Minnan turpea olemus kähisevine äänineen saa minun sappeni kiehumaan. Koiranpaskan tunkeminen huuleen tuo vielä oman lisäkuvotuksen tuohon pakettiin. Karmea huorahtava baarikärpäsen alku.
Hui juii
Male 30+
3210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä juuri ärsyttävämpää akkaa taida olla olemassakaan.
viinakset molemmissa käsissä, huivi harteilla, myrtynyt ilme ja ylipaino.. tulee mieleen jokin hassu sarjakuvahahmo. Mutta pisteet siitä Minnalle, että aidon tuntuisesti yritti lohduttaa flippaavaa Nikoa.
Minna on perin masentunut kun kukaan miehistä ei ole enää kiinnostunut sekstailemaan hänen kanssaan.
Katkeruus paistaa katsojalle saakka.
Siinä pitää sitten turhautumisessaan alkaa huoritella ja lehmitellä muita naisia kun tajuaa, että ei kelpaa itse yhtään kellekään.
Eikä tollanen asenne kyllä ainakaan auta sitä saantia,
ei edes näköjään kova tyrkyttäminen.
Eipä ihmekään jos masentaa.