Haluan asiallisia vastauksia seuraavaan asiaan, olin mieheni kanssa mökillä kun hän sai sairauskohtauksen ja vietiin ambulanssilla tk:hon, menin itse sitten takaisin mökille taksilla, hetken päästä soitin tk:hon josta mieheni sanoi että tule hakemaan minut pois tk:sta, minä menin mutta typeryyksissäni lähdin omalla autolla, menin tk:hon sisälle jossa mieheni ja minä allekirjoitettiin paperi, että hän lähtee omalla vastuulla pois, kun olimme autossa niin yksi naishenkilö tuli sanomaan että minä en ole ajokunnossa, olin ottanut muutaman viinilasillisen, jouduin puhaltamaan ja verikokeisiin, mieheni raahattiin takaisin sisälle, minä menin mökille. Mies joutui sitten seuraavana päivänä yliopistolliseen sairaalaan, jossa hän menehtyi 1.9.08. Minulla on ollut 36vuotta ajokortti ja en ole aikaisemmin moiseen syyllistynyt, minulta menee hermot, kun asun sellaisessa paikassa, mistä on huonot kulkuyhteydet, lisäksi minulla on nuo hautajaisjärjestelyt, lisäksi olen työharjoittelussa ja sinnekään en voi mennä, siitäkin tulee varmasti minulle karenssi. Auttakaa hyvät ihmiset mitä minä teen, sillä minulla on aivan toivoton olotila.
Tietoa haluava
Kärsinyt2
111021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otan osaa suruusi.
Kuinka paljon oli veresi alkoholipitoisuus? Kun sen tiedon kerrot, niin voi tehdä jonkinlaista arviota siitä, millainen rikosoikeudellinen seuraamus tulee olemaan (sakko, ajokielto). Poliisi ilmeisesti määräsi väliaikaiseen ajokieltoon.
Kiitos viestistäsi. Minulla oli promilleja n.1.5, olen ensikertalainen, en ole aikaisemmin syyllistynyt mihinkään tälläiseen. Mieltäni painaa nyt että minulla on hautajaisjärjestelyt ja kaikki, hautajaiset ovat toisella paikkakunnalla ja sinne on tosi vaikea päästä. Tuntuu että en enää jaksa tälläista kun kohdalleni tapahtuu tälläistä. Lisäksi minulla on työharjoittelusopimus tk:ssa tämän kk:n loppuun, jos sanon itseni irti, niin minulle tulee n.2.5kk:n karenssi, on tässä ilman tuotakin mietittävää kun on niin paljon menoja, tuntuu että niistä ei selviä. Saanko neuvoja. KIITOS!
Ns. "taulukkorangaistus" noilla promilleilla on rangaistus törkeästä rattijuopumuksesta, 35 päivää vankeutta ehdollisena, ajokielto 7 kk. Tietysti ajo-oikeuden tarve jonkin verran voi lyhentää ajokieltoa. Mikäli ajo-oikeuden tarve on TODELLA huutava, voisi ajatella alkolukkoa. Se tosin on aika kallis vekotin, maksaa noin 150 euroa kuukaudessa. Koska tilanteesi on erikoinen, kehottaisin kääntymään asiantuntijan eli asianajajan puoleen. Sen perusteella, mitä olet taloudellisesta tilanteesta kertonut, näyttää siltä että sinulla olisi oikeus oikeusapuun eli saisit mahdollisesti asianajajan valtion piikkiin (tosin, eivät välttämättä rattisjuttuihin oikeuspua myönnä, koska niin "pieni" juttu, mutta kannattaa kysyä).
voisi hyvästä syystä vedota hetkelliseen mielenhäiriöön, (jonka miehesi sairaskohtaus mitä ilmeisemmin aiheutti) ja käydä selittämässä tilanne poliisille. On heillä lupa se ajokortti harkita takaisin antaa. Eivät nuo normiajat ole sääntöjä.
Käyhän puhumassa sekä tk:ssa että poliisille nätisti, niin sinulla on monta ongelmaa vähemmän.
Ja ethän sinä missään tapauksessa sano nyt itseäsi irti, vaan haet sairaslomaa toipumiseen, olet selvästikin vieläkin järkytyksestä sekaisin.
Puhalsin 1,6 Verikokeitten tulosten varmistuessa promille määrä 1,96. Tuomio 4,5 kk ajokieltoa, 60 päivää ehdollista vankeutta. Koeaika päättyy 31.12.2009. Syyttäjä vaati 8 kk pituista ajokieltoa, mutta työnantajan todistus ajokortin välttämättömyydestä vaikutti tuomioon.. Tämän vuoksi ajokielto on määrätty normaalitasoa lyhempänä. Sakkoja 700 päihdetutkimuskustannukset 60. Sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta..
poliisi voi antaa kortin takaisin kesken väliaikaisen ajokiellon vain silloin, kun näyttää siltä, että tuomioistuin tulisi antamaan ehdollisen ajokiellon (tieliikennelaki 77 § 2 momentti). Ajokiellosta kun rattistapauksissa päättää käräjäoikeus. Niin, unohtui kertoa alkuperäiselle kysyjälle, että myös ajokielto voi olla ehdollinen, mutta niitä annetaan todella nihkeästi.
Lääkäri varmasti antaa sinulle sairaslomaa masennuksesi johdosta. tuomioksi tulee sakkoa ehdollista vankeutta ja ajokieltoa 5-10kk.
Pystytko varmuudella sanomaan (5-10kk)mikä on ajokiellon pituus, eikö siinä ole lieventävänä asianhaarana se että, tämän johdosta minulta menee työpaikka ja kaikki, en pysty mitään asioita hoitamaan, kun asun syrjässä ja täältä on huonot linja-autoyhteydet, lisäksi en pysty käymään töissä, joudun varmasti lopettamaan senkin mitä osaan tehdä kunnolla, tämän seurauksena tulee 2.5kk:n karenssi jonka aikana en saa mitään korvauksia. Eikö lukijoista ole inhimillisyyttä minua kohtaan olen omassa kodissa vankina en pääse minnekään. Minulle kaatuu kaikki maksut päälle on vuokrat muut laskut ja lisäksi mieheni hautajaiskulut. Olen jo sen ikäinen ihminen että olen kovalla työllä saanut nykyisen paikkani, toista tälläista tilaisuutta minulle ei tule. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun minulle käy näin. Onko elämässäni enää mitään minulle tarjottavaa tällä hetkellä tuntuu ainakin siltä että ei!
Heikkouttasi.
Mitä tarkoitit tuolla viestilläsi?