Meillä on 5 kk:n ikäinen poikakissa, joka on
vähän väliä ripulilla. Ripuli kestää n. yhden
päivän ja kissa on muutoin hyvässä kunnossa.
Leikkisä ja turkki kiiltää. Olemme yrittäneet
hyla-tuotteita, mutta ei vaikutusta. Muutoin
kissa saa "kotiruokaa", pentujen kuivamuonaa on
kokeeksi saanut muutaman murusen silloin tällöin
(= n. kerran viikossa). Kissa on rokotettu ja
madotettu. Ulkoilu suoritetaan valjaissa.
Kaksoissiskolla ei ole ripuliongelmia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
matolääkettä olet antanut kissallesi? Kahden
kissan kohdalla olen huomannut, että vasta
Flubenol-tahna on vienyt madot pois. Usein
kissanpentu saa madot jo emoltaan ja ensimmäisenä
kissanpennun ripuliongelmissa tulee mielestäni
epäillä matoja.
Kerron tässä oman esimerkin nyt jo 2-vuotiaasta
kollistani. Kun se siis tuli meille niin sen
vatsa oli vähän väliä sekaisin. Annoin sille
Mirrix-matolääkettä ja vaiva jatkui. Otin hyla-
tuotteet pois, ei auttanut. Sitten sen kakassa
oli verta, sain sille suolistotulehdukseen
lääkekuurin. Veri hävisi, mutta vatsa oli
edelleen sekaisin vähän väliä. Taas kakassa näkyi
verta, soitin eläinlääkärille ja käskettiin taas
antaa samaa lääkettä. Päätin vielä antaa samoihin
aikoihin Flubenol-tahnaa. Ja niin hävisi veri ja
ripuli kuin taikaiskusta.
Kissasi ripuli voi myös johtua jostain tietystä
ruuasta. Kannattaa seurata mitä annat sille juuri
niinä päivinä kun sen vatsa on sekaisin. Mutta
minä kyllä epäilen noita matoja.
Naudanliha ei sovi kissoillemme, vaikka sitä
söisivätkin "kuin pienet eläimet". Joissakin
purkkiruuissakin on meille liian nautapitoisia.
Sianliha ei ole aiheuttanut vaivoja.
Tarkkailehan...
Meille on osunut sama nimimerkki, toivottavasti
ympäristö ei sekoile.
Mullaki on ollu joskus ripulia!varsinki monesti
silloin ku on hirveä krapula tai oon syöny jotain
vanhaa ruokaa!