Pari vuotta sitten mä ajattelin, et Luoja, mä tapan itteni, mä oon menny nolaamaan itteni sen jätkän ees ihan kybäl.
Silloin tuntui kuin elämä ois potkinu päähän mitä kovemmin, mutta nyt antaisin mitä vain, jotta voisin kulkea ajassa taaksepäin. Mutta en vain voi. Mun elämä on oikeest niin retuperällä, kun ei vain jaksa enää tätä samaa vanhaa paskaa. Mä halusin vaan itkeä, kun kuulin luokkakaverin (jätkä) puhuvan toiselle jätkälle, kuinka itsari on maailman itsekkäin teko ja siin ei ajatella ketään muuta kuin itteään. Se oli "niin kaameeta" vuosia sitten, jos mutsi nolas mut kavereitten kesken huutamalla mun nimee täpötäydessä parkkihallissa, se oli niin "KAMALAA"!!
Mut nyt on tullu jo niin kamalaan tilanteeseen, mul ei oo koskaa ollu hyvii välei äipän kaa, ja ku ollessani yheksän vuotias, mä jäin kiinni kaikest pienest, rahan pössimisest sen lompakosta, "karkin ostamisen salaa"... Siit se kato lähti.
Nyt on mukana jo kovemmat aineet, viina, rööki, ja suuremmat määrät karkkia. Kukaan ei vois uskoo kuinka paljon mä oon elämäni aikana syönyt karkkia, en tiedä mikä siinä on, se on se himo, ja sit ratkeen.
Masennus se varmaan on, kun joskus itkettää niin kamalasti, ja vaik äippä pyytää puhuu, mä en vaan voi avautuu. Kun kattoo frendii ja sen välei sen mutsin kaa, katon, et hei, miks meil ei oo koskaa tommosta. Frendi ja sen mutsi voi halata himas ihan ohimennen, itse en oo halannu äippää sitten viisvuotiaan.
Eikä sekään, et itkettää, ei. Se on se tunne, kun tuntuu että puristuis kuoliaaks siihen tuskaan, kun kuulee mutsin levittelevän mun asioita pitkin kylii, "Kuinka syön taas karkkia niin että napa raikaa", mut miks se ei tajuu, että asia vaan pahenee, mitä enemmän se siitä puhuu. Mä oon niin helvetin monet kerrat ajattellut, kuin helposti ja nopeesti mä voisin lopettaa tän tuskan!!! Kerta vaan, niin nirri ois pois, mut periaattees must ei oo siihen. Ei vielä. Lupasin itselleni silloin pari vuotta sitten, että jos joskus tapan itseni, meen yhen jätkän luo, ja sanon rakastavani sitä enemmän kuni mitään muuta. Vielä sitä päivää ei oo tullut eteen.
Mut kauaa en enää jaksa himas, se musertaa mut...
"I died in my dreams, what's that supposed to mean? Got lost in the fire.... I died in my dreams reaching out for your hand, my fetal desire..."
Silloin tuntui kuin elämä ois potkinu päähän mitä kovemmin, mutta nyt antaisin mitä vain, jotta voisin kulkea ajassa taaksepäin. Mutta en vain voi. Mun elämä on oikeest niin retuperällä, kun ei vain jaksa enää tätä samaa vanhaa paskaa. Mä halusin vaan itkeä, kun kuulin luokkakaverin (jätkä) puhuvan toiselle jätkälle, kuinka itsari on maailman itsekkäin teko ja siin ei ajatella ketään muuta kuin itteään. Se oli "niin kaameeta" vuosia sitten, jos mutsi nolas mut kavereitten kesken huutamalla mun nimee täpötäydessä parkkihallissa, se oli niin "KAMALAA"!!
Mut nyt on tullu jo niin kamalaan tilanteeseen, mul ei oo koskaa ollu hyvii välei äipän kaa, ja ku ollessani yheksän vuotias, mä jäin kiinni kaikest pienest, rahan pössimisest sen lompakosta, "karkin ostamisen salaa"... Siit se kato lähti.
Nyt on mukana jo kovemmat aineet, viina, rööki, ja suuremmat määrät karkkia. Kukaan ei vois uskoo kuinka paljon mä oon elämäni aikana syönyt karkkia, en tiedä mikä siinä on, se on se himo, ja sit ratkeen.
Masennus se varmaan on, kun joskus itkettää niin kamalasti, ja vaik äippä pyytää puhuu, mä en vaan voi avautuu. Kun kattoo frendii ja sen välei sen mutsin kaa, katon, et hei, miks meil ei oo koskaa tommosta. Frendi ja sen mutsi voi halata himas ihan ohimennen, itse en oo halannu äippää sitten viisvuotiaan.
Eikä sekään, et itkettää, ei. Se on se tunne, kun tuntuu että puristuis kuoliaaks siihen tuskaan, kun kuulee mutsin levittelevän mun asioita pitkin kylii, "Kuinka syön taas karkkia niin että napa raikaa", mut miks se ei tajuu, että asia vaan pahenee, mitä enemmän se siitä puhuu. Mä oon niin helvetin monet kerrat ajattellut, kuin helposti ja nopeesti mä voisin lopettaa tän tuskan!!! Kerta vaan, niin nirri ois pois, mut periaattees must ei oo siihen. Ei vielä. Lupasin itselleni silloin pari vuotta sitten, että jos joskus tapan itseni, meen yhen jätkän luo, ja sanon rakastavani sitä enemmän kuni mitään muuta. Vielä sitä päivää ei oo tullut eteen.
Mut kauaa en enää jaksa himas, se musertaa mut...
"I died in my dreams, what's that supposed to mean? Got lost in the fire.... I died in my dreams reaching out for your hand, my fetal desire..."
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jahas. Tämäkö on aitoa vai? piti oikeen lisätä ties mistä lovestorystä revitty teksti tonne loppuun?! Pullamössöö koko juttu.
Mikä viestissäni oli muka sellaista, josta vois päätellä et kaikki on huuhaata? Mutta kun se ei ole!!!
Just tommonen vähättelykin on oikeesti niin kamalaa... Hyvää ja onnen päivää olen odottanut jo viimeiset kuus vuotta, mut vieläkään sitä ei oo tullu, joten turha ehkä odotella?
niin hae HELVETIN nopeesti psyykkistä apua! (Vaikka kouluterkkari)
kaikilla on vaikeaa mutta kyllä sullekin koittaa onnen päiviä. usko pois vaan!
Mulla oli vähän samanlaista..ongelmat mistä se johtui kyllä erilaisia. Nyt oon lukion ekalla ja sun omassa solukämpässä, kaikki muuten hyvin paitsi..jos haluut puhua enemmän, voisit vaikka [email protected]
Aattelepa vähän; on paljon ihmisiä joilla menee paljon huonommin!! Sulla sentään on mutsi! Aattele sitä! Ja sitä paitti itsemurha ei oo mikään muu ku pakokeino, eikä se oo mikään ratkasu. Mietipä, miltä tuntuis jos sun tytär tappais ittensä!
Rukoile, muista että Jumala rakastaa sua sellasena ku sä oot. Älä pelkää rukoilla, se oikeasti auttaa, ei ehkä hetkellisesti, mutta auttaa kuitenkin. Luota siihen. Tsemee.
:( ..
Toi tarina on pääosin just kun mun elämä ..
Huonoissa väleissä porukoitten kanssa, ei niille voi mistään muusta kun ihan yleisestä puhua .. Masentaa ja sillain .. Elämä potkii päähän ..
Tullut pari vuotta sitten melkeen jo itsaria yritettyä ja sillain ..
"..one second in my life, is passing me by, one second passing by like a bird on the sky. God let me know, will I live or will I die. And if a have to go I wanna go with a smile .."
Jos kiinnostaa juttella, niin; [email protected]