Pitkin askelin hän käveli eteenpäin.
Hänen kummallakin puolella olevat seinät muodostivat käytävän,joka jatkui pitkälle eteenpäin.Seinät,jotka olivat nähneet niin paljon pahaa sekä linnan ulkopuolelta,että sen sisäpuolelta.Seinät,jotka olivat kestäneet niin monet myrskyt ja joihin ajan armoton hammas oli painanut jälkensä.Soihdut lepattivat käytävässä hänen kulkiessaan niiden ohi.
Hän heitti märän huppunsa sivuun ja pitkät ruskeat hiukset valahtivat hartioille.
Hän oli Harad,puolihaltia.
Hänen jylhät kasvonpiirteet ja hoikka ruumiinrakenne paljastavat hänen ylhäisen syntyperänsä.Harad tuli käytävän päähän,suuren suljetun puuoven eteen.
Vartija teki hänelle kunniaa ja päästi hänet sisään.Harad seisoi pienessä huoneessa.
Heti oven vieressä istui velho,Orah.
Mustaankaapuun pukeutunut velho vilautti hänelle väsyneen hymyn.Ikkunan edessä olevassa tuolissa istui kyyristynyt hahmo,joka tuijotti ikkunasta sateen murjomaan maailmaan.
-Tuon sanan läntiseltä linnakkeelta,Harad sanoi.
Vihollinen hyökkäsi yön turvin kimppuumme.
Meillä ei ole tarpeeksi miesvoimaa,jotta voisimme tehdä vastarintaa.
-Kuinka monta miestä?Orah kysyi.
-Ainakin kaksituhatta,mutta lisävoimia saapuu kokoajan.
Orah etsi käsiinsä karttakäärön ja katseli sitä.
-He ovat täällä ylihuomenna.
-Tarvitsemme täydennyksiä.Monet miehistämme ovat kuolleet ja lisää kuolee kokoajan tässä keskustellessamme.
-Meillä ei ole varaa lähettää miehiämme,Orah sanoi
ja sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin.
-Nämä miehet taistelevat siinä toivossa,että saavat täydennyksiä!He puolustavat teitä hengellään.Ettekö tee mitään kuningas?
Kuningas ei vastannut vaan istui liikkumatta.
-Olet ratsastanut pitkän matkaa ja olet varmasti uupunut ja nälissään.Tule!
Orah tarttui häneen ja saattoi kauttaaltaan tärisevän Haradin ulos huoneesta.
Ovi pamahti kiinni.Kuningas jäi yksin lepattavien soihtujen valoon ja teki sen mikä ei ollut hänen arvolleen sopivaa.Hän itki.
Orah ja Harad kävelivät ripeästi linnan ison sisäpihan poikki.Sisäpiha oli täynnä ihmisiä.
Sotilaat partioivat muureilla ja asesepät takoivat
miekkoja ja tapparia.
-Minun täytyy palata,Harad sanoi.
Jos kohtaloni on kuolla,kuolen mieluummin siellä.
-Tarvitsemme laisiasi hyviä miehiä.
Meidän täytyy asettaa toivomme tähän linnoitukseen.Muurilta kuului huutoa.
He joutuivat ihmistulvan keskelle.
Hetken he vain seisoivat jähmettyneinä.
Tumma olento kierteli taivaalla.Nuolisade halkoi ilmaa samalla kuin lohikäärme syöksyi taivaalta.
Valtava tulivyöry iski vartiotupaan ja hetkessä monta muutakin rakennusta oli liekeissä.
Orah ja Harad kiiruhtivat vaunujen taakse suojaan kun lieskat ryöppysivät heitä kohti.
Monta nuolta pureutui sen paksuun nahkaan ja se päästi ilmoille vertahyytävän huudon kun se putosi,jättäen sepänpajan alleen.Tuli ryöppysi sisäpihalla.Ihmiset juoksivat vesisängot käsissään ja sotilaat veivät loukkaantuneita sairashuoneelle.
-Näin se siis alkaa,sanoi Orah mietiskellen.
Yhdessä he katosivat yön pimeyteen.
Kaikenlainen palaute on tervetullutta!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Todellako kaikenlainen palaute? Ethän loukkaannu, ethän?
Olkoon niin sitten:
Hirveä!
Tiedätkö, mikä tekisi tekstin ulkoasulle hyvää: välilyönnit välimerkkien jälkeen.
Tiedätkö, mikä tekisi sisällölle hyvää: delete-näppäin.
Ei, mutta minä lienen hiukan jäävi arvostelemaan: skeidafantasia nostaa karvani pystyyn; se edustaa minulle kaikkia maailman latteuksia (kuten teini-sheisse edustaa kaikkia maailman typeryyksiä). Mutta vain hiukan jäävi. Tarkastelen objektiivisesti:
Kieli on yksinkertaista ja melko kulunutta. Vähän tönkköä: tappaa jännitteet. Jotenkin se onnistuu olemaan myös paikoin epäselvää.
Tarina - onko sitä?
Kulunutta.
Puhumattakaan asetelmasta: sota, lohikäärmeitä, uljaita ritareita, kuninkaita, velhoja, puolihalitoita (!!) (pyydän: ei, EI puolihaltioita *melkein itkee*).
Onko tässä mitään, mitä voi edes erehtyä pitämään omaperäisenä? Kyllä sinä varmaan pikkuisen parempaan pystyt.
"Kyllä sinä varmaan pikkuisen parempaan pystyt"
Ilmeisesti en pysty.
että tässä on potentiaalia, hyvä kasvatusalusta tulevalle. Runko vaikka mille, perusta...
Onhan siinä vielä varmasti paljon työtä ja sen mukana myös mm oikeinkirjoitus paranee. Ainoa millä oppii on kirjoittaminen, uudestaan ja uudestaan, samojen kohtien hiominen ja tarkastelu, irtiotto tekstiin ja palaaminen siihen kuukauden - parin kuluttua.
Oletko kenties pelannut joskus roolipelejä? Jostain sain sellaisen fiiliksen...en sitten tiedä mistä.
Mutta älä käytä delete-näppäintä...hyvä tuosta vielä tulee!
Ärsyttää, kun ihmiset eivät osaa käyttää välilyöntejä pilkkujen ja pisteiden jälkeen!!
Lukukokemuksesta tulisi paljon perempi pienellä vaivalla...
Mutta kyllä tämä muuten ihan Ok on...
Vaikka Zieber sanookin, että kielesi on kulunutta ja yksinkertaista, en itse ole aivan samaa mieltä...Jossain kohti tämä kielen yksinkertaisuus on ihan kivaa...
Teksti on luettavaa, eikä sillä tarvitse paljon aivojaan vaivata...sopii ainakin näin aamutuimaan purtavaksi...=)
Kyllä tästä vielä ihan kunnon tarina syntyisi, kun vain jaksat jatkaa...
Niin, no toivoisin, että tarinasi kliseisyys karisisi pois tarinan edetessä...
Omaperäinen idea on mielestäni kaiken a ja o...
silloin saattaa kiinnostua, vaikkei muuten tarina paljoa lupailisi...pitää saada ihmiset koukkuun!!
Ei standardifantasiaa, kiitos. Ihan hyvä jos se näin alkaa, mutta näin se ei saa loppua. Mikä oli idea, ei tullut ahaa-elämystä. Anna kuitenkin mennä ja mieti sisältöä. Vaihda aihepiiriä, se on käsky! Jos on pakko kirjoittaa fantasiaa, ei sen tarvitse olla salvarore/tolkien klooni. Keksi omaa.