Pettymys !!!

Cherryn ja Riston touhut ja muidenkin, oli iso pettymys! Ei seksissä mitään pahaa sinänsä ole, mutta jotenkin vaan tuli tyhjä olo koko ohjelmasta. Mitä on vielä näkemättä?
7698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aika paljon on vielä näkemättä.

Äänestä
  • Käsitys noista ihmisistä on jo muuttunut tavallaan minulla. Onko kiinnostusta enää

    Äänestä

Tai joku pahemman puoleinen pahoinpitely. Sit varmaan tuotanto ja kaikki tyytyväisiä.

Äänestä

että todella katselee BB-kökköä? Mikä ohjelman idea on - ei selviä pohtimalla, saati muilla keinoin.

Äänestä
  • idea on jo ollut tiedossa. Mahd räväköillä tapahtumilla vetää yleisöä sensaatiohakuisesti. Tapahtumat vuosi vuodelta vähemmän kilttejä. Korkeat katsojaluvut ja maksuja netti&kaapeli-tv:stä. Idea siis RAHANTULO tuotantoyhtiölle. Ei paljon pohtimista vaatinut.

    Äänestä

Odotan innolla!

Äänestä

niille ja sitten kaduttaa, että tuli julkisesti pilattua maineensa. Kyllä naureskelua ja huutelua perään tulee riittämään ja naamat on nyt tuttuja kaikille.

Esimerkiksi bb-Sari, jota muuten parjattiin vaikka miksi, oli kuitenkin tarpeeksi fiksu eikä sortunut julkiseen seksiin. Se on oikeaa pelaamista, kun peliähän ton pitäisi olla eikä surkuhupaisaa todellisuutta. Huonoja pelaajia näkyvät olevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki nähty kirjoitti:

Cherryn ja Riston touhut ja muidenkin, oli iso pettymys! Ei seksissä mitään pahaa sinänsä ole, mutta jotenkin vaan tuli tyhjä olo koko ohjelmasta. Mitä on vielä näkemättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu