Tietoa ja faktaa kuultiin vanhusten hoidosta Vaasassa, kun johtaja M. Paloneva piti mielenkiintoisen esitelmän meille paikalle tulleille. Paloneva heitti kalvoja taululle ja sieltä luettiin madonlukuja kuinka kaupunki varautuu tuplaantuvaan vanhusten määrään parinkymmenen vuoden jaksolla. Ongelma vain on se että ei saa hoitohenkilökuntaa. No, siitä päästiin aiheeseen kuinka palveluja on ulkoistettu. Viimeisin hankehan on tämä dementiapotilaiden projekti jossa Paloneva ulkoisti 160 paikkaa yksityiselle pörssiyhtiölle.
Joku yleisöstä kyseli oliko hankkeeseen saatu kaupunginvaltuuston tai edes kaupunginhallituksen siunaus ? Vastaus oli vähän kumma, kun Paloneva kertoi kyllä ”tuoneensa asian sosiaalilautakunnan tiedoksi”. Siis tiedoksi sentään. Eihän tässä ollut kysymyksessä kuin kunnan harjoittaman peruspalvelun ulkoistaminen muutamalla sadalla miljoonalla per vuosi. Pikkujuttu.
Mutta hoitajapula sekä räjähdyksenomaisesti kasvava vanhusten määrä on todella ongelma. Kunta perii valtavia maksuja hoidettavilta, mutta se ei aina riitä. Kunnan tulee jättää sentään 80 euroa per kuukausi asiakkaalle loput saa viedä ja jos ei riitä niin puolisolta saa ottaa loput. Niin, niin ihan totta. Näin meille tyhmille kerrottiin ja pakkohan se on uskoa, kun asia netistä Googletti niin on siellä Arkadianmäellä joskus lait ja pykälät tämmöiset laadittu kuntien laillisille ros... anteeksi virkamiehille.
Ei kai tuossa ole sitten muuta lääkettä kuin ottaa akasta ero jos joutuu hän tai itse joskus tuonne laitoksen myllytykseen ? Menee muuten koko omaisuus ja kakaroiden perintö kaupungin pohjattomaan kassaan. Joku kohtuus se pitäisi olla tässäki asiassa. Mutta en tiedä uskaltaako tänne jäädä vanhenemaan vai pitäisikö korjata luunsa johonkin bananivaltioon missä vanhuksia ei ryöstetä kuin pimeillä kujilla.
Tilastojen mukaan meillä on edessä se suuri ikämuutos. Nuoria ei ole ja vanhuksia suurin osa. Jonkun pitää kekkerit maksaakin. Kaupungin suurin työnantaja on kaupunki itse ja senhän on jollain tapaa omistaan pidettävä huolta. Ei yhtäkään virkamiestä periksi, vai miten se sananlasku sanoikaan ? Jos ei tätä kaupunkia hoideta hyvin näillä virkamiesmäärillä niin ei mitään. Meillä kun on 6050 työntekijää tässä pikkukaupungissa. Rovaniemessä missä asuu 3000 ihmistä enemmän pärjäävät 3400 työntekijällä. Mistä se johtuu niin selittäjiä on kyllä kuunneltu. Meillä kuulemma Vaasassa tehdään itse niin paljon enemmän ja muut ostaa ja ulkoistaa enemmän. Just, just. Tilinpäätöstiedoissa tuota kerrotaan että ostopalvelut ja niin ja niin paljon mennyt niihin rahaa. Siellä on Varkaus ja Jyväskylä ym. vertailukaupungit aika lailla samoissa ostopalvelusummissa mitä täällä. Eli ei mennyt se selitys läpi. Mutta joku kumma syy siihen on että meillä on tuplamäärä mitä muissa Suomen kaupungeissa. Vaan viisaat, kun vaikenee.
Siksi tulee nyt tulevissa kunnallisvaaleissa viisaiden äänestäjien antaa äänensä sille että tämä asia muutetaan. Jokainen joka antaa äänensä ehdokkaalleen kysyköön häneltä onko valmis kaupungin työntekijöiden määrän pudottamiseen ? Sieltä lähtee n. 200 – 250 ihmistä vuodessa eläkkeelle ja heidän tilalleen ei saisi ottaa uusia. Näin tämä siivousurakka suoritetaan ilman itkuja ja kyyneleitä. Mutta tämä vaatii vahvan ja rohkean valtuuston. Kenestä on tähän ?
Klaus Berg - Pro Vaasa
http://klauskristianberg.blogspot.com/
Joku yleisöstä kyseli oliko hankkeeseen saatu kaupunginvaltuuston tai edes kaupunginhallituksen siunaus ? Vastaus oli vähän kumma, kun Paloneva kertoi kyllä ”tuoneensa asian sosiaalilautakunnan tiedoksi”. Siis tiedoksi sentään. Eihän tässä ollut kysymyksessä kuin kunnan harjoittaman peruspalvelun ulkoistaminen muutamalla sadalla miljoonalla per vuosi. Pikkujuttu.
Mutta hoitajapula sekä räjähdyksenomaisesti kasvava vanhusten määrä on todella ongelma. Kunta perii valtavia maksuja hoidettavilta, mutta se ei aina riitä. Kunnan tulee jättää sentään 80 euroa per kuukausi asiakkaalle loput saa viedä ja jos ei riitä niin puolisolta saa ottaa loput. Niin, niin ihan totta. Näin meille tyhmille kerrottiin ja pakkohan se on uskoa, kun asia netistä Googletti niin on siellä Arkadianmäellä joskus lait ja pykälät tämmöiset laadittu kuntien laillisille ros... anteeksi virkamiehille.
Ei kai tuossa ole sitten muuta lääkettä kuin ottaa akasta ero jos joutuu hän tai itse joskus tuonne laitoksen myllytykseen ? Menee muuten koko omaisuus ja kakaroiden perintö kaupungin pohjattomaan kassaan. Joku kohtuus se pitäisi olla tässäki asiassa. Mutta en tiedä uskaltaako tänne jäädä vanhenemaan vai pitäisikö korjata luunsa johonkin bananivaltioon missä vanhuksia ei ryöstetä kuin pimeillä kujilla.
Tilastojen mukaan meillä on edessä se suuri ikämuutos. Nuoria ei ole ja vanhuksia suurin osa. Jonkun pitää kekkerit maksaakin. Kaupungin suurin työnantaja on kaupunki itse ja senhän on jollain tapaa omistaan pidettävä huolta. Ei yhtäkään virkamiestä periksi, vai miten se sananlasku sanoikaan ? Jos ei tätä kaupunkia hoideta hyvin näillä virkamiesmäärillä niin ei mitään. Meillä kun on 6050 työntekijää tässä pikkukaupungissa. Rovaniemessä missä asuu 3000 ihmistä enemmän pärjäävät 3400 työntekijällä. Mistä se johtuu niin selittäjiä on kyllä kuunneltu. Meillä kuulemma Vaasassa tehdään itse niin paljon enemmän ja muut ostaa ja ulkoistaa enemmän. Just, just. Tilinpäätöstiedoissa tuota kerrotaan että ostopalvelut ja niin ja niin paljon mennyt niihin rahaa. Siellä on Varkaus ja Jyväskylä ym. vertailukaupungit aika lailla samoissa ostopalvelusummissa mitä täällä. Eli ei mennyt se selitys läpi. Mutta joku kumma syy siihen on että meillä on tuplamäärä mitä muissa Suomen kaupungeissa. Vaan viisaat, kun vaikenee.
Siksi tulee nyt tulevissa kunnallisvaaleissa viisaiden äänestäjien antaa äänensä sille että tämä asia muutetaan. Jokainen joka antaa äänensä ehdokkaalleen kysyköön häneltä onko valmis kaupungin työntekijöiden määrän pudottamiseen ? Sieltä lähtee n. 200 – 250 ihmistä vuodessa eläkkeelle ja heidän tilalleen ei saisi ottaa uusia. Näin tämä siivousurakka suoritetaan ilman itkuja ja kyyneleitä. Mutta tämä vaatii vahvan ja rohkean valtuuston. Kenestä on tähän ?
