Monipuolisuudesta

Minä tykkään, kun Tapani Kansa on niin monipuolineen laulaja. Esim. hänen viimeisimmät levynsä ovat kaikki sisältäneet vähän erityylista musaa, kuin edellinen. On Argenttiinalaisia tangoja sisältävä levy, klassisia rakkauslauluja sisältävä levy, on joululaulu-levyä, Tapio Rautavaaran laulamia laulu sisältävä levy , sekä myös hyvin omakohtaisia, hieman iskelmällisempiä, mutta myös laulelmatyylisiä biisejä sisältävä levy.

Onko monipuolisuus teidän mielestä hyvä, vai huono asia ?
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On se aivan hyvä asia, jos siinä onnistuu.

Totuuden nimissä on todettava, että kaikki TK:n "aluevaltaukset" eivät ole olleet niin kovin onnistuneita. Esim. Rautavaaran lauluissa meni pahasti metikköön.

Äänestä
  • Minä taas kyllä tykkään oikein kovastikkin niistä Tapani Kansan Tapio Rautavaara tulkinnoista.
    Esim. Kulkuriveljeni Jan, Sininen uni, Lauluni aiheet, Kulkurin iltatähti ja Orpopojan valssi ovat erityisesti mieleeni T.Kansan tulkintoina ( toki pidänmyös Tapio Rautavaaran alkuperäisistä tulkinnoistakin)

    Äänestä

Minä pidän siitä , että Tapani laulaa monipuolisia ja erillaisia lauluja.
Onneksi Tapsa ei ole lähtenyt Matin ja Tepon tielle. Matti ja Teppo ovat minun mielestäni nimittäin alkaneet toistaa itseään aika pahasti. Heidän kaikki laulunsa ovat nykyään sillä samalla sävelellä tehtyjä "renkutuksia". Sanoituksissakin ollaan melkein aina juhlimassa jossain kapakassa tai ainakin ollaan menossa juhlimaan jonnekkin.
Yhteenaikaan Matti ja Teppo tekivät hyvin kauniita, melodisia ja koskettaviakin lauluja, mutta nykyään se on kaikki enemmän tai vähemmän sellaista "hölkkämusaa".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


musamaker kirjoitti:

Minä tykkään, kun Tapani Kansa on niin monipuolineen laulaja. Esim. hänen viimeisimmät levynsä ovat kaikki sisältäneet vähän erityylista musaa, kuin edellinen. On Argenttiinalaisia tangoja sisältävä levy, klassisia rakkauslauluja sisältävä levy, on joululaulu-levyä, Tapio Rautavaaran laulamia laulu sisältävä levy , sekä myös hyvin omakohtaisia, hieman iskelmällisempiä, mutta myös laulelmatyylisiä biisejä sisältävä levy.

Onko monipuolisuus teidän mielestä hyvä, vai huono asia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu