BEEBEE

Eilen illalla surffaillessani kanavalta toiselle sattui jollain kanavalla olemaan ohjelmana se Big brother............siis,ei voi olla totta! Kuka tollasta paskaa katsoo????????En ole omasta mielestäni mikään tiukkapipo niuho,mutta....ei saa*ana,aivan hanurista koko ohjelma!! Joku tietty vastaa,että vaihda kanavaa jos ei miellytä,,no vaihdoinkin..mutta kyllä jäin miettimään ,,,,,,,,,,,,,,,
5763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siitä voi hyvin päätellä nykynuorison henkisen tason kun seuraa niitä kilpailijoita ja ottaa huomioon, että ruudun toisella puolella istuu yhtä "fiksua" jengiä niitä katsomassa.

Äänestä
  • Niinpä!
    Yksikään kilpailijoista ei pysty esiintymisiensä perusteella vastuulliseen aikuisuuteen. Oikein hirvittää ajatella, että tulevaisuutemme on tuollaisten henkilöitten käsissä.
    No, onneksi kaikki eivät ole samanlaisia, vaattii aika erikoisen luonteen, kun lähtee bb-ohjelmaan mukaan, että eiköhän tässä kuitenkin ole kysymys häviävän pienestä vähemmistöstä nuoria aikuisia.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Niinpä!

    Kyllä sinne haki paljon ihmisiä. Sama on idols yms ohjelmat. Tuntuu että nykynuorison ainut tavoite elämässä on päästä julkisuuteen.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Kyllä sinne haki paljon ihmisiä. Sama on idols yms ohjelmat. Tuntuu että nykynuorison ainut tavoite elämässä on päästä julkisuuteen.

    Velttoja paskoja ruudun molemmin puolin.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Kyllä sinne haki paljon ihmisiä. Sama on idols yms ohjelmat. Tuntuu että nykynuorison ainut tavoite elämässä on päästä julkisuuteen.

    kaikki telkkarit kiinni. sieltä ei tuu ku propagandaa ja tosi teeveetä. kun on parikin viikkoo iliman töllöä, ni sitä huomaa että eihän se niin tärkiä kapistus ollukkaa... Uuutiset nyt vielä kehtoo kattoo mut seki on vähä siinä ja siinä ku eri kanavat valikoi uutistensa sisällön vissiin poliittisen suuntauksensa mukaan (ainaski YLE:llä). Saa sitte vähän enempi aikasekski ku ei tarvi lobotomia-lootaa tuijottaa. Onhan siinä tietty hyviäkin puolia: se lisää käpän pinta-alaa ainaki 5 neliöllä=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kalkkis(ko?) kirjoitti:

Eilen illalla surffaillessani kanavalta toiselle sattui jollain kanavalla olemaan ohjelmana se Big brother............siis,ei voi olla totta! Kuka tollasta paskaa katsoo????????En ole omasta mielestäni mikään tiukkapipo niuho,mutta....ei saa*ana,aivan hanurista koko ohjelma!! Joku tietty vastaa,että vaihda kanavaa jos ei miellytä,,no vaihdoinkin..mutta kyllä jäin miettimään ,,,,,,,,,,,,,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu