Keskustellanpa vaihteeksi siitä, miksi naiset haluavat parisuhdetta vielä plus kuusikymppisenä? Läheisyyteen ja seksin kokemiseen ei tarvita yhdessä asumista eikä kaiken jakamista - eikä itse asiassa sielunkumppaniakaan. Kertokaapa te seuraa kiihkeästi hakevat naiset, miksi haluatte kumppanin, mitä lisäarvoa elämäänne se toisi? Paljonko itse joustaisitte vai odotatteko kumppanin olevan mittatilausyksilön?
Miksi naiset haluavat pariutua?
Ikuisen ystävän etsijät ry.
722618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Tai onko niinkään suuri osa?
Naisena taas koen asian toisinpäin. Ukot haluavat pariutua. Etsivät kai hoitajaa, ruoanlaittajaa, siivoajaa, rajastajatarta, äitiä.
Ei vois vähempää kiinnostaa, siksi en enää juuri käy missään, ettei taas joku ripustaudu hameenhelmaan.
Liiaksi sellaisia jo tavannut. En hoitajaksi ala, parasta itsekseen, ja yks vakip..o.
luulen olevani poikkeus. Nautin hetkistä ja useimpina päivinä minulle riittää se, että touhuilen kaikkea kivaa itsekseni. Minulla on melko tuore miesystävä, joka asuu aika kaukana. Soittelemme noin kerran viikossa, tapaamme kerran kuukaudessa. Emme ole mitenkään sitoutuneet toisiimme, jos juttu loppuu, niin varmaan uutta mukavaa löytyy. En halua roikkua kenessäkään, odotan, että mies on aktiivisempi osapuoli. Ja ilman seksiäkin elämä on mielenkiintoista. Oli nuorena ja on vielä nytkin.
Eipä sitä kaveria enää muuten kaipaisi, mutta olisi kiva kokata kahdelle.Ihanne olisikin, jos kumppani asuisi aivan lähellä, että voisi vain vierailla ruoka-aikaan jommankumman luona.
Mutta on sitten hetkiä, kun herkistyy näille tunteille, niin silloinkin olisi mukavaa, että kumppani olisi lähellä ja oikeastaan ihan vierellä, sillä eihän sitä muuten tiedä, kuinka kaverilla pyyhkii. Voi olla hyvinkin, että toisella on hyvinkin masennuskausi menossa.
Itse en haluaisi parisuhdetta enää, en tosin ole vielä 60, mutta kaksi kertaa erehtynyttä ei ainakaan enää hevin laiteta asialle.
Mukava hyvä miesystävä olisi ihan paikallaan joka ei vaadi sitoutumista tai vahdi muuten vaan mustasukkaisuuksissaan. Mies on aina mies ja naisena kaipaan miehen syliä, siksi haluaisin jonkinlaisen suhteen. Olen mielestäni ollut liiankin joustava joten tähän asiaan on tulossa "parannus". Mittatilausmiehiä tai -naisia ei olekaan, kyseessä on oltava aina jonkunasteinen yhteensopivuus, -ymmärrys.
Tässä iässä ei oikein irtosuhteet kiinnosta mutta kaikkea en haluaisi silti ehkä jakaa. Seksiin tarvitaan mielestäni muutakin kuin hetken huuma, muuten tuntisin itseni halvaksi ja itsetuntoni kärsisi. Koetan pyrkiä ihmissuhteissani pysyvyyteen, suhteen muoto voi toki ajan kanssa muuttua jos on muuttuakseen.
Kirjoitit ihan asiaa. Hyvä ystävä, miehelle nainen ja päinvastoin, olisi tosiaan aina paikallaan. Mutta, mistäs sellaisen tempaiset? Minä olen elellyt muutaman vuoden yksikseni, välillä huomaan kaipaavani kovastikin sitä syliä johon pääni laskisin tai sitä jonka ottaisin omaan syliini, lähelle. Liekö sitten niin kuin kirjotit ettei sellaista minulle tilaustyönä valmistettua yksilöä ole olemassa, en ainkaan ole löytänyt. Siinäkin olet oikeassa ettei irtosuhteet enää innosta, jotain pysyvämpää pitäisi olla. Tässä iässä sitä huomaa kaipaavansa enemmänkin läheisyyttä ja muutakin yhdessäoloa kuin se puolituntinen aamuyöllä kapakkaillan jälkeen. No, ehkä minun pitää kattoa sitä omaa joustavuutta, siitä se varmaan minun kohdalla eniten kiikastaa. Nimimerkki kertoo että minäkin olen vasta 50 , sainhan silti osallistua keskusteluun?
Mies"ystävyydestä" sopiva puheenvuoro yli vuosi sitten. Ainakin osa kirjoittajista on edelleen mukana.
Naisystävää etsin. Juuri nyt tänään,ihan totta. Muutetaan jomman kumman asuntoon ja eletään mukavasti velattomina molemmat.
minä etsin suunnilleen ikäistäni(62v.)
Samoissa mennään. Etelä-Suomesta.
Ei yli 65 vuotiassa seksi ole maailmaa mullistava asia vaan se, että toinen löytyy läheltä. Tyhiä seiniä saa aina katsella. Toiset viihtyy yksinään toiset kaipaa puhekaveria ja toisen läheisyyttä. Jos on ollut naimisissa kauan niin toisen lähtö tuo kyllä melkoisen tyhyyden. Ei kissa tai koira sitä korvaa kokonaan ihmistä. Ja mikäs siinä jos rakastelu maistuu niin sekin on hyvä. Ei tyhjää elämää kannata elää.
parisuhdetta ystävät riittää .
Miedänikäiset ukot haluavat palvelua, ei siihen kukaan täysijärkinen nainen lähde.
Yhden ukon opetin itsenäiseksi, yhden äidin ja siskojen passaaman ukon. No nyt luulette tietysti, että se lähti kun oppi itsenäiseksi. Ei lähtenyt, vaan minä.
Mutta toista ukkoa en enää rupea opettamaan ottamaan kaapista mitä löytää ja jos ei löydä mitään niin menköön kauppaan.
en halua pariutua(hitsi mikä sana) se on nähty ja toista kertaa ei tule(leski) eikä markkinoilla ole sen ikäisiä miehiä tässä iässä enää että olisi jotain mitä menettää vaikka yksin onkin.
Kokemukseni mukaan ne ovat juuri miehet, jotka haluaisivat jäädä nurkkiin notkumaan!
Kokemukseni mukaan miehet sitä parisuhdetta hanakasti tavoittelee. Ilmeisesti minussa olisi hoitaja- ainesta. Kahdesti olen joutunut naimisiin, kerran eronnut ja kerran jäänyt leskeksi.
Enää en hevillä erehdy. Seksiltä vaadin muutakin kuin hikistä ähellystä jonkun yhdentekevän, pahimmassa tapauksessa haisevan, uroksen kanssa. Jota vielä pitäisi kiittää ja kehua suorituksesta. Sen jälkeen alkaa se sitoutuminen, vahtiminen, nalkuttaminen ja ”muuttaminen mieleiseksi”. Ei, kiitos!
Koko elämäni olen joustanut ja elänyt toisen elämää, enää en. Ystävät riittävät.
Tuon olisin itse voinut kirjoittaa. Samassa elämäntilanteessa olen, eli kahdesti naimisissa. Kerran eronnut ja nyt leskenä neljä vuotta.
Vapaudestani en enää luovu mistään hinnasta. En suostu enää elämään jonkun toisen määritelmien mukaan. En haluaa pariutua, enkä paritella, siitä se alistaminen alkaa.
Ihanaa on kun on ystäviä, lapset, lapsenlapset ja vapaus olla ja elää niin kuin haluaa.
Kolme kertaa olen sanonut TAHDON. Nyt en enää tahdo,mutta naista olisi kiva helliä ja halata.
...melkein kuusikymppinen puolivallaton leskirouva oikein elämältä esittämäsi kysymyksen suhteen aattelee. No...
Ei kiitos, sanoisin kyllä yhdessä asumiselle mutta en sitoutumiselle tai parisuhteelle.
Aivan tavallinen, tavallisen näköinen, järki päässä ja tunteet tallella oleva mies, missä olet?
Sielunkumppani olisi kiva, mutta mitään mittatilausihmistä en kaipaa.
Kumpainenkin saa olla aivan oma itsensä, tässä iässä on turha aloittaa mitään mieleiseksi koulutusta,
toki toista ihmistä kunnioittava ja huomioiva suhtautuminen ei olisi pahitteeksi.
En halua miestä, joka ei ymmärrä, että meillä kummallakin on tässä iässä jo omat pienet paheemme jos hyveemmekin.
Mikä se lisäarvo olisi tälläisessa suhteessa?
Tietenkin, avoimen sylin hellä kutsu ja läheisyys ovat elämän eliksiiriä.
Yhdessä on mukavaa kokea asioita, matkustaa, keskustella, laittaa ruokaa ja parantaa maailmaa...
Jaettu ilo moninkertaistuu, suru ja sairaudet pienenevät kun ne saa jakaa läheisen kanssa.
Yhteinen harrastus olisi jo luksusta.
Kumpaisenkin oma elämänpiiri rikastuu toisen ystävistä, lapsista ja lapsenlapsista.
Tämän kaiken voi kokea yhdessä ja rakkaudenkin saattaa löytää, asumatta yhdessä.
Aamulla on kahvi keitetty, kun herään. Mies on mennyt töihin. Lukasen lehden, käyn suihkussa, teen omaa työtäni kotona niin kauan kuin on tarvitsee. Iltapäivällä suunnittelen ruoanlaittoa ja laitan sen valmiiksi klo 16:25. Ovikello soi melkein minuutilleen 16:25. Halataan. Syödään. Kävelylenkki yhdessä ulos. Illalla klo 18:00 tv:tä katsomaan, uutiset, juorut, sarja, Best Dinner, joku filmi klo 20.15. Mies nukkumaan klo 21:00. Minä katson tv:tä tai surfaan.-Jos ei miestä olisi, VOISIN tehdä samat asiat, mutta en viihtyisi. Puuttuisivat halaukset, juttelut, pienet rähinät..Joten näin on hyvä, kiitos Luojalle.
Tällaista suhdetta minäkin toivoisin, kirjoitit
sen, mitä minäkin vielä kaipaisin.
Yli kymmenen vuotta yksin eläneenä haluaisin vielä
hyvän suhteen, mutta en välttämättä yhteistaloudessa elämistä.
eroni jälkeen. Lomalla tavattiin, kun oltiin molemmat yksin. Mentiin syömään yhdessä ja markkinoille. Yhteisistä illoista tuli aina vain pitempiä. Ja loman jälkeen oli uskallettava lähteä miehen äidille esitettäväksi, joka ilmoitti heti alkuun, että saan painua pellolle. Mutta mitäs näistä, on pidetty toisiamme kädestä sitä tiukemmin, jos ja kun on ollut huolia.1993 mentiin avioon.Ja pysytään kyllä yhdessä, "kunnes kuolema meidät erottaa".
- Ei kotona työskentelylle
- Ei ruuanlaittamiselle
- Ei säännöllisille ateroinneille
- Ei sarjaohjelmille
- Ei koko televisiolle
Huh.
Niin ja sitten käydään 3 vuodessa -ei millään erikoisella-ulkomaanmatkalla. Mutta sinä sanot siihenkin varmasti ei.
Niin kuinka sitten elät, jos saa kysyä?
Aloittaja - ilmeisesti mies - kysyy, miksi naisille ei yleensä riitä se, mikä miehille usein riittäisi: läheisyys ja seksi sopivina annoksina. Useimmat vastanneet naiset ilmoittavat mieluiten kieltäytyvänsä kokonaan haisevista raihnaisista ukonrahjuksista, joita kuulemma me kuusikymppiset miehet olemme.
Kysymystä ei ollut osoitettu teille, jotka olette ikäistenne miesten vihaajia tai halveksijoita, vaan niille, jotka nimenomaan etsivät ikäistään kumppania. Heistä minun kokemukseni mukaan suuri enemmistö pyrkii yhteisasumiseen. - Sitä minäkään en ymmärrä miksi.
että eläkkeelle päästyäni muuttaisin yhteen aviomieheni kanssa. Se toive ei toteutunut, tuoni vei hänet 1,5 v ennen. Elämäntavassamme oli se etu, että kumpikin oppi itsenäisesti huolehtimaan arjestaan. Ei tullut turhaa riitaa siitä, että toinen oli muutaman minuutin myöhässä. Ei voinut myöskään joka ilta käpertyä toisen kainaloon.Kun tavattiin, vahinko otettiin takaisin. Varmasti leskeyteen tottuminen oli helpompaa kuin saman katon alla asuneelle.Mutta läheskään kaikkia toiveita ei voi toteuttaa, en ainakaan minä. On nautittava niistä onnen pipanoista kuten ystävän tapaamisesta silloin tällöin. Luulen, että hänkin on tyytyväinen, kun saa välillä touhuta omiaan.
asiasta, kun minä kerron haluavani sanotaanko kaverin.Hänen kanssa olisi kiva touhuta niitä,näitä.
Ei kummankaan sanoessa et nyt,tehdää sitä ja tätä.
Vaan kun molemmille sopii.Enkä kiellä etteikö olisi
kiva saman peiton allekin pujahtaa mylläämään;)
avioliitossa, hän ei ehdottomasti halua enää samaa helvettiä. Valtava enemmistö ikänaisista elää jo tilastojen mukaan yksin.
Enpä ole kiihkeästi seuraa etsivä, mutta uskallan ottaa kantaa asiaan, koska on jo 11 vuoden kokemus yksin elämisestä ja asumisesta.
Parisuhde on aina turvallisempi kuin irtosuhde, molemmille sukupuolille. Sen pitää perustua luottamukseen ja rakkauteenkin, mutta kiintyminen on usein vahva side, vaikka se todellinen rakkaus astuisikin kuvaan pikku hiljaa tutustumisen myötä.
Niin sen pitääkin mennä.
Rakkautta kun ei voi napata mistään valmiina pakettina, avata ja nauttia, vaan se syntyy ihmisten välille joskus salaa hiipienkin.
Olen omien leskenvuosien aikana oppinut oman aikatauluni, minulla on omat pinttyneet tapani ja minulla on omat odotukseni mahdollisen kumppanin suhteen.
Pariutuminen, saman katon alle muuttaminen tuntisi tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta.
Parisuhde sensijaan, sellainen voisi olla mahdollista, mikäli sellainen ehdokas ilmaantuisi joka hyväksyisi minut vikoineni, sallisi ne ja antaisi aikaa tutustumiseen, ennekuin alkaisi vaatimaan tai odottamaan suhteen jatkuvuutta. Haluan että "hän" oppii tuntemaan minut ja minä "hänet" ennenkuin kaikki on yhteistä.
Ystävyys riittää pitkälle.
Minulla on hyviä miesystäviäkin, he eivät vaadi mitään, eivät tunge sänkyyni, vaan voimme puolin ja toisin olla reiluja kavereita.
Heidän kanssaan voi mennä vaikka matkalle, vierailla puolin ja toisin eikä seksi liity mitenkään meidän välillemme.
Heitä arvostan enemmän kuin he itse edes tietävät.
Mahdollista parisuhdetta ajatellen, kuminauhan on aina venyttävä molempiin suuntiin, muuten se katkeaa.
Miksi kaikissa elämän vaiheissa kiinnitetään enemmän huomiota ulkoisiin kuin sisäisiin asíoihin ihmisessä. Vaatimustaso taitaa olla aika korkea ulkonäön suhteen.
Minulle ulkonäköä tarkeämpää on se, mitä ihmisen sanomasta voi lukea.
Tämä yksin eläminen ja asuminen on tällä hetkellä minulle hyvä, tulevaisuudesta ei voi koskaan mitään varmaa sanoa.
Mikäli kohdalle osuu se jalat alta vievä tilanne, ei etukäteen voi tehdä päätöksiä.
En osaa lisätä tuohon mitään,en kyllä siitä
mitään poistaiskaan.Allekirjoitan tämän.
eiköhän niin naiset, kuin miehetkin kaipaa hellyyttä, välittämistä, yhteisöllisyyttä.
Toki elämä helpottuisi, mikäli kulut puolittuisivat, yksineläjä kun maksaa kaiken yksin.
Asunto, auto, mökki, kalliimmat matkakulut (yhden h, huone) tv lupa, ja ruuan valmistus yhdelle kalliimpaa kuin kahdelle jaettuna.
On monia syitä, eri ihmisillä erilaisia.
Halutaan parisuhdetta, mutta ei yhteen asumista?
Eiköhän aikuiset ihmiset kykenisi tekemään yhteiset pelisäännöt. On aivan naurettavaa rahan tuhlausta pitää kahta asuntoa yms. Mikäli minä löytäisin itselleni sopivan miehen, niin yhteen vaan asumaan. Asuntona vähintään 3 huonetta ja keittiö. Olisi sitten molemmilla oma mökötyshuone, jos siihen tarvetta. Useinmilla naisilla ja miehillä on vain "kilpenä" tämä, ei "koskaan enää yhteisasumista". Tuota jauhetaan, kunnes kohdalle osuu "se sopiva" ja yhteen mennään. Tämän olen useasti kuullut ja nähnyt.Siis olkaamme rehellisä itsellemme.
Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, ja en sanokaan niin.
Koskaan ei tiedä mistä puusta käpy konttiin kolahtaa.
Asun yksin kolmiossa, jos miesvieras kotiini tulee, tuo isompi makuuhuone on vierashuone ja siellä on aina puhtaat lakanat odottamassa jos vaikka joku poikkeaa.
Omakotitalossani huoneita useampikin, ei vain kukaan ilmaantunut niitä jakamaan !!!
Aina pitää olla huumorikin mukana, jos vaikka tilannekin muuttuu.
kaksi tärkeää...
Ei todellakaan saa sanoa koskaan "ei koskaan" ja
huumorilla on pitkälle kantaa voima, asiallisuuttakaan unohtamatta.
Mukavaa keskiviikkoa Sinulle.
olet peli naisia;)
Olen juu...pari riviä lottoa joka viikko...heheh
pyydän anteeksi.En kommentoinut sinun kirjotusta.
Vaan (TUOKSUVATUN)alottelijan töppäyksiä;)
Kaikkia kortteja ei kannata heti paljastaa, ja valtit olen työntänyt hihaan. (kuiskaan tämän salaisuuteni, ethän kerro kenellekään... etten vain ihan turhaan ole hihassani niitä parhaita pelimerkkejä pitänyt)
Ei tässä iässä enää suostu kovin helposti elämään toisen ehdoilla, uuden ihmisen kaavoittumien mukaan, kun omiakin kaavoja on tullut, esim. itsenäinen olo, oma tupa oma lupa. Läheinen ystävä on tietenkin ihanne, mutta ei tuskinpa samassa taloudessa, siten sopu säilyy varmemmin ja kummallekin jää elintilaa riittävästi, kun on tottunut jo vapauteensa. Toiseen ripustautuvaa olisi myös vaikea kestää, joten toisenkin pitäisi osata elää omaa elämäänsä. Eikös vapaana lentelevä lintu ole onnellisempi kuin häkissä kököttävä. Voihan sitä istuskella vaikka useinkin samalla oksalla uskollisen sydänystävän kanssa ja lennellä muuten vapaana omilla asioillaan. :)
olen minäkin. Itse olen luonut oman eläkekotini miesvainajani asuntoon. Muutto oli melkoinen urakka ja täällä on osa häntä, osa minua. Myös lapset käyvät täällä, tuovat usein kavereitaankin. Nykyisen miesystäväni kodissa näkyy hänen vaimonsa kädenjälki. Sitä kotia olisi vaikea muuttaa minun kodikseni. Voin olla siellä silloin, tällöin, mutta kodikseni en paikkaa osaa kuvitella. Enkä enää jaksaisi muuttaakaan kuin pakosta.
vero se virtaa naisillakin eikä vain miehillä ja itsekseen on vaikea jurputtaa.
Eräs asia pitäisi vielä huomata. Tarkoitetaanko (naisten) pariutumishalulla jo aikaisemminkin pariutuneita, niitä johon siihen ei vielä ole ollut tilaisuutta vai molempia. Onko em. ryhmien välillä eroja?
Ainakin voi hyvin ymmärtää ja puoltaa tässä asiassa niitä, jotka eivät sitä ole vielä kokeneet. Joskushan niidenkin vuoron pitää tulla.
Samaa sukupuolta olevien ikäihmisten yhdessä asuminen olisi ihanteellinen asumismuoto, mutta, ympäristö ei aina sitä hyväksykään ihan noin vain.
Istuuko meissä vielä niin lujassa inho lesbouteen tai homouteen, ettemme voi hyväksyä esim. kahden hyvän ystävätteren yhteistä taloutta katsomatta kieroon ja arvostellen heidän moraaliaan? Sellaisen käsityksen sain kun kuulin sellaisesta tapauksesta.
Yhteisön muut asukkaat yrittävät nurjamielisellä suhtautumisellaan saada heidät muuttamaan pois talosta, kaksi ikääntynyttä naista omasta asunnostaan.
Voi meitä ja moraalliamme.
Minun puolestani kaikilla on oikeus elää oman mieltymyksensä mukaan parisuhteessa olkoon se sitten vaikka epätavallinenkin, yleisestä poikkeava, kunhan ei riko kenekään omia oikeuksia.
Lesboilla ja homoilla on oikeudet siinä kuin meilläkin ja asuupa sitten yhdessä millä perusteella tahansa se heille sallittakoon puuttumatta moraaliin ja kyselemällä miksi te nyt noin, eihän vain..!!
Pariutuminen, tai yhdessä asuminen muista seikoista johtuen on aina yksilöiden valinta ja he itse tietävät syyt valintaansa.
Suvaitsevaisuutta meidän yhteiskunnassamme voisi olla muutenkin enemmän.
Nuori mies - vanha nainen, tai toisinpäin, on sekin asia joka aiheuttaa suukopua ja kuiskuttelua. Eikö vain.
Äitini sanoin taas; "Se mikä sinulle kelpaa sänkyyn, kelpaa meille muille kyllä lattialle."
Viisaudessaan hän ei arvostellut kenekään puolisovalintaa.
vanhat naiset asuivat usein yhdessä eikä sitä ihmetelty, miehiä ihmeteltiin vähän. Minusta kukin saa asua omalla tyylillään. Jos löytää hyvän asuinkaverin, niin mikäs sen parempi. On minivanhainkoti tässä ikäluokassa pikkuhiljaa.
Joskus tuntuu että oisi muka kivaa asua omilla ehdoillaan, mutta sitten taas kylkiäinenkin oisi kiva..
Tietenkin kun olen parisuhteessa elävä elävä, niin olen ehkä vastaamassa nyt väärään kysymykseen :/
Ehkä siksi, että yksinasuminen/eläminen on niin kallista.
kaikki on ihanaa OMAN PUOLISON kanssa, matkustelu, ruuanlaitto, seksiäkään ei tarvitse metsästää muualta ja yleensääkki olemine yhdessä kaikkialla. On kokemusta elämän mittaisesta avioliitosta, - myrskyineen --- . Kokonaisuutena on ollut hyvä avioliitto, vaikka työläs.
EN OLE ETSIMÄSSÄ ENÄNÄÄN KUMPPANIA, mutta vastasin miksi on vaki suhde mukava.
ihminen vastaamaan, kun en ole kiihkeästi seuraa etsivä? Vastaan kuitenkin, koska nyt kuitenkin haluan vielä parisuhdetta.
Haluan parisuhdetta, koska haluan rakastaa ja olla rakastettu. Olenkin sitä, mutta kun elämästäni puuttuu miehen rakkaus, tunne ja tieto siitä on enemmän tai vähemmän läsnä koko ajan. Olen sellainen nainen.
Sanot, ettei läheisyyteen ja seksin kokemiseen tarvita yhdessä asumista ja kaiken jakamista, eikä sielunkumppaniakaan. Ei minustakaan yhdessä asuminen välttämätöntä ole, mutta kyllähän siinä kai tuo läheisyys ja seksikin toteutuisi luontevasti ja sanoisinko oikea-aikaisesti...:)
Minusta olisi myös mukava jakaa kaikki asiat ja "sielunkumppanuus" on välttämätöntä.
Kyllä minä taidan odottaa kumppanin olevan "mittatilausyksilö", koska minulla on muutamia vaatimuksia, jotka kumppanin on ehdottomasti täytettävä.
Joustan kyllä aika paljon, mutta mihin tahansa kohteluun en suostu. Miksi esim. hakisin elämääni ikävöimistä (liiallista), epävarmuutta, (turhaa) odottelua, pettymyksiä, suunnitelmien ja toiveiden maahan lyömistä, pahimmillaan jopa lupausten rikkomista ja valehtelua ym. Minulla on kyllä aina ollut voimakas libido, mutta en silti noin kovaa hintaa maksaisi satunnaisista panoista. Parisuhde (yhdessä tai erikseen asuen), jossa on rakkautta ja luottamusta, me kaksi maailmaa vastaan meininkiä tai sitten vaikkapa yksin elämistä ja sooloseksiä. Elämänlaatua huonontavat kompromissit eivät ole minua varten.
miehen haluaisin, täytyisi hänen todellakin olla mittatilausyksilö, muunkaltaisia en huoli.
En halua joustaa lainkaan enkä mistään. Mutta onneksi itseni ja muiden en etsi pariutumisseuraa ja olen kuitenkin hetero nainen, mutta hyvin itsellinen.
löysin, vaikka olen todella ronkeli. Omilla tahoillamme elelemme, mutta miltei joka toinen viikko yhdessä. Ihanaa on kömpiä saman peiton alle ja tuntea toisen läheisyys. Toivon mahdollisimman monelle tällaisia hetkiä, en halua pariutua eli muuttaa vakituisesti yhteen.
Yhteenvetona voi sanoa, että naiset haluavat pariutua, mutta eivät paritella.
Eikö siinä ole jotakin vialla?
Luuletko, että me tuota ihanaa 60 vartaloamme ja pimperoamme ihan noin vaan annamme iloksenne. Kun olemme niin ihania ja meillä on niin tosi tosi paljon muutakin annettavaa, niin on tietenkin varaa myös esittää vaatimuksia. Jos suostutte sitoutumaan, eli avittamaan rahallisesti ja kaikissa raskaissa tai teknisemmissä hommissa, pitämään seuraa kotona ja matkoilla (jotka tietysti rahoitatte isommilla eläkkeillänne) ym. ym. niin voitte joskus saada kunnolla pannaksenne, ai niin anteeksi, mehän tässä iässä rakastelemme, kahden tunnin lämmittely kynttilöiden tietysti valossa ensin. Ja mitään passaamista älkää ikinä odottako.Joka tapauksessa, näillä ehdoilla saatte. Jos sillä päällä satumme olemaan. Muuten voitte vain haaveilla siitä, mitä menetätte.
(Minua kyllä hiukan kalvaa epäluulo, että haaveilette nuoremmista naisista, ainakin tumputtaessanne. Senkin sikakyrpiäiset.)
Taitaa saada halavemmalla muualta ja jopa nuorempaakin! :)))
hintaa ja pakkausta tuijottaa, sisältöhän se on se tärkein! Vai miten se meni.
Muistelen myös täällä lukeneeni, että ne nuoremmathan ne viekin rahat ja kukkarot, nauravat ensin selän takana ja lopulta päin naamaa jättäessään - mikäs se sana nyt olikaan - joo, jättäessään papparaisen.
Eikä ne hinnat nyt ihan kiveen hakattuja taida olla...
No eihän sitä vakioon; kertakäyttöön vuan. Ja vaihteluhan virkistänee!
Siinäpä ollaan kerrassaan ylhäistä ja kuninkaallista, kun omasta itsestäkin kirjoitetaan me-muodossa!
Hänen Majesteettinsa sivistystasoa korostaa onnistuneesti kirjoituksen loppuhuipennus.
Kiva, kun huomasit tuon loppuhuipennuksen. Ei se siihen ihan vahingossa lipsahtanutkaan, mutta muuten taisi mennä sinulta vähän ohi...
Juu, minä olen sivistymätön työläisnainen, enkä muuta ole koskaan yrittänytkään esittää.
Nyt täytyy lähteä kymmeneksi duuniin. Oli kiva aamukahvihetki, kiitos pirteästä viestistäsi!
Epäluulo on oikea.
Toivottavasti irtosi ilman kohtuuttomia ponnistuksia.
Sehän on vain hyvä, että pysytte virmakoina. Saattaahan se koitua meikäläisenkin onneksi.
naiset halua pariutua.
Jos joskus jään yksineläjäksi en taatusti halua enää pariutua.
Mitä olen tuttavapiirissäni asioita seuraillut niin miehet ne enemmänkin haluavat naisen kanssa asumaan.
Eivät näes ole ikinä tarvinneet tehdä taloustöitä ja ovat aika avuttomia yksinään.
Nuorempi ikäpolvi on osaavampaa, on niitä kodinhoidon osaavia miehiä jonkin verran omassakin ikäluokassamme.
Eivät varmaankaan kaikki. Parittelu onkin toinen asia.
Sukupuoleni on kysymyksen suhteen väärä, kokemustakaan ei ole joten voin laukoa mielipiteeni likimain totuutena.
Vakiintuneesta parisuhteesta nainen hakee
- turvallisuutta sekä fyysisessä että taloudellisessa mielessä.
- jatkuvuutta
- kumppania kaikkiin tilanteisiin
- vastuun kantajaa
- asioiden järjestelijää
- autokuskia ja tulkkia
- taloustöiden tekijää tai ainakin tasaajaa
Passiivisena taka-ajatuksena, tilastoihin luottaen, pikku- (tai suurempi )varakkaan lesken huolettomia loppuvuosia.
Nimimerkki: Kokemusta monesta kohdasta!
En etsi, en tahdo, en ota,( on pitkä avioliitto takana), siis ei kaikki naiset vanhana tahdo pariutua.
Ehkä on yksilöitä, en tiedä mikä heitä siinä kiinostaa, hymm , jääköön arvailuksi.
Mutta noi mainitsemasi kohdat, miksi joku jolla ei ole entuudestaan kokemusta pikästä avioliitosta, saataa olla hyvä syy pariutumis haluun.
Ensinnäkin, tärkein jäi pois.
Teikäläisillä varmaan sormet jäykistyy ja kieltäytyy kirjoittamasta sanaa rakkaus. Mutta tehän nyt olette niin kummallisia muutenkin, ette edes pysty käyttämään sanaa ihana, vaikka toinen olisi kovalla työllä ripustanut uudet ihanat verhot, tai esittelisi uutta ihanaa puseroaan.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että aika väärin meni muutenkin.
En etsi turvallisuutta, en edes mörönsyöttiä. Pystyn jopa menemään pimeällä yksin ulkoveskiin, miehen ei tarvitse saattaa edes polun puoliväliin, riittää, kun seisoo kuistilla. Rahat taas riittää, kun ne panee riittämään.
Jatkuvuutta? Sitä kyllä oikeastaan odotan.
Kumppania kaikkiin tilanteisiin? Ei kyllä pilaamaan shoppailureissuja, eikä yleensäkään mihinkään vastahakoisena, mutta lähes kaikkiin, kyllä.
Vastuunkantajaa en tarvitse, mutta hyväksyn vain ihmisen, joka hoitaa vastuunsa ja velvollisuutensa (resurssiensa mukaan).
Asioiden järjestelijää en tarvitse, mutta toisaalta en kyllä pidä paperihommista enkä lippujen ostamisesta netistä, enkä...
Autokuskia ja tulkkia en tarvitse. Vaativammassa parkkeeraamisessa saa auttaa.
Taloustöiden tekijää en tarvitse, parempi, ettei pyöri jaloissa. Touhutkoon pihalla tai auton kanssa jos haluaa.
Ei mitään taka-ajatuksia.
Nimimerkki: Niin pysyvät nämä kolme;...
kysyjältä? tyly ja ivallinen,kysyn vain miksi?? eikös sua kukaan huoli?
Tai ompa aivan oma asia. Itse en siihen enää ryhtyis.
Seksi on tutun partnerin kanssa paljon antavampaa. Kaikkien kanssa se ei edes onnistu. Tuhertamiseksi menee.
Itselleni se merkitsee syvällisempää juttua. Ihminen on nyt vaan sellainen että ei yksin ole hyvä olla.
Rakkautta ja hellyyttä kaipaa vanhempanakin ja uudeta suhteelta sitä odottaa.
taitaa olla sun näkemys !!!!!!!
Ehkä nuoret, --- mutta EI vanhemmat !!
nyt seksikkäimpänä vuotenakin, mutta tunnetta ja tuntemusta partneria kohtaan pitää olla.
Mittatilausyksilöä ei tässä iässä juurikaan saa. Parasta on siis joustaa ja hyväksyä reppanakin, jos edes sellaisen saa tuntumaan. Yksin jääneitä rannalla ruikuttajia riittää siitä huolimatta.
reppana vai yksin jäänyt ruikuttaja? Vai jouduitko ottamaan sen minkä sait, reppanan?
Ai et tiedä, kokeile. Jos jäisin yksin, luulen, että hakisin kumppanin. On siinä sen verran eroa, että ehdotomaksti kaksin, on se sen verran laatuelämää kuitenkin.
Toden totta, kyllä sen miehen pitäisi olla todellinen mittatilausyksilö, jonka päästäisin sotkemaan, niin mukavaa ja vilkasta sosiaalielämääni, sekä kotini rauhaa.
Kokemusta toki on parisuhteestakin ja siitä sain, kaikkien äitien sanontaan kopioiden, ihanat lapset,joten hyvää oli parisuhteessakin, mutta erostani on jo yli 15 vuotta aikaa.
kyllä yksin elämässä on niin paljon hyvää etten vaihtais enään parisuhteeseen.......