OpenSUSE, eipä vakuuta

Uusi kone ja asensin siihen Ubuntun totta kai ja sitten vielä OpenSUSEn, 64-bit.

Suse vaikuttaa aika sekavalta ja asennuskin jo ikävän ulkomaankielinen. Typerintä on, että edes näytön resoluutiota se ei osaa laittaa kohdalleen minkä ei littunäyton ja DVIn aikaan pitäisi olla ongelma eikä mikään. Vielä typerämpää on, että se antaa valita oikean reson ja vakuuttelee sen olevan kunnossa kun uudelleen käynnistetään mutta vitut... sama reso on ja pysyy.

Päivityksiä hakiessa herjaa ties mitä. 3D kiihdytystä ei saa päälle jne. Varsin hankalsti toteutettu koko järjestelmän säätäminen ja ohjelmalähteet yms. Ei oikein sovi aloittelijalle.

Ubuntun asennus taasen sujui suomenkielellä ja asennuksen jälkeen Ubu tarjosi oikeat näytönohjainajurit asennettavaksi ja resot sun muut oli kohdallaan ja kaikki pelitti. Eipä ole Ubuntulle kyllä käytettävyydessä oikeasti vastusta muista distroista joita on tullut kokeiltua. Noille muille ei edes löydy suomenkielellä apujakaan tarvittaessa, Ubuntulle on kyllä opastusta yllin kyllin suomen kielellä joka varsinkin aloittelijalle on tärkeää.
241065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ubuntumainos?

Äänestä
  • Resot edelleen perseellään! Ubuntuun olisi apuja löytynyt hetkessä.

    Äänestä

openSUSE on erittäin sekava. Varsinkin se ohjelmavalikkohökötys.Sieltäkö todella pitäis ohjelmat löytyä? Ohjelmien asennus on tuskaa. kaiken näköistä herjaa tai ohjelmia ei ole. Puhuu siellä täällä suomea ja enkkua sekaisin. USB digi tikkua ei saa toimimaan, koska uusia v4l ajureita ei voi asentaa. Error sitä error tätä ei voi jatkaa... Äänikorttista ei saa kirveelläkään pihahtamaan mitään ääntä. Näyttö värisee vaikka mitä tekis. 800x600 on ja pysyy. Suljettuja ajureita en käytä. Hiirtä ei saa mitenkään säädettyä niin että ranne ei olis 10min. päästä ihan paskana. Paljon löytyy säätö juttuja graafisena. Tosin samaa asiaa ajavia löytyy aika paljon. Oletuksena asennetaan kaikkea paskaa mitä ei edes tartte. Sana "open" on turha nimessä. Jo asennuksen aikana tulee Microsoft mieleen, kun pitää hyväksyä kaiken näköisiä ehtoja.

Ei sovi aloittelijoille, eikä niillekään jotka ovat tottuneet tekemään kaiken helpommin. Ohjeita on todella vähän ja Suomi foorumikin on erittäin hiljainen.

Ubuntua suosittelen aloittelijoille ja muillekin, jotka haluaa helppo käyttöisen Linux jakelun. On myös täysin suomennettu. Ohjelmia on paljon ja ohjelmien asennus ei voisi enään helpommaksi mennä. Ei se turhaan ole suosittu ympäri maapalloa ;)

Debiania suosittelen kans lämpimästi, jos ei tartte uudempaa ja uudempaa ohjelmaa olla kokoajan. On nopea ja vakaa!

Äänestä

...yhteistyö kai tuottaa hedelmää. Tuolla OpenSUSEn ohjesivulla on Novellin ja Microsoftin yhteinen "kihlajaiskirje" linuxkansalle sekä opsatusta mm. IE selaimen asentamiseksi Suseen... huh!

Äänestä
  • saa kaikki Windowssin muutkin kivat avut. ActiveX. Erittäin hyvin toimivan Bluescreenin ja sen sellaista pikku kivaa. Käyttäjät joutuvat naputtelemaan product key ja serial key hommeleita urakalla. Uusi asennettu SUSU tulee aktivoida 30 päivän kuluttua netitse (Joka toimii joskus) tai erittäin hauskalla puhelin aktivoinnilla. Modeemin valot alkaa vilkkua entistä enemmän, kun M$ haluaa kurkata mitä M$SUSEn käyttäjien koneet on syönyt.

    Loppujen lopuksi M$ ei jaksakkaan enään tehdä yhteistyötä ja ilmoittavat, että ovat hakeneet kaikelle oikeudet ja että "yhdessä" kehitetyt tuotteet ja muut jutut ovat vain ja ainoastaan M$ omistuksissa. Sitten alkaa hirvee oikeus-sota ja M$n lahjoma oikeus on yksimielinen.

    Wait and see! M$SUSEa ei tueta!

    Äänestä

kokemuksia, ja ne ovat kertyneen monen vuoden varrelta. Ubuntu, vaikka se kätevä onkin, ja tunnistaa hyvin laitteita, tahtoo mennä jossakin vaiheessa aina juntturaan, ja sitä ei millään valkoihoisen miehen tuntemilla konsteilla saa korjattua. Ubuntussa on varsin tavallista, että näyttö nimenomaan menee sekaisin, koska siinä ei ole kunnollisia säätötyökaluja, ja järjestelmänhallinta siinä on muutoinkin yhtä tuskaa. Kaikkiein ikävintä Ubuntussa on puutteelliset työkalut levyjen osiointia varten, sillä Ubuntu tekee tämänkin väärin, eli se näkee levyn virheellisesti, ja säätää levykoot väärin. Asiaa ei auta vaikka asennuksen tekisi "Alternative" -asennuslevyllä.

OpenSuSe puolestaan on hyvin, ja taitavasti asennettuna erittäin vakaa, eikä se mene koskaan samalla tavoin tilttiin kuin Ubuntu. Sen versionhallinta on täysin omaa luokkaansa, ja YAST on nykyään erittäin hyvin toimiva päivitysohjelmisto, ja jos yksinkertaisuutta haluaa, on komentoriviltä toimiva Zypper erinomainen valinta, koska se käyttää täsmälleen samoja repoja.

OpenSuSen pystyy myös päivittämään tuoreempaan versioon yleensä erittäin pienin ongelmin, kun Ubuntussa homma onnistuu vain joskus, ja useimmiten taas ei. Ubuntussa keskenään ristiriitaiset repot aiheuttavat paljon pahaa mieltä, kuten tulet vielä joskus sinäkin huomaamaan.

Minulla on ollut käytössäni kaikenlaisia tietokoneita, ja niissä olen kokeillut melkein kaikkia linuxeja, ja vintoosakin pyörii aina jossakin masiinassa, kuriositeetin vuoksi.

OpenSuSE pitäisi aina asentaa DVD -versiona, ja liittää asennukseen mukaan lähes kaikki mahdollinen, palvelinta ehkä lukuunottamatta. Kun kaikki on mukana, sujuu mm. erilaisten ohjelmienkin asentaminen ilman ongelmia. Mitä taas näytönohjaimiin tulee, onnistuu Nvidian ajurien asennus suoraan SuSen omien repojen kautta, ja jos haluaa välttyä ongelmilta, kannattaa vaihtaa koneessa mahdollisesti oleva ATI:n karvalakkinäytönohjain Nvidian ohjaimeen, jolloin mm. kuva paranee, ja 3D saa vauhtia.

On SuSessa toki vikojakin, kuten Operan kummallinen itsekäynnistyminen järjestelmän käynnistymisen yhteydessä - mistä syystä tätä selainta ei kannata 64-bittisessä SuSessa käyttää. Firefox ja Epiphany ajavat täysin saman asian. Ongelmallinen on myös Rosegarden4, joka jää täysin äänettömäksi, koska sen ALSA -tuki on puutteellinen, ja se nojautu Jack -äänipalvelimeen. Jos GIMP toimii englanninkielisenä versiona, asiaan autta se, että asentaa Gnomen puolelta suomenkielen tuen, ja jos taas joku muu sovellus ei ymmärrä suomea, auttaa asiaan Kotoistaminen. Sanoisin, että oikein säädettynä OpenSuSe on paljon "suomalaisempi" kuin Ubuntu konsanaan.

Äänestä
  • Kummasti näitä Microsoftin asiamiehiä vaan riittää näille palstoille...

    Minä en käytä sellaista linux-jakelua joka on kytkyssä M$:ään. Jos M$-tuotteita käytän niin sitten ihan reilusti wintoysia mutta mitään M$-linukkaa en ala käyttämään. Mielummin kuitenkin ja tietenkin ihan aitoa linux-jakelua, esim. Ubuntua.

    Äänestä

  • "tahtoo mennä jossakin vaiheessa aina juntturaan, ja sitä ei millään valkoihoisen miehen tuntemilla konsteilla saa korjattua"

    Kokeilitko sellaista että lankkaat naaman mustaksi ja huudat koneelle "umbabumbahulahulabwana" silloin alkaa taas toimimaan kunnolla ainakin mulla ;D

    No ehkei sentään, mullakin on kokemuksia Ubuntusta aina 5.04:stä lähtien ja joiltakin osin olen samaa mieltä kanssasi, joiltakin en.

    "Ubuntussa on varsin tavallista, että näyttö nimenomaan menee sekaisin"

    Tämä pitää kyllä paikkansa, etenkin niillä nVidia korteilla joita mulla on ollut, luvattoman paljon tappelua näytönohjauksen kanssa.

    "järjestelmänhallinta siinä on muutoinkin yhtä tuskaa"

    Perustuuko tuo väite kenties Gnome-työpöydän ominaisuuksiin KDE:hen verrattuna. Komentoriviltä järjestelmänhallinta käy kyllä about yhtä hyvin kuin millä tahansa jakelulla. Toisaalta levypoltossa minäkin käytän K3b:tä sillä se on parempi kuin Gnomen vastaavat, optiot on paremmin kohdallaan kuin muissa ja komentoriviltä en osaa laittaa niitä samalla tavalla oikein.

    "Ubuntussa on puutteelliset työkalut levyjen osiointia varten, sillä Ubuntu tekee tämänkin väärin, eli se näkee levyn virheellisesti, ja säätää levykoot väärin"

    Tällaista en kyllä ole havainnut? Minulla ainakin osiot ovat tulleet oikean kokoisiksi, kyseessä voi tietenkin olla ohjelman oletustapa pyöristää sylintereihin tms. joka täytyisi osata huomioida osioita tehdessä. Asennuksen jälkeenhän käytettävissä on sitten samat mainiot levytökalut kuten muissakin jakeluissa (cfdisk, fdisk, parted ym.)

    "OpenSuSen pystyy myös päivittämään tuoreempaan versioon yleensä erittäin pienin ongelmin, kun Ubuntussa homma onnistuu vain joskus"

    Tuollaista on kyllä esiintynyt joskin itselläni ei ole muistaakseni dist-upgrade hajonnut kuin pari kertaa vaikka olen aika montakin kertaa sen tehnyt. Kerran kyllä tappelin useamman tunnin ennenkuin sain kuntoon.

    "Ubuntussa keskenään ristiriitaiset repot aiheuttavat paljon pahaa mieltä"

    Sanoisin että jos menee survomaan kaikki mahdolliset repot niin tuo on hyvin mahdollista, peruskäyttäjä taitaa kyllä pärjätä muutamalla ulkopuolisella repolla jotka eivät käsittääkseni sotke mitään. Jos välttämättä tarvitsee vain jotain yksittäistä ohjelmaa jota ei ole paketinhallinnassa niin kannatta harkita että asentaa sen Gdebillä tai sorsista ellei .debiä löydy. Tämä vs. 3-repot vaatii tietenkin hieman harkintaa.

    "Minulla on ollut käytössäni kaikenlaisia tietokoneita, ja niissä olen kokeillut melkein kaikkia linuxeja, ja vintoosakin pyörii aina jossakin masiinassa, kuriositeetin vuoksi. "

    Ihan sama tilanne ja kodin kuudesta aktiivikäytössä olevasta koneesta 5:ssä on tällä hetkellä windows Ubuntun/Debianin rinnalla. Lisäksi 3 raatoa odottaa olkkarin nurkassa että asennan niihin jotakin, Arch tai LSF on ollut pitkään projektilistalla. Voin tietty kokeilla niihin jotakin valmiimpaakin ihan huvikseni kunhan aikaa löytyy (talvella).

    Suseja olen myös testaillut versiosta 9.0 alkaen mutta ei jotenkin ole mun juttuni, en tiedä mistä johtuu, ei vain oikein iske. Muistaakseni kokeilin myös Opensusea enkä pitänyt siitäkään, olisiko ollut jotain rautaongelmaa johon en jaksanut perehtyä. Nyt on Slackware 12.1 asennettu ja työn alla, Slackwaresta pidän jostakin syystä, mulla oli jo versio 12.0 koneella mutta siinä tuli levyvirhettä joka satunaisesti kaatoi koneen, en silloin saanut sitä selville joten jyräsin sen yli. Nyt luulen tietäväni ratkaisun jos sama virhe esiintyy, harmittaa kun pitikin mennä poistamaan se aiempi asennus, se alkoi olemaan aika hyvässä mallissa.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "tahtoo mennä jossakin vaiheessa aina juntturaan, ja sitä ei millään valkoihoisen miehen tuntemilla konsteilla saa korjattua"

    Liittyen tuohon dist-upgradeen, kun niitä ilmoituksia hajovista versiopäivityksistä alkoi tulemaan ja itsellä oli vaikeuksia ehjätä päivitystä niin aloin tekemään /home-osion aina omaksi osiokseen, näin ei ole mitään väliä vaikka koko paska kaatuisi koska juuriosiolle voi tehdä sitten cd:ltä puhtaan asennuksen ja vanhan /home-osion liittää jälkikäteen jolloin kaikki on taas ennallaan asetuksia ja teemoja myöten.

    Äänestä

  • on puhunut.. kirjoitti:

    Kummasti näitä Microsoftin asiamiehiä vaan riittää näille palstoille...

    Minä en käytä sellaista linux-jakelua joka on kytkyssä M$:ään. Jos M$-tuotteita käytän niin sitten ihan reilusti wintoysia mutta mitään M$-linukkaa en ala käyttämään. Mielummin kuitenkin ja tietenkin ihan aitoa linux-jakelua, esim. Ubuntua.

    5 vuotta pelkkää Linuxia ja Debian koneessa. Revi siitä Mikkisotkua.

    M$SUSEa ei tueta.

    Äänestä

  • on puhunut.. kirjoitti:

    Kummasti näitä Microsoftin asiamiehiä vaan riittää näille palstoille...

    Minä en käytä sellaista linux-jakelua joka on kytkyssä M$:ään. Jos M$-tuotteita käytän niin sitten ihan reilusti wintoysia mutta mitään M$-linukkaa en ala käyttämään. Mielummin kuitenkin ja tietenkin ihan aitoa linux-jakelua, esim. Ubuntua.

    Kubuntu 8.04 -systeemissä. Mutta asiaan. Tietääkseni yksikään mikkisoftan windows-ohjelma ei vielä toimi SuSessa, mutta kylläkin moni niistä sovelluksista, jotka toimivat Redhatissa ja nuoremmassa veljessään fedorassa. Voi olla, että mikkisofta on ostanut kaupallisen SuSen, mutta se ei mitenkään näy OpenSuSen kohdalla käytännössä.

    Mikkisofta on ollut jo jonkin aikaa menossa alamäkeä, kun se ei ole ajoissa älynnyt irtautua työpöytäkoneille keskittyneistä systeemeistään, ja vanhanaikaisesta ohjelma-arkkitehtuuristaan - toisin kuin esimerkiksi Apple. Mikkisofta ei ehtinyt mukaan esimerkiksi miniläppäreiden buumiin, ja kun kilpailijoita on tulossa jopa selainmarkkinoillekin lisää, kuten Goole omine selaimineen, mahtavat pojat raapia siellä ankarasti hilsettään.

    Uskoisin, että SuSe sai kaupanteossaan mikkisoftalta muutakin kuin vain sen, ettei sille esitetä tekijänoikeussyytteitä.

    Äänestä

  • ihan pottuillakseni kirjoitti:

    "Voi olla, että mikkisofta on ostanut kaupallisen SuSen"

    Ei se nyt kuitenkaan ole ostanut Susea, vaan lisenssejä antaa tukipalvelua muille asiakkaille.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "tahtoo mennä jossakin vaiheessa aina juntturaan, ja sitä ei millään valkoihoisen miehen tuntemilla konsteilla saa korjattua"

    Kokeilitko sellaista että lankkaat naaman mustaksi ja huudat koneelle "umbabumbahulahulabwana" silloin alkaa taas toimimaan kunnolla ainakin mulla ;D

    No ehkei sentään, mullakin on kokemuksia Ubuntusta aina 5.04:stä lähtien ja joiltakin osin olen samaa mieltä kanssasi, joiltakin en.

    "Ubuntussa on varsin tavallista, että näyttö nimenomaan menee sekaisin"

    Tämä pitää kyllä paikkansa, etenkin niillä nVidia korteilla joita mulla on ollut, luvattoman paljon tappelua näytönohjauksen kanssa.

    "järjestelmänhallinta siinä on muutoinkin yhtä tuskaa"

    Perustuuko tuo väite kenties Gnome-työpöydän ominaisuuksiin KDE:hen verrattuna. Komentoriviltä järjestelmänhallinta käy kyllä about yhtä hyvin kuin millä tahansa jakelulla. Toisaalta levypoltossa minäkin käytän K3b:tä sillä se on parempi kuin Gnomen vastaavat, optiot on paremmin kohdallaan kuin muissa ja komentoriviltä en osaa laittaa niitä samalla tavalla oikein.

    "Ubuntussa on puutteelliset työkalut levyjen osiointia varten, sillä Ubuntu tekee tämänkin väärin, eli se näkee levyn virheellisesti, ja säätää levykoot väärin"

    Tällaista en kyllä ole havainnut? Minulla ainakin osiot ovat tulleet oikean kokoisiksi, kyseessä voi tietenkin olla ohjelman oletustapa pyöristää sylintereihin tms. joka täytyisi osata huomioida osioita tehdessä. Asennuksen jälkeenhän käytettävissä on sitten samat mainiot levytökalut kuten muissakin jakeluissa (cfdisk, fdisk, parted ym.)

    "OpenSuSen pystyy myös päivittämään tuoreempaan versioon yleensä erittäin pienin ongelmin, kun Ubuntussa homma onnistuu vain joskus"

    Tuollaista on kyllä esiintynyt joskin itselläni ei ole muistaakseni dist-upgrade hajonnut kuin pari kertaa vaikka olen aika montakin kertaa sen tehnyt. Kerran kyllä tappelin useamman tunnin ennenkuin sain kuntoon.

    "Ubuntussa keskenään ristiriitaiset repot aiheuttavat paljon pahaa mieltä"

    Sanoisin että jos menee survomaan kaikki mahdolliset repot niin tuo on hyvin mahdollista, peruskäyttäjä taitaa kyllä pärjätä muutamalla ulkopuolisella repolla jotka eivät käsittääkseni sotke mitään. Jos välttämättä tarvitsee vain jotain yksittäistä ohjelmaa jota ei ole paketinhallinnassa niin kannatta harkita että asentaa sen Gdebillä tai sorsista ellei .debiä löydy. Tämä vs. 3-repot vaatii tietenkin hieman harkintaa.

    "Minulla on ollut käytössäni kaikenlaisia tietokoneita, ja niissä olen kokeillut melkein kaikkia linuxeja, ja vintoosakin pyörii aina jossakin masiinassa, kuriositeetin vuoksi. "

    Ihan sama tilanne ja kodin kuudesta aktiivikäytössä olevasta koneesta 5:ssä on tällä hetkellä windows Ubuntun/Debianin rinnalla. Lisäksi 3 raatoa odottaa olkkarin nurkassa että asennan niihin jotakin, Arch tai LSF on ollut pitkään projektilistalla. Voin tietty kokeilla niihin jotakin valmiimpaakin ihan huvikseni kunhan aikaa löytyy (talvella).

    Suseja olen myös testaillut versiosta 9.0 alkaen mutta ei jotenkin ole mun juttuni, en tiedä mistä johtuu, ei vain oikein iske. Muistaakseni kokeilin myös Opensusea enkä pitänyt siitäkään, olisiko ollut jotain rautaongelmaa johon en jaksanut perehtyä. Nyt on Slackware 12.1 asennettu ja työn alla, Slackwaresta pidän jostakin syystä, mulla oli jo versio 12.0 koneella mutta siinä tuli levyvirhettä joka satunaisesti kaatoi koneen, en silloin saanut sitä selville joten jyräsin sen yli. Nyt luulen tietäväni ratkaisun jos sama virhe esiintyy, harmittaa kun pitikin mennä poistamaan se aiempi asennus, se alkoi olemaan aika hyvässä mallissa.

    Tää lause oli PITKÄSTÄ AIKAA PARHAIMPIA eli: Kokeilitko sellaista että lankkaat naaman mustaksi ja huudat koneelle "umbabumbahulahulabwana" silloin alkaa taas toimimaan kunnolla ainakin mulla ;D

    Tästä Ubuntun väki tykkää "exergy" ...:)....:) En ole pitkiin aikoihin näin paljon nauranut.

    Äänestä

  • ohops... kirjoitti:

    "Voi olla, että mikkisofta on ostanut kaupallisen SuSen"

    Ei se nyt kuitenkaan ole ostanut Susea, vaan lisenssejä antaa tukipalvelua muille asiakkaille.

    kyse linux - ja vintoosa -systeemien yhteensovittamisesta niin, että siinä molempien firmojen asiakkaat hyötyvät, koska systeemejä pyritään tekemään enemmän yhteensopiviksi. Nyt mikkisofta on valmistanut esimerkisi virtuaalisen palvelinohjelmiston, jota voi pyörittää linuxissa, ja linuxissa näiden teko on helpompaa. Sopimuksessahan oli pykälä, jonka mukaan virtualiohjelmistojen yhteensopivuutta parannetaan. On samantekevää, puhutaanko tässä "ostamisesta" vai ei, koska kyse on siitä, että systeemejä avataan tavallaan kilpailijoidenkin käyttöön, ja markkinointia yhdistetään.

    Tämä koskee tietenkin vain kaupallisia järjestelmiä ja ohjelmia, eikä OpenSuse hyödy siitä juuri mitään.

    Muuten: Minulla oli eräs kiusallinen "vika" omassa SuSessani, eli se, että Opera -selain käynnistyi itsestään aina kun käynnistin systemiä. Etsin ratkaisua netistä - turhaan - koska ne ratkaisut, joita siellä tarjottiin, eivät sovellu OpenSuSe 11:een. Sitten järkeilin: kyseesä täytyy olla jokin vipu, joka pakottaa ohjelman käynnistymään, eli jonkinlainen autostartti. No, kotihakemistosta löytyi, pitkän, pitkän etsiskelyn jälkeen, kansio:

    .config/autostart

    ja sieltä tiedosto:

    opera.desktop

    jonka deletoin. Kun sitten käynnistin koneen uudelleen, ei Opera enää käynnistynyt. "Vika" oli siis löytynyt. Mutta miksei siitä näkynyt missään kirjoituksia, tai ratkaisuja?

    Äänestä

  • kuitenkin on kirjoitti:

    Töissä linuxin ja windowsin kanssa elävänä koen yhteensopivuuden lisäämisen ainoastaan positiivisena asiana. Susella on ymmärretty, että windows-valtaisille markkinoille on vaikea päästä, jos tuotteet eivät puhu toisilleen. Ja kyllä siitä Opensusekin hyötyy lopulta kuten muutkin jakelut.

    Tuo .config/autostart ei ole mitenkään Suse-spesifinen tapa käynnistää ohjelmia, vaan standardi muissakin jakeluissa. Yleensä käytetään kuitenkin KDE:n tai Gnomen omia vipuja. Automaattikäynnistyksen ensimmäinen mieleentuleva hakusana on "autostart", jota käyttämällä olisit googlesta löytänyt heti vastauksia.

    Äänestä

Sitä ei vaan voi ottaa kovin vakavasti, kun joku ubuntu-aloittelija mollaa Susea :D

Äänestä
  • "Sitä ei vaan voi ottaa kovin vakavasti, kun joku ubuntu-aloittelija mollaa Susea "

    Ehkä kehitystiimillä on samanlainen ylimielinen asenne ja siksi homma kusee?

    En ole mikään Ubuntu aloittelija. Kone on uusi ja siksi ensiasennus ja olikin hauska nähdä miten ubu ja susu eroaa kun aloittaa yhtaikaa alusta ja aika paljon erosi. Ubuntu pelannut alusta alkaen hyvin, OpenSUSE ruikkuaa joka kohdasta ja se reso on edelleen vituillaan.

    ps: OpenSUSE on hankalin kokeilemani linuxjakelu tähän mennessä kun jokin menee pieleen. Live levyltä joskus se näytti mielenkiintoiselta ja siksi nyt asensin sen suoraan kovolle ja pettymys on aika suuri.

    Yritän tänään vielä saada siihen eloa, mutta jos ei onnistu niin olkoot.

    Äänestä

  • -Ubu-- kirjoitti:

    "Sitä ei vaan voi ottaa kovin vakavasti, kun joku ubuntu-aloittelija mollaa Susea "

    "Ehkä kehitystiimillä on samanlainen ylimielinen asenne ja siksi homma kusee?"

    - Tuskinpa, koska Susea on vahvasti kehitetty ammattikäyttöön ja sillä rintamlla onkin paljon käytetympi kuin Ubuntu, joka vasta yrittää kehittyä enterprise-tasolle.

    Ihan oikeasti, "ongelmasi" kertovat vain, että luulet kaikkien linuxien toimivan kuin Ubuntu.

    Äänestä

  • -Ubu-- kirjoitti:

    "Sitä ei vaan voi ottaa kovin vakavasti, kun joku ubuntu-aloittelija mollaa Susea "

    Ehkä kehitystiimillä on samanlainen ylimielinen asenne ja siksi homma kusee?

    En ole mikään Ubuntu aloittelija. Kone on uusi ja siksi ensiasennus ja olikin hauska nähdä miten ubu ja susu eroaa kun aloittaa yhtaikaa alusta ja aika paljon erosi. Ubuntu pelannut alusta alkaen hyvin, OpenSUSE ruikkuaa joka kohdasta ja se reso on edelleen vituillaan.

    ps: OpenSUSE on hankalin kokeilemani linuxjakelu tähän mennessä kun jokin menee pieleen. Live levyltä joskus se näytti mielenkiintoiselta ja siksi nyt asensin sen suoraan kovolle ja pettymys on aika suuri.

    Yritän tänään vielä saada siihen eloa, mutta jos ei onnistu niin olkoot.

    > Ehkä kehitystiimillä on samanlainen ylimielinen asenne ja siksi homma kusee?

    Novellillahan on kehitystiimi. Canonicalilta sellainen tuntuu puuttuvan, tässä pari vuotta sitten markky mark yritti epätoivoisesti saada opensusen kehittäjät tekemään ubuntua. ( http://lists.opensuse.org/opensuse/2006-11/msg03765.html)

    Pelle mikä pelle. Laittaisi rahansa kehitystyöhön eikä ilmaisiin cd-levyihin.

    > Yritän tänään vielä saada siihen eloa, mutta jos ei onnistu niin olkoot.

    Anna olla.

    Äänestä

susea asentaessahan se ei ensimmäisenä tietenkään kysy "select language"? :D:D:D

no hyvä kuitenkin jos olet upuntusi kanssa onnellinen.

Äänestä

toimii laakista toisin kuin openSUSE:ssa Näyttö ei värise ollenkaan. Reso on oikea. äänikorttista huutaa musaa ilman tappeluita. No openSUSEssa ei auttanut tappelukaan :)Nopea pikku distro, mutta on tää DSL muuten aika köykänen mun makuun.

Äänestä

Jep, kyllä on käytettävyys kaukana kun vertaa Ubuntuun. ATIn ajuri ei toimi, 3D kiihdytystä ei saa päälle, resoluutio yhä ihan vituillaan eikä kirveelläkään sitä saa muutettua, vittumaista tehdä mitään kun kaikki on niin suurta ettei ole ruutuun mahtua. YaST on hidas härpätin...... Hankalin linuxjakelu mitä on eteeni tullut.

Ubuntu tarjosi heti oikean ajurin ja resot oli kohdallaan ja niiden muuttaminen tarvittaessa onnistuu helposti, toisin kuin susu joka lupaa vaan ei tee mitään. Järjestelmän hallinta yleensäkin huomattavasti helpompaa Ubuntussa.

Miten tuo Suse poistetaan nätisti, on omalla pikku osiolla. Jos jyrään jonkin toisen jakelun osioon niin onko ok vai jääkö käynnistyksen lataajaan jotain ylimääräistä? Susen asennuksen jälkeen se muuttu susen väreihin jne.

Äänestä
  • evo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Ubu-- kirjoitti:

Uusi kone ja asensin siihen Ubuntun totta kai ja sitten vielä OpenSUSEn, 64-bit.

Suse vaikuttaa aika sekavalta ja asennuskin jo ikävän ulkomaankielinen. Typerintä on, että edes näytön resoluutiota se ei osaa laittaa kohdalleen minkä ei littunäyton ja DVIn aikaan pitäisi olla ongelma eikä mikään. Vielä typerämpää on, että se antaa valita oikean reson ja vakuuttelee sen olevan kunnossa kun uudelleen käynnistetään mutta vitut... sama reso on ja pysyy.

Päivityksiä hakiessa herjaa ties mitä. 3D kiihdytystä ei saa päälle jne. Varsin hankalsti toteutettu koko järjestelmän säätäminen ja ohjelmalähteet yms. Ei oikein sovi aloittelijalle.

Ubuntun asennus taasen sujui suomenkielellä ja asennuksen jälkeen Ubu tarjosi oikeat näytönohjainajurit asennettavaksi ja resot sun muut oli kohdallaan ja kaikki pelitti. Eipä ole Ubuntulle kyllä käytettävyydessä oikeasti vastusta muista distroista joita on tullut kokeiltua. Noille muille ei edes löydy suomenkielellä apujakaan tarvittaessa, Ubuntulle on kyllä opastusta yllin kyllin suomen kielellä joka varsinkin aloittelijalle on tärkeää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu