Ei jätelaitosta Heinolaan.
Kusari
fsisfdjidjisdfji
13987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ainakaan Rajavuoreen!
Nykyisinhän näyttää jätteitä olevan kaikkialla katujen ja teiden varsilla.
Toivon, että sinäkin kulkija niitä sieltä poimit. Itse pidän silmäni auki ja lastemme kanssa kannamme tien viereltä löytyneet roskat omaan roskikseen, ettei ympäristömme ala näyttää kaatopaikalta. Näin lapseni toivottavasti oppivat siihen, ettei luontoon heitetä karkkipapereita eikä sitten aikuisena hetekaa, petaria ja vanhaa televisiota !
hyvä elää!
eilen illalla noin klo. 17.00.
Viisi yhteiskunnan 'toivoa' hajotti kaksi polku pyörää Mustikkahaan päiväkodin läheisyydessä ja romut sitten heittivät pusikkoon.
Vaalea puseroinen totesi hajoitettujen pyörien omistajille 'äitinne ostaa uudet'
Malli, ohje saatu varmaanki vanhemmilta ?
että heinolalaisten jätteet menisivät Rajavuoreen?? Tavallinen jätehuolto jää edelleen kunnan harteille. Kusaria kiinnostaa vain jätteet, joilla voi tehdä rahaa ja se tuo niitä ympäri maailmaa tänne. Ja sen lisäksi sille kelpaa sellaiset ongelmajätteet, joiden sijoittamisesta se saa hyvät rahat kuten esimerkiksi pilaantuneet maamassat. Muut kunnat pääsevät eroon pilaantuneista maista ja me otamme ne ilomielin tänne meille pilaamaan meidän luontomme. Eikö niin?
Ikävä kyllä tietoa Rajavuorihankkeesta on jaettu niin vähän kuntalaisille, että kuka tahansa voi luulla mitä tahansa. Täällä on sitä paitsi ihan turha ketään yrittää saada ymmärtämään asioiden oikea laita, tuntuu olevan äö-lukemat aika nollissa näillä kirjoittelijoilla...
Tässä muutama rainiolainen asuntovelallinen yrittää esittää jotain asiantuntijaa. Uskottavuus on nolla. Mitä muuta voi odottaa porukalta joille se perjantaipullo on joka viikon kohokohta?
"Tässä muutama rainiolainen asuntovelallinen yrittää esittää jotain asiantuntijaa. Uskottavuus on nolla. Mitä muuta voi odottaa porukalta joille se perjantaipullo on joka viikon kohokohta?"
Näin kirjoittaa katkera sossupummi hikisestä tommolan-yksiöstään. Vituttaako kun ei ole varaa asua omakotitalossa luonnonläheisessä Rainiossa? Jokos se perjantaipullo on korkattu? Äläkä käytä sitä naapurin langatonta!
sinne vaan rainion kuppeeseen.... RAJAVUOREEEENNNN!!!!!!
ps. kuuluuks RAJAVUORI heinolaan?
Vaikuta myös virallisia kanavia pitkin:
Rajavuoren YVA:sta kommentit tänne
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=285967&lan=fi
ja kaupungin päättäjille terveiset tänne
http://www.heinola.fi/FIN/Paatoksenteko/Kaupunginvaltuusto/etusivu.htm
täällä voit korkeintaan vaikuttaa äänestäjiin....
Sinussa "fsisfdjidjisdfji" kiteytyy hienosti jätelaitoksen vastustelijoiden aivotoiminta. Voit olla varma, että mikäli kukaan älykäs ihminen ei ala vastustamaan jätelaitosta, se tulee takuulla.
ei tarvitse olla älykäs tuodakseen julki faktatietoa joka estää moisen hankkeen toteutumisen Heinolan kokoisessa kaupungissa
Kymmenen työpaikkaa pelastaa Heinolan! Hallelujahhhhh!!!!11 Ei niillä saasteilla ym. rekkaralleilla väliä. Varsinkaan kun nämä jätefanit asuvat varmaan jossain kaukana Rajavuoresta.. mutta annas olla jos olis paskalaitos tulossa kilometrin päähän kodista niin johan ois tippa linssissä. Vahingonilo on paras ilo eix jehh?