Muuten uskollinen vaimo...

mökkeilemässä =)

Mieheni on voittanut työpaikan arpajaisissa pidennetyn lomaviikonlopun lapissa laskettelukeskuksessa. Mökki on tarkoitettu neljälle hengelle joten otamme mukaan pitkäaikaisen ystäväpariskuntamme, Minnan ja Kallen. Matkan ajankohta on maaliskuussa ja meitä vastassa onkin postikorttimainen näky, metsän keskellä oleva kelomökki, ympärillään kauniisti lunta josta laskevan auringon säteet kimmaltaa. Ajomatkasta väsyneinä menemme kaikki suoraan nukkumaan, mökissä on kaksi makuuhuonetta joissa kummassakin kaksi sänkyä jotka saa vierekkäin. Aivan yhtä mukava kuin kotoinen parisänky tuo ei ole mutta hyvin siinä nukkuu kuitenkin.

Aamulla herään ensimmäisenä ja koska mökissä on melko lämmintä lähden liikkeelle vain silkkisessä yöpaidassani. Käyn vessassa ja lähden keittämään kahvia, uskon muidenkin heräävän melko pian. Ovi kolahtaa ja näen Kallen tulevan huoneesta, pelkissä boksereissa. Ilmeisti hänellä on vielä hieman aamujäykkyyttä, katseeni kiinnittyy hänen nivusiinsa kuin jonkin magneetin vetämänä ja jään katsomaan sitä. Kalle näkee katseeni ja jää seisomaan näytille. Housuissa oleva näyttää kasvavan, kovettuvan. Nuolaisen huuliani ja katson sitten Kalleen, hymyilen ja toivotan hyvää huomenta. Muutkin alkavat äänistä päätellen heräilemään ja Kalle poistuu vessaan. Näkemäni ei kuitenkaan poistu mielestäni vaan palaa usein ajatuksiini päivän mittaan.

Päivä sujuu rinteessä vauhdilla ja vasta kun rinteet suljetaan kokoonnumme taas mökille. Lähdemme läheiseen ravintolaan kävellen syömään, otamme aterialla pari siideriä. Aterian jälkeen on ihanaa palata takaisin mökille ja mennä saunomaan, jaamme saunavuorot perinteisesti naisten vuoroon ja miesten vuoroon. Me naiset saunomme ensin ja laitamme sitten heiman kevyttä iltapalaa, paistamme valmiiksi esipaistettuja patonkeja ja teemme salaatin. Kun miehet tulevat saunasta he virittelevät makkarat paistoa varten ja laittavat ne takkaan. Syömme makoisan iltapalan, juomme siinä samalla olutta ja siideriä. Ruoan jälkeen otamme mukaan ottamamme pelikortit ja alamme pelaamaan kaikkien osaamia pelejä. Vähitellen alkaa mieheni haukottelemaan, hän muutenkin on aina melko iltauninen. Lopulta hän vetäytyy nukkumaan ja Minnakin alkaa jo pilkkimään sen verran että Kalle kantaa hänet sänkyyn nukkumaan.

Kalle palaa takaisin, minä siemailen hitaasti jäljellä olevaa siideriäni ja katselen takkatulta. Kalle ottaa korttipakan ja virnistää. ”Miten olisi erä strippipokkaa, osaatko?” Kyllähän minä sitä osaan ja suostun. Peli sujuu melko nopeasti, Kalle häviää ensin koko ajan ja on pian alushoususillaan kun minulla on vielä vaatteet kokonaan päällä. Lopulta Kalle voittaa ja minä riisun hitaasti oloasun housut, paita on niin pitkä ettei mitään näy. Häviän taas ja joudun riisumaan villasukat jotka olivat varpaitani lämmittämässä. Kalle nurisee jotain valitsemistani vaatekappaleista, mutta kun tulee taas minun vuoro riisua ja vedän oloasun paidan pois hän jää hetkeksi sanattomaksi.

En tiedä mikä sai minut valitsemaan mustat pitsiset alusvaatteet, vaatteet jotka korostavat poveni herkullisia kaaria, saavat rintani näyttäämään kauniilta, pyöreiltä puolipalloilta ja joiden pöksyt hivelevät syntisen viettelevästi lanteitani. Näen Kallen katseesta miten hän nauttii näkemästään. Kallen vuoro hävitä ja kun hänellä oli vain bokserit jalassa hän joutui riisumaan ne. Kalle vetää bokserit hitaasti jalastaan, kiusoitellen ja näen miten housuissa pullottaa selvästi Kallen hivuttaessa niitä hitaasti alemmas. Lopulta suuri, paksuksi paisunut penis ponnahtaa näkyviin, se vaikuttaa suurimmalta mitä olen koskaan nähnyt. En voi kuin katsoa ja tunnen miten pöksyni alkavat kostumaan.

