiin.
ihan mukava välil herkistyy ja miettii oikeita asioita. minulko on ollu niin arkisii ja pinnallissii ,et avataanko lattiat, tapetit vai maalii ja sen semmosta.
tämä aamu hetki män ihan aamuhartauesta ajatuksinee. kiitos mukavista juttuaiheista. heippa
Olen vuosia sitten tehnyt paperin, jotta kaikki saa käyttää hyväksi mitä mahdollista on. Eihän ihmisen keho ole ikuinen ja jos on kuollut tai aivokuollut niin hyvä jos toinen ihminen saa näin paremman elämän.
Olin 20:nen kun isäni kuoli munuaistulehdukseen sairaalassa vuonna -52. Lääkärit saivat puhuttua minut ja sisareni isän ruumiinavaukseen.
Puhuivat kauniisti miten me lapset saisimme siitä apua tulevissa vaivoissamme. Kun hieman epäröimme, vetosivat vielä siihenkin ettei vainajalle muuta tehtäisi kun avattaissin vain vatsan seutu ja kaikki sisälmykset jäisivät paikoilleen. Nouria, järkyttyneitä ja kokemattomia kun olimme kuolematapauksissa, niin satiinhan meiltä lupa vatsan avaamiseen.
Kuitenkin kun ruumishuoneelta menimme isän ruumiin kuljetuksen hoitamaan kotiin ja haudattavaksi huomasimme että koko ruumis oli tosiaan "silvottu", jopa pääkin oli avattu aivan täydellisesti.
Voi, kuinka itkimmekin, koska vasta silloin tajusimme että isämme oli joutunut täydellisesti vain tutkimuskohteeksi, ja se ei varmastikaan olisi ollut hänen oma tahtonsa. Mitään muuta varmaankaan emme hautaan voineet laittaa kuin pelkän ulkokuoren, muu oli jo kadonnut ..... ja minne.
Silloin päätin että ellei ole pakko, niin keneltäkään Luojan luomalta minulta ei hery lupaa minkäänlaisten elinten poistamiseen.
Olemme se, miksi meidät on luotu kohdusts hautaan.
oli itsestään selvää että toivoin toimivien elimieni pelastavan jonkun toisen hengen, siihen saakka kun katsoin yhden TV-ohjelman missä näytettiin kuinka holtittomasti lääketieteen opiskelijat käsittelivät ruumiita, jotka oli luovutettu heille opetustarkoitukseen.
He tekivät pilaa ja halusivat vaan naurattaa kavereitaan.
Siitä päivästä lähtien minulla on lompakossa kortti missä kiellän ottamasta mitään osia kehostani.
Viime aikoina olen taas alkanut kallistua toiseen suuntaan kun olen nähnyt kuinka suuri tarve on.
Sarveiskalvoni ehkä voisi auttaa jotakuta, tai ehkä maksani, munuaiseni tai jokin muu elin.
Hätätilanteessa ei nuoret, ajattelemattomat lääketieteen opiskelijat pääsisi ruumistani häpäisemään.
Minäkin ajattelen, että ruumiini on vaan kuori joka jää tänne kun kuolen. Se, mikä on henkeni, minuuteni, lähtee muihin ulottuvuuksiin ja elää uudestaan.