parvekkeella.
Ei voi tuulettaa vaatteita parvekkeella, eikä tosiaankaan aukaista omaa ikkunaa saati sitten parvekkeen ovea että tuulettaisin huoneiston.
Saatika sitten pitää ikkunan yläpuolella olevat "räppänät" auki että ilma vaihtuisi.
Tupakansavu tunkee joka kolosta sisälle.
Ja taloyhtiössä sanotaan että on kohtuutonta vaatia tupakoitsijoita olemaan polttamatta.
Mutta mitenkäs me jotka emme polta ja saamme kärsiä tupakansavusta, eikö sekin ole kohtuutonta?
Ei voi tuulettaa vaatteita parvekkeella, eikä tosiaankaan aukaista omaa ikkunaa saati sitten parvekkeen ovea että tuulettaisin huoneiston.
Saatika sitten pitää ikkunan yläpuolella olevat "räppänät" auki että ilma vaihtuisi.
Tupakansavu tunkee joka kolosta sisälle.
Ja taloyhtiössä sanotaan että on kohtuutonta vaatia tupakoitsijoita olemaan polttamatta.
Mutta mitenkäs me jotka emme polta ja saamme kärsiä tupakansavusta, eikö sekin ole kohtuutonta?
Vastaukset 21
Vanhimmat
jotain pykälää tuohon asiaan tarttisi saaha, että haisuttelijat saataisiin omiin taloihin keskenään haisemaan.
siitä sitten.
lääkitystä, enkä tarvitse.
Tupakoitsijat sitä tarviis tai pikemminkin koulutusta toisten huomioon ottamisesta.
Saunan taakse vaan koko saastuttajien sakki, siinä olisi sopiva lääkitys näille vikisijöille, jotka täälläkin palstalla yrittävät puolustella tupakointia. Ovat niin surkeita reppanoita, eivät voi lopettaa polttamista vaikka haluaisivat.
Heikkolahjaisten touhua, ovat niin hiton itsekkäitä, ei näillä ole mitään ajatustakaan toisten huomioimisesta.
tutkimuksilla todettu että vähän koulutetut ja vähävaraiset ovat suurin tupakan polttajien ryhmät. Ei ne rikkaat tollaseen sontaan laittaisi rahojaan. Jos on järkeä tehdä omaisuutta niin löytyy järkeä olla polttamattakin. Tupakoimaton menestyy elämässään joka alalla, toisin kuin se tupakalle haiseva kaverinsa.
Tupakka haisee pahalle ja tupakoiva vielä pahemmalle.
kutistajan luona, niin se antaa sulle pillereitä ja sunkin elämä paranee. Ressukka :-(
itse tupakoitsija ei sitä haista.
Kun polttamisen lopettaa niin huomaa kuinka monta ihanampaa tuoksua maailmassa on.
ASTMALÄÄKKEET,YSKÄNLÄÄKKEET,AINAISET ANTIBIOOTIT?
Nääkin joutvat urputukset loppuis,kun rakennettais
tupakoiville,tupakoimattomille omat talot.
En tupakoi,itse mutta uskoisin ettei lopettaminenkaan kaikille ole helppoa.Hajuvedet
on yleisillä paikoilla,myös ASTMAATIKOILLE,Kuin 1
kIRSTUNNAULA LISÄÄ.
Lapsetkin ovat pieninä paljon itkuisempiä,räkäisempiä,korvatulehdukset päällä,jos joutuu elämään tupakansavussa,raitis ilma tuoksuu todelta paremmalta,vaatteet,yöt helpoimpia nukkua..Mutta savuttomia asuntoja missä?
jankuttaa tosta polttamisesta. ja hajuista ja jos vaikka mistä. en onneks asu kerrostalossa vaan omalla kuistillani polttelen ihan just niin paljo ku kulloinkin mieli tekee mutta siinä seisoskellessani menee bussit ja kuorma-autot ja rekat sen saamarinmoista kyytiä tosta ohi ja tupruttelee kaiken pakokaasun ilmaan ja se tulee mun ikkunoista sisään... niin että pitäisköhän rekkaliikenne kieltää ja bussit ja kaikki muukin. Ja känniset örveltäjät jotka haisee kuselle ja paskalle ja lojuu pitkin penkkejä tuol puistoissa ja toreilla. niin että kielletään vaan kaikki ja yritetään sit elää.
johon kalikka kalahtaa.
Nyt oli puhe tupakoimisesta ja se ei ole välttämätöntä kuten rekkojen tai bussien kulkeminen jos näitä alamme vertailla.
(Eri asia on tuo turha ajeleminen kuten rallit ja formulat jotka saastuttavat turhaan).
Vai lähdetkö kuljettamaan tavaroita ja ihmisiä polkupyörällä tai muulla vähemmän saastuttavalla.
Ja mietippä sitten mitä se kyseinen rekka kuljettaa joka siitä ohi ajelee....siellä voi olla juuri se tupakka jota poltat jonkin ajan kuluttua. :)
Niin että teit kärpäsestä härkäsen...
Minulla lasitettu partsui. Joka röökin haistan. Kyllä yskii ja, että ei kauan elä. Pitääkö odottaa?
ihan myönsin itekin polttavani.
vaan kyse on siitä että pitäiskö kaikki kieltää ja oikein laeilla. että niinku kaikki vaan holhoukseen joo. se on semmonen juttu että kyllä niitä itse kutakin vituttavia asioita löytyy mutta ei niitä silti kieltämään ruveta ja lakeja ruveta väsäämään jotta saatais milloin millekin asialle kielto voimaan. ihan oikeesti... muuttakaa lapin perukoille kaikki jotka ette mitään siedä.
Minä poltan pikkuroskani parvekkeella peltisessä kurkkupurkissa. Näin menetellen roskista ei tarvitse niin usein tyhjentää. Turha tulla kenenkään vikisemään, että näin ei saisi tehdä. Omalla parvekkeellaanhan saa kuulemma tehdä mitä haluaa.
sielläkin ja siellä se vasta haiseekin.
juuri tarkoitinkin että sinä poltat.
Eli osu ja....
Sinä yleistät nyt asioita kuin minun 10v poikani kun jostain keskustelemme. :)
Jos sitä tupakkaa pitää polttaa niin miksi niin että häiritsee muiden elämää?
Sama kuin esim. musiikin soittaminen kovaa tai muu metelöinti niin että naapurit häiriintyy.
Ei nyt kuitenkaan eletä villissä lännessä eihän?
Taloyhtiöihin tupakkakatokset!
ja omalla kuistillani. en siis parvekkeella koska sellaista ei edes ole vaikka kahdessa kerroksessa asunkin.
meillä tässä yhtiössä asuu sekä tupakoitsijoita että tupakoimattomia ja vaikka meilläkin on täällä säännöt (siis järjestys sellaiset) niin ihan sentään tuprutteluun tai silakan paistoon tai johonkin muuhun vastaavaan ei olla viitsitty puuttua koska kaikki katsomme että se kuuluu elämään ja kaikkea ei tarvitse kieltää. ja kovasti anteeksi nyt tuo viittaus silakan paistoon mutta se ei ole yleistys vaan joku esimerkki jostain hajusta joka kenties ei myöskään ole kovin miellyttävä. tämä yhtiö on siis helsingissä mutta porukkaa tuntuu olevan kuka mistäkin päin maata kotoisin alunperin että erilaisia siis ollaan kaikki eikä myöskään olla mummoja eikä teinejä vaan kaikkea siltä väliltä.
että semmottis meillä.
kannattaapi varmaan tiivistää ovet kunnolla jos hajut tulee sisää....ovihan menee kiinnikin se ei montaa minsaa se naapurin tupakilla käynti lienee kestä....
Ja onneksi valtio rakentaa teille ahistuneille tupakoimattomien asuntoloita niin siellä sitten saa olla rauhassa..
Onnea ja menestystä vaan kerrostaloasumiseen!!!=)
Jos astma on äitynyt noin pahaksi niin ei varmaan ole kovin turvallista asua kaupungissa.
Kohtuutonta on asua vakavasti sairaana kotona luukut tukittuina kun pienikin haju voi laukaista akuutin kohtauksen.
haukkua ihmisiä tuolla tavalla.
Ei kuvasta sinun "kypsyyttä" ihmisenä.
Keuhkotautinen en ole ja luulen että te tupakoitsijat sairastutte ennen minua.
No jos teidän savuttelu ei sairastuta meitä tupakoimattomiakin.
"Kohtuutonta on asua vakavasti sairaana kotona luukut tukittuina kun pienikin haju voi laukaista akuutin kohtauksen".
Ei naurata tuo luukkujen kiinnipitäminen, kokeilepa itse muutama päivä elää niin.
Taloyhtiön säännöissä sanotaan että luukut on pidettävä auki, että ilma vaihtuu...
niin millainen ilma, tupakan savu sisälle. :(
ois varmaan sulle ihan sama jos säilyttäisin mätänevää paskaa parvekkeellani niin että haju kantautuisi sinun kämppääsi pitkäksi aikaa?
Tietenkään ei ole oikein vertailukelpoista, koska se paskan lemu ei vahingoita terveyttäsi kuten tupakansavusi tekee.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tupakan savu häiritsee kanssa-asujia kerrostaloissa. Itse asun melkoisen sauhuttelijan yläpuolella, ja tupakan kitkerä savu kantautuu rakenteiden, ilmastoinnin, ikkunaventtiilien ja avoimien ikkunoiden kautta huoneistoomme kuin myös parvekkeen oven kautta, jos se on auki. Tupakan savu ei ole ihan mikätahansa haju, vaan se on myrkkyä sisältävää ja ihmisen terveyttä tuhoavaa ainetta, joten onhan aivan käsittämätöntä, että nämä kerrostalotupakoitsijat saavat jatkuvalla kessuttelullaan tuhota naapurien terveyttä ihan vaan oman terveytensä tuhoamisen ohella.
Nyt pitäisi kiireellä laatia se täyskielto tupakoinnille kerrostaloissa lakipykälällä.
Nykyinen laki antaa vain mahdollisuuden suositeltavaan kieltoon taloyhtiön päätöksellä tupakoinnin kerrostalojen parvekkeilla ja sisätiloissa, ja sitä ennen on tarvittu terveystarkastajan mittaukset ja lääkärin lausunnot, että tupakan savu on jollekin kerrostalon asukkaalle/-ille haitallista eli suomeksisanottuna: tupakoimattoman asukkaan pitää olla jo sairastunut jopa vuosia jatkuneesta naapurin aiheuttamasta savusta. Mitä hyötyä siitä enää sitten on? Tietysti se hyöty jo sairastuneelle, ettei tarvitse enää tupakan savussa ainakaan sairauttaan hoidella.