Tiedän että tämä peli pitäisi lopettaa viimeistään nyt, mutta silti jaan uudet kortit. Kalle kysyy ennen korttien katsomista mitä hänen pitäisi muka riisua nytten, sanon hänen sitten suorittavan jonkin tehtävän. Kalle suostuu ja häviää. Pyydän häntä näyttämään miten hän pitää itseään hyvänä, en ole koskaan nähnyt miten mies sen tekee ja kun Kalle aloittaa itsensä hyväilyn katselen sitä itse samalla kiihoittuen. Lopulta pyydän Kallea lopettamaan, ei ole tarkoitus että hän saattaa itsensä loppuun asti, tahdon myös mukaan.

Olisi Kallen vuoro jakaa kortit, sen sijaan hän kiertää toiselle puolelle pöytää ja nostaa minut istumaan pöydälle. Hän suutelee minua intohimoisesti ja samalla kädet vaeltavat rinnoilleni. Nipukat ovat kovat kuin kivet pienestäkin kosketuksesta ja minä voihkaisen. Kosketus tuntuu niin hyvältä, niin kaivatulta. Hitaasti hän liu’uttaa olkaimet alas ja siirtää kupit syrjään päästen nuolemaan ja imeskelemään nännejäni, sen hän tekee tuhlaten runsaasti aikaa.

Lopulta käsi valuu sylissäni nivusiini ja tapaa kankaankin läpi tuntuvan kosteuteni. Kalle katsoo minuun ja kumartuu hyväilemään klitoristani kankaan läpi. Kosketus tuntuu hyvältä mutta tuntuisi niin paljon paremmalta ilman kangasta. Kiusattuaan oman aikansa Kalle sitten riisuukin housuni ja paljastaa minut eteensä. ”niin kaunis ja märkä” hän toteaa, levittelee sormillaan häpyhuuliani ja kiusoittelee kevein sipaisuin klitoristani. Kun Kalle kumartuu alas jään odottamaan henkeäni pidättäen huulien kosketusta ja kun se tulee olen saada samantien orgasmin. Kalle nuolee ja nauttii mehuistani kuin kissa kermasta, nopein tasaisin vedoin klitoriksen päältä, sitten vähän alempaa ja taas takaisin klitorikselleni. Tunnen nautintojen aaltojen voimistuvan, kuulen huokaukseni mutta samalla vahvistuu tarve saada hänet sisääni, tuntea tuo iso, valmis penis ahtaassa aukossani. Kun Kalle työntää yllättäen kaksi sormea sisääni ja painaa niillä suoraan g-pisteeseeni purkaudun värisevään orgasmiin joka jatkuu ja jatkuu kielen ja sormien liikkeissä. Puren huuliani etten huutaisi kovaa ääneen, en halua herättää nukkuvia.

Sykin vielä orgasmin mainingeissa kun Kalle nostaa minut keveästi syliinsä ja laskee sitten takan edessä olevalle karvalankamatolle. Levitän jalkojani ja Kalle käy päälleni perinteiseen lähetyssaarnaaja-asentoon, tosin koskematta minuun. Tunnen miten penis tökkii tunnelini aukkoa, etsien sisäänpääsyä ja katseemme lukkiutuvat yhteen. Lopulta Kalle työntyy pitkällä vahvalla työnnöllä syvälle sisääni, tuntuu kuin hän halkaisisi minut ja kummankin silmistä näkee nautinnon salamat. Kalle huokaa hiljaa nautinnosta ja aloittaa sitten hitaat pienet liikeet, vain peniksen koskettaessa minua. Hiljalleen nuo liikkeet pitenevät ja nopeutuvat. Koskaan ei ole tuntunut ennen näin täydeltä, näin hyvältä kuin nytten, tuntuu kuin olisin äärimmäisilleen kiihoittunut kun ainoa tuntemus tulee sisälläni soutavasta sauvasta.

Tunnen miten orgasmi lähenee, kasvaa ja voimistuu. Katson Kallea yhä silmiin ja näen hänen otsanrypistyistä että hänkin lähenee. Lopulta hän ei enää kestä vaan painuu tiiviimmin minua vasten ja minä kiedon jalkani hänen lanteilleen, vetäen häntä vielä lähemmäs. Työnnöt ovat lähes eläimellisiä, nopeita, tempovia ja tunnen peniksen paisuvan sisälläni. Samalla kun tunnen sen sykkeen alkavan vyöryy ylitseni mitä mahtavin orgasmi. Huokauksemme sointuvat yhtä aikaa suusta suuhun ja hetken näen vain tähtiä.

Suloinen raukeus valtaa lihakseni ja Kalle kierähtää pois päältäni viereeni kyljelleen makaamaan, penis yhä sisälläni. Makoilemme siinä aikamme kunnes hän luiskahtaa pois sisältäni. Sanoja ei tarvitse, näin on hyvä...

1

12522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarkka

      Loistava tarina...Kerrassaan kiihottava..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe