Ja jatkis jatkuu taas..:)

Espeon kirjoitti:

- M...itä nuo ovat? Vulpix kysyi pelokkaasti ja tuijotti kolmea groudonia, jotka ärjyivät toisilleen.
- Pitäisiköhän meidän pikkuhiljaa lähteä, Umbreon ehdotti vapisevana ja muut nyökkäsivät. Viisikko lähti hurjaan juoksuun sademetsän syvyyksin ja kolme groudonia lähtivät perään.
- Mihin me juostaan? Steelix kysyi väsyneenä.
- Eikai kunto ole noin huono? Vulpix kysyi huvittuneena.
- Älkää nyt viitsikö, Umbreon rauhoitti tilannetta.
- Juostaan nyt vain henkeme kaupalla ja tapellaan myöhemmin jos selvitään, Espeon virkkoi. Yhtäkkiä steelix kompastui ja lensi maahan.
- Voi ei, vulpix huolestui ja nelikko pysähtyi kuin seinään.
- Mihinköhän ne groudonit hävisivät, Espeon vilkuili ympärilleen. Ei kuulunut enää karjuntaa, ei raskaita juoksuaskelia. Steelix nousi ylös.
- Hahaa me eksytettiin ne pellet, Steelix riemuitsi ja muut näyttivät helpottuneena. Yhtäkkiä maa heidän jalkojensa alla alkoi järistä ja heidän väliinsä nousi kaksi groudonia.
- Unohdin, että ne osaavat kaivautua maahan, Neo sanoi. Yhtäkkiä neo tunsi polttavaa kuumuutta itsessään ja suurikokoinen liekki oli volahtanut heidän eteensä kuin salamana. Se oli osunut neoniin ja nyt se uikutti surkeana maassa. Umbreon kiiruhti sen luo Espeon kannoillaan.
- Kuinka kävi?, ne kysyivät yhdestä suusta.
- En taida enää jaksaa, se sanoi hiljaa...
- Miten niin? Steelix kysyi pelästyksissään ja vilkaisi groudoneihin. Ne valmistautuivat toiseen iskuun, mutta Vulpix ehti ensin. Se ampui suurikokoisen liekinheittimen groudoneiden päälle ja ne huusivat tuskasta vähän aikaa.
- Minä kannan sinut, Steelix sanoi ja alkoi nostaa neota selkäänsä.
- Ja taas juostiin, Espeon sanoi vihaisena ja nelikko lähti uudestaan juoksemaan.
- Hajaannutaan, Vulpix ehdotti ja tuuppasi Steelixin sivuun.
- Me mennään Espeonin kanssa tätä tietä, Umbreon huusi ja jatkoi Espeon perässä matkaansa. Steelix, Neo ja Vulpix kääntyivät sivuteille ja groudonit menivät sekaisin. Ne huomasivat kuitenkin Espeonin kirkkaan vaalenpunaisen värin vihreiden palmujen seassa ja jatkoivat kiinni ottamista.
- Miksi aina meidän perään, Umbreon vilkaisi taakseen huolestuneena ja Espeon läähätti.
- En jaksa juosta enää, Espeon sanoi ja samassa se kompastui.
- Miksi kaikki aina kompastuvat, Umreon kysyi itseltään ja pysähtyi Espeonin viereen.
- Täytyy sanoa, etten minäkään jaksa enää juosta, Umbreon läähätti ja katsoi huolestuneena groudonien suuntaan. Ne saavuttivat ja tulivat koko ajan lähemmäksi kaksikkoa.
- Turma tuli, Espeon sanoi varmana ja sulki silmänsä. Groudonit pysähtyivät pokemonien eteen kuin seinään.
- Mitä nyt, Umbreon ihmetteli ja vilkaisi taakseen. Siellä seisoi iso pokemon joukko, joka tuijotti uhkaavasti groudoneihin. Ne alkoivat perääntyä ja lopulta kaivautuivat maan alle.
- Olenko jo taivaassa, Espeon kysyi umbreonilta ja raotti silmiään.
- Et me olemme pelastuneet, Umbreon kuiskasi ja molemmat katsahtivat pokemon joukkoon, joka oli äsken pelastanut heidän henkensä.

Toisaalla:
Mitenköhän heille kävi? Steelix kysyi väsyneesti ja lysähti maahan ja sanoin teki Vulpix. Molemmat olivat rättiväsyneitä ja Neo laskeutui Steelixin selästä.
- Oletko kunnossa? Vulpix kysyi ja Neo jaksoi tuskin vastata. Haava näytti pahalta ja se oli menettänyt jo verta paljon.
- Kuulkaa jos minä en selviydy niin...
- Älä puhu tuollaisia, Vulpix sanoi kyyneleet silmissä ja katsahti neuvottomasti Steelixiin.
- Teidän on löydettävä kaksi ystäväänne ja sitten etsittävä muu pokemon joukko, Neo sanoi heikosti ja yskäisi.
- Mikä muu joukko? Steelix kysyi neuvottomana ja vilkaisi Vulpixiin.
- Hyvät pokemonit, jotka eivät vielä ole pahojen ihmisten vallassa, Neo jatkoi.
- Mitsä? Steelix ja Vulpix kysyivät yhdestä suusta.
- Miten tunnistamme hyvän pahasta pokemonista, Vulpix kysyi ja Neon naamalle levisi pieni hymy.
- Niiden silmistä, Neo sanoi ja sulki silmänsä.
- Silmistä? Steelix virkkoi ääneen ja vilkaisi ystäväänsä.
- Mustien pokemoneiden simät ovat tyhjät, vailla rakkautta ja ystävyyttä, kyllä te tunnistatte, Neo sanoi hiljaa ja avasi silmänsä.
- Luota meihin, Vulpix sanoi hiljaa ja hymyili Neolle.
- Te olette ainoat, jotka voivat pelastaa tämän maan mustilta ihmisiltä ja pokemoneilta, Neo sanoi vielä heikosti ja Steelix ja Vulpix kuuntelivat hiljaa hengittämättä.
- M...inä us...kon t..eihin, Neo sanoi ja vaipuo silmät kiinni maahan. Vulpixin silmäkulmasta tippui pieni kyynel ja Steelixkään ei voinut pidätellä itkun kyyneleitään. Neo oli poissa...
- Nähdäänköhän me Neota enää? Vulpix kysyi surkeana ja Steelix pudisti epäuskoisena päätään.
- Sanotaan, että legendat elävät aina, Steelix sanoi viisaasti ja Vulpixin hymyili jo vähän.
- Nyt pitää löytää Espeon ja Umbreon, Steelix sanoi hiljaa ja vilkaisi vielä viimeisen kerran Neoniin, mutta mitä ihmettä?
- Missä Neo on? Vulpix kysyi ihmeessään ja katsahti luolan perälle. Neo oli kadonnut.
- Minusta tuntuu, että me näemme vielä tuon tarunomaisen pokemonin, Steelix sanoi ja Vulpix vilkaisi häneen toiveekkaasti.
- Nyt kuitenkin etsitään Espeon ja Umbreon, ne sanoivat yhdestä suusta ja lähtivät kävelemään eteenpäin.

