Olen tosi huolissani veljeni tyttärestä, joka on 16-vuotias. Asuu isänsä kanssa kahdestaan ja välit äitiin ovat täysin poikki.
tyttö ei tee oikeastaan mitään muuta kotona kuin on tietokoneella ja käy lenkillä välillä, muuten ei siis liiku missään kavereiden kanssa (yksi hyvä ystävä kyllä on mutta hän seurustelee)
Sitten näihin pelkoihin: kun isä lähtee jonnekin, tyttö soittaa heti perään jos isänsä ei ole tullut tasan siihen aikaan kotiin kuin on sanonut, lisäksi pelkää että sattuu kolari kun autolla liikkeellä.
Myöskään ei ole vuoteen pystynyt syömään koulussa koska ei kehtaa syödä oman ikäistensä kanssa - eli päivällä jää kokonaan ilman ruokaa. Tyttö on aivan normaalipainoinen, jopa hoikka, mutta laihduttaa koko ajan :( elikä isän pitää huolehtia että syö edes illalla
samoin isä (eronnut siis) ei voi lähteä viikonloppuisin "normaalien" aikuisten menoihin, esim. tansseihin, koska tyttö ei voi nukkua yksin eikä edes olla kotona jos on pimeää (kerrostalossa) - eikä häntä saa kuin väkipakolla tulemaan meidän sukulaisten tai isovanhempien luo yökylään
Isä yrittää vaatia tyttöä siivoamaan edes silloin tällöin asuntoa, mutta kaikki vaatteet ym kyllä jäävät lattialle, kuin myös astiat (likaiset) jos tyttö on jotain syönyt. Ulkonäöstään kyllä huolehtii liiaksikin.
tytöllä on paniikkilääkitys, mutta näin tätinä ihmettelen miksei mitään terapiaa tai vastaavaa ole tarjottu, vain lääkitys.
Tuntuu että kohta tyttö ei enää pysty muuhun kuin käymään koulua nippa nappa ja eristäytymään, sekä takertuu isäänsä kuin pieni lapsi!
Mitähän näin läheisenä voisin tehdä vai onko tuo mielestänne normaalia murrosikää? Minusta ei, noita pelkoja alkaa olla liian monta ... Antakaa vinkkejä!
tyttö ei tee oikeastaan mitään muuta kotona kuin on tietokoneella ja käy lenkillä välillä, muuten ei siis liiku missään kavereiden kanssa (yksi hyvä ystävä kyllä on mutta hän seurustelee)
Sitten näihin pelkoihin: kun isä lähtee jonnekin, tyttö soittaa heti perään jos isänsä ei ole tullut tasan siihen aikaan kotiin kuin on sanonut, lisäksi pelkää että sattuu kolari kun autolla liikkeellä.
Myöskään ei ole vuoteen pystynyt syömään koulussa koska ei kehtaa syödä oman ikäistensä kanssa - eli päivällä jää kokonaan ilman ruokaa. Tyttö on aivan normaalipainoinen, jopa hoikka, mutta laihduttaa koko ajan :( elikä isän pitää huolehtia että syö edes illalla
samoin isä (eronnut siis) ei voi lähteä viikonloppuisin "normaalien" aikuisten menoihin, esim. tansseihin, koska tyttö ei voi nukkua yksin eikä edes olla kotona jos on pimeää (kerrostalossa) - eikä häntä saa kuin väkipakolla tulemaan meidän sukulaisten tai isovanhempien luo yökylään
Isä yrittää vaatia tyttöä siivoamaan edes silloin tällöin asuntoa, mutta kaikki vaatteet ym kyllä jäävät lattialle, kuin myös astiat (likaiset) jos tyttö on jotain syönyt. Ulkonäöstään kyllä huolehtii liiaksikin.
tytöllä on paniikkilääkitys, mutta näin tätinä ihmettelen miksei mitään terapiaa tai vastaavaa ole tarjottu, vain lääkitys.
Tuntuu että kohta tyttö ei enää pysty muuhun kuin käymään koulua nippa nappa ja eristäytymään, sekä takertuu isäänsä kuin pieni lapsi!
Mitähän näin läheisenä voisin tehdä vai onko tuo mielestänne normaalia murrosikää? Minusta ei, noita pelkoja alkaa olla liian monta ... Antakaa vinkkejä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
keskustella isän ja tytön kanssa. Ehkä isä ei ole tajunnut, että kyseessä on oikea ongelma. Tai ehkä isä ei yksin jaksa hoitaa kaikkea. Puhuminen on paras vaihtoehto.
Hei!
En ole mikään asiantuntija neuvomaan tässä, mutta eräs läheiseni kärsii myös paniikkioireista, ei kuitenkaan ihan samantyyppisistä pelkotiloista kuin mainitsemasi tyttö. Ihan selvä ongelma tuo minusta on eikä todella mitään tavanomaista murrosiän kipuilua. Pelot ja jonkinlainen kontrolloinin tarve vaikuttavat tytön elämään liiaksi ja rajoittavat sitä. Näin ei pitäisi olla. (Pelätä ja jännittäähän saa, jos asian kanssa pystyy muuten elämään normaalisti ja kykenee jotenkin hallitsemaan tunteitaan.) Ongelmaan kannattaisi tarttua pikimmiten, sillä se ei välttämättä mene ohi itsestään. Viimeistään jatko-opiskelujen ollessa ajankohtaisia, siitä saattaa muodostua erittäin paha, ja tilanne on voinut jo lukkiutua niin, ettei tyttö pysty aloittamaan uudessa koulussa.
Psykologin tai psykiatrin kanssa keskustelu olisi mielestäni alkajaisiksi hyvä vaihtoehto. Isän täytyy tosin ensin selkeästi tiedostaa tilanne, jutella tyttönsä kanssa ja auttaa tätä hakeutumaan hoitoon. Apua saa, jos sitä peräänantamattomasti ja aktiivisesti etsii. Ei kannata odotella, että yhteiskunta automaattisesti rientäisi hätiin (koettu on). Tsemppiä!
Kun perheessä ei ole enää äitiä ja tytöllä on mielenterveydellisiä ongelmia, on syytä olettaa, ettei isälläkään ole energiaa hoitaa kaikkea.
Murrosikäinen tyttö tarvitsisi kipeästi aikuisen naisen mallia - johon myös täti kelpaisi, muttei äidin korvikkeeksi! - ja sen puutteessa takertuu isään pikkutytön innolla. Eihän se ole mitään itsenäistymistä. Paniikkihäiriökin vaikuttaa siihen ja ammattimainen terapia olisi ilmeisesti aivan ykkösjuttu, jotta elämä pääsisi oikeille raiteilleen.
Olet selvästi huolissasi perheen tilanteesta, mutta kaukaa on vaikea auttaa. Ylityöllistetty isä voi olla hyvinkin väsynyt, joten luultavasti arkinen apu voisi olla tärkeintä tässä tilanteessa. Pääsisitkö esimerkiksi siivoamaan, laittamaan ruokaa, käymään kaupassa tai olemaan fyysisesti seurana heidän luonaan?
Tsemppiä kuitenkin ja muista kaiken huolen keskellä myös huolehtia itsestäsi.
..joo olenkin nyt ottanut yhteyttä terveydenhoitajaan joka lupasi keskustella sekä isän että tyttären kanssa.. eri asia sitten on, mitenkä siitä eteenpäin vai jääkö vain yhteen kertaan.
Minun käsitykseni on että tuollaisista peloista ei ihan heti eroon pääse vaan vaatisi useamman kerran käyntiä esim psykiatrilla (tai näin ehdotti th minulle) ... mutta koska asia on niin arka niin minähän sitä en voi mennä suoraan sanomaan vaikka sisko olenkin :((