onko joku palannut vasta kyseisestä hotellista? Mietitään vielä all inclusiven varaamista. Mitään varsinaisia kulinaristeja emme ole ja arvostamme olemisen helppoutta eli onko ruoka ihan ok/kannattaako varata all inc? Myös ruoka-ajat kiinnostaa eli onko tarjolla koko ajan jotain syötävää vaikkei olisikaan varsinaiseen ruoka-aikaan paikalla? Tietenkin on myös tärkeää se toimiiko kaikki sujuvasti ja muukin tieto ja vinkit kiinnostaa.
blue star oasis
tietoa
2425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olimme Americasin Oasiksessa viime keväänä, meillä ei ollut All Inclusivea, onneksi. Yhtenä iltana söimme hotellilla ja ruoka oli todella rasvaista, ainakin näin suomalaiseen makuun. Hotelli on kaukana kaikesta, mutta taksit kulkevat ihan ok ja bussi myös.
moi
ohessa "raporttini" hotellista viime syksyltä, toivottavasti jeesaa...
"raportti" blue star oasiksesta (pl dl americas)
Kirjoittanut: expe_! 17.11.2007 klo 18.33
hola!
palasimme perheen kanssa lomareissulta 3 päivää sitten ja nyt kun on tasoiteltu ja totuttu työelämään, niin on hyvä kertoa lomakokemuksista jo hotellistamme.
toimisto finnmatkat
hotelli blue star oasis ( as known as oasis golf resort)
all inclusive matka, 2xaikuinen & 2xlapset
Mistäköhän sitä aloittaisi, niin paljon on hyviä kokemuksia, joten kerrotaan ensiksi ympäristöstä, missä kävimme ja mitä ostimme....
hotellihan sijaitsee n.3km:N päässä play americasista ja kävellen emme menneet koskaan, kulkuvälineinä käytimme takseja(veloitus oli 5-6€=suunta) ja hotellin ilmaista bussia ( 5krt/pv)
kävimme kahtena päivänä markkinoilla, fanabessa torstaina ja christianoksessa sunnuntaina. pakko sanoa, mutta fanaben markkinat olivat paremmat, vaikakin pienemmät. ihmismassa oli pienempi ja kaikki tarvittavat ostokset löytyivät sieltä= peliasut juniorille ja koruja naisille. tämän vuoden suurimpia hittejä näyttivät olevan "crocks" kengät, eivät ne aitoja olleet, mutta tingimisen jälkeen kenkäpari maksoi 4-5€ joten ei paha ollenkaan, värejä ja kokoja löytyi kaikille! (kysykää markkinoista halutessanne lisää)
Rantakatuhan on yli 8km pitkä ja kävelimme sen melkein kokonaan läpi (4pv aikana) fanaben ranta-alue oli hieno, mutta itse petyin christianoksen tarjontaan valtavasti. odotin ehkä liikaa.
Kävimme vain yhdellä rannalla, joten niitä en voi arvostella. ainoa mitä pitää sanoa, että se hiekka tarttuu ja sitä sitten löytyy vaikka mistä ; )
americaksessa ostoskeskuksia riittää...laskin kevyesti, että kävimme yli 15 ostarissa pyörimässä, joten niitä tuli nähtyä: mare nostrumin ympärillä olevat americas plaza, safari olivat kaikista kalleimmat ja täynnä merkkiliikkeitä. vaatteiden hinnat täysin suomen hinnoissa ja palvelu aivan h?lvetin töyjeää, joten ei sopinut minulle.
suosituin ostarini oli vista sur-centro commercial. sieltä löytyi kaikki mitä tarvitsin ja vielä hyvään hintaan...mukavassa kiinalaiskaupassa oli helppo tinkiä, ei tarvinnut sanoa, kuin " discount please" niin aina tippui hinta 2-10€, riippuen ostoksesta. tämä ostari oli 100m päässä siitä, mihin ilmaisbussi meidät päivittäin toi ja suosituin hiekkaranta oli siinä takana, joten paikkana mainio.
minigolf-paikoista testasimme yhtä= upeaa kenttää mare nostrumin lähellä. siellä oli 3 eri rataa= 2x18 reiän koloa ja 1x9 reiän rataa. hinnat olivat hyvät ja ryysis pientä, joten pelaaminen oli kivaa.
sitten muutama baari/ravintola, missä piipahdimme: mielestäni paras pubi, missä kävimme oli päärannan kävelykadulla(eli sur-ostarista n.100m christianokseen päin) paikan nimi on "breeze out" baari sijaitsee n.20m merenpinnasta, näkymät ovat upeat rannalle, tuuli lievittää hienosti auringon paistetta ja tarjoilu oli ystävällistä ( ja se tärkein= jäätuopissa amstel olutta 0,5l =1,50€)
ja ravintolana pakko mainita ainoa missä kävimme: mary o`flanagans ( nimi väärin, mut en muista oikeaa) ravintola sijaitsee, tässä samassa ostarissa(vista sur) kävimme siellä sunnuntai-päivällisellä: tarjolla oli perinteinen irlantilais-lounas, joka oli huippuhyvää!!! ja mikä parasta, lapset söivät ilmaiseksi, joten ei pahakaan hinta 2 aikuisen aterialla ja juomalla 21€ ?!?!? (tosi paljon rahaa)
kysykää kylästä lisää= yritän auttaa mahdollisuuksien mukaan.
finnmatkoilla muuten yhteistyösopimus paikallisen lääkäriaseman kanssa, jossa 24h suomenkielinen hoitaja paikalla, joten apua on tarjolla nopeasti. lääkäri käy myös aamuisin hotellilla päivystämässä 15min.
nyt siirrytään hotelliin ja sen ylistämiseen: (tämä ei sitten ole maksullinen puhe ; )
eli hotelliksi valittiin blue star oasis, allas näköalalla ja all inclusive palvelulla.
hotellista: hotellissa on 3 uima-allasta, lasten allas(syvin kohta 40cm), pienempi perusallas(syvin kohta 1,20m) ja poreamme(syvin kohta 1m) ja iso uima-allasalue porealtaineen(syvin kohta 1.5m). aurinkotuoleja altaiden ympärillä on n. 250kpl, joten jokaiselle riittää(parhaimmat paikataan varataan jo n.6 aikaan aamulla, mutta nou hätä, sanikka tarttuu kymmenistä kohdista aluetta).
hotellissa on iso sisäravintola, yhteydessä terassiruokailumahdollisuus n.60 ihmiselle, allasravintola, jossa paikat n.200 ihmiselle.
hotellin ylätasanteella lapsille pieni leikkipaikka, jossa kiipeilyteline ja hiekkalaatikko. (kävimme kerran)
hotellin edessä oli aina takseja odottamassa.
(sovi taksimatkan hinta aina etukäteen, muuten maksat ekstraa)
hotellilta lähtee 6pv/viikossa ilmainen bussi keskustaan (cc americaksen viereen) lähtöajat 10,11,12,16 & 17 ) takaisin bussi tulee samasta paikasta hotellille aina 25 yli= 10.25, ...17.25)
bussimatka kestää n.8min. tosi mukava tapa mennä keskustaan nopeasti ja ilmaiseksi.
(kysykää taas lisää, kaikkea en muista)
hotellinhenkilökunta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli todella ystävällistä ja mukavaa, varsinkin mister juankar oli huippu baarimikko. hän osasi erinomaisesti englantia ja kun kerran tilasit jotain lempijuomaasi, niin hän muisti sen koko viikon. allas-baarissa oli myös erittäin mukava nuori (se lyhythiuksisempi) tyttö, joka palveli aina hymyllä...respassa palvelu oli erinomaista ja asiantuntevaa. päärespan kanssa pärjäsi ruotsilla, englannilla, ranskalla ja espanjalla. minullekin hän puhui 3 eri kieltä ; )
hotellin viihde: hotellin viihteestä vastasi "aina niin hymyilevä" renate. uskomaton täti, jos voin sanoa : ) no voihan sen sanoa, että oli kaunis blondi kunnon varustuksella, mutta persoonana hän oli upea: hän puhui ruotsia, englantia, ranskaa, italiaa, saksaa ja espanjaa. ja hänen listassaan oli seuraavana suomen kieli.
5pv/viikossa hän piti vesijumpan yläaltaalla kaikille. ja joka päivä oli myös vesipalloturnaus ( en uskaltanut pelata, englantilaiset ja ruotsalaiset saivat vääntää keskenään)
joka ilta oli erilaista ohjelmaa: oli bingoa, visailuja, karaokea, lapsille minidiscoja, showta ym...itsekin lauloin ensimmäistä kertaa elämässäni julkisella paikalla: kaikki antoivat kehuja" upeasti nuotin vierestä vedetty" : )
no siinä maistissa se kuulosti upealta....
ja sitten siihen all inclusiveen, njonka olimme valinneet:
all inclusive maksoi 189/aikuinen ja 98/lapsi (ps. tässä f-matkat vedättää= alle 4vuotialle lapsille all inclusive on hotellissa ilmainen)
eli päivää kohden yht.82€
päivän all inclusive tarjonta seuraavana:
aamupala 7.30-10.00 ( tarjolla kuohoviiniä, muroja, munia, pekonia, papuja, 5 eri siivua, juustoa, kurkkua, tomaattia salaattia, 4eri mehua, kahvia, 4 eri leipää ja croisanttia)
tarjottiin aina veranda-ravintolassa
snack 11.30-13.00 ( tarjolla itse tehtävissä hampurilaisia, hot dog, pizzaa,ranskalaisia, nugetteja,toast, vihanneksia, jäätelöä)
lounas 13-15.00 ( tarjolla vihannekset, salaatit, liharuoka, kalaruoka, pastaa, perunoita , jäätelöä, kakkuja, moussea(3eri) lettuja)
kahvi/tee 17-18.00 (tatjolla eri kahveja keksien kera)
illallinen 18.00-21.30 ( tarjolla kasvikset, salaatit, leivät, kuohuviinit, 2 eri lihaa, kalaa, kanaa, perunaa eri muodoissa, pastaa, kakkuja, moussea, homejuustoa keksejä ym...)
juomatarjoilu:
aamupala oli todella mukava aloittaa kuohuviinillä.
juomatarjoilu alkoi klo.11.00 rantabaarissa ja se loppui klo 23.00
tarjolla olevia ainesosia ja juomia:
lapsille: mehuja ( 4erilaista)
fantaa(2eri makua) coca, coca light, sprite)
limsat sain suoraan automaatista omatoimisesti
dorada-olut= omasta hanasta 0,4 muovilaseihin
baareissa tarjolla:
vodka
brandy ( tätä eräs herrasmies kehui maasta taivaisiin)
whisky
gin
tumma rommi
vaalea rommi
kahvilikööri
malibu likööri, jonka nimi, ei ollut malibu, vaan bula
kermalikööri ( as known as baileys)
banaanilikööri
omenalikööri
valkoviini
punaviini
kuohuviini ( cava)
kahvi ( viikon aikana lempparini: musta kahvi baileyssillä)
tee
kaakao
esansseja ym..
ja näitä sai juoda, niin paljon kuin halusi tämän 12h aikana.
ruuasta on sanottava, että lukiessani englantilaisten valitusta ruuista, niin hieman peloitti, mutta ruoka oli erittäin monipuolista ja ravitsevaa. aina oli tarjolla niin monta vaihtoehtoa, että valintoja oli tehtävä, varsinkin kalaruuat olivat uskomattoman hyviä. ja se toinen englantilaisten narinan kohde (haalea ruoka): ruoka oli aina kuumaa.
ja ruokailuihin lisään vielä sen, että viikon aikana ooli myös 3eri teema-iltaa, jolloin tarjoltiin meksikolaista, italiasta ja espanjalaista ruokaa.
tässä muutama hintaesimerkki kylältä: 2xaikuinen lapsi= 2 kaljaa, 1 limsa, 1 pizza, 1 pihvi ja yksi lasten annos= 30-40€ riippuen paikasta.
espanjalaista paellaa 2 hengelle= 37€ juomat ja lasten ruuat.
oluthan oli kylällä halpaa 0,5l= 1,5 - 3€, mutta limsapullo(0,25l) 3€!!! ja siideri 0,3l = 3,5€
kahvi maidolla 2,90€, alkoholillinen drinkki 5-7€/kpl
tiedän, että kun menen uudestaan etelään, niin vain ja ainoastaan all inclusive, ei tarvitse murehtia, milloin kenelläkin on nälkä ja jano, hakee kun mieli tykkää, ilman tressiä.
itse suosittelen kaikille ehdottomasti kyseistä hotellia!!!
kysykää ihmeessä halutessanne ihan mitä vain, pyrin vastaamaan mahdollisimman nopeasti ja hyvin.
toivottavasti oheinen "raportti" auttaa teitä valitsemaan parhaimman paikan itsellenne ja perheellenne!