Tietääkö kukaan saako indesit pyykkikoneeseen tiivisteitä erikseen. Kone on muuten kunnossa, mutta tiiviste rummun ja luukun välissä on sulanut muodottomaksi ja se on ruman näköinen.
Vastaukset 4
- korjaaja
saahan siihen mutta kuulostaa vähän oudolta että tiiviste "sulanut",kannattais eka selvittää miks näin käynyt ennen kuin uutta laitat!Ei mikään maailman helpoin homma toi indesitin kauluskumin vaihto mutta kikkailemalla onnistuu!
- apuva
Kiitokset palautteesta. sulaminen tai vääntyminen johtui ilmeisesti batiikin teosta. 90c lämpötila ja kaikkia värjääviä ainesosia. Maton pesu oli myös hajottanut rummusta yhden muovikiinnikkeen. Nyt kone on taas toiminnassa, kun kiinnikkeen kiinnitin uudelleen ja kauluskumin otin pois ja laitoin toisin päin takaisin kun en saanut vielä uutta kauluskumia liikkeestä. Jouset oli melkoisen jäykkiä kauluskumin vaihdossa, mutta tyttöystävän avustuksella sain venytettyä jouset paikoilleen.
- korjaaja
apuva kirjoitti:

Joo,ei ihme jos kauluskumi menee kun pesee mattoja!!!Tavalliset pesukoneet ei ole suunniteltu maton pesuun!
- Anonyymi
korjaaja kirjoitti:
Joo,ei ihme jos kauluskumi menee kun pesee mattoja!!!Tavalliset pesukoneet ei ole suunniteltu maton pesuun!
Mikä unohtui?🤔 Mäntysuopa.
Mattoja pesivät laiturilla olleella pesupaikalla. Nykyisin niin ei kai saa tehdä, kun järvivedet rehevöityy ja kalojen kitusia ja silmiä kirveltää pesuaineet vesistöissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471472Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1821201Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051127- 69835
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57822Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee666697- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 9625
- 84598
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20593kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 31561
- 43553
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56544- 219536