Muutaman kilometrin päässä toisaalla:
- Kiitos, Espeon sanoi ja hymyili isokokoiselle pokemonille heidän edessään.
- Keitä olette? Umbreon kysyi ja vilkaisi ystävällisesi hymyilevää meganiumia.
- Minä olen Meganium, näiden pokemonien johtaja, se sanoi ylpeänä ja Espeon ja Umbreon vilkaisivat toisiaan kummastuneena.
- Et siis ole paha, Umbreon varmisti ja meganium naurahti.
- Ehen minulla ei ole tyhjiä silmiä, enkä tapa muita vain, koska mustat ihmiset haluat, Meganium selitti.
- No sinä varmaan tiedät, että miksi me olemme täällä? Espeon kysyi Meganiumilta.
- En oikeastaan, luulin, että teitä olisi enemmän, Meganiun ihmetteli ja Umbreon ja Espeon vilkaisivat toisiinsa.
- Meitä olikin Steelix ja Vulpix, mutta me hajaannuimme groudonien hyökkäyksessä, Umbreon sanoi pettyneesti.
- He ovat varmasti kunnossa, Espeon lohdutti ja hymyili Umbreonille.
- Tulkaa perässä, Meganium kehotti ja lähti kulkemaan eteenpäin. Musta ja vaaleanpunainen pokemon lähtivät ystävällisen vihreän Meganiumin perään. Pian he saapuivat erään luolan suulle, joka sijaitsi rannalla. Sieltä näkyi kauas merelle ja raikas merituuli puhalsi hiljaa luolastoon. Meganium pysähtyi.
- Tulkaa kaikki esiin! Meganium huusi ja äkkiä luolasta alkoi luulua rapinaa ja monet erilaiset ja erityyppiset pokemonit tulivat esille. Jotkut merestä ja jotkut ilmasta.
- Liioitteleekohan Meganium? Espeon kuiskasi Umbreonin korvaan.
- En usko, se sanoi ja Meganium alkoi puhua:
- Tässä ovat pokemon saaren pelastajat, se julisti ja katsahti Espeoniin ja Umbreoniin, jotka punastelivat.
- Älkäähän nyt, Espeon sanoi.
- Autatko sinä meitä? Pieni Pichu kysyi Umbreonilta.
- ööh... Umbreon mutisi, mutta silti nyökkäsi.
- Miten me voisimme auttaa teitä, kun emme edes tiedä missä Steelix ja Vulpix ovat? Espeon kysäisi neuvottomana.
- Espeon? Umbreon? Olette kunnossa? Kuului ääni heidän takaansa. Pokemonit kääntyivät ja näkivät Steelixin ja Vulpixin.
- Miten te tänne löysitte? Umbreon kysyi iloisesti.
- Emme tiedä me vaan löysimme, Vulpix vastasi.
- Missä neo on? Espeon kysyi sitten ja huomasi Steelixin ja Vulpixin surulliset ilmeet.
- Hän ei selvinnyt, Vulpix mutisi hiljaa.
- Mutta hän katosi oudolla tavalla, Steelix lisäsi toiveekkaasti ja katsahti Espeoniin ja Umbreoniin.
- Tulee ikävä, Espeon sanoi ja Umbreon nyökkäsi.
- Tervetuloa Steelix ja Vulpix, Meganium rikkoi hetken hiljaisuuden.
- Ja te olette ne hyvät pokemonit, jotka voivat auttaa meitä?, Steelix kysyi sekava tunne päässään.
- Kyllä, Meganium vastasi.
- Mitä meidän pitää tehdä? Vulpix kysyi ja vilkaisi muihin pokemoneihin.
- Teidän pitää tuhota pahat ihmiset ja heidän pokemoninsa, Meganium lisäsi uljaasti.
- Mutta pitäkää kiirettä, pieni Cyndaquil sanoi.
- Miksi? Umbreon kysyi huojentuneena.
- Muuten mustat ihmiset käännyttävät meidät pahoiksi pokemoneiksi pimeyden juomalla, suurikokoinen Salamence sanoi.
- Millä juomalla? Vulpix kysyi närkästynyt ilme kasvoillaa.
- Kukaan ei tarkkaan tiedä, pieni wurple ärisi.
- Mitä meidän sitten pitää tehdä? Espeon lopulta kysyi.
- Etsiä neljä kiveä, tropius, joka oli kuunnellut koko ajan heidän puheitaan sanoi.
- Nämä neljä kiveä, kuukivi, auringonkivi, rohkeudenkivi ja voimankivi löytyvät kukin omasta paikastaan, Meganium selitti rauhallisesti neljälle ällistyneelle pokemoneille.
- Mitä nämä kivet tekevät?, Umbreon kysyi ja vilkaisi kolmeen ystäväänsä.
- Auttavat teitä tämän pokemon saren pelastamisessa, sinä Umbreon etsit kuukiven ja Espeon aurinkokiven, sanoi isokokoinen Charizar heidän edessään.
- Rohkeudenkiven etsit sinä Vulpix ja sinä Steelix voimankiven, Meganium selitti rauhallisella äänellä.
- Mitä ne löytyvät?, Steelix kysyi.
- On eräs pokemon, joka tietää, mutta se asuu länsirannalla. Menkää tämän pokemonin luo ja kysykää, Meganium päätti lauseensa ja vilkaisi luolan perälle.
- Nukkukaa kuitenkin ensin, Bellossom ehdotti ja näytti neljälle pokemonille paikan missä oli runsaasti pehmikettä ja paljon palmun oksia.
- Huomennako lähdetään?, Vulpix kysyi ja muut nyökkäsivät. Neljä pokemonia nukahtivat uupuneina luolan perälle. Ulkoilma oli viilentynyt ja synkkä yö tulvi saaren ylle... Mitä tapahtuu? Onko Neo kuollut? Kuka mysteerinen pokemon voi kertoa neljän kiven sijainnin? Ja ennenkaikkea mitä tapahtuu seuraavaksi?...

Joop tuli aikkas piiitkä stoori, sori, mut mulla ei ollu tänää mitää erikoista tekemistä ja siks kirjustin ja kirjustin... Ja siitä tuli aikkas pitkä.. Joo, mutta koittakaa kestää näitä mun tarinan pätkiä..:) Eiks seuraavana kirjota Umbba?=)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä