älä tapa

Tässä vähän hypoteettista ajattelua, joka joskus mietityttää harmaita aivosoluja. Tämä ei ole siis kannanotto, vaan keskustelunaihe.

Kristinusko on luonteeltaan kaikenaikaista kyseenalaistamista. Enemmän kuin pelätä sitä, kuuluuko jokin kristinuskoon vai ei, pitäisi tutkia asioiden luonnetta, totuttujen moraalisääntöjen ja ihanteiden luonnetta.

Ajatuksena Vanhassa testamentissa näyttäisi olevan, että eläimiä voi hyödyntää, mutta samalla tulee kunnioittaa eläimen omaa tarkoitusta ja elintapoja sekä välttää eläinten fyysistä ja psyykkistä kärsimystä.

Tällä vuosisadalla on ryhdytty pohtimaan, voisivatko eläimet vaatia itselleen jotakin, vaikkapa rauhaan jättämistä tai tietynlaista kohtelua. On kysytty, voiko eläimellä olla oikeuksia, joita vastaavat tietyt velvollisuudet niitä kohtaan.

Päällimmäiseksi jää kysymys, ovatko eläinten oikeudet pohjimmiltaan samankaltainen asia kuin ihmisoikeudet. Eettisen ajattelun pääuoma on kulkenut tien ihmisten orjuuttamisen ja kidutuksen hyväksymisestä niiden ankaraan tuomitsemiseen.

Kulkeeko ajattelu eläinten kohdalla samaa tietä, eläinten hyväksikäyttämisen hyväksymisestä niiden subjektiuden ja itseisarvoisten oikeuksien painottamiseen.

Miksi eläin on vain eläin?
13516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

elämänarvoissa ja uskonnoissa ei ole karvoihin katsomista :) ja pitäisi aina muistaa että nekin on loppujen lopuksi vain mielipiteitä, ei totuuksia. Niitä voi ihmetellä ja tarkastella, mutta on hyvä muistaa että ihmisellä on joku tausta ja syy miksi hänen elämänkatsomus on mikä on. Mua aina jaksaa kiehtoa se syy ja seuraus.

Eläimistä... Kun ihmiskunnan kehitys on ollut nousussa, eläinten kohdalla se on ollut laskussa. Ihminen on ahneudessaan tehnyt tuotantolaitoksia missä vähät välitetään eläimistä. Se on niin surullista. Ja silti, vaikka olen tätä mieltä, en paljon mitään tee eläinten hyväksi. Paitsi ostan vapaan kanan munia :/ Niin että paraskin puhuja.

Äänestä
  • hyvä kohtelu. Muuten olemme vain osa ravintoketjua. Niin kuin kissaeläimet voivat hyödyntää pelkästään lihaa, tarvitsevat ihmisetkin osana ravintoa lihaa. Se on luonnonlaki. Ostan aina luomukananmunia, koska lattiakanalan kanat elävät liian ankeissa ja ahtaissa olosuhteissa. Muutenkin suosin pieniä tuottajia. Tuotteet ovat parempia ja eläimet eläneet pare3mmissa olosuhteissa.

    Äänestä

  • perustuu, että eläin on vain lähes "hyödyke" ja vähempiarvoinen? perustuuko se älyyn (todella vaikea monasti ymmärtää), luonnon järjestykseen......you name it.

    ja miksi jollekin nauta on pyhä ja joku ei koske sikaan, joutsen on rauhoitettu ja kanaa saa kyniä niinkuin tahtoo, onko logiikkaa?

    huomenta päivää, ei ollu tarkotus aiheuttaa ressiä ja pahaa mieltä kuitenkaan kellekkään ;)

    Äänestä

  • sohtrop kirjoitti:

    perustuu, että eläin on vain lähes "hyödyke" ja vähempiarvoinen? perustuuko se älyyn (todella vaikea monasti ymmärtää), luonnon järjestykseen......you name it.

    isommat aivot (tai siis heillä x)) kerettiin alistamaan eläimet ennen kuin ne alisti meidät :) Olen vähän kyyninen nyt, mutta ihminen rahaksi kaiken minkä voi. Tai ainakin sellaisia ihmisiä on paljon, ei pitäis vissiin yleistää.

    Niin, ja oisko joutsen kovempi puremaan :))

    Kuule, ei hätää, ei tämä muuta ressiä aiheuttanut kuin että nyt joutuu ravaamaan täällä katsomassa onko joku vastannut ;)) Paitsi nyt sun avauksen jälkeen olen kahden vaiheilla, otanko kissalta punkin pois vai en? Onhan silläkin oikeus elää ja saada vauveleita? Pieniä somia punkinpoikaisia.

    Äänestä

  • Putkivalo kirjoitti:

    sorgen, pitäis tietty lukea että teillä on isommat aivot, eikä heillä.. kahviannos tainnut jäädä väliin :)

    Äänestä

  • Putkivalo kirjoitti:

    isommat aivot (tai siis heillä x)) kerettiin alistamaan eläimet ennen kuin ne alisti meidät :) Olen vähän kyyninen nyt, mutta ihminen rahaksi kaiken minkä voi. Tai ainakin sellaisia ihmisiä on paljon, ei pitäis vissiin yleistää.

    Niin, ja oisko joutsen kovempi puremaan :))

    Kuule, ei hätää, ei tämä muuta ressiä aiheuttanut kuin että nyt joutuu ravaamaan täällä katsomassa onko joku vastannut ;)) Paitsi nyt sun avauksen jälkeen olen kahden vaiheilla, otanko kissalta punkin pois vai en? Onhan silläkin oikeus elää ja saada vauveleita? Pieniä somia punkinpoikaisia.

    on ihmeelinen vaikutus asioiden kulkuun, mutta raha, vaihtotalous tms.....ei selittäne perusongelmaa?

    selittää tosin kyllä miksi tehokkuuteen pyritään.

    aivot ja niiden käyttäminen ei oikeuta tappamiseen, ajatellaanpa sairaita tai sairaaina syntyneitä ihmisyksilöitä, päin vastoin, hehän vasta rakkautta, hoitoa ja hyvänä pitoa tarvitsevat kuten kaikki muutkin meistä ;)

    punkin tapauksessa täytyy myös muistaa, että kuinka paljon toisen täytyy kärsiä siitä, että toinen saa elää, ei ole helppo dialemma sekään?

    vai ravaamaan, tarttet selvästi kannettavan ja wireless yhteyden, älä ravaa liikaa, menee laukalle helposti ;)

    Äänestä

  • sohtrop kirjoitti:

    perustuu, että eläin on vain lähes "hyödyke" ja vähempiarvoinen? perustuuko se älyyn (todella vaikea monasti ymmärtää), luonnon järjestykseen......you name it.

    ja miksi jollekin nauta on pyhä ja joku ei koske sikaan, joutsen on rauhoitettu ja kanaa saa kyniä niinkuin tahtoo, onko logiikkaa?

    huomenta päivää, ei ollu tarkotus aiheuttaa ressiä ja pahaa mieltä kuitenkaan kellekkään ;)

    lasten aivojen kehitykselle että syövät lihaa. Ainakin nykytietämyksen mukaan.

    Äänestä

  • tärkeää kirjoitti:

    lasten aivojen kehitykselle että syövät lihaa. Ainakin nykytietämyksen mukaan.

    totta ja vuodenpäästä ehkä päinvastoin niinkuin kännykkätutkimukset?

    lihasta saa elintärkeitä proteiineja, vitamiineja......mutta onko sekään "kestävä" syy tappaa eläin?

    Äänestä

  • sohtrop kirjoitti:

    on ihmeelinen vaikutus asioiden kulkuun, mutta raha, vaihtotalous tms.....ei selittäne perusongelmaa?

    selittää tosin kyllä miksi tehokkuuteen pyritään.

    aivot ja niiden käyttäminen ei oikeuta tappamiseen, ajatellaanpa sairaita tai sairaaina syntyneitä ihmisyksilöitä, päin vastoin, hehän vasta rakkautta, hoitoa ja hyvänä pitoa tarvitsevat kuten kaikki muutkin meistä ;)

    punkin tapauksessa täytyy myös muistaa, että kuinka paljon toisen täytyy kärsiä siitä, että toinen saa elää, ei ole helppo dialemma sekään?

    vai ravaamaan, tarttet selvästi kannettavan ja wireless yhteyden, älä ravaa liikaa, menee laukalle helposti ;)

    että me ja muut eläimet ollaan osana tätä luonnon kiertokulkua, kuten joku tuossa ylempänä vastasi. Meidän kaikkien elämä on tätä nykyä mitattu tuottavuudessa, ts hyödyssä. Jos lehmän pitäminen maksaa enemmän kuin se tuo rahaa, kukaan ei pitäisi niitä. Mutta tuntuu ettei se riitä.. rahan kiilto silmissä ahdataan ne pieniin tiloihin, ei päästetä laitumelle koska se vie jonkun tuottavan ihmisen aikaa pois muusta töistä, kokeillaan jopa syöttää niille kaatopaikkatavaraa eli teurasjätteitä.

    Meillä taitaa olla kasviskeittoa tänään ruuaksi ;) Onko Porthos kasvissyöjä? Ei vastauspakkoa tuohon :)

    Ei niin, ei aivot oikeuta tappamaan. Niillä pitäisi keksiä keinoja millä sen (lyhyenkin) elämän saisi laadukkaaksi.

    Hyvä pointti tuo punkki-dilemma :) ja vielä kun toinen maksaa ruuasta antamalla virusta.. kollii, tule tänne punkin poistoon..

    syön lihaa, kanaa, pastaa, kasviksia monipuolisesti......

    keskustelun aloitukseeni ei liity kannanottoa tai manifestiä puolesta eikä vastaan, pelkästään mietiskelin päässäni (ä:llä)asian kulkua ;)

    eläinten kannalta on tosi huono homma, jos niitä vielä pidetään huonosti ja ne kärsivät, varsinkin jos motiivina on raha ja välinpitämättömyys.

    vielä fundeerasin asiaa siltä kannalta, että yleensä ihmisen mottona (ainakin lääkärin etiikassa) on aina ollut elämän vaaliminen. Mikä eläimestä tekee erilaisen?

    niin tota, jos vähennät sitä lihan syöntiä, muista korvata puuttuvat tärkeät osiot muilla konsteilla ;)

    Ei se määrä vaan laatu :) Kun lähdin vastaamaan sulle, alkuajatus oli että ihmiskunnan kyky tuntea empatiaa on vuosisatojen myötä ollut nousussa. Mutta ei se taida olla niin eläinten kannalta, niillä oli kyllä ennen vanhaan paremmin. Voisko olla siksi että ne ei järjestäydy meitä vastaan :) Silti, kai nykyisin jo kuitenkin ajatellaan enemmän mihin mikin johtaa, eettisiä kysymyksiä.

    Jaa, että proteiinit pitää korvata.. munalla? :P Tiiätkö, viime keskiviikkona yksi mies sanoi että "pysy aina noin viattomana" *räpsyttelee* :))) Niin että mistäköhän sekin nyt tuli tähän mieleen... Ja kuinkakohan puutteessa sekin oli.. Mulla on kyselyikä :) retoorinen sellainen.

    Äänestä

Uskonto on uskonto, eli ihmisen tekemä koodisto.
Sillä ei ole mitään tekemistä lajin säilymisen kannalta ;)
ihminen on eliölaji toisten joukossa.
Jos ihminen jättää hirven syömättä, niin voiko jänis vaatia samaa kohtelua ketulta?
Ei eläinkuntakaan tunne suojarajoja toisten lajien kohdalla, vaan jokaisen lajin on pitäänyt itse kehittää omat suojelumekanisminsa ;)
Meillä jokaisella on oikeus elämään, kunnes se poisotetaan.
Joko oman lajin taholta tai jonkun muun.. eläimen oikeus on sama.
Sillä miksi toisen elämä olis yhtään sen arvokkaampaa kuin toisen.
Kumpikin laji meistä on yhtä arvokas ekosysteemissä.
Mut tietysti, että eläimet eläis vapaina ja ihminen niitä metsästäis paljain käsin.Se olis ihannne, ei vain toteudu enää.
Ihminen on laiska eliölaji, se ei halua juosta metsässä ruokansa perässä...enää

Äänestä
  • kuitenkin jossain mielessä "eläin"?

    uskonto vaatii, raha sanelee...

    meillä on saalistusvietti ja oikeus elämään (kaikilla) kuten sanoit, mutta meillä on sääntöjä, jotka ei istu logiikaltaan tähän ajatteluun.

    ihminen on kautta aikain etsinyt parannuksia ja helpotuksia elämäänsä, kuten saalistus menetelmiin, se kaunis sana teknologian "kehitys". Asiaa ei sinänsä muuta hirveästi menetelmä, jos sika on joulupöytään teurastettu kotikonstein tai teollisesti.

    sanoit ,että kumpikin laji on on yhtä arvokas (olen samaa mieltä), mutta miten se arvokkuus mitatataan ja toimeen pannaan. lähtökohtana oli ajatus käskyn mukaan älä tapa, eli karrikoiden who gives licence to kill, mikä ihmisestä tekee erikoisen sääntöviidakko pellen ja sanomaan kenet saa tappaa, kuka säästetään ja missä moraalin rajat kulkevat?

    Onko ihminen peto tai siis eläin ja sitä kautta oikeutettu valitsemaan ravintoketjunsa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sohtrop kirjoitti:

Tässä vähän hypoteettista ajattelua, joka joskus mietityttää harmaita aivosoluja. Tämä ei ole siis kannanotto, vaan keskustelunaihe.

Kristinusko on luonteeltaan kaikenaikaista kyseenalaistamista. Enemmän kuin pelätä sitä, kuuluuko jokin kristinuskoon vai ei, pitäisi tutkia asioiden luonnetta, totuttujen moraalisääntöjen ja ihanteiden luonnetta.

Ajatuksena Vanhassa testamentissa näyttäisi olevan, että eläimiä voi hyödyntää, mutta samalla tulee kunnioittaa eläimen omaa tarkoitusta ja elintapoja sekä välttää eläinten fyysistä ja psyykkistä kärsimystä.

Tällä vuosisadalla on ryhdytty pohtimaan, voisivatko eläimet vaatia itselleen jotakin, vaikkapa rauhaan jättämistä tai tietynlaista kohtelua. On kysytty, voiko eläimellä olla oikeuksia, joita vastaavat tietyt velvollisuudet niitä kohtaan.

Päällimmäiseksi jää kysymys, ovatko eläinten oikeudet pohjimmiltaan samankaltainen asia kuin ihmisoikeudet. Eettisen ajattelun pääuoma on kulkenut tien ihmisten orjuuttamisen ja kidutuksen hyväksymisestä niiden ankaraan tuomitsemiseen.

Kulkeeko ajattelu eläinten kohdalla samaa tietä, eläinten hyväksikäyttämisen hyväksymisestä niiden subjektiuden ja itseisarvoisten oikeuksien painottamiseen.

Miksi eläin on vain eläin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu