Asuin

Olin noin 6 vuotias kun tulivat tekemään aikakausilehteen juttua kummitustalostamme. Puhuivat, että lehti apu-lehden edeltäjä, kotiposti tai joku sellainen, jos en aivan väärin muista.
Äitini veli asui vaimonsa kanssa ennen meitä siinä ja hekin olivat kertoneet oudohkoista asioista.
Ainoa asia, jonka minä muistan lapsuudestani oli isältäni kuulema kertomus. Hän sanoi kuulleensa alhaalta halkovajasta halonhakkuuta ja lapsen itkua. Hän kertoi menneensä katsomaan kuka siellä oikein on ja kun hän saapui paikalle, ei siellä ollut ketään. Kerroin tämän lähes 40 vuotta vanhan tarinan viime kesänä äitini hautajaisissa. Velipuoleni sanoi, että äitini veli, joka asui samassa talossa ennen meitä kertoi samanlaisia juttuja.
Voisi tietysti olla sattumaa, että jostain kauempaa olisi oikeasti kuulunut kahtena eri aikana halonhakkuuta ja lapsen itkua, joka olisi kuulostanut läheltä tulleelta. Lähin naapuri asui yli kilometrin päässä metsän takana. Oli siellä pieni lampi kilometri päässä toisaalla, sen takaa olisi myös saattanut kuulua jotain.
Minun isoisä puhui silloin, että hän vielä tutkii talon alustan ja kaivaa jos sieltä löytyy jotain. Silloin, kun me asuttiin siinä, meidän koira kaivoi syviä kuoppia talon alle. Isäni kävi sitten peittelemässä ne. Kaikki nämä ihmiset ovat järkeviä, eikä esimerkiksi isäni ole koskaan muulloin puhunut tällaisia, ei paljon puhunut muutenkaa, sodat oli käyty. Äitini veljeäkin pidetään todella jalat maassa järkevänä ihmisenä.
Siellä se mökki on vieläkin lannoitevarastona Lemillä Lappeenrannan kupeessa.
3549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Apu perustettiin alkuaan lamavuonna 1933 työttömien avustamiseksi.

Kotiposti lienee todennäköisempi vaihtoehto. Jos joskus muistat vuoden (tai oliko mikä lehti kyseessä) jona juttu tehtiin niin helpottaisi kyseisen artikkelin etsimistä.

Äänestä
  • Veikkaisin 1967- 1969

    Äänestä

  • sanoa tarkkaan kirjoitti:

    Veikkaisin 1967- 1969

    veikkaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummitus mökissä kirjoitti:

Olin noin 6 vuotias kun tulivat tekemään aikakausilehteen juttua kummitustalostamme. Puhuivat, että lehti apu-lehden edeltäjä, kotiposti tai joku sellainen, jos en aivan väärin muista.
Äitini veli asui vaimonsa kanssa ennen meitä siinä ja hekin olivat kertoneet oudohkoista asioista.
Ainoa asia, jonka minä muistan lapsuudestani oli isältäni kuulema kertomus. Hän sanoi kuulleensa alhaalta halkovajasta halonhakkuuta ja lapsen itkua. Hän kertoi menneensä katsomaan kuka siellä oikein on ja kun hän saapui paikalle, ei siellä ollut ketään. Kerroin tämän lähes 40 vuotta vanhan tarinan viime kesänä äitini hautajaisissa. Velipuoleni sanoi, että äitini veli, joka asui samassa talossa ennen meitä kertoi samanlaisia juttuja.
Voisi tietysti olla sattumaa, että jostain kauempaa olisi oikeasti kuulunut kahtena eri aikana halonhakkuuta ja lapsen itkua, joka olisi kuulostanut läheltä tulleelta. Lähin naapuri asui yli kilometrin päässä metsän takana. Oli siellä pieni lampi kilometri päässä toisaalla, sen takaa olisi myös saattanut kuulua jotain.
Minun isoisä puhui silloin, että hän vielä tutkii talon alustan ja kaivaa jos sieltä löytyy jotain. Silloin, kun me asuttiin siinä, meidän koira kaivoi syviä kuoppia talon alle. Isäni kävi sitten peittelemässä ne. Kaikki nämä ihmiset ovat järkeviä, eikä esimerkiksi isäni ole koskaan muulloin puhunut tällaisia, ei paljon puhunut muutenkaa, sodat oli käyty. Äitini veljeäkin pidetään todella jalat maassa järkevänä ihmisenä.
Siellä se mökki on vieläkin lannoitevarastona Lemillä Lappeenrannan kupeessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu