Hamsun käytös

Hei
Meillä on lähes vuoden ikäinen kultahamsteriuros. Viime aikoihin saakka se on käyttäytynyt niin kuin aiemmin omistamamme talvikotkin, eli päivisin nukutaan ja öisin puuhaillaan. Kultahamsumme aloitti noin kuukausi sitten "uuden elämäntyylin". Toki valvoo enemmän öisin edelleen, mutta puuhailee päivisinkin kaikenlaista. Ensinnä se hylkäsi rakkaan puumökkinsä ja asettui taloksi tosi pieneen tasolla olevaan muovitönöönsä, jossa aiemmin kävi kakalla. Nyt se sisustaa sitä mökistä kantamallaan villavanulla ja on vienyt vanua myös kiipeilyputkeensa, missä myös nukkuu aika paljon. Uusin piirre käytöksessä on se, että hamsu kuljettaa poskipussissaan ruokaa putkeen ja tyhjentää poskipussejaan niin että kolina käy, kun pähkinät ja jyvät huruuttelevat putkea alas. Vaihdoin uuden puumökinkin sille, mutta sieltä se kävi hakemassa taas sisustusvillaa omaan uusiokäyttöönsä. Pitäisikö olla huolissaan hamsun mielenterveydestä vai onko sillä vain vilkas mielikuvitus ja kokeilunhaluinen luonne?
6258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kai tiesit että pesävillaa/vanua ei suositella laitettaviksi hamsujen pesäpehmukkeiksi?

-----

Meillä hamsut tekivät samaa, hylkäsivät entisen nukkuma paikkansa missä ovat AINA ennen nukkuneet, kokeiltiin uusia paikkoja, ja lopulta ollaan päädytty uuteen ratkaisuun.. Kyllä teidänkin poju vielä sen hyvän paikan löytää ja asettuu sinne 8)
Tuosta ruuan kantamishommasta, en olisi niinkään huolissani, jos hamsu vaihtaa nukkumapaikkaansakkin useasti, onhan sen tehtävä uusi hamstrausjemmansakkin uusiksi.
Ja tuo putkeen hamstraus, hamsu saattaa sen takia kantaa sinne ruokaa kokoajan lisää, kun ihmettelee sitäkin puolta että minne hamstraamat ruuat ovat kadonneet, kun ovat putkea pitkin tippuneet alas 8)

Äänestä
  • Kiitos viestistä. Mielestäni eläinkaupan myyjä ihan erityisesti mainosti tätä hyväksi pesäntekotarpeeksi!!

    Äänestä

  • Hamsumamma kirjoitti:

    Kiitos viestistä. Mielestäni eläinkaupan myyjä ihan erityisesti mainosti tätä hyväksi pesäntekotarpeeksi!!

    se on hyvin vaarallista hamsuille, tiedän siitä johtuneita kuoleman tapauksiakin! eläinkaupan hoitaja oli vain tietämätön!!!
    PS. meidänkin hamsu tekee syksyllä outoja pesänvaihdoksia:) lienekkö olisi joku syksyinen pesänrakennusbuumi:D

    Äänestä

  • Ikinä vanua! kirjoitti:

    se on hyvin vaarallista hamsuille, tiedän siitä johtuneita kuoleman tapauksiakin! eläinkaupan hoitaja oli vain tietämätön!!!
    PS. meidänkin hamsu tekee syksyllä outoja pesänvaihdoksia:) lienekkö olisi joku syksyinen pesänrakennusbuumi:D

    MEilläpä tykätään vessapaperista jota laitettiin mökkiin. Aina kun se menee nukkumaan, niin se laittaa ikkunan ja oven eteen vessapaperia, ja sielä se tyytyväisenä nukkuu. :)

    Äänestä

villaa ja vanua??
Etkai käytä pesävanua?? Ota pois, jos hamsusi on sulle kallis ja anna tilalle reilusti puhdasta vessapaperia.

Äänestä
  • Kiitos paljon neuvosta, eihän sitä kaikkea tiedä ja varsinkin kun myyjä niin innokkaasti sitä möi minulle. Hamsupoikammekin varmaan iloitsee siitä wc paperista, sitähän se saa sitten silputa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hamsumamma kirjoitti:

Hei
Meillä on lähes vuoden ikäinen kultahamsteriuros. Viime aikoihin saakka se on käyttäytynyt niin kuin aiemmin omistamamme talvikotkin, eli päivisin nukutaan ja öisin puuhaillaan. Kultahamsumme aloitti noin kuukausi sitten "uuden elämäntyylin". Toki valvoo enemmän öisin edelleen, mutta puuhailee päivisinkin kaikenlaista. Ensinnä se hylkäsi rakkaan puumökkinsä ja asettui taloksi tosi pieneen tasolla olevaan muovitönöönsä, jossa aiemmin kävi kakalla. Nyt se sisustaa sitä mökistä kantamallaan villavanulla ja on vienyt vanua myös kiipeilyputkeensa, missä myös nukkuu aika paljon. Uusin piirre käytöksessä on se, että hamsu kuljettaa poskipussissaan ruokaa putkeen ja tyhjentää poskipussejaan niin että kolina käy, kun pähkinät ja jyvät huruuttelevat putkea alas. Vaihdoin uuden puumökinkin sille, mutta sieltä se kävi hakemassa taas sisustusvillaa omaan uusiokäyttöönsä. Pitäisikö olla huolissaan hamsun mielenterveydestä vai onko sillä vain vilkas mielikuvitus ja kokeilunhaluinen luonne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu