Me otettiin n. vuosi sitten kissa. Se oli aivan
normaalin näköinen kissan pentu. Nyt vartuttuaan
se on alkanut muistuttaa jotain rotukissaa. Se on
väritykseltään harmaa valkoinen ja kasvaessaan
sille on tullut ruskeita raitoja. Sillä on
todella kapeat kasvot ja isot korvat. Moni
tuttavamme on kysellyt onko se jokin rotukissa
kun on niin kaunis väriltään ja piirteiltään.
Saisiko jostain selville onko siinä jotain
rotukissaa? Entä onko sekarotuisille kissoille
näyttelyitä ja mitä näyttelyyn vieminen vaatii
kissoilta? Kissamme on todella rauhallinen.
Pitääkö sisäkissa rokottaa ja miten on
matolääkkeiden laita? Kissamme on nyt vuoden
ikäinen. Toivottavasti osaatte vastata edes osaan
kysymyksistäni!
normaalin näköinen kissan pentu. Nyt vartuttuaan
se on alkanut muistuttaa jotain rotukissaa. Se on
väritykseltään harmaa valkoinen ja kasvaessaan
sille on tullut ruskeita raitoja. Sillä on
todella kapeat kasvot ja isot korvat. Moni
tuttavamme on kysellyt onko se jokin rotukissa
kun on niin kaunis väriltään ja piirteiltään.
Saisiko jostain selville onko siinä jotain
rotukissaa? Entä onko sekarotuisille kissoille
näyttelyitä ja mitä näyttelyyn vieminen vaatii
kissoilta? Kissamme on todella rauhallinen.
Pitääkö sisäkissa rokottaa ja miten on
matolääkkeiden laita? Kissamme on nyt vuoden
ikäinen. Toivottavasti osaatte vastata edes osaan
kysymyksistäni!
Vastaukset 19
Vanhimmat
kissaruttorokotus olisi hyvä antaa sisäkissalle.
Mahdollisesti myös kissainfluenssarokotus. Ainakin
jos kissasi on muiden kissojen kanssa tekemisissä.
Kissainfluenssa voi myös tarttua kissaasi ihmisen
välityksellä.
Matokuuri on myös hyvä antaa sisäkissalle 1-2
kertaa vuodessa. Itse annan kerran vuodessa.
ovat pakollisia jos aiot viedä kissasi
näyttelyyn, eli 3-rokote vähintään ja rabies jos
aiot kissasi kanssa myös ulkomaille.
Kissasi voi mennä näyttelyihin mutta vain
kotikissaluokassa (joko lyhytkarvaisiin tai
puolipitkäkarvaisiin) ja sen on oltava leikattu,
terve ja hyväkäytöksinen yksilö, jos se vielä
osaa esittää parhaat puolensa itsestään
tuomareille se voi jopa pärjätä näyttelyissä.
madotusta suosittelen kerran vuodessa ja
näyttelyissä ulkomailla käyvän on tarkastettava
madotusmääräykset ennen matkaa.
Sinun on myös oltava jonkin rotukissayhdistyksen
jäsen jos aiot kissaasi näyttelyttää virallisissa
näyttelyissä. Kotikissayhdistykset eivät
jäsenyyttä vaadi (kuin ehkä omaan yhdistykseensä
esim. KOKIS jne).
Muistettava on myös se, että liiaksi rotukissoja
muistuttavat "kotikissat" raakataan pois joten
paperittoman "rotukissan" kanssa sinne on turha
yrittää.
Kokiksen näyttelyyn pääsee vaikka ei olisi
minkään yhdistyksen jäsen, ei siis edes Kokiksen
jäsen. Näyttelyt on tarkoitettu vain
kotikissoille (siis kaikille rekisteröimättömille
kissoille). Kokis käyttää rotukissatuomareita
tai -oppilaita. Näissä näyttelyissä ei 10 kk
täyttäneen kissan myöskään tarvitse olla
leikattu. Lisätietoja saat Kokiksen kotisivuilta
www.kotikissa.org
Sitä, onko kissassasi jotain rotukissaa
taustalla, on mahdoton sanoa näkemättä kisua.
Maatiaiskissoissa on kuitenkin todella paljon
värejä (poissulkien kehitetyt värit kuten esim,
suklaa, lila, chincilla), samoin maatiaisen
tyyppi vaihtelee isosta ja rotevasta hyvinkin
hoikkaan ja suurikorvaiseen versioon, joten
uskoisin, että kisusi on ihan aito maatiainen, ei
sekarotuinen.
Helppo neuvo olisi sanoa että mene katsomaan
rotukissanäyttelyyn. Totuus on kuitenkin
toisenlainen. Suurella varmuudella voit löytää
näyttelystä kissasi näköisen ja tyyppisen
rotukissan, mutta juuri tuota rotua kissassasi ei
varmastikaan ole. On muistettava, että
rotukissalla on aina rekisteripaperit ja muut
kissat ovat aina kotikissoja. Siinä se. Tärkeintä
kuitenkin on, että kissasta pidetään huolta, sitä
rakastetaan ja tunnetaan vastuu kissan elämästä.
Itselläni on juuri samanlainen:
harmaavalkoviiruinen puolipitkäkarvainen
tupsukorva. Eli sen emo on harmaaviirullinen
maatiainen ja isä Norjalainen metsäkissa. Eli
sinunkin voi olla? Monet väittävät ettei
sellaisia "sekoituksia" muka ole mutta eihän
kukaan voi kaikkia suomen kissoja tietää ja
niiden pentuja. Ja siihen aikaan kun Norjalaisia
on suomeen tullut ei niitä välttämättä ole
rekisteröity koska niitä ei ole pidetty minään
rotukissana ainakaan täällä maalla.
Talo josta olen kissani hakenut on Suomen
ensimmäisiä Norjalaisen omistajia (n.20v) ja
heidän omat pennut ovat tehneet aina uusia
pentuja ja ei niitä ole rekisteröity koska eivät
ole sitä halunneet. Eli Norjalaisia voi olla siis
sinunkin kissasi sukujuurissa.
Monissa pitkäkarvaisen kotikissan suvuissa
saattaa olla myös persialaista verta mukana.
Näitäkin kissoja teetetään runsaasti ja myydään
ilman papereita aitoina persialaisina eteenpäin.
Rekisteröinti luvataan tehdä myöhemmin, jos
omistaja haluaa kissansa rotukissanäyttelyyn.
Sitten ollaan pettyneitä kun papereita ei saada.
Teetetään taas lisää pentuja ja yritetään myydä
niitä jälleen aitoina persialaisina. Jos
valveutunut ostaja vaatii papereita, ei kauppaa
synny, vaikka hinta olisikin halpa.
Mutta kerrataan vielä tämä: Rotukissalla on aina
rekisteripaperit. Muut kissat ovat joko
pitkäkarvaisia tai lyhytkarvaisia kotikissoja.
Niin, kyllä ne kissat osaavat sekoittua ihan
rotuisat ja maatiaiset.
ja useimmiten niiden annetaan tarkoituksella
sekoittua jotta saadaan myyntiin noita
coctaileja, ne kun tuntuvat menevän paremmin
kaupaksi vaikka samalla rahalla (tai lähes) saisi
oikean paperillisen rotukissan. Ihmisistä vaan on
niin kiva "pröystäillä" kaikella joka kuulostaa
"hienolta" => kallis rotukissa tai puoli sitä,
puoli tätä.
Huomautan vain että kyseinen talo josta pentuni
hain EI yritä myydä niitä aitoina eivätkä he
pyydä kuin pientä hintaa puolirotuisista. Aidot
kyllä sielläkin maksavat 2000-3000mk. Eli jotkut
huijaa toiset taas ei.
> kuulostaa
> "hienolta" => kallis rotukissa
> tai puoli sitä,
> puoli tätä.
Ei se ole aivan yhteen kertaan jäänyt, kun olen
itsekin kuullut kaupattavan näitä paperittomia
persialaisia halvalla. Ehkäpä moni ei edes tiedä
sitä, että lemmikkitasoisellakin rotukissalla on
rekisterikirja, mutta paperittomien pentujen
tulisi olla hinnaltaan samanarvoisia
maatiaiskissojen kanssa.
Mikäli kissanomistaja sattuisi joskus innostumaan
näyttelytouhuista, voi puolirotuista kohdata
ikävä yllätys väliinputoamisen merkeissä.
Kotikissanäyttelyistä on kantautunut sellaista
tietoa, että siellä liiaksi rotukissaa
muistuttava kotikissa ei saa yhtä hyviä pisteitä,
kuin maatiaisserkkunsa.
Voihan sitä tietenkin kissoja tuntemattomalle
naapurilleen kehaista, että sain muutamalla
satasella puoliksi persialaisen pennun
rotukissoja kasvattavasta kissalasta, mutta ei
siinä mielestäni mitään ylpeilemistä pitäisi olla.
Virallisesti mitään puolirotuisia kissoja ei edes
ole olemassa. On vain rotukissoja tai
kotikissoja. Rotukissalla on aina
rekisteripaperit: Pojilla siniset ja tytöillä
vaaleanpunaiset. Kotikissoja on lyhytkarvaisia
tai pitkäkarvaisia. Siinä se.
arvaappas onko niiden hinnat sitä? eivät
todellakaan vaan huikeasti korkeammat ja miksikö?
No tietysti siksi kun ostajia riittää. Monihan jo
hakee tieten paperitonta kissaa "kun ei me
kuitenkaan käydä näyttelyissä, niin ei sillä
tarvi olla papereita" mutta miksi sitten pitää
saada kissa joka näyttää rotukissalta ja vielä
kaiken huipuksi alkaa teettää sillä pentuja.
Vastaushan on hyvin yksinkertainen, NIISTÄ
PENNUISTA SAA RAHAA JA KOSKA NE NÄYTTÄVÄT
ROTUKISSOILTA, NE MENEVÄT KAUPAKSI VAIKKA NIISTÄ
PYYTÄISI YLI 1000 mk ja taas sama homma jatkuu.
Toinen yhtä outo asia on tuo lemmikkipentujen
ostaminen, tarkoituksena pentujen teettäminen.
Miten saisi ihmisten päähän menemään sellaisen
asian, että lemmikkitasoinen kissa ei ole
tarkoitettu kasvatus- tai näyttelykissaksi. Vielä
jotenkin se tuntuu olevan helpommin käsitettävä
asia, ettei lemmikkiä kannata viedä näyttelyyn
(ellei sitten kastraattina, jos sillä on jokin
kasvatuksen estävä tai sertin eväävä virhe),
mutta kun jatkuvasti kysellään lemmikkitasoisia
pentuja ja aiotaan alkaa kasvattamaan
niillä=useimmiten pentutehtailemaan rahan kiilto
silmissä ja kärsijän roolissa on sitten
kissa=kustannuksien alentaminen=>huono hoito jne.
Mielestäni tuomarit toimivat ihan oikein kun
jättävät selvästi rotukissojen jälkeläiset
alemmille pisteille. Kotikissaluokka on
tarkoitettu tavallisille maatiaiskissoille, mutta
jotkut ovat kehittäneet siitäkin bisneksen (tai
yrittävät sitä) kasvattamalla tahallaan
"puolirotuisia" pentuja.
Nykyisin tuntuu trendinä noissa
"kasvatuspiireissä" olevan "puolipersialaisten"
ohella, norskien ja muiden puolipitkäkarvaisten
kasvattaminen, ne kun ovat "puolirotuisinakin"
hyvin lähellä (ainakin asiaa harrastamattoman
silmissä) oikeaa rotuyksilöä.
Itse olen monta kertaa oikaissut noita
"rotukissoilla" kehuskelevia, ettei kissa ole
rotukissa jos sillä ei ole papereita (todistetta
rotupuhtaudesta) vaikka sen molemmilla
vanhemmilla olisi paperit, piste. Ja arvaa vaan
kuinka loukkaantuneita he sitten ovat "kyllä se
on puhdasrotuinen".
Miten sitten suhtaudutaan sellaiseen kasvattajaan
joka myy kaikki pennut
kasvatus-/näyttelykissoiksi vaikka tyyppi on
luokkaa norjalainen metsäkissa (persialaisella),
tai samainen henkilö kertoo kuinka tällä värillä
sallitaan muita pidempi nenä, myy pennut
chinchilloina (kun ne menevät paremmin kaupaksi)
ja näyttelyssä väri sitten käydään
tarkistusluokan kautta muuttamassa tummempaan
versioon (vanhemmat ovat tuota tummempaa versiota
molemmat), ei osaa itse trimmata kissaa
näyttelykuntoon tai neuvoa kasvattinsa omistajaa
ja haukkuu tuomarin jos tuloksena on OH - kunnon
ja tyypin vuoksi. Tätä tapahtuu koko ajan ja
arvaa miltä tuntuu näyttelyssä nähdä, kuinka
häpeissään ja onnettomana omistaja sitten on kun
tuomari kaiken kansan kuullen on arvostellut
kissan :-(
Sinäpä sen sanoit. Tietämättömyys rehoittaa
vehreänä monella eri kantilla. On todella
valitettavaa, että tämä kysynnän ja tarjonnan
laki ei toimi rotukissaharrastuksen parhaaksi.
Kun persialaisessa kaikki muu paitsi karva on
lyhyttä, niin mitä tolkkua on kasvattaa kissoista
kettuja, jotka eivät käy mihinkään kategoriaan?
Kun itse aikanaan on saanut parhaat turkinhoito-
ohjeet kissansa kasvattajalta, ei voi laikaan
käsittää sitä ettei tämä taito voisi siirtyä
luontaisena etuna pennun mukana hänen
omistajalleen. Sellaisia rasvaisia takkuturkkeja
näyttelyissä todella näkee, että oikein pahaa
tekee kissan puolesta. Ei niissä tapauksissa ole
kissaa itseään juuri turkin hoidossa avustettu
kovinkaan paljoa. Ei edes puolipitkäkarvainen
saati sitten persialainen pysty itse turkkiaan
hoitamaan hyvistä yrityksistään huolimatta,
vaikka omistaja niin uskoisikin.
Kyllä se on ehdottomasti näin nähtävä tämä
rotukysymys, ettei sellainen rotukissojen pentu,
jolla ei ole rekisteröintiä, enää täytä
rotukissan vaatimuksia. Turha tästä on lipsua.
Itseäni vielä eniten huvittanut (vihastuttanut)
tilanne, sattui jokunen aika sitten; Kasvattaja
saapui näyttelyyn hyvin touhukkaana, kasvattiensa
omistajien seuratessa vanavedessä, tyyliin
"hienoa olla näyttelyssä noin pätevän kasvattajan
seurassa". Seuranneiden tapahtumien olisi kyllä
pitänyt "herättää" noiden "palvojien" mielissä
vakavia kysymyksiä.
Kaikki kasvattajan kasvatit (4 kpl) olivat niin
likaisia, että itse siinä tapauksessa olisin
käskenyt omistajat kissoineen ulos. Häpesin
vaikka kissat eivät olleet minun kasvattamiani.
Yksi heistä sitten esitti kysymyksen tuolle
kasvattajalle, miksi tuo on niin eri näköinen
kuin nämä? ja vastaus oli "no kun sillä on niin
paljon karvaa". Tosin tuo erinäköisyys kyllä
johtui niin puhtaasta turkista kuin hyvin
viimeistellystä trimmistä sekä täysin erilaisesta
tyypistä ja rakenteesta.
Seurasin tilannetta koko päivän ja totesin, että
kasvattaja ei tiedä rodun tämän hetkisestä
tasosta mitään, ei osaa katsoa millainen sen
pitäisi olla (tai ei halua nähdä/myöntää) ja
kaiken lisäksi hän suoraan valehteli omistajille
päin naamaa. Lisäksi hän "piti" nuo palvojat
kaukana minusta, etten vaan pääse puhumaan heille
mitään. Kaikkein eniten "järkytti" sanat jotka
kuulin yhden omistajan suusta "kyllä .... on
sitten hyvä kasvattaja ja osaa käsitellä kissoja
niin taitavasti" tämä tapahtui tilanteessa jossa
kolme ihmistä piti kissaa kiinni, kun sitä
harjattiin (yritettiin saada sen turkki saman
näköiseksi kuin meidän kissalla oli) ja kissa
huusi kuin syötävä. Oliko se todiste käsittelyn
tai kasvattamisen hallitsemisesta, ei minusta.
Kyseinen kasvattaja ei edes tiedä, että eri
värejä saa "sekoittaa" keskenään vaikka se,
muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, on ollut
sallittua jo vuosikausia. Ei ole ollut tietoinen
EX-säännöstä, eikä varmaankaan PKD-testauksen
pakollisuudesta (perskit ja exot). Tällainen on
mielestäni oikein kouluesimerkki huonosta
kasvattajasta. Ja tämä henkilö vielä kehuu kuinka
hän on kasvattanut jo yli 30 VUOTTA.
Joskus aikojen alussa on joku kasvattaja jättänyt
tämän nykyisen kasvattajan tietämättömyyden
tilaan niin pahasti, ettei hän varmaankaan
eläessään enää löydä ulospääsyä. Kyky uuden
oppimiseen on kadonnut, eikä hän enää voi ottaa
neuvoja vastaan. Ainoa keino millä hän voi pitää
palvojansa on muiden kasvattajien mustamaalaus.
Sekään ei tosin toimi kovin pitkään, jos vain
kissojen omistajat osaavat katsella ympärilleen
avoimin silmin. Näinhän tämä juttu meillä
kissamaailmassa toimii kaikkialla. Aluksi se
todella vihastuttaa, mutta vuosien kuluessa enää
vain huvittaa jonkin verran.
Itse sain Maine Coon- kissaoppini Suomen
ensimmäiseltä rodun kasvattajalta, joka aiemmin
kasvatti persialaisia. Ehkä tästä syystä turkin
hoitoon ja kissan käsiteltävyyteen kiinnitettiin
erityistä huomiota. Hän myös varmisti, että tämä
oppi meni perille. En ole käynyt yhdessäkään
sellaisessa näyttelyssä missä kissani ei olisi
saanut turkista täysiä pisteitä.
Eihän sitä sellaistakaan käsitä, että kissan
kynsiä on muka vaikea leikata. Kissa syliin vaan
selälleen ja rapsutus vatsasta, niin hänhän
oikein ojentaa kynnet leikattavaksi ja hyrisee
toimituksen aikana. Näin se on ollut
luovutusikäisestä lähtien.
Mielestäni hyvä kasvattaja on yhteistyökykyinen
ja hänellä on hyvät yhteydet rodun muihin
kasvattajiin. Ikä ei koskaan tuo viisautta.
Askelta se vaan lyhentää.
On vain sääli katsoa vierestä tällaista, voimatta
puuttua asiaan mitenkään, loukkaamatta toista
(tosin tässä tapauksessa sillä ei niin olisi
väliäkään, loukkaantuuko kys. kasvattaja vai ei).
Se mikä tällaisessa vielä enemmän harmittaa, on
se että monet potentiaaliset kasvattajan alut
lopettavat koko harrastuksen alkuunsa,
huomatessaan miten "huijatuksi" he ovat tulleet.
Tämä kyseinen värivariaatio kun tarvitsisi
nimenomaan uusia, innokkaita, yhteistyökykyisiä
ihmisiä tekemään töitä värityksen
eteen=parantamaan tyypiä, rakennetta jne.
Eipä ole todellakaan yhtään sellaista
kasvattajaa, jolla olisi riittävästi molempia
sukupuolia edustavia siitoskissoja kissalassaan
ja niille riittävästi tilaa, jotta voisi
keskittyä täysipainoisesti rodun
jalostustoimintaan. Ei edes sijoituskissoilla voi
tätä tosiasiaa kiertää.
häkkikissaloissa, eikä niissä tietenkään
tarpeeksi tilaa.
Häkkikasvatusta tehdään myös Suomessa (ja se on
todella sääli) sekä muualla maailmassa (paljon
enemmän). Eräs Japanilainen kasvattaja kertoi
järkyttyneensä, käydessään ostamassa aikanaan
ensimmäistä kissaansa. Kasvattaja kertoi hänellä
olevan 30 kissaa (perskejä)!!!! Minä kyllä
ihmetellen kyselin, kuinka hän pystyy hoitamaan
ne kaikki niin kuin perskin turkki vaatii, kun
tiedän ihmisiä jotka eivät sitä pysty tekemään
edes 5 kissan kanssa (jotkut eivät pärjää edes
yhden perskin turkille).
Mutta ahneus on maailmanlaajuista :-(
Näitä lieveilmiöitä on varmasti kaikilla elämän
aloilla. Ei kissan elämä häkissä enää mitään
kissanelämää voi olla. Ei häntä silloin pidetä
minään perheenjäsenenä kuten meillä, vaan
tuotantoesineenä, jonka kärsimyksistä ei välitetä.
Kun lasken yhden kissan turkin pesuun ja hoitoon
kuluvan vähintään kaksi tuntia, niin ajallisesti
siinä on melkoinen urakka, jos pitäisi saada
kolmekymmentä kissaa näyttelykuntoon. Ei se
minulta ainakaan onnistu.
Ei kai nyt Suomessa sentään tuota häkkikasvatusta
suuremmassa mittakaavassa harrasteta?!!
Ulkoilutarha on kyllä tuttu ja kissakotien häkit,
mutta kasvatuksessakin....On se ikävä juttu
kissojen kannalta.
häkkikissaloita löytyy myös Suomesta, ei tosin
kovin montaa mutta kuitenkin, ja minut aikanaan
haukuttiin kun yhdellä kollillani on oma huone
(koska se merkkaa, enkä halua vahinkopentuja),
jonka koko on 7 neliötä (monin kertaisesti
suurempi kuin eläinsuojelulaki edes edellyttää).