Kysymys; voiko metsäyhtiö viedä motomitatut kuidut pois tienvarresta ennenkuin mittaustulos allekirjoitettu? EI valtakirjaa.Toivon pikaista vastausta nim. vedettiinkö nenästä
VOIKO METSÄYHTIÖ
VIEDÄ
111461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yleinen käytäntö on, että puuta kuljetetaan tehtaalle ennen mittaustodistuksen tekoa. Kesäaikaan se on välttämätöntäkin silloin kun kyseessä on kuusikuitu tai havutukit ja leimikko on iso. Mainitut puutavaralajit pitäisi kesällä saada tehtaalle kahden viikon kuluessa katkaisusta.
UPM-Kymmenen pystykaupoissa menettely perustuu kauppakirjan tekstiin: Omistusoikeus puihin siirtyy kaadettaessa. Ostaja saa kuljettaa puutavaran pois ennen mittausasiakirjan laatimista
kauppkirjassa oli kirjoitettu. Olinpa tyhmä!
Mites muuten metsäyhtiöt rikastuisi?
Kyllä ensin pitäisi päästä mittaamaan, ennen kuin viedään?
Toista mieltä on vain yhtiöiden miehet, jotka hyötyy tilanteesta.
Itse mittasin tukkikasat noin suunnilleen omin nokkineni, kun ne oli kasvaneet 110vuotta.
Samoihin lukemiin pääsin.
ennestään tietoinen hakkuusopimuksen ehdoista..miksi ette lue paperia läpi, ennen allekirjoitusta.
Varmaan moni katselee paperia eikä ymärrä mitään!
Tämmöisistä asioista pitäisi olla koulutusta metsänomistajille.
Moni varmaan kysyy vaan mihin laitan nimeni, ettei näyttäisi ammattiostajan silmissä muka hölmöltä?
Ennen pankki kriisiäkin lainanottajat uskoi pankkiin niin, ettei lukenut papereita tarkkaan ja siitä seurasi loppuikäinen velkavankeus.
Paperien lukuun pitäisi olla koko päivä ihan rauhassa.
Panisikohan ostaja nimensä noin vain paperiin jos myyjä ne tekisi ehtoineen ja pienillä präntättyineen?
Miksi muuten metsäkaupassa ostaja latelee ehdot? Yleensähän kaupassa myyjä on se joka määrää??
mutta jos ehdot ei ole sopivia ei niitä kalikoita kukaan osta...
veipä tuo metsäyhtiö naapuritilanomistajan puita hakiessaan myös minun ristiin taaplaamat alamittaset tukit, n. 30 kpl. Olivat kai liian lähellä...tosin minun omalla maallani.
Meinasin niistä tehdä grillikatoksen, mutta säästyin moiselta vaivalta.
Olis tosin odottanut, että maksavat niistä jotain anteeksipyyntöjen kera, mutta vielä ei ole yhteydenottoa kuulunut...vaikka puuta myynyt ilmoitti ostajalleen virheestä.
noo...antaa ajan mennä, laitan kohta ison laskun
"Korvaavat" aiheuttamansa tappiot yleensä kohtuullisesti kuin niistä mainitsee.Lienee kuiduksi "kelpaavan" puiden arvo oli mitätön.
Pyytää vastaavan määrän puuta taaplattuna samoin tontillesi, onkohan se vielä niin halpaa?
Sanovat: Tulee kalliiksi, tuossa on pikkuisen kolikoita, et meille kumminkaan mitään mahda!
Tukilla ei ole muuta kuin kuitupuun arvo eikä pikkutukkikaan siitä paljon enempää ole kuidun arvohan noilla alamittaisilla on.Kyllä me ollaan oltu tyytyväisiä korvauksiin kuin yhtiöt on joskus vahinkoa maillemme tehnyt.
sepähän tuossa vähän vituttaa, että jos/ noita grillikatoksen puita erikseen lähtee taas talvella hakemaan, niin aikaa menee ja tupakkia.
12 cm latvaläpimitta ja pituus 4,30
n. 30 kpl.
minäkin olisin tyytyväinen jos saisin korvauksen, mutta sitäkin muutamaa kolikkoa pitää näköjään kerjätä vahingontekijältä.
Perkele!