Klaus Berg - Pro Vaasa
http://klauskristianberg.blogspot.com/
Vastaukset 20
Vanhimmat
tiedät sen itsekin, joten miksi elvistelet asiasta?
kiitos vähemmistömme, vaasaa ei voikaan verrata rovaniemeen ja vastaaviin yksikielisiin kaupunkeihin.
niissä ei ole kielivähemmistöä, joka vaatii erikoiskohtelua omalla kotikielellään.
vielä kielilisää. Varmasti jokaiselle vaki duunarille.
Tämä ei ole mikään kielikysymys, siihen on turha vedota. Minä pyydän nyt siirryttäväksi asiaan,eikä asiattomuuksien huuteluun.
Minulla on nämä paperit pöydälläni ja tosiaankin ihmettelen. Näin tehdään ihmiselle joka joutuu avuttomaan tilaan. Hallintobnyrokratialla jyristetään loppukin maan rakoon. Siinä Pro Vaasan tilaisuudessa puhuin tarkoituksella
vanhushuollon historiasta nykypäivään. Sen vuoksi, että osaisimme peilata nykypäivän asiat
tähän päivään. Me ollaan nyt vanhushuollossa
palautumassa sata vuotta taaksepäin. Eli mennään entisaikojen vaivaishuoltoon ja vanhuksista tehdään huutolaisia. Minä jossakin välissä luulin, että päästään tästä, mutta mitä vielä.
Ennen myytiin vanhuksia kunnantalon edessä huutokaupalla, kuka vähiten lupaa. Siinä rikkaat isä
nnät mittaili, että mihin tuo nyt pystyisi? Polttopuita hakkaamaan tai kehruuksia tekemään.
Piti kunkin vuoronperään nousta pöydälle huudettavaksi. Tuli karmeita tilanteita kun vanhus ei olisi halunnut millään huutajansa
loiseksi, eli asumaan sen talossa. Ne vanhukset olivat halveksuttuja ja pilkattuja ja kohtelu
oli samanmoinen.
Nyt mennään kaksituhatta luvulle. Nyt vaivaishuolossa on tullut uudet sanat jota ei moni ymmärrä mitä se tarkoittaa.
ULKOISTAMINEN, KILPAILUTTAMINEN JA PRIVATISOINTI
Kavahtakaamme näitä sanoja. Ulkoistaminen , annetaan asiat ulkopuolisten hoidettavaksi, kaupunki vain maksaa ulkopuoliselle.
Kilpailuttaminen, on huutokauppaa siitä kuka halvimmalla hoitaa vanhukset. Sitten privatisointi, eli valitaan köyhät ja rikkaat eri kastiin. Siinä ei tule kieli kysymykseen.
Sitten tehdään hoitosuunnitelma joka ei sido ketään. Mutta siihen vedotaan. Sanotaan vain, että tehty hoitosuunnitelma, ettei teillä omaisilla ole mitään sanomista. Omaisten sananvalta viedään täysin, teillä ei ole oikeutta arvostella henkilökuntaa, kun näkee törkeitä laiminlyöntejä. Teille rakas vanhus ei ole teidän sukulaisenne. Siitä pitää byrokratia tarkan huolen. Nämä on yhteiskunnan jätettä.
Niin se on tänäänkin joissakin paikoissa, ei kaikissa.
Sitten vanhukselta siirretään kaupungin omaisuudeksi asunto-osake, huvila ym. omaisuus.
Lapset luulivat, että saavat jotain periä, ei mitään. Kaupunki oli perillinen.
Varakas vanhuskin kuolee pennittömönä vaivaisena.
Tähän me nyt siirrymme nykypäivän vaivaishuoltoon. Se on vain ajankysymys miten tässä käydään? Tulevaisuus ei ole loistava.
Juridisesti vanhus asiat hoitaa nyt terveenä olleessa hän määrää itselleen edunvaljojan kenet hän haluaa. Se on hyvin vaarallinen yhdistelmä
että julistetaan yhtäkkiä vanhus oikeustoimikelvottomaksi. Minulla on esimerkki sosiaaliviraston ja edunvalvontaviraston yhteistyöstä. Käräjäoikeus tuomitsi edunvalvojan lievemmän muodon, mutta sosiaalivirasto ja edunvalvbontavirasto yhteistyössä omin päinsä otti oikeuden omiin käsiinsä omalla julisti henkilön oikeustoimikelvottomaksi. Päätös ei perustunut
lakiin. Tätäkin tehdään.
Nyt on mahdollisuus lain puitteissa hakea ajoissa itsellen oma luottohenkilön edunvalvojakseen sekä sopimus siitä että miten menetellään kun toinen joutuu hoidettavaksi,
ettei käy niin, että toinen puoliso velvoitetaan maksamaan toisen puolison hoito. Tällaista on tapahtunut. Kun puoliso on loukkaantumisen vuoksi joutunut palveasumiseen on otettu asiakkaalta kaikki omaisuus ja rahat ja sitten määrätään puolisolle raskaat maksut niin, että pystyäksensä elämään joutuu toimeentuklotukea.
Meidän on nyt syytä keskustella, että modernista sosiaalihuollosta vaivaishuoltoon.
Pentti Suksi
miten aikuinen ihminen voi olla noin sekava, lapsellinen ja täynnä itseään?
taas on bergin hyvä aloite pilalla.
Sinun lapsellisuuksia on tullut tuutin täydeltä, että kun ymmärrä asioista yhtään mitään niin pysyttelepois linjalta. Täällä on jo todella Sinuun muutkin kuin minä.
"Täällä on jo todella Sinuun muutkin kuin minä."
kuin tuolta, että sinulla on taipumusta kirjoitella tänne omia fantasioitasi. onko tämä niitä?
ja eiköhän se ole sinä, joka olet saanut lemput jo vaasalaisia.infosta, se, johon täällä on kyllästytty.
niin että, katoa täältä painajainen!
pena haluaa muut täältä pois, jotta saisi keskustella "vakavasti" itsensä kanssa.
senhän voit tehdä nyt jo. pro vaasan ikiomilla keskustelusivuilla.
Klaus Berg on kirjoittanut täysin asiaa ja toin myös oman näkökulmani ja kokemukseni joka perustuu tosiasioihin. Kannatan täysin hänen näkemyksiään. Nämä vanhuskysymykset tulevat näissä kunnallisvaaleissa olemaan todellisen keskustelun arvoinen kysymys ja nyt kun siitä keskustellaan niin sovitaan myös päätöksistä. Ettei vain luvata.
Nyt osa vanhuksista joutuu oikeusturvattomaan tilanteeseen ja myös vanhuksen omaiset. On tarkoin mietittavä yhden avuttoman ihmisryhmän oikeusturvasta ja kuka siitä huolehtii. Ei ratkaisu suinkaan saa olla se, että vanhus joutuu hakemaan puolisostaan avioeroa. Mutta tämän mallin mukaan se on ainoa mahdollisuus!
Selvennetään tätä kysymstä.
Vanhuksella on todettu keskivaikea dementia ja hänelle omaiset hakee hoitopaikkaa. Paikka löytyy yksisestä hoitokodista ja kaupunki maksaa 100 euroa päivässä hoidosta. Vanhuksen nettoeläketulo ei yllä 3000 euroon kuukaudessa. Häneltä otetaan eläketulo niin, että hänelle jää 80 euroa kuussa rahaa omaan käyttöön. Mennään matematiikkaa eteenpäin. Vanhus saa nettona 1200 euroa ja puoliso 1000 euroa. Hyvin tyypillinen tapaus. Nyt rahaa puuttuu. Otetaan puolisolta 400 euroa hoitomaksua . Ei riitä. Nyt kaupunki ottaa haltuunsa asunto-osakkeen, auton ja kesähuvilan ja realisoi sen itselleen. Perijät yksin nuolemaan näppejään.
Näin saadaan hoitomaksu riittämään. Tämä on karua todellisuuttan. Jos tällaisen ryöstämisen aikoo välttää niin puolisot hakee avioeron. Jos haluaa antaa lapsilleen perintöä niin lahjoittaa varat ennakkoperintönä. Ja sen jälkeen vasta hakee dementiakotiin. Kyse on oikeusturvattomasta tilanteesta ja paluuta entiseen vaivaishoitoon.
Dementia ja Alzhaimerintauti tulee entisestään kasvamaan. Vanhusväestömme tulee lisääntymään jyrkästi kun suuret ikäpolvet tulevat vanhuspuolelle. Dementia ja
Parkinsonin tautia pidettiin vanhusten sairautena
mutta nyt jo tulee ensimmäiset dementikot alle 50-vuotiaille. Meillä on keski-ikä noussut ja biologien arviot on, että keski-ikä nousee 101 vuoteen. Silloin kun työeläkelakeja 1962 tehtiin arvioitiin keski-iän silloin olevan
hieman päälle 70 vuotta ja tänään 84 vuotta.
Eli dementia hoidosta tulee olemaan kysyntää.
Sana ulkoistaminen, säästäminen ja leikkaaminen
ei tässä tapauksessa tapahdu oikeasta päästä.
Ei sieltä hallinnosta tämä ulkoistamisen ja yksityistämisen kautta vähene yhtäkään virkaa. Vaan tämä juttu kaupungille hyvin kalliiksi.
Kun hoitomaksu on 100 euroa kuussa niin kiinteistökustannuksiin menee 55 euroa jos aikoo tämän dementiakodin 10 vuoden aikana lunastaa itselle.
Eli jää 45 euroa henkilökuntapalkkoihin ja hoitokuluihin.
Kireälle vetää ja mikä sitten on laatu?
Pentti Suksi
Nyt oikein syvennyin näiden dementiavanhusten hoidon yksityistämisestä. Kyllä Klaus Berg on valitettavasti aivan oikeassa. Kysymyksessä on dementoituneitten vanhusten laillisesta ryöstämisestä. Kilpailutuksessa oli ns. panttaussopimus jonka piti kilpailijoiden hyväksyä ja allekirjoittaa. Sen vuoksi vaasalaiset Fylgia ja Hopearanta hävisi kun eivät suostuneet ko. paperia hyväksymään.
Miten käytännössä asia menee?
70 vuotta täyttänyt mies on ollut naimisissa 40 vuotta. Hän on sairastunut keskivaikeaan dementiaan. Nyt hänen omaishoitonsa on tullut liian raskaaksi hänen 68 vuotta vanhalle puolisolleen.
Puoliso ilmoittaa, että hän ei enää jaksa hoitaa ja lapsetkin on toisella paikkakunnalla.
He omistavat yhdessä asunnon 3h k kh, se on osakehuoneisto keskikaupungilla, lisäksi heillä on auto ja huvila. Miehellä on säästöjä 16.000 ja vaimolla 14000 euroa. Velkaa ei ole.
He ovat pyytäneet sosiaalivirkailijaa puheilleen, olivat oikein puheliaita ja mukavia ihmisiä ja tehtiin hoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelmassa oli että saa hoivapaikan, vanhusta kylvetään 2Xviikossa ja ulkoilutetaan
ym. Sosiaalivirkailija vuolaasti esittää että asiakas saa lisäksi 80 €/kk kahvirahaa. Mies saa eläkettä 1800 euroa ja vaimo 1000 euroa.
Sitten tulee invataksi hakemaan miestä hoivakotiin. Kaikki on onnellista.
Sen jälkeen tulee lasku hoidosta 3000 kk/ssa. Ja kas miehelle onkin yhtäkkiä vaimon tietämättä haettu edunvalvoja. Hän päättää yksipuolisesti asioista. Sitten tämä sama ystävällinen sosiaalivirkailija onkin tyly ja töykeä. Miehenne saa kuukaudessa 80 euroa käyttely rahaa,
muuten hänen eläkkeensä menee täysin sosiaalivirastolle, sitten otetaan vaimon eläkkeestä 500 euroa ja samalla ilmoitetaan, että teidän osakehuoneisto siirtyy kesämökkeineen kaikkineen
Vaasan kaupungille. Ja vielä lisäksi kummankin säästöt. Vaimo joutuu elääksensä tämän jälkeen hakemaan kaupungilta toimeentulotukea.
Tässä on tämä uusi systeemi. Minä yhdyn Klaus Bergiin, että tämä laillistettua ryöstämistä.
Miten voi vältää. Pariskunta ottaa avioeron ja lahjoittaa lapsilleen ennäkkoperintönä kaiken omaisuutensa ja asuu entisessä osoitteessa ja maksaa asumisestaan yhtiövastiketta kuten ennenkin.
Vaimo tekee sopimuksen että hän ei ole elatusvelvollinen miehelleen koska he ovat eronneet laillisesti. Ja mies on määrännyt eläissään, että hänen vanhin lapsi
on hänen edunvalvojansa.
Sitten on käytännön esimerkkejä, että omaisilta kielletään etteivät he käy tapaamassa vanhusta.
Kuten jo edellä kerroin, vanhus on myyty huutokaupassa vähiten tarjonneelle. Että se sitten hoidon laadusta.
Pentti Suksi
Kylläpä sitä ollaan kiinnostuneita vanhusten hoidosta. Minkähän takia juuri nyt? Hmm... vaikeata on arvata, tosi vaikeata.
vaalit pian tulossa.
Voipi hyvinkin olla että tuli taas 3 lisä n:o tästäkin veikkauksesta taas.
ilman ainoatakaan konkereettista ratkaisuehdotusta.
Se mitä olen tähän ikään mennessä politiikkaa seurannut, niin jokainen puolue ja politiikko (ja sellaiseksi pyrkivä) on kyllä kyennyt kritisoimaan ansiokkaasti köyhien, sairaitten, lapsiperheiden ja vanhusten surkeaa tilannetta, eikä tämä sinun kirjoitus ole poikkeus siinä suhteessa.
Nykyäään ihmiset elävät vanhemmiksi juuri sen ansiosta, kun hoidon laatu ja erityisesti lääkkeet ovat paremmat kuin joskus aikaisemmin. Mikäli tilanne olisi huonompi, mitään tulevaisuudessa tapahtuvaa "räjähdystä" vanhusten määrässä ei tarvitsisi pelätä.
Olennaista asiassa on se, mikä on työssäkäyvien veronmaksajien kyky kustantaa yhä kasvava eläkeläisten määrä. Ja varsinkin niitten (esim. vientiteollisuudessa työsketelevät), jotka tekevät tuottavaa työtä eivätkä elä "syömällä kuormasta" toisten maksamisia veroja.
Jälkimmäisiä on Vaasassakin aivan liikaa, ja - harmillista kyllä - vanhustenhoitoon kohdistuvaan kritiikkiin liittyy poikkeuksetta vaatimus lisätä laitoksissa työskentelevien määriä. Eli lisätä verotusta ja kasvattaa "kuormasta syövien" määrää.
pro vaasan pellet yrittävät taas saada julkisuutta. tosin berg olisi uskottavampi ilman tuota toista.
tosin ihmettelen, että mitä ne täällä hilluu?
keskustelupalstoilla kun ei käy kovinkaan monta eläkeläistä, tai edes sitä ikää lähestyvää, joita asiaa nyt enemmän kiinnostaisi ja täällä pro vaasan uskottavuus on niin ja näin, johtuen paljolti pentin "ansiokkaasta" kirjoittelusta.
Tämä ei ole mitään puoluepolitiikkaa, vaan todellista ja tosiperäistä asiaa mitä nyt tapahtuu ja mitä päätöksiä tehdään. Menkää itse kohdallenne kun teidän elämäntyö valuu joidenkin muiden taskuun kuin perillisten.
Minun työni on ollut perintöasioitten hoitamista.
Olen tehnyt ison määrän perunkirjoituksia, osituksia ja perinnönjakoja. Tiedän mistä puhun, pöydälläni on nivaska papereita jossa on tosiasiat kirjoitettu Vaasan kaupungin vanhushuollosta. Ja tilanne jatkuu ilmeisesti normaaleilla vanhuksilla, kun tämä saadaan läpi.
Dementiavanhukset on yhtähyvin syrjäytyneitä kuin muutkin. Nämä huutelijat tekivät oikein kardinaalimunauksen, kun kirjoitin syrjäytyneistä . Ei tässä auta hölmöilyt ja huutelut. Kun kirjoitin syrjäytyneistä, niin päästitte oikein tuhmat housuihinne. Suksi puhuu hulluja! Mutta perusta ei ollutkaan Suksen kirjoituksia! Lainasin sanatarkasti valtioneuvoston 9.5.2008 yleisistunnon päätöstä
joka tulee alkuvuodesta kaupungin valtuustoon käsiteltäväksi.
Että saampa näyttää näille räyhähengille pitkää nenää julkisesti. Ja tässäkin, samat räyhähenget vaahtoaa kännisinä ja kaiken tietävinä viisaina.
Kuin Salomonin saarnaajat.
Jos käytette järkeänne, niin huomaatte, että tämä ei koske yksin eläkeläisiä. Te luulette saavanne periä vanhempanne. Ei käy. Lukekaa minun ja Klaus Bergin kirjoituksia niin salaisuus selviää.
Eikä dementiavanhusten hoidon yksityistäminen
ole vaalipila. Se on todellista asiaa ja tuoretta vielä. Tämä on niin paljon iso kysymys, että tämä on käsiteltävä julkisesti ja mikä on julkisempi paikka kuin valtuusto.
Sanon Teille, että olen oppinut asiani ajamaan niin omia, että muitten asioita. Ja olen asiat ajanut loppuunasti. Aina ei voita, mutta parhaansa kun tekee.
En koskaan asiakkailleni lupaa, että tämä juttu voitetaan. Mutta teen parhaani, että asia tulee hoidetuksi. Ja olen siinä menestynyt. Sitten mitä hillumiseen tulee, niin kolmea sormea osoittaa itseennepäin.
Kehoitan jokaista miettimään tarkoin, eikä näissä asioissa voi nuoruuteen turvata. Dementia ja altsheimerin tauti alkaa jo kun on 40 vuotta täyttänyt.. Muisti heikkenee kun on täyttänyt kolmekymmentä. Elämä on tälläinen.
Pentti Suksi
Kirjoitat:
"Ei kai tuossa ole sitten muuta lääkettä kuin ottaa akasta ero jos joutuu hän tai itse joskus tuonne laitoksen myllytykseen ? "
Ovat ne kylän viisaat puhuneet tästä jo vuosia, eikä pitäisi olla yllätys, että mennään koko ajan siihen suuntaan, että jokaisen tulisi ottaa itse enemmän huolta omasta vanhuudestaan.
Sen vanhan ja osittain tämän päivänkin mukaisen järjestelmän mukaanhan riittää, jos tekee elämänsä töitä ja sen jälkeen sitten käsi ojossa niin kauan kun jaksaa.
Siihen tulee muutos. Moderni ihminen alkaa kantamaan huolta omasta vanhuudestaan heti kun siirtyy työelämään. Olisikin mielenkiintoista tietää, onko Klaus Bergillä itsellään minkäänlaista valmiutta tulevaan elämän ehtooseensa, vai meneekö tosiaankin kerjuun ja almujen puolelle kokonaisuudessaan?
Koko sosiaalinen järjestelmähän perustuu pyramidiin, jossa se alimmainen suuri ryhmä kustantaa sen huipun koulutuksen, hoidon ja eläkkeet. Tämä pyramidi on muuttumassa pikku hiljaa putkeksi. Elikkä sen huipulla olevat vain lisääntyvät koko ajan. Silloin on selvä, että järjestelmää pitää muuttaa. Mutta ennen kuin se on muutettu ja sovittu, yhteiskunnan toimesta ja ajan henkeen sopivaksi, uskoisin, että jostain sukupolvesta tulee väliinputoaja. Silloin on hyvä olla valmiina ja ennakoida hieman - ihan itse.
Itselläni on ollut eläkevakuutus jo 20 vuotta ja säästän myös rahastoihin. Ennustuksen mukaan en tule, eikä minun edes tarvitse tehdä töitä täyteen eläkeikään saakka, vaan leimaan todennököisesti kortin viimeisen kerran jo ennen kuin täytän 60.
Kunnon miehellä on aina vaihtoehto. Ja ellei ole, hän järjestää sen.
Kysyit minun tilanteesta tulevassa vanhuuden tilanteessa. Tilanne voi olla tosi hyväkin. On omaisuutta ja varaa sen verran että ei puutetta ole. Mutta jos käy niinkuin joillekin on käynyt joilta on kaupunki vienyt asunnot ja omaisuuden muutamassa vuodessa niin ei parane sairastua niin pahasti että joutuisi hoidokiksi moneksi vuodeksi.
3000 euroa kuukaudessa on nyt korvaus hoidosta. Ja jos eläkettä saa muutaman satasen niin käyvät sitten tiliisi kiinni ja sen jälkeen puolison eläkkeeseen ja hänen tiliinsä.
Kun nämä on kulutettu niin omaisuus otetaan käyttöön asiakirjan avulla joka pitää allekirjoittaa hoitoon pääsyn ehtona.
Tämä on sitä laillista rosvoamista mitä kunnan sosiaalitantat harrastaa hyvillä mielin ja ansiokkaasti.
kuvaamassasi tilanteessa vanhus saa asianmukaisen hoidon ja maksaa siitä avioparin varallisuuden mukaan.
Mutta käytännössä laitoksissa makaavat vanhat naiset, joitten puoliso on kuollut jo aikoja sitten. Näissä tapauksissa "rosvouksen" kohde on usein lapsi, jota ei vanhuksen hoito voisi vähemmän kiinnostaa. Paitsi silloin kun vanhus kuolee ja tulee aika jakaa varallisuus.
Jos perintö kiinnostaa, niin voihan aina jäädä pois työstä ja ryhtyä omaishoitajaksi. Vaasassakin kaupunki maksaa näille peräti 350 euroa/kk, joka on siis noin 1/10-osa laitoshoidon kustannuksista.
Nyt on otettava asiat maltillisesti. Ensinnäkin lasketaan omaishoitajan työ.
Omaishoitaja saa keskiverrosti, ei kaikki, 350 euroa kuukaudessa. siinä on kaksi lakisääteistä vapaata joka käytännön syistä usein jää pitämättä. Koska omaishoitaja tekee työtä 30 vrk kuukaudessa
siihen kaksi vapaata ja omaishoitajan työ on 24 tuntia vuorokaudessa, jää tuntipalkaksi 0,52 euroa.
Kaupunki maksaa dementiahoidosta yksityiselle
100 euroa vuorokaudessa. eli suihde on 100,00 € vastaan 0,52 euroa. Kummassakin on ympärivuorokautinen hoito. Eli omaishoito on hyvin arvokasta työtä.
Houkutteleeko sinua jäämään pois työstä ja hoitamaan puolen euron tuntipalkalla lähiomaistasi?????
Sitten kun vanhus kuolee, niin pitkäaikaisen kokemukseni mukaan, minun työni on perintöasioiden hoito. SDiinä vaiheessa lapset erittäin kiinnostuneita mitä isä tai äiti jätti perintöä. Kyllä ollaan asialla kun varallisuudesta on kysymys. Jokainen sentti on tärkeä. Ja jos jää varaton pesä eli ylivelkainen kuolinpesä, niin silloin viimeistäänkin herätään.
Tässä on takana 15 vuoden työkokemus. Mitä varattomampi pesä, sitä riitaisempi lopputulos.
Perintö ja velka kiinnostaa lapsia aina. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki pesät ovat riitaisia,
ei sinne päinkään.
Ja jos asianajajat pääsee huseeraamaan, niin varakkaastakakaan kuolinpesästä ei jää perillisille mitään,
vaan ne menee melkotarkoin pesänhoito, selvitys- ja perinnönjakokuluihin sekä oikeudenkäynteihin.
Sen kauhuiskenaarion että kaupunki ottaa varallisuuden itselleen, sen voi omin toimenpitein täysin välttää. Nimeää tässä vaiheessa itselleen oman edunvalvojan ja antaa lapsille ennakkoperinnön ja tekee hoitosopimuksen puolisonsa kanssa sekä tekee testamentin. Näin minä teen, olen huoleton.
Pentti Suksi
Aina roiskuu kun rapataan. Tunnin hoito Hoivamedissä, maksaa 4,67 euroa kaupungin hallintokulut ja omaishoito 0.52 euroa. Eli omaishoitajat tekevät huomattavan säästön kaupungille. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnallisesti arvokasta työtä ja se on lisäksi hyvin raskasta työtä. Jos kahta vapaapäivää haluaa viettää, että panee hoidettavan omaisen intervallihoitoon, niin siitä aika arvokaslasku.
Jos omaisella on vaikea tai keskivaikea dementia
siihen alzheimerin tauti tai parkinsonsonin tauti
kyllä on raskasta hommaa.
Pentti Suksi
pahasti, pitääkö aina olla kaksikieliselle se osaava yksikielinen kaveriksi, ei muuten tätä älyttömyyttä voi